EWBC 2012

Ei, en pysty vielä kirjoittamaan Turkin viineistä mitään järkevää. Tai kait pystyisin, mutta en sittenkään viitsi. Lähinnä siksi, että olen yhä jonkinmoisessa selviämistilassa lauantain juhlista, joiden jälkilöylyissä julkaisin kaverini ottaman kuvan illallisista, josta tuli blogin tykätyin kuva, koska siinä oli tolkuttomasti viiniä.

Lauantaina rakas siskoni menee naimisiin, joten tapausta lienee tarvetta juhlistaa. Sen jälkeen lennän kahdeksi viikoksi Etelä-Afrikkaan Capetownin lähistölle, jossa rusinarypäletarhojen työntekijät juuri polttavat autoja kukkeimman kevään keskellä, koska haluaisivat kuulemma yli kuusi euroa palkkaa päivässä kahdentoista tunnin työpäivästä. Yritän väistää kepiniskuja. Maailma on sekä suhteellisen kurjuuden että absoluuttisen köyhyyden runtelema paikka.

Turkki oli opettava kokemus, koska sen viiniala on samalla tuhansia vuosia vanha, että hyvin uusi. Wines of Turkey perustettiin pari vuotta sitten. Kulttuurin ikä ei takaa laatua, vaikka pari kivaa tuottajaa löysinkin. Osallistuin erääseen paneelikeskusteluun kutsuttuna puhujana, mutta eihän siitä mitään tullut, koska olin päättänyt vaikeuttaa keskustelua ja pilata sen, missä tietenkin osittain onnistuinkin.

Etenkin pidin siitä, että pääsin maistamaan samassa konferenssissa Armenian, Georgian ja Libanonin viinejä, joiden joukosta löytyi todella kiinnostavia viinejä. Myös hyvin toisenlaisia viinejä kuin Chateau Musar.

Jamie Gooden kuva

Kyllä vain, tämä on tällainen vartissa tuotettu blogiposti, joka kaipaisi vielä toimittamista ja lihaa luiden ympärille, mitä se ei tule saamaan tällä erää, pahoittelen. Haluan silti postata parahultaisen välireportin mieluummin kuin viettää pitkittynyttä hiljaiseloa. Etenkin jos tavoittelemani Turkki-postaus jää haaveeksi häiden vieton lomassa. Totean kuitenkin, että pidin etenkin idolini Andrew Jeffordin tapaamisesta. Siinä vasta mies paikallaan.

ps. Kirjan ensimmäinen painos on piakkoin myyty loppuun. Toista painosta pukkaa. Jokaiselle kirjan ostaneelle: kiitos!