Maistettu: Meerlust Rubicon 2001

Kuten monet viininystävät, Viinipiru livahti viinin maailmaan takaoven kautta, enkä tarkoita tällä jäillä ryyditetyn punaviinin tilaamista lähiöpubin tiskillä alaikäisenä. Takaovella tarkoitan lompakolle helliä hinta-laatu -suhteen bulkkiviinejä, joita Alko on näinä päivinä pullollaan. Varsinaista viinihulluutta tavoittelevaa heräämistä edeltäneet vuodet Piru nautti muutaman euron pöytäviinejä, joiden parhaimmisto tuppaa tulemaan Australiasta, Chilestä, Etelä-Afrikasta tai Yhdysvalloista, eli niin sanotusta uudesta maailmasta, jossa sekä työ että maa ovat halpoja. Aikansa marjapommeja maisteltuaan Piru havaitsi, että viinit kiehtovat häntä ilmiönä myös alkoholitilavuutensa tuolla puolen, jolloin periaatepäätös syventyä alkemiaa muistuttavaan viinimagiaan syntyi. Sukellus rypälejuoman hämäräperäiseen maailmaan oli alkanut. Kyseisen varsin tyhjänpäiväisen ja ikävystyttävän vuoden lopulla hän huomasi nauttivansa kahdeksan euron viinejä kuuden euron viinien sijasta, mikä oli merkittävä ero nuoren kisällin kulutuskäyttäytymisessä (ja osoittaa että ysärihuumevalistuksesta tutun porttiteorian elävältä hautaaminen oli ennenaikaista, ainakin sen suhteen miten paheellinen elämä rokottaa lompakkoa).

Samoihin aikoihin astuivat kuvaan myös pahamaineiset eurooppalaiset punaviinit: Sisilian täyteläiset nero d’avolat ja Espanjan notkeat tempranillot. Nekään eivät tyydyttäneet nuoren viinifriikin intoa pitkään ja pian ruokapöydässä vierailivat astetta kovemmat juomat, kuten Chiantin kirsikkaiset happopommit ja Piemonten napakat Barberat. Vuoden kuluttua chiantin käytön aloittamisesta, Piru oli niin italialaisen punaviinin pauloissa, ettei enää kyennyt nauttimaan kuuden euron chileläisistä. Pirusta oli salakavalasti tullut paatunut eurooppalaisen viinin ystävä, mikä kauhistutti hänen ystäväpiiriään.

Eräänä syksyisenä päivänä hän sai varoittamatta lasiinsa eteläafrikkalaista cabernet sauvignonia ja tuli kerrasta uskoon. Kyseessä oli Allesverloren Cabernet Sauvignon, maan mainio punaviini, jonka voisi katsoa edustavan kultaista keskitietä pilalle keitetyn aussishirazin ja makupaletissa kitsastelevan burgundilaisen välillä. Tämän valaisevan episodin jälkeen Piru on katsonut asiakseen nauttia eteläafrikkalaisista punaviineistä aika-ajoin (vaikka ei vieläkään käsitä keskilaatuista pinotage-hömpötystä).

Mutta on aika käydä kiinni asiaan ja lopettaa turha löpinä. Lasissa on tällä kertaa laadukkaan Meerlust tuottajan Rubicon, cabernet-merlot-cab franc –sekoitus klassiseen Bordeaux tyyliin Stellenboschin laatualueelta. Viinin voi siten sanoa syntyneen varsin onnellisten tähtien alla. Väriltään Rubicon on syvän rubiini (liekkö nimellä jokin yhteys asiaan vai viittaako nimi Ceasarin diktatuurisiin harharetkiin?). Lasin reunoille jäävät jalat viittaavat puolestaan reippaan alkoholin suuntaan. Tuoksussa on runsaasti boysenmarjaa, jota ryydittävät yrttiset aromit, tupakka, sekä hienovarainen savuisuus.

Rubiconin maku on täyteläinen, kuten tuoksu vihjaa. Yksi asia on tehtävä selväksi: kyseessä on ruokaviiniksi tarkoitettu tanakka juoma, mikä tarkoittaa että suun täyttävässä viinissä ei vedellä vain marjojen voimin; runsautta on tukemassa hapoista ja tanniineista tehty selkäranka, joka saattaa olla hieman liikaa makunystyröille vailla ruokakumppania, vaikka se tastingin tapauksessa paljaaltaan vedetäänkin. Viinin tanniinit ovat runsaudestaan huolimatta pehmeät: nautiskelija ei hetkeksikään erehdy epäilemään, että Bacchus olisi käynnistänyt hänen suussaan ruosteisen moottorisahan, jonka koneöljyt valuvat pitkin kielen kantoja (kuten vanhan koulukunnan Baroloiden kanssa saattaa sattua, ellei konerikolta suojaudu eläinrasvoja ja sydänkohtauksia sisältävällä ruokavaliolla).

Viinin maku on pitkä ja sen loppumaku on varsin persoonallinen: viimeinen makuaistimus muistuttaa kitkeryydestä, jonka saa tuta erehtyessään kesäaikaan pureskelemaan voikukan vartta. Se ei ole Pirun mielestä miellyttävä piirre, vaikka voikukanvarsiajoista on jo vierähtänyt vuosi jos toinenkin.

Vaikka tämän kaltainen persoonallisuus käy monien hermoille, se voi tehdä viinistä kulttikamaa eräille, kuten Wine Enthusiastin Rubiconille antamat ylenpalttiset pisteet nähdäkseni osoittavat. Jos pirulta kysytään, ei teknisesti laadukkaasta Rubiconista ole haastajaksi saman kylän pojalle, Rust en Vrede Estate Cabernetille, joka peittoaa kilpailijansa sekä persoonallisuudessa, teknisessä taituruudessa että hinta-laatu-suhteessa. Onneksi viini on sen verran hienostunut tuote, ettei juomien paremmutta tarvitse ratkoa painiottein, jolloin voimme pysyä uppiniskaisesti kannoissamme ilman pelkoa tukkapöllystä. Ainakin siihen saakka, kunnes joku tarjoaa jotain niin herkullista, että olemme valmiit pyörtämään jääräpäiset pötypuheemme ja mukauttamaan urautuneita tapojamme piirun verran porttiteorian viittomaan suuntaan.