Otetaanko Tolkku käteen?

Päätin kantaa korteni kekoon Tolkku käteen -toimintaan. Yli 30.000 tykkääjää Facebookissa keränneen kansanliikkeen päämäärät ovat samat kuin itselläni: tasapainoisempi alkoholipolitiikka nykyisen paimennuspolitiikan sijasta. Kerrataanpa hieman syitä, miksi suomalaisen alkoholipolitiikan on aika muuttua.

Ensimmäinen syy on laadultaan samaan aikaan käytännöllinen ja filosofinen. Valtio ei valitse meille vaatteita tai musiikkia, miksi ihmeessä se valitsisi mitä syömme tai juomme? Se, että asiat on tehty aiemmin jollain tavalla, on kehno peruste tilanteen uusintamiselle tänään. 97% Euroopan unionin kansalaisista ei tarvitse valtiota valitsemaan viinejään.

”Koska alkoholi on Suomessa erityisen suuri ongelma”, kuulen jonkun sanovan. Katsotaanpa tilastoja, niin totuus riisuuntuu valheesta. Alkoholivastainen propaganda on hallinnut suomalaista alkoholikeskustelua menestyksekkäästi jo yli sata vuotta. Se ei silti tarkoita, että se olisi totta. Tilastojen valossa olemme keskimääräisiä eurooppalaisia alkoholinkäyttäjiä, myös haittojen saralla.

THL:n laskemissa noin 1 miljardin euron alkoholihaitoista valtaosa tulee sosiaalihuollosta (kuten huostaanotoista), vankeinhoitokuluista, varhaiseläkkeistä, oikeuslaitoksen toiminnasta ja yleisestä järjestyksenpidosta. Alle 15% alkoholihaitoista syntyy terveydenhoitokuluista, vaikka niistä puhutaankin paljon. En tiedä sinusta, mutta kun itse nautin viiniä tai olutta, paikalle ei yleensä tarvita poliisia, enkä päädy tekemisiin oikeuslaitoksen kanssa sen enempää kuin vankilaan.

Olutliiton Heikki Kähkönen, Tolkun Jari ”Cyde” Hyttinen ja allekirjoittanut

Voidaan perustellusti esittää, että alkoholihaittatilastot eivät kuvaa vain alkoholinkäyttöä. Ne kuvaavat monimutkaisia kumuloituvia sosiaalisia ongelmia, joihin päihteiden väärinkäyttö linkittyy. Mikä olennaisinta politiikasta puhuttaessa, alkoholiverosta saatu reilu miljardi euroa näyttää riittävän kattamaan alkoholin tuottamat terveyshaitat. Moninkertaisesti. Näin siis, mikäli haluamme uskoa THL:n omia tilastoja. Miksi niitä hintoja pitikään korottaa?

Medioissa vilahtelevat useamman miljardin laskelmat ovat sen sijaan kontrafaktuaalista spekulaatiota, eli ei-varmennettavissa olevia (tarkoitushakuisia) arvauksia, jotka ovat yhtä uskottavia kuin arvailut siitä, minkälainen Urho Kekkosen poliittinen ura presidenttinä olisi ollut, jos Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen 1940-luvulla. Jossittelu on ihan mukavaa, etenkin poliittisen vaikuttamisen keinona, mutta ei läpäisse kriittisen tarkastelun seulaa.

Sitä paitsi, mikäli laskemme alkoholin välillisiä haittoja, olisi kukaties syytä laskea edes kerran myös alkoholin välilliset hyödyt. Alkoholia nimitäin käytetään siksi, että se on mukavaa. Alkoholin tuomat hyödyt tarjonnevat ainakin osittaisen selityksen alkoholituotteiden pysyvyydelle ihmiskunnan historiassa.

Alkoholi on maltilla annosteltuna terveydelle hyödyllistä ja elinikää pidentävää. Raittiit itse asiassa kuolevat nuorempina kuin ei-raittiit, vaikka ajatus voi tuntua suomalaisessa viitekehyksessä vaikealta hyväksyä. Alkoholin myönteiset vaikutukset ovat luonteeltaan myös sosiaalisia. Alkoholi toimii katalyyttina mielihyvälle ja auttaa synnyttämään sitkoa ihmisten välille. Kuinka moni meistä on kohdannut puolisonsa juhlissa?

