Maistettu: Lanson Gold Label Vintage 1997
Tällä kertaa lasissa on Lansonin Gold Label Vintage 1997, jonka hinta ei ole vuosikertasamppanjaksi laisinkaan niin riitaisa, kuin vaikkapa Dom Pérignonin. Lansonin kupliva soveltuu Viinipirun mielestä erinomaisesti juhlajuomaksi sellaiselle, jonka vieraat voi laskea yhden käden sormin (jos saaliin jaolle on tunkua, osta suosiolla pari pulloa Elyséeta ja tarjoile se lämpimänä; seuraavalla kerralla voit lievittää yksinäisyyttäsi samppanjalla).
Ennen varsinaista makumatkaa pari sanaa samppanjan valmistuksesta. Toisin kuin normiviini, samppanja käytetään kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen ei eroa normaalista viinin valmistuksesta laisinkaan. Toisessa vaiheessa kuplattomaan perusviiniin lisätään niin sanottu liqueur de tirage, eli liraus sokeria, hiivaa ja kirkastusagenttia (kuka joisi sameaa samppanjaa?), jonka jälkeen juoma pullotetaan ja suljetaan metallisella kruunukorkilla (poksautuskorkki laitetaan vasta vihoviimeiseksi). Toinen käyminen voi alkaa ja kuplat syntyvät! Helppoa.
Mutta takaisin Lansonin Gold Labeliin. Sen kehittyneestä tuoksussa on heleää aprikoosia ja hiivaleipää (mitä ranskalaiset kutsuisivat briossiksi, joka ei mielestäni istu suomalaiseen kuvailukieleen sen paremmin kuin puolukka ranskalaiseen). Lyhyesti sanottuna tuoksu vie jalat alta.
Mineraalinen maku jatkaa prikuulleen siitä mihin tuoksu päättyy, pyörähtäen terävähappoisen sitruunan kautta paahteiseen lopetukseen, joka jatkuu samppanjaksi varsin pitkään. Viinin alaskulauttaminen nostattaa veden kielelle ja se, jos mikä, on hyvän viinin tunnusmerkki! Jos et ole varma mistä pidät, kuuntele kroppaasi, se kyllä kertoo.
Jos minulta kysytään, valitsen Gold Labelin millon tahansa Lansonin muutama euroa halvemman ei-vuosikerta-samppanjan sijaan. Yltiöhapokkaana ja sitruksisena keikaroiva vajaapaahteinen Black Label tulisi heittää mustaan aukkoon, jotta voisimme siirtyä pysyvästi kypsempien makujen maailmaan.
Huom. Obs. Alko näyttää kaupitelleen kaikki vuoden 1997 pullot ja hypänneen seuraavaan vuosikertaan. Pistäkää kommenttia, jos olette kokeilleet tuoreempaa!
Mukava kuulla minkälaista on luvassa, itselläkin kun kaapissa lymyilee pullo tuota samaista vain odottamassa sopivaa hetkeä. Black label maistui kyllä itselle varsin hyvin Freixenet -tastingin jälkeen, mutta ehkäpä seuralla oli tosiaan osansa tuohon makuelämykseen. 🙂
Testasin eilen vuosikerran 1998. Se ei yltänyt kirjoissani yhtä korkealle kuin edeltäjänsä, pääasiassa vihreiden flavoriensa vuoksi. Käytettyjen rypäleiden kypsyyshän on niitä seikkoja, joita ei pitkäkään pullokypsytys muuta. Jos viini tehdään rypäleistä, joista osa ei ole saavuttanut täyttä kypsyyttä, homma ei vain futaa vintage-divisioonassa. Vihreys lienee samppanjan kesto-ongelmia valtavien tuotantomäärien lisäksi…