Maistuiko Mouton Rothschild?

...Olen Mouton, mutten mauton.
Toisin kuin edellisessä postissani väitin, tiistaisessa Mouton Rothschild -tilaisuudessa oli tarjolla myös tuottajan terävin kärki juhlistamassa vähäisempien viinien riemukimaraa, minkä aikana maistoin ripeässä tahdissa heidän parikymmentä viiniään Bordeauxista, Languedocista ja Chilestä.
Säästän teidät sinänsä kokeilemisen arvoisien valkoviinien kuvailulta (Bordeauxissa hapokasta, mineraalista ja klassista; Chilessä kohtuullisen kasvotonta ja rypälevetoista), sekä Languedocin (modernia punkkua vaihtelevin ottein) ja Chilen punaisilta (ditto), ja käsittelen suoraan Bordeauxin punaviinejä, koska epäilen, että ne herättävät intohimoja huonommin tunnettuja viinejä enemmän.
Bordeauxin punaisten maistelu aloitettiin tilan hittiviini Mouton Cadetin eri versioilla, jotka osoittautuivat tammettomiksi ja simppeleiksi viineiksi, jopa 20 euron rajapyykkiä hätyyttelevissä harvinaisemmissa Réserve viineissä. Puheet Bordeauxin järkihintaisten viinien hädästä uuden maailman ikeessä eivät liene liioiteltuja, vaikka Mouton Cadetilla kuulemma pyyhkiikin hyvin.
Moutonin tilaviineistä Chateau d’Armailhac 2005 oli mielestäni parempi kuin Le Petit Mouton de Rothschild, joka oli siinä määrin suuren esikuvansa kaltainen, että melkein hukkui tammeen. Itse pihvi, Mouton Rothschild 2001 oli klassinen Medoc pölyisine maineen ja lyijykynäaromeineen, pitkä kuin nälkävuosi, mutta hivenen liian tamminen makuuni.
Olen maistanut Moutonin vuosilta 1978, 2001 ja 2008 (tilalla), ja joudun toteamaan, että uuden tammen runsas käyttö häiritsee minua myös kypsyneemmissä vuosikerroissa, vaikka ikä integroikin tammen makumaailmaan.
Jos Moutonin tammibisnes siirretään syrjään, kyseessä on kaikin puolin kulauteltava punkku viinimaailman huipulta, jonka hinnassa on historian ja spekulatiivisten markkinoiden luomaa painoarvoa. Moutonia kiskoessa ei varsinaisesti juoda viiniä, vaan maiskutellaan kokonaista instituutiota.
Tämän seurauksena enemmistö Mouton Rothschildeista päätyy katseltaviksi tai eteenpäin myytäväksi, ei juotavaksi, mistä tila ei varsinaisesti syty liekkeihin, mutta minkäs teet. Ymmärrän keräilijöitä ja pikkudiilereitä, jotka eivät edes suunnittele kalliiden pullojensa korkkaamista: jos jostain syystä haalisin Medocin first growtheja kellariini tuijottelutarkoituksessa, napsisin Moutoneja markkinoilta kaksin käsin, kiitos päräyttävien artistien suunnittelemien taide-etikettien.

Pirun epäselvät tasting-notet...
Ymmärrätkö miksi aikoinaan Turun kaupunginjohtaja Juhani Leppä innostui tilaamaan kaupungin piikkiin Ch. d´Armailhacia. Valitettavasti se suurimmaksi osaksi juotiin liian nuorena. Itse sain sitä maistaa kun se jo oli mennyt överiksi. Vuosikertaa en muista.
Ainoa mielenkiintoinen asia tässä stoorissa on se että suht hyväksi kirjoittajaksi VPllä on mielettömän huono käsiala. Asiaa valottaa hiukan se että Pirulla on ollut Apple käytössään jo ajoilta jolloin kone muistutti enemmän Star Warsin R2D2 kuin mitään muuta (mallia http://www.3dfluff.com/mash/wp-content/uploads/2008/07/old-apple.jpg).
Tosin itsekkin muistan naputelleeni kyseistä konetta pienenä vaikka Pirun kanssa ollaanki hiukan eri vuosikertaa. Muitsaakseni joku kummituslinna juego oli lempparini.
Viva Apple!
Alley cat, they don’t make games like this anymore. Etenkin kohta, jossa kissa kulkee juuston läpi: http://www.youtube.com/watch?v=9MdYwTwYQxk
Ch. d´Armailhac oli enemmän makuuni kuin Mouton, vaikka joissain jutuissa jäikin kakkoseksi. Kiva turpeinen nokka ja tasapainoinen maku, -05:lla jo yllättävän paljon pulloelämää takana. Leppä on selvästi ollut valistunut demokraattisen sielun omaava järkimies, muuten tilaus olisi koostunut Moutoneista (jotka tosin olisivat vieläkin iskussa).