Viinipiru ja lupa läikyttää: Esipuhe

Tästä maistiaisena tuoreen kirjan esipuhe. Siitä toivon mukaan välittyy jollain tapaa tunnelma, joka vallitsi kesäisen kirjoittamisrupeaman aikana.

Eräs nautiskelun suppean historian suurista tragedioista on ollut viinin ajautuminen ylempien luokkien etuoikeuksien piiriin, vuorineuvoskastin kultaiseen häkkiin, kettupuuhkien, hopea-astiastojen ja oopperan kausikorttien kanssa epäpyhäksi vastakohdaksi kaikelle sille, mitä voidaan pitää kansanomaisena.

Tämän nyrjähtäneen asetelman seurauksena simppeli maataloustuote on esittäytynyt meille ylellisyytenä, ei arkisten ruokailujen palanpainikkeena, kielen kantojen kostuttajana tai sosiaalisen sitkon synnyttäjänä.

Tämä kirja piti kirjoittaa siksi, että vaikka viininjuojien määrä on kasvanut läpi vuosien, viinipuhe on polkenut paikoillaan kuin mummo, joka juo laihaa kahvia, vaikka pula-ajasta on kulunut vuosikymmeniä. Viini tarvitsee potkun takalistoon, jotta ihmiset uskaltavat nauttia siitä vapaina hölynpölystä. Vallankumous tarvitsee kipinän. Tämän kirjan vaatimaton tarkoitus on heittää bensaa liekkeihin.

Kädessäsi on viinikirja, jota lukemalla saatat oppia jotain viineistä. Se tapahtuu toivottavasti vahingossa, kuten monet elämän parhaista asioista, joihin myös viini lukeutuu. Viini nimittäin keksittiin aikoinaan onnenkantamoisen seurauksena, jonkun unohdettua rypäleet ruukun pohjalle. Mitä ilmeisimmin historian ensimmäinen viinintekijä piti tuotoksestaan, koska sittemmin tapa on levinnyt kulovalkean lailla ja viiniä on valmistettu katkeamattomana virtana läpi vuosituhansien.

Pioneerityö tehdään usein tuhoamalla monumentteja, jotka räjähtävät taivaan tuuliin ja jättävät jälkeensä komean savupilven. Tässä kirjassa sellainen monumentti on ajatus viinin nautiskelusta vakavasti otettavana touhuna. Tuo nyrjähtänyt väärinkäsitys täytyy suoristaa aikailematta, sillä viini ei ole kurttuotsaisten juoma. Se on parasta nautittuna leveä hymy naamalla. On kirjan sivuille piilotettu muitakin monumentteja, mutta ne saat löytää itse rivien välistä.

Mitä tulee viinifilosofiani, se on varsin simppeliä laatua. En halua sivistää sinua. Sen sijaan autan sinua mielelläni saamaan viinin nautiskelusta enemmän irti. Tieto ei nimittäin ainoastaan lisää tuskaa, vaan myös tehostaa nautintoa ja tuo siihen kummasti syvyyttä. Itse tietenkin päätät, miten elämästäsi nautit. Lipittelet viinisi kalsareissa kotisohvalla tai puleerattuna illallispöydässä, niin kauan kuin nautit siitä viinistä mitä juot, olet perillä. Itse katson parhaaksi nautiskella viiniä kelvollisina kulauksina, koska pidän siitä. Sen kummoisemmasta asiasta ei ole kyse.

Miten tähän pisteeseen päädyttiin? Opiskelin aikoinaan sosiologiksi Helsingin yliopistossa ja päädyin valmistumisen jälkeen toimittajaksi, koska minulla tuntui olevan asiaa liiaksikin. Opiskelin sittemmin WSET-viinitutkinnon, jotta voisin kirjoittaa intohimoni kohteesta osaavammin. Koska en tiennyt mitä karttuneella tiedolla tekisin, perustin Viinipiru-blogin. Se sai nopeasti lukijoita. Mikäpä siinä siemaillessa, ajattelin. Perustin vitsin vuoksi myös ViiniTV nimisen videomedian ystäväni kanssa. Avasimme samppanjapulloja lumilaudalla ja yhdistelimme chiliä samppanjaan, mitkä olivat huonoja ideoita kaikki tyynni, mutta auttoivat porautumaan lähemmäs asian ydintä: elämästä nautiskelua. Tätä nykyä Viinipiru ja ViiniTV ovat Suomen suosituimmat viiniblogit, joten kädessäsi oleva opus on luonteva seuraava askel.

