Kossuvissyn luvattu maa

Lapin kinttupolkuja halkonut Piru huomasi jänkhän viinitarjonnasta, että se hiihteli voittopuolisesti välttävän ja keskinkertaisen välimaastossa. Valikoimaan tuntui vaikuttavan eniten ravintolan sijainti: hiihtokeskus 100 kilometrin säteelle nosti todennäköisyyttä viinilistan olemassaololle. Näissä olosuhteissa saattoi matkaaja saada lasiinsa muutakin kuin nautiskelijan arkkivihollista tai laatikkoon pakattua bulkkikamaa, jonka kylkeen tuottaja ei ole halunnut pistää edes nimeään. Ehtoja rajaseutuja eivät herraskaiset tapainturmelukset ole onnistuneet tärvelemään. Saamelaisen sällin isännöimässä utsjokelaisessa kuppilassa ruoka huuhdeltiin alas kossuvissyllä, minkä seurauksena Piru sai uuden puuttuvan palasen muistipalapeliinsä.

Jos Suomen pohjoisimpia seutuja katselee koko Euroopan vinkkelistä, ovat rajan tuntuman erämaa-alueet poikkeuskamaa millä mittapuulla tahansa. Maa, jossa viljakaan ei kasva, on todellakin kummastelun väärti. Paikalliset poromiehet ovat matkaajan onneksi toista maata kuin roudan runtelemat maisemat, eli aivan liian vieraanvaraisia katsoakseen muukalaista kieroon. Ken on vieraillut Pohjanmaan pienemmissä pitäjissä, ymmärtää, ettei tämänkaltainen tieto lisää tuskaa, vaan päinvastoin auttaa pitämään nokkavan helsinkiläisen nenän paikallaan paikallisessa kuppilassa.

Jos totta puhutaan, viiniaiheinen Lapin matkailu on yhtä perusteltua kuin miehekäs hirvijahti Helsingin keskustassa. Paikallisten viinilistojen suppeus lunastaa siten paikkansa parhaimpien tekosyiden joukossa, jos Lappia haluaa vältellä. Pirun mielestä se olisi virhe.