Asiaa voidaan ajatella myös toisesta näkökulmasta. Jos työpahoinvoinnin hintalappu on vuodessa 40 miljardia euroa, kuinka monta miljardia summasta saataisiin pois, jos ihmiset käsivät kerran viikossa työkavereidensa kanssa oluella juttelemassa työstä ja työn vierestä? Viini ja olut ovat elämän pieniä-suuria-iloja, siinä missä ruokakin. Niitä voi käyttää väärin ja niihin voi jopa kuolla, mutta suuri enemmistö määrittelee maltillisen marssitahdin.

Tolkku käteen on avannut joukkorahoituskampanjan, jonka avulla järkevämmän alkoholipolitiikan viesti pyritään saamaan päättäjien tietoisuuteen. Voit osallistua 12 – 1200 euron panoksella virtuaalisen viinararalliauton koristeluun. Sen tarkoituksena on kiinnittää päättäjien huomiota siihen, että sata vuotta jatkunut epäonnistunut politiikka on tullut tiehensä päähän. Viron viinaralli ei lopu, vaikka kaikki tunnusluvut lakaistaisiin maton alle. Se muuttuu vain muuttamalla suomalaista alkoholipolitiikkaa tolkullisempaan suuntaan.

Liity mukaan Tolkku käteen -yhteisöön Facebookissa ja osallistu joukkorahoituskampanjaan haluamallasi panoksella. Historia ei tapahdu, se tehdään.

Kommentti virkamiehen lausuntoon päivän Hesarissa

”Lakihan henkii vuoden 1932 kieltolain jälkeistä aikaa. Alkoholielinkeino on nyt hyvin vahva ja sillä on vahvat lobbarit. Ennen oli vain Alko”, johtaja Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo. -HS

Onko alkoholielinkeinolla johtajan mainitsemia vahvoja lobbareita? Panimoliitto lienee Suomen aktiivisin alkoholialan toimija. Sen budjetti on murto-osa alkoholipoliittisia tiukennuksia lobbaavan Ehyt ry:n budjetista, joka ei ole ainoa alkoholipoliittisia tiukennuksia lobbaava päihdejärjestö.

Myös Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys pyrkii vaikuttamaan alkoholipolitiikkaan. Sen budjetti ei liene kovinkaan suuri, sillä yhdistyksen muskeli näyttää riittävän lähinnä julkilausumien muotoiluun ja kansanedustajien tapaamiseen. Budjetti liikkunee korkeintaan kymmenissä tuhansissa.

Johtaja Paaso unohtaa mainita lobbausta harrastavan toimijan, jolla on näkyvä rooli sekä julkisen mielipiteen muokkauksessa että sitä tukevan tutkimuksen toteuttamisessa. Vaikka sadan miljoonan budjetilla toimiva THL ei keskity vain alkoholiasioihin, voimasuhteet lienevät selvät. THL:n linjaa voi luonnehtia toimialan vastaiseksi.

Johtaja Paaso ei mainitse myöskään omaa työpaikkaansa, sosiaali- ja terveysministeriötä. Ministeriöillä on miljardibudjetti ja se pääsee osallistumaan lakiuudistuksen valmisteluun asiantuntijana. Ministeriön näkökulma alkoholikulttuuriin on ollut kielteinen.

Yhtälössä on mukana myös johtajan mainitsema valtionyritys Alko, jonka hallituksessa istuu Ehyt ry:n toiminnanjohtaja. Alkon toiminnan ytimessä on ajatus tiukasta päihdepolitiikasta ja se puolustaa olemassaoloaan vastustamalla alkoholikaupan liberalisoimista.

Mukavaa, että alkoholielinkeino näyttää alkoholiasioista vastaavan ministeriön johtajan silmissä ”hyvin vahvalta”. Numeroiden valossa voimasuhteet muistuttavat kirpun ja elefantin kohtaamista.

Radiossa puhumassa alkoholipolitiikasta

Kävin juttelemassa Inkerin kanssa Mediumissa muun muassa siitä miten ihmeessä pääsee ulkomaille dogailemaan viiniä jonkun lennättämänä. Aiheena myös kulinarismi ja miten hommassa voi kehittyä. Ja tietenkin nykyinen alkoholipolitiikan irvikuva, joka meitä riivaa. Kuuntele klikkaamalla tästä!