Jos tämä kirja pyrkii jotain olemaan, niin nautintokielteisen kulttuurin matontamppaus ja vastaisku ilottomuudelle. Siksi sen ei ole tarkoituskaan olla lehtorimaisen kattava kuvaus viinin maailmasta tai edes oikeudenmukaisesti koostettu kasa silppua. Se ei sisällä niinkään olennaisuuksia, vaan epäolennaisuuksia, koska se on rakennettu kurkistusreiäksi elämäntapaan, jossa viinillä on keskeinen merkitys. Minun elämäntapaani. Se on samalla uudenlainen tapa suhtautua viiniin. Lähinnä kirja kuitenkin vain on, koska piuhani on kytketty yhteen erikoisella tavalla ja koska olen yrittänyt kirjoittaa tekstiä, josta itse pidän.

Viinimaailman kynnystä on pidetty perinteisesti korkeana. Yksi syy tähän löytyy viinikirjallisuudesta. Se on kirjoitettu valitettavan harvoin vetävästi, jolloin aihepiiriin syventyminen vaatii lukijalta aiempaa innostuneisuutta tai vaihtoehtoisesti masokistista luonnetta. Muutoin homma jää kesken jo alkuvaiheessa ja uskallan epäillä, että melko usein jääkin. Tämä ei ole sinänsä ongelma, mutta jos kirjoja lukevat vain ne, jotka ovat jo ennestään viinihulluja, viinikirjallisuus ei luo uusia yleisöjä. Siksi olen yrittänyt kirjoittaa kirjan ennemmin inspiroivaksi kuin informatiiviseksi, vaikka molemmat puolet ovatkin läsnä kirjan tekstissä.

Olen myös yrittänyt tehdä kirjan mahdollisimman vaivattoman käyttää, vaikka tunnustankin, että sen rakenne mallintaa onnistuneesti luovaa kaaosta, joka vaivaa myös muuta elämääni. Kyse on jonkin sortin viiniaapisesta, helppolukuisesta vessakirjasta, jonka voit avata yhdestä kohdasta, lukea kappaleen, ja jatkaa sitten hyvillä mielin myöhemmin toisesta.

Viinikirjassa pitää tietenkin myös olla viinisuosituksia. Löydät niitä kappaleiden lopuista. Monopolin tarjonta on mitä kekkoslovakian jäänteeltä vain odottaa sopii, mutta olen pyrkinyt ruotimaan valikoiman piilotetut helmet tarkalla kammalla. Yleisimmin suositukset putoavat kympin ja kahdenkymmenen euron väliin, koska haarukasta löytyvät hinta-laatusuhteeltaan Alkon parhaat ostokset. Suosittelen lämpimästi testaamaan viinejä ja sen jälkeen myös viereisiä viinejä, koska vain maistelemalla voit löytää oman makusi, vapaana muiden lukkoon lyömistä totuuksista.

Mutta jatketaan tarinointia itse kirjan puolella. Ennen lähtöä haluan toivottaa sinut sydämellisesti tervetulleeksi viinipitoiselle vuoristorata-ajelulle, joka saattaa nipin napin pysyä kiskoilla aina viimeiselle sivulle saakka. Kaada viiniä lasiisi ensimmäisestä lähettyvilläsi olevasta pullosta, ota mukava asento ja nauti kyydistä. Matkalla juoma saattaa hieman läikkyä, kuten otsikkokin lupaa. Se on sallittua.