Petrusta janoisille

Arkadian erikoisalkossa on tarjolla harvinaista herkkua: kaksi pulloa vuoden 1958 Petrusta, uutisoi Kauppalehti. Yhdestä pullosta saa pulittaa 3463,80 euroa ennen kuin se vaihtaa omistajaa, mikä tarkoittaa, että senttilitra jaloa juomaa kustantaa noin 46 euroa. Jos hinta muutetaan kaloreiksi, tulee yhdelle kalorille hintaa 6,1 euroa. Vapise Atkinsin dieetti ja globaali ruokakriisi! (<— tässä ajatuksessa ei ole vaaraa järkevyydestä).

Petruksen hinnasta keuhkoontuneena koen pakottavaa tarvetta ennustaa Nostradamuksen lailla, että sinä hetkenä kun Petrus vaihtaa omistajaa, käynnistyy tämän onnettoman transaktion bifurkaatiopisteessä kaosteorioiden mallien mukainen ketjureaktio, joka johtaa sekä syvään lamaan että sellaisiin jumalallisiin vitsauksin, jotka saaavat Sonerapuhalluksen, Lamborghini-sekoilun sekä sammakot kuulostamaan nokkahuilulla esitetyltä preludilta tuomiopäivälle. Lupaan tietenkin täystuhoa ja pelastuksen hurskaille.

Jostain hienosta syystä, jota en muista, on esitettävä myös vaihtoehtoinen skenaario, jota kutsumme malli b:ksi. Siinä joku ostaa handelista pari pulloa kallista viiniä, nauttii ne hyvässä seurassa ja planeetta pysyy kiertoradallaan.

Kuten huomaatte, vaihtoehto b on ikävystyttävä, joten ei siitä sen enempää. On miellyttävämpää päivitellä Petruksen hintaa, arvostella aikoja ja tapoja, vääristyneitä arvoja ja kehitellä ontuvia analogioita Rooman imperiumin tuhosta, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua! Excusatio non petita, accusatio manifesta.

Viinisanat pilvessä

Luit oikein, alla Worldlella luotu Rust en Vreden maistelu sanapilven muodossa. Kaikenlaiseen sitä verkossa törmääkin, jos oikein yrittää olla etsimättä. Se joka keksii softalle jotain järkevää käyttöä, on papukaijamerkin ansainnut, mutta ei käy kieltäminen, etteikö sanoilla leikkiminen toisinaan olisi metkaa touhua.

Maistettu: Barbera d’Asti Vigna More 2003

Piru avasi toisen kaapissaan viruneen Alfiero Boffan kauhun vallassa. Herra Boffan edellinen viini oli valmistettu samasta rypälelajikkeesta, samalla alueella ja jopa samana vuonna, mutta se ajettiin ulos kentältä mauttoman ja epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Mutta oppia ikä kaikki, sekä Piru että Boffa: Vigna More on täysin toista maata kuin liköörikonvehdilta lemuava sisartuotteensa. Poissa ovat viinintekijän pyrkimykset hukuttaa niukatkin hedelmät runsaisiin mausteisiin, eikä tämän manööverin arvoa voi näinä päivinä korostaa liikaa.

Vigna Moren (24,90€) väri on konsentroituneen rubiini. Tuoksussa ovat esillä luumu ja kirsikka, ruusu sekä pehmeä lakritsi. Maultaan viini on tummanpuhuva, mutta erittäin pirteä, kiitos intensiivisen happorakenteensa. Sen loppumaku on pitkän puoleinen ja sitä sävyttää alkoholin tuoma raamikkuus.

Vigna More joutuu tyytymään keltaiseen tähteen hintansa (24,90€) vuoksi, vaikka sen maku on viehättävä. Julma maailma. Heikommalla alueella Moren mahdollisuudet olisivat paremmat, mutta niin kauan kuin maan mainio Rive barbera on sekä edullisempi, että parempi, vihreää tähteä ei heru. Jos et usko minua, tsekkaa uusin Decanter, jossa Riven tuore vuosikerta valittiin barbera-testin parhaaksi ostokseksi. Vigna More on silti Boffan lippu pois infernaalisesta pannasta, sillä korkea hinta saattaa olla maahantuojan heiniä. Jos kukkaro antaa myöten, kannattaa Boffan More testata keskinkertaisesta hinta-laatu-suhteesta huolimatta. Tämä barbera ikääntyy tyylillä (ainakin viisi vuotta). Ole kuitenkin kärppänä tilauksen yhteydessä, ettet tilaa väärää Boffaa.

