Lisätty arviontiselitykset kirjoittajasta-sivulle
Selitykset lisäävät arvioiden läpinäkyvyyttä ja auttavat suhteuttamaan niiden sisältöä arviointikriteereihin. Sen sijaan että Viinipiru-blogissa annettaisiin viineille lukkoonlyötyjä arvomääreitä kuten ”Hyvä”, ”Keskinkertainen” tai ”Huono” tai pisteytettäisiin numeroskaalalla, arvotetaan viinit luokkiin ”Hanki”, ”Testaa” tai ”Vältä”.
Lähestymistavan etu on sen joustavuus: siihen sisältyy mahdollisuus tunnustaa kognition keskeinen rooli aistiärsykkeiden konstruktiossa, sensoorisiin arvioihin liittyvä intersubjektiivisuus ja arvoarvostelmiin sisältyvät epistemologiset ongelmat, ts. sen tunnustaminen että rypälejuoman ominaisuuksien määrittely juoman ulkopuolelle viittaavilla kuvauksilla (vadelmainen, suklainen jne.) on ongelmallista, koska nimikkeet ovat itsessään kognition tuottamia toisen käden ilmauksia subjektiivisille aistikokemuksille. Kyseessä on siten eräänlainen kaksinkertainen merkityssolmu, joka torpedoi perusteet tarkkojen mittareiden käytölle, vaikka ne ovat kivoja ja saavat viinin maistelun kuulostamaan tieteelliseltä.
Suomeksi sanottuna sivuston arvioissa myönnetään että jokainen nuppi on erilainen ja varustettu ainutkertaisella nokalla, eikä asiaa yritetä vähätellä. Lisäksi tunnustetaan kielen harmillisen nopeasti vastaan tulevat rajat itseilmaisun välineenä. Kuten toveri Nietzsche asian ilmaisi: puhuja vulgarisoi ajatuksensa sillä hetkellä kun avaa suunsa. Friedrich oli tietenkin oikeassa, mutta siitä viis, viineistä kirjoittaminen ja lukeminen on hauskaa ja itse viinit ovat harvoin yhtä vulgaareja kuin niiden juojat!
Viinipiru - Arto Koskelon blogi nautiskelusta 
Hyvä lisä nuo arvostelukriteerisi ja niiden valottaminen lukijoille, vaikka melko pitkälti selittävätkin itse itsensä. Ihan ehdottomasti paremmat näin kuin perinteisin keinoin!
Numeroasteikkokin puolustaa toisinaan paikkaansa, mutta edelleen kyse on subjektiivisesta aistimuksesta ja arvostelu on merkittävä vain jos jakaa maistelijan kanssa samantyyppisen maun. Omassa muistikirjassa numeroasteikko on varsin näppärä, mutta muille kirjoitettaessa yksinkertaisuus on valttia.
Ympäristön aiheuttamaa vääristymää itse pyrin välttämään sillä, että kesäyönä laiturinnokassa nautittuja viinejä ei blogata ja ne, mille pisteitä annetaan tulee maistaa johonkin maisteluun sopivassa ympäristössä (koti, kellari, viinibaari).
Makujen ja tuoksujen vivahteiden tarkka analysointi ja kuvaaminen taasen kehittää omaa nenää ja makuaistia. Ainakin itselle viinistä saatavien aistimusten kirjaaminen on ollut varsin opettavaista ja herkistänyt aisteja kun niitä aistimuksia joutuu pohtimaan hieman tarkemmin kuin vain satunnaisesti viiniä nauttiessa.
Mutta tärkein asia tosiaan on mainittu tuossa viimeisessä virkkeessäsi: viineistä kirjoittaminen, puhuminen ja nauttiminen on hauskaa ja siksi tätä puuhaa tehdään.
Jaan mielipiteesi pisteiden suhteen Juho. Pisteistä on suurta iloa omissa merkinnöissä, kuten myös makujen ja tuoksujen kirjaamisesta. Ne ovat mitä mainion pohja aloittaa keskustelu toisen viinin ystävän kanssa; pointseja verratessa valkenee kumpi pitää viinistä vähemmän ja se on kiva tapa aloittaa keskustelu, joka toivottavasti jatkuu koko pullon ajan!
Oma probleemani pisteyttämisen kanssa on pragmaattinen: Jos mittarin (oman makuaistin) suhteellisuus ja subjektiivisuus tunnustetaan (”en pidä lakritsasta”, ”tää oli hyvää ennen kuin tajusin että se maistuu greipiltä”), mittarin antamat lukemat eivät voi olla vertailukelpoisua sanan alkuperäisessä merkityksessä. Ja mittarilla, joka ei tuota vertailukelpoista dataa, ei mielestäni ole kovinkaan paljon käyttöä (paitsi juuri henkilökohtaiseen käyttöön), sillä uskon että viinin maistelijat kuvaavat suhteellisella asteikollaan väistämättä myös preferenssejään (Parker parhaana esimerkkinä). Nämä kognitiiviset aisti-havainnot sitten projisoidaan liiemmin problematisoimatta viinin de facto ominaisuuksiksi.
Viinien laatuerot ovat toki kiistämättömiä ja havaittavissa, mutta absoluuttista tai objektiivista tietoa yksittäisestä nautinnon lähteestä ei ole mahdollista saada juuri nautinnon luonteen vuoksi. Miksi siis edes ylläpitää pseudotieteellisestä illuusiota objektiivisesta mittauksellisuudesta, jos on tiedossa että siinä missä toisella on päässään vaaka, on toisella mittatikku ja kolmannella ampeeri-mittari, vaikka kaikki uskovat kokevansa maailman samasta vinkkelistä?
Ja mikä oikestaan on nautinnon luonne? Menee melko filosofiseksi, mutta tämä mielenkiintoinen aihe kytkeytyy mielestäni taiteen maailmaan ja estetiikan tieteen alaan. Vaikka viini ei monien mielestä ole taidetta samalla tavalla kuin vaikkapa Monetin maalaus (aihe josta pitää muuten rönsyillä jossain kohtaa;), on kyseessä kuitenkin kiistämättä esteettinen nautinto, joka syntyy ”teoksen”, ”tarkastelijan” ja ”kontekstin” kohtauspisteessä. Tämä tarkoittaa ettei kolmen kohtauspisteessä syntyneitä kokemuksia voida koskaan lopullisesti palauttaa objektiin (sanoamalla että tämä objekti/viini on 88 pisteen arvoinen). Ei sitä kirjojakaan tohdi arvostella sanoen että Camusin Sivullinen ansaitsee 88 pistettä, koska sen kerronta on syvää, mutta sanamäärä kitsas ja loppu ei-toivotulla tavalla toivoton.
Huomaan itse sekalaisia artikkeleja lukiessa että kognitiivinen psykologia antaa par’aikaa tällaiselle mekaanisen koneen lailla aivoillaan mittaavalle ihmiskäsitykselle tappoiskuja joka suunnasta. Esimerkkinä artikkeli, jonka linkin postasit Viiniblogi.fi:n! Tutkimusala taitaa olla vielä lapsenkengissä, mutta etenee vauhdilla ja lienee suo, johon pitäisi upottautua vähintään munaskuukkeleihin asti jo pelkästään viinin lipittelyharrastuksen takia. Tällä hetkellä nimittäin vedessä ovat vasta varpaat jos sitäkään:). Kiitos kommentista, nämä keskustelut ovat siitä hyviä ettei valmista tule koskaan, mutta matka ei mene hukkaan!