Alkoholipolitiikka oikean ja väärän ristipaineessa

Meillä saattaa olla Euroopan unionin jäseninä käsissä uudenlainen ongelma, nimittäin lainkuuliaisuuteen perustuvan kulttuurin lainsäädännön virittyminen valtion etujen mukaiseksi kansalaisten etujen vastaisesti. Jos näin pääsee käymään, seuraa jänniä juttuja.

Paine tuppaa purkautumaan. Pari skenaariota näyttää todennäköisiltä. Ensimmäisessä lainkuuliaisuuden kulttuuri mukautuu vallitseviin realiteetteihin, eli käytännössä yleinen lainkuuliaisuus haurastuu hankauskitkan ikeessä. Moinen ei tapahdu yhdessä yössä, mutta tarkoittaa muun muassa yleistä verojen maksuhalukkuuden laskemista. Toisessa skenaariossa ristipaine purkautuu mukauttamalla lainsäädäntö vastaamaan asetelmaa siten, ettei yleinen oikeustaju ehdi ottaa suurempaa osumaa. 

Mielessä pyörii alkoholipolitiikka. Enemmistö suomalaisista on saanut tarpeekseen holhoamisesta ja jatkuvasti rajoittamisesta, kyselyt kertovat. Samaan aikaan valtio miettii uusia keinoja ohjata verotuloja itselleen lisäämällä molempia. Mikäli suomalaisten suhtautuminen holhoamiseen ohitetaan ja jatketaan vanhalla linjalla, ollaan tukevasti ensimmäisessä skenaariossa.

Maksimaalinen verokertymä on kansallinen etu vain jos siitä maksettu hinta alittaa saavutetut hyödyt. Lainkuuliaisuuden murenemisen hinta laskettaneen tulevina vuosikymmeninä melko lailla suuremmissa summissa kuin mitä merkantilistisen fiskaalipolitiikan lyhytkestoiset hyödyt voivat tuottaa. Vielä ei ole tietoa, liittyykö Gourmondon keissiin valtion instanssien toiminta vai ei, mutta selvinnee ennen pitkään.

Tämä on poikkeuksellinen maa. Suomalaisessa kulttuurissa normit ja lait samastetaan toisiinsa. Lakien katsotaan edustavan lähtökohtaisesti universaalia oikeaa ja väärää, ei ajavan esimerkiksi jonkin tietyn ryhmän etuja. Itseasiassa suomalaisessa kulttuurissa laki katsotaan oikean ja väärän määritelmäksi. Kyse lienee ilmiöstä, joka on yhtä herkkä kuin harvinainen. Kukaties se on myös yksi suomalaisen yhteiskunnan poikkeuksellisen menestyksen salaisuuksista?

Valtion rangaistuksen kaltaiset käytännöt ammuttiin alas käytettyjen autojen verotuksessa, mutta valtion taistelu Amsterdamin sopimuksen lisäpöytäkirjaa vastaan jatkuu sinnikkäänä muilla toimialoilla. Tavaroiden liikkumista halutaan rajoittaa, jotta kansaa voitaisiin holhota tuottavammin. 

Tullin yritystä estää viinin tilaamista ohi valtion monopolin voidaan pitää esimerkkinä kansallisen edun vastaisesta politiikasta. Vaalien alla olisi oikea hetki sytyttää valot Arkadianmäellä. Pelissä on suurempia asioita kuin ensi vuoden budjetti.

Miksi alkoholipolitiikan tulee muuttua?

Kuva IL-tv:n alkoholipoliittisesta keskustelusta

Tästä THL:n kuvasta ilmenee hyvin se, miksi puhun alkoholipolitiikasta. THL:n taulukon mukaan alkoholin haitat ovat noin miljardin euron luokassa, mikä on tietenkin iso summa. Valtaosa summasta muodostuu sosiaalihuollosta, järjestyksenpidosta, sairaspäivärahoista ja oikeuslaitoksen kuluista. Terveydenhuoltoon menee reilu sata miljoonaa.

Kustannukset eivät siis muodostu kulutetun alkoholin kokonaismäärästä, sillä mikäli käyttömäärät jakaantuisivat tasaisesti viikonpäiville, kukaan ei olisi räkäkännissä, lapsia ei huostaanotettaisi, nakkikioskeilla ei tapeltaisi, töistä ei oltaisi pois, eikä kukaan joutuisi vankilaan juoppohulluuden vallassa.

Jäljelle jäisivät terveydenhuoltokulut, jotka katetaan nykyisellään yli kymmenkertaisesti alkoholiveron kertymällä.

Eli: meidän tulisi keskittää kaikki huomiomme ja voimamme kulttuurin muuttamiseen, ei uusien rajoitusten laatimiseen, jotka keskittyvät hintaan ja saatavuuteen, jotka ovat molemmat melko irrelevantteja, koska Suomessa juotu alkoholimäärä on ongelma ensisijaisesti ”kerralla kaikki alas kurkusta” -käyttökulttuurin kautta.

Miten kulttuuri muuttuu? Tuhannen taalan kysymys. Se lienee selvää, että esimerkiksi Yhdysvaltojen vankiloita ei ole vapautettu väkivallasta lisäämällä kameroiden ja käsirautojen määrää, siinä missä suomalainen hyvin salliva vankeinhoito kykenee estämään paitsi vankilaväkivallan, myös rikosten uusinnan kansainvälisesti hyvillä tuloksilla.

Suomen koulutusjärjestelmän pisa-ihme perustuu ilmeisesti oppilaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen, vapaaseen ilmapiiriin hierarkkisen kurin sijasta ja yksilötason oivaltamisen tukemiseen kollektiivisen tankkaamisen kustannuksella. Ja moneen muuhun edistykselliseen ajatukseen.

Miten samassa maassa voi olla niin hämmästyttävän edistyneitä osia, mutta niin patavanhoillinen kontrolliin perustuva alkoholipolitiikka, kun sekä kepin että porkkanan tuottamat tulokset ovat tarkasteltavissa samassa pienessä maassa?

Kuuntele ”Alkoholipolitiikka – sata vuotta rämpimistä suossa”!

”Tervetuloa mukaan Yle Puheen taajuudelle suoraan lähetykseen, tänään puhumme alkoholipolitiikasta. Aihe on näytellyt ylikorostunutta roolia Suomessa jo yli sadan vuoden ajan. Suomalaiselle keskustelulle on tyypillistä, että puheenvuoroja käyttävät lähinnä verorahoin tuettujen alkoholivastaisten lobbausjärjestöjen edustajat tai samanmieliset mielipiteenmuokkaajat valtion tutkimuslaitoksista, joiden mielestä kaikki kehitys on osoitus siitä, että valtion harjoittama keppipolitiikka toimii ja kaikki todisteet kallellaan siihen suuntaan, että keppiä tarvitaan lisää.

Tässä ohjelmassa teemme asiat toisin ja avaamme tuuletusräppänät maailmalle. Studiossa on kaksi herraa, jotka paitsi ylläpitävät eurooppalaisia pientuotantoperinteitä laatutuotteiden valmistuksessa, ovat myös kunnostautuneita alkoholipoliittisina keskustelijoina. Heitetään kukkahatut nurkkaan, lopetetaan valtion suulla puhuminen ja puhutaan asioista kerrankin niiden oikeilla nimillä.”

Älkää säätäkö vastaanotintanne, häiriö on todellisuudessa

Perspektiivin säätöhetki. Vapaus, jota suomalainen yhteiskunta edustaa, on ihmiskunnan historiassa melko äärimmäinen poikkeus. Järjestelmässä valta on lukuisten heikkojen käsissä, ei harvojen voimakkaiden. Historia osoittaa, että asetelma on paitsi harvinainen, myös hauras. Yksilövapaus on yleensä ensimmäinen asia, mikä katoaa kriisin uhatessa maata. Kriisi voi olla todellinen tai keinotekoinen, mutta sen varjolla vapausoikeuksia rajoitetaan yleisen edun nimissä. Vapaus korvataan turvallisuudella, valinnanvapaus kontrollilla ja yksilö yhteiskunnalla. Kerran menetettyä vapautta ei yleensä saada takaisin ilman kyyneliä, historia tuntuu todentavan.

Liittyen ylläsanottuun, alkaa vaikuttamaan siltä, että tietyt viranomaistahot ovat väärentäneet suomalaisia kuolleisuustilastoja jo vuosia. Alkoholin väitetään olevan työikäisten yleisin kuolinsyy noin 2000 kuolemalla. Todellisuudessa verenkiertosairauksiin kuolee noin 20.000 työikäistä ihmistä vuosittain ja erilaisiin syöpiin noin 10.000. Ainoa keino millä alkoholi saadaan listan kärkeen on tilastojen väärentäminen. Tämä tapahtuu pilkkomalla kaikki erilaiset syöpätaudit ja verenkiertosairaudet omiksi luokikseen ja yhdistämällä alkoholinimikkeen alle sekä suorat kuolemat että tapaturmat, kuten tukehtumiset, joihin liittyy voimakas päihtyminen. Mikäli kuolleen heroinistin veressä on promillen kymmenesosa alkoholia, hänen kuolemansa kirjataan kyseisiin tilastoihin.

Vastuussa ovat tietyt virkamiestahot, jotka osittain laativat ehdotukset alkoholilain uudistukselle ja joiden laatimien tilastojen valossa kansanedustajat tekivät päätöksen uudesta laista. Käytännössä kyseessä vaikuttaisi olevan parlamentin harhauttaminen sekä mahdollisesti perustuslain vastainen niskurointi. Tämä on vakava asia. On melko kuvaavaa, että nämä tahot ovat päättäneet lakaista kymmenen kertaa suuremman kuolinsyyn maton alle, jotta poliitikot olisivat valmiita uskomaan, että päällämme on alkoholisairauksien epidemia.

Suomi on ottamassa harha-askeleen liikkumalla vaarallisen lähelle sananvapauden rajoittamista ja itsesensuurivaateita alkoholihaittojen varjolla. Yleinen etu on tällä kertaa lapsemme, vaikka kyse on markkinoinnin professorien mukaan totuuden muuntelusta. Alkoholi on hyvä vihollinen, mutta kuinka todellinen? Näettekö saman kuin minä? Minkä hinnan lopulta maksamme, ellemme puhalla pilliin yhteiskuntana? Yhteiskuntana, joka koostuu vapaista kansalaisista, joista 95% on sitä mieltä, että viranomaistoiminta on karannut jo käsistä.

Sadan vuoden hairahdus

Suomalaisilla on yli 3000 vuoden perinteet oluen kanssa. Agraariyhteiskunnassa alkoholia käytettiin ilmeisesti päivittäin, mutta sen nauttimista säädeltiin sosiaalisesti. Lähtökohta oli, että itsensä ördäyskuntoon saattava ihminen häpäisi itsensä. Ihminen, joka tuli omin jaloin ruokapöytään, mutta lähti siitä kantamalla, oli nolo. Kuulostaako suorastaan ”eteläeurooppalaiselta”?

Virkavalta päätti sotkeutua asiaan raittiusliikkeen kannustamana. Liikkeen piiristä kummunneet ideat olivat tavattoman kunnianhimoisia. Ne muistuttavat lähinnä totalitääristen yhteiskuntien suurprojekteja. Suomen koko maaseutu päätettiin kuivattaa 1800-luvun loppupuolella, mikä toimi samalla alkusoittona myöhemmin lanseeratulle maanlaajuiselle kieltolaille.

Alkoholin valmistus kiellettiin ja kestikievarit varattiin vain matkustusluvan saaneille. Ei niin, että toimenpiteet olisivat olleet kovin toimivia. Ihmiset eivät nimittäin unohtaneet alkoholin iloja, päin vastoin. Kulutus nousi ja alkoholin kulttuurinen merkitys muuttui. Hitaasti, mutta radikaalisti, jostain mikä oli arkista ja normaalia, tuli epänormaalia ja jännittävää.

Kansankynttilöiden ideoimat kuritoimenpiteet sysäsivät kulutuksen nousuun, mikä ei kait ollut tarkoitus, mutta onnistuivat kyllä eräällä tavalla. Ne tuhosivat perinteikkään juomakulttuurin ja katkaisivat siteet juuriin, jotka elivät sekä maassa että meissä. Agraariyhteiskunnan alkoholinkäyttöä säätelevä perinteinen kulttuuri muuttui ohueksi, kunnes haihtui lopulta kokonaan. Tyhjiö täyttyi uudella kulttuurilla, jota väritti holhoamisen synnyttämä paha olo.

Suomeen kasvoi sukupolvia, joille alkoholi oli kulttuurisesti vierasta, mutta alati läsnä. Se oli yhtäkkiä kiellettyä ja syntistä. Alkoholista tuli asia, jota juotiin saunan takana, ei ruokapöydässä. Juuriltaan irti revittyinä suomalaisten suhde alkoholiin alkoi kasvaa kieroon. Hurmoshenkisestä syyllistämisestä tuli itsensä toteuttava profetia. Kehitimme sankarihumalan ja teimme viinapullosta kapinamme symbolin. Hukkasimme historiamme ja samalla kait itsemme.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi presidentti Paasikivi ja taisi olla oikeassa. Niin surullista kuin se onkin, kulttuurinen katkos on todellinen. Tämän ei kuitenkaan kannata antaa masentaa. Vaikka asian korjaaminen vaatii töitä, kokonainen kulttuuri voi tervehtyä kokemistaan vääryyksistä. Se voi löytää uudelleen yhteyden juuriinsa.

Se tapahtuu uskoakseni arvostamalla suomalaista juomakulttuuria, meidän taitoamme valmistaa ja käyttää laadukkaita tuotteita ja sitä todistavaa pitkää historiaa aiheen parissa. Suomessa on jo melkein yhtä monta panimoa kuin sata vuotta sitten ennen terrorin alkua.

Yhteys kadotettuun menneeseen löytynee ruokapöydän kautta. Sille tulee nostaa myös viini, jonka historia suomalaisten janonsammuttajana ulottuu kauemmaksi kuin historiamme perunan tai kahvin kanssa. Me olemme kulttuurisesti rikas kansa, jolla on tavattoman pitkä historia alkoholijuomien käytön kanssa. Tuo historia oli kunniakas, toisin kuin tämä, jonka radikaalit langettivat päällemme kuin rangaistukseksi.

Meitä on kyykytetty jo yli sata vuotta, mutta kampeamme itsemme tästä suonsilmästä takaisin kuivalle maalle. Löydämme yhteyden hukattuihin juuriin ja muutamme maan suunnan tasapainottomasta fanatismista kohti suomalaiskansallista maltillisuutta. Palaamme takaisin hyväksi havaittuun ja perinteiseen sadan vuoden hairahduksen jälkeen. Se on yhteisten etujen mukaista.

Hyväksikäyttääkö THL tieteen arvovaltaa?

Panimoliiton tilaama riippumaton raportti Viinanko viemät? kannattaa lukea ajatuksella läpi. Tämä on kovaa tavaraa. Se vahvistaa, ettei Suomessa ole perusteita puhua erityisestä alkoholiongelmasta verrattuna muihin Euroopan tai maailman maihin. Raportti antaa vahvaa viitteellistä tukea epäilyille, ettei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ole kaikki niinkuin pitäisi. Laitoksen tieteellisestä toiminnasta piirtyy melko epämääräinen kuva. Mikä on laitoksen tieteenteon moraali? Ei kai asiantuntijalaitos saattaisi tehdä tilastoinnilla politiikkaa?

”2011 Britanniassa kirjattiin 8.748 alkoholikuolemaa. Jos luku pitää paikkansa, se vastaisi väkilukuun suhteutettuna noin 800 kuolemaa Suomessa. Mutta voiko Yhdistyneen Kuningaskunnan alkoholikuolleisuus olla alle puolet Suomen tasosta, jos se WHO:n tilastossa kuuluu samaan luokkaan Suomen kanssa?

Sen sijaan alkoholipaniikkia ylläpitävä järjestö Alcohol Concern kertoo, että vuodessa kuoleekin viinaan 33.000 brittiä. Tämä vastaisi THL:n maksimiarviota Suomen alkoholikuolleisuudesta.  (…) Järjestön edustajat väittävät, että alkoholiperäiset sairaudet ja onnettomuudet romahduttavat koko terveydenhoitojärjestelmän.”

Viron viinan salainen hinta?

Kuinkahan kannattavaa tuontiviinan ammattimainen trokaaminen on? Ei siksi, että olisin erityisen kiinnostunut aloittamaan uutta liiketoimintaa. Minua kiinnostaa voittoprosentti suhteutettuna riskitasoon, koska siitä voi tulkita yleisellä tasolla laittoman toiminnan houkuttelevuutta ja pyrkiä hahmottelemaan sekä ammattimaisen trokauksen nykytolaa että tulevaisuuden mahdollisuuksia. Pyöritelläänpä numeroita.

Menestyvä trokari tarvitsee asiakasverkoston, jolla on kova jano. Jos ajatellaan, että trokarin asiakkaana on 20 rappioalkoholistia, joista kukin ostaa pullon vodkaa päivässä, se tekee 140 pulloa viikossa. Viinaa pitää tietenkin myydä halvemmalla kuin Alkossa, jotta asiakkaat ostavat, joten sanotaan, että 5€:a maksava 0,5 litran pullo myydään auton takakontista 9€:lla. Pullokohtainen voitto on 4€:a, miinus Viron keikan kulut. Koska viinaa haetaan kerralla satoja pulloja, investointi kuolettuu nopeasti. Oletetaan, että pullokohtainen voitto on kustannusten jälkeen 3,50€.

Kerrotaan summa 140:llä, jotta saadaan viikkovoitto ja vielä se neljällä, jotta tiedämme kuukausivoiton, joka on 1960€, tietenkin verottomana käteen. Jos asiakkaita on 40, tuotto on 3920€, joka vastaisi verollisena ainakin kuuden tuhannen ansiotuloja.

Pelkästään Helsingissä on melkein 4000 asunnotonta, mikä on valitettavasti käytännössä melkeinpä synonyymi päihdeongelmaiselle. Mikäli näistä muodostuu noin 1500 potentiaalista päivittäistä asiakasta, voidaan laskea, että pelkästään Helsingin puliukkomarkkinoilla olisi tilaa 75 täyspäiväiselle huipputrokarille, jotka myisivät kuukaudessa 21.000 litraa viinaa ja huimat 504.000 litraa vuodessa. Kuten tuontiviinan kohdalla on tapana, verorahat päätyvät Viroon, haitat jäävät Suomeen.

Laskelmat on kaiken lisäksi tehty alakanttiin, koska pieni pullo vodkaa ei ole riittävä päiväannos rappiojuopolle. Kun puhutaan koko Suomesta, muiden kaupunkien jepeistä, tavallisista tallaajista, maaseudun kimppaostajista, firman kesäjuhlien järjestäjistä ja kaikista muista harmaalle alueelle jäävistä, valtion menettämät verotulot kasvavat samassa suhteessa kun laittomuudet. Kyse ei selvästikään ole vain rahasta.

Ajatellaanpa vielä politiikan sivuvaikutuksia. Pimeän viinan hallussapito ei ole laitonta, mutta sen myyminen on laskelman valossa melko kannattavaa, mikä tekee siitä kiinnostavan bisneksen rikollisuudelle. Pimeän viinan kauppaaminen siirtynee ainakin osittain organisoidun rikollisuuden käsiin, ellei se ole jo siirtynyt. Tallinnan ja Helsingin hintaero rikastuttanee tahoja, jotka ovat aiemmin käyneet laitonta pillerikauppaa ja salakuljettaneet amfetamiinia. Kyseessä on no-brainer, sillä viinabisneksen riski on matala ja markkinat ovat janoiset. Tuotoista kertynyttä käyttöpääomaa voidaan investoida toiminnan laajentamiseen, jolloin yhteiskunnan kärsimä kokonaisvahinko jää suureksi kysymysmerkiksi.

Kun tähän lisätään, että alkoholin ulkomaantuonti on ajanut laillisen liiketoiminnan ahdinkoon, kuten ravintola-alalta ja panimoteollisuudesta kantautuneet uutiset kertovat, ollaan jännän äärellä. Ravintoloissa nautittu alkoholin määrä on jo nyt EU:n matalimmalla tasolla ja suuret suomalaiset panimot ovat joutuneet irtisanomaan lyhyen ajan sisällä ilman poikkeusta (vaikka lama-aikana yleensä juodaan enemmän kuin nousukaudella).

Satoja miljoonia päätyy valtion kirstun sijasta rikollisten taskuun. Mahdollisesti tuhannet ihmiset jäävät työttömiksi. Ravintolakulttuuri päätyy alennustilaan. Missä on vastuullisuus? Hallituksen toistuvia alkoholiveron korotuksia, joilla verokertymätavoitetta pyritään täyttämään, ei voida pitää vastuullisina, koska vaje on alkujaankin korkeiden hintojen aiheuttama. Typeryyden määritelmän se kyllä täyttää.

Tätä karkeaa hahmotelmaa voi lukea osviittana pimeän viinabisneksen todellisesta suuruudesta, kannattavuudesta ja lainsäätäjien mahdollisuuksista voittaa ottelua ilman merkittäviä muutoksia nykyiseen asetelmaan. Tilanne ei näytä hyvältä… Tai sitten se näyttää oikein hyvältä, jos tilannetta katselee roiston näkökulmasta.