Kenelle: sille, joka on kolunnut monopolin perusvalikoiman barberat läpi

Kenelle ei: sille, joka ei usko toisiin mahdollisuuksiin

Mikä: Barbera-rypäleestä tehty punaviini Italian Piemontesta, jonka luonteen voisi tiivistää muotoon: vähemmän tanniineja kuin cabernetissa, enemmän happoja kuin merlotissa.

Sukuloiden tilalla, osa 2

Hullun Kokin pittoreskia piemontelaistunnelmaa

Pari viikkoa sitten Piru istui ehtoota Barolon seudulla Sukuloiden luona. Viinin maistelun lomassa Sukulat kertoivat, kuinka ovat sopeutuneet paikalliseen elämänrytmiin sekä opintiestään maanviljelyksen saralla.

Cuoco Pazzon köynnösrivit nousevat ja laskevat talolle johtavan tien molemmin puolin siisteissä riveissä.

– Tila on melko pieni. Paikallisilla mittayksiköillä neljä ”giornataa”, mikä tarkoittaa neljän miehen päivän työpanosta. Termi ei kuvaa ainoastaan tilan kokoa, vaan myös sitä kuinka vaativaa työskentely on, rinteiden jyrkkyyttä, köynnösten istutustiheyttä ja sen sellaista, Jyrki sanoo.

Kokkina paremmin tunnettu Jyrki kertoo suorittaneensa hiljattain pienviljelijän tutkinnon, jollainen Italiassa vaaditaan, jotta saa harjoittaa kaupallista maanviljelyä. Matka helsinkiläisestä kokista maanviljelijäksi on kuulemma yllättävän lyhyt.

– Suomalainen maanviljely kunniaan, se on aivan aliarvostettua, Jyrki sanoo.

Sukuloiden ja enologin lisäksi tilalla työskentelee vakituisesti agronomi, joka vastaa maataloustöiden koordinoinnista. Agronomi löytyi enologina toimivan Giorgio Rivettin kautta, jonka La Spinetta-viinejä Sukulat maahantuovat Suomeen.

– Oikeiden tyyppien löytyminen on ollut todellinen siunaus. En tiedä olisiko tästä tullut mitään eri porukalla. Kaikki ovat kärsivällisesti jaksaneet vastata kysymyksiini, jotka ovat varmasti olleet toisinaan hupsuja, Riikka sanoo.

Jokin aika sitten Sukulat kitkivät dolcetto-köynnökset nebbiolon tieltä, joka kasvaa nyt omaa tahtiaan myllerretyllä maaperällä. Kun köynnökset alkavat tuottaa rypäleitä, säätelevät DOCG-määritykset tarkasti niiden käyttöä. Ensimmäisenä satovuonna rypäleistä ei saa tehdä baroloa lainkaan. Sataprosenttisesti rypäleitä saa käyttää vasta kahdeksan vuoden jälkeen. Baroloa tuottaessa ei sovi hötkyillä.

Osa Cuoco Pazzon nebbioloista vetelee jo 60-vuoden paremmalla puolella. Senioriköynnökset tuottavat korkeatasoisia rypäleitä, mutta satomäärät ovat pieniä.

– Jahka tila saadaan kunnolla pyörimään, puhutaan noin seitsemästä, kahdeksasta tuhannesta pullosta vuodessa. DOCG-määritykset sallisivat reilusti yli kymmenen tuhatta, mutta pienellä satomäärällä päästään parempaan lopputulokseen, Jyrki sanoo.

Sukuloiden sopeutuminen Piemonten maaseudulle on sujunut hyvin, vaikka eroja totuttuun on etenkin elämänrytmin suhteen.

– Paikalliset käyttävät puoli päivää ruokaostosten tekoon. Ensin käydään leipurilla, sitten ostetaan juustoja, piipahdetaan torilla, leikkelekaupassa ja kasassa on vasta puolet illallistarvikkeista, Riikka naurahtaa.
– Jos teen pellolla jotain kello 12.30, joku naapureista tulee sanomaan että mitä sä teet, nyt on lounasaika, Jyrki kertoo.

– Sopeutumiseen on vaikuttanut varmasti myös oma asenne. Se, että me ollaan oikeasti haluttu tutustua naapureihin on ollut heidänkin mielestään ihan hyvä homma. Jos oltaisiin sveitsiläisiä pankkiireja, joita ei kiinnosta paikallinen meininki, vastaanotto olisi todennäköisesti nihkeämpi, Jyrki sanoo.

Pari päivää sitten Cuoco Pazzolla vietettiin lastenjuhlia, jolloin naapurit ja ystävät pistäytyivät juhlistamaan perheen tuoreimman tulokkaan ensimmäistä merkkipäivää.

– Ensimmäiset vieraat saapuivat paikalle pari tuntia kutsuajan jälkeen, mutta illan hämärtyessä juhlat vain paranivat. Lapsille laitettiin siskonpeti sisälle, jossa he vetivät sikeitä. Illan päätteeksi kukin poimi pinosta omansa, nosti olalle ja lähti kohti kotia. Kukonlaulun aikaan kaikki olivat taas täydessä työn touhussa, Jyrki naureskelee.

Siesta-aika on päättymässä, pari pulloa tyhjennetty ja Pirun on aika jatkaa matkaa. Kiittelen isäntäväkeä, hyppään tulitikkuaskin kokoiseen Peugeottiini ja karautan pois pääkallopaikalta. Cuoco Pazzolla on kiva meininki ja se tulee maistumaan myös viinissä, mikäli Rivettiin on uskominen. Sukuloiden Barolo Cuoco Pazzo valmistuu näillä näkymin vuonna 2010.

Tuoreet nebbiolo-taimet ottavat aurinkoa

Vaihdettu banneri

Kesän kunniaksi entistä ehompi kuvake blogin yläreunaan (edellisessä oli siideritynnyreitä). Toivottavasti tämä klisheistäkin klisheisempi viinimaisema Langhen tienoilta tuo sivustolle sen kipeästi kaipaamaa uskottavuutta ja tyylikkyyttä, edes piccolon prosecco-pullon verran.

Maistettu: Südtirol Alto Adige Chardonnay Kurtatsch Cortaccia 2006

Kuriositeettiä kuriositeetin perään, siitä on mielenkiintoinen viinimatka tehty. Maistelkoon muut sitä, mikä on luetteloitu, standardoitu ja kanonisoitu, Piru testaa kernaasti sen mikä jää yli.

Lasissa on etelätirolilainen chardonnay Saapasmaan italialais-saksalais-ladinialaisesta maakunnasta, jossa puhutaan italiaa, saksaa ja ladiniaa (yllätys). Viini on väriltään sitruunan keltainen. Lasiin kaadettaessa muodostuu pieniä kuplia, jotka saavat epäilykset heräämään. Taasko pohjoisitalialainen valkoviini, joka on säädyllisen kuorensa alla häpeilemättömän frizzante vastoin kaikkia sosiaalisia sopimuksia (liikennepoliisi, jolla on jalassaan stringit)? Puntarointi osoittautuu tällä kertaa turhaksi, sillä viini vedättää ahdasmielistä kuin Freddie Mercury Kempeleen Esson karaokekuoroa. Kuplat katoavat lasiin kuin Lalli suohon.

Viinin tuoksu on erikoinen. Siinä on voita, hunajamelonia ja hikeä. Mieleen tulee kuulantyöntäjän pesemätön kainalo liian lähellä naamaa. Cortaccian maku on hapokas, meloninen ja suuntuntumaltaan öljyinen. Puolimatkasta löytyy myös kauran makua. Loppu on pitkä kuin tirolilainen kärrypolku, jonka päällystämistä vastustaa koko kylä. Hien haju ei toisiinnu maussa, mikä on luojan lykky sekä nautiskelijalle että kuulantyöntäjälle.

Mutta tässä kohtaa tietoni loppuvat. Onko Alto-Adigen alueella viljelty chardonnayta pidempääkin (kuten Piemontessa monien yllätykseksi) vai onko kyseessä kuriositeetin kuriositeetti?

Haluaisin antaa tälle viinille punaisen tähden ja sakot siveysrikkomuksesta (jos en muuten niin siksi, että niitä jaetaan luvattoman vähän) mutta en yksinkertaisesti henno. Latteus on perisynti siinä missä yltiöpäinen särmikkyys ainoastaan paheksuttavaa, tsekkaa vaikka ranskalaisten homejuustojen häpeämätön elostelu kaikkien sallittujen tuoksujen tuolla puolen. Sitä paitsi, viini maistui todella hyvältä.

Kenelle: sille joka on varma orientaatiostaan
Kenelle ei: sille joka vierastaa vierautta vierauden vuoksi tai haluaa heittäytyä hankalaksi seurassa
Hinta: 6,50,- (San Cassiano, Italy)

Sukuloiden tilalla

Etualalla Sukuloiden nebbioloa, taustalla Barolon maisemia Cuoco Pazzolta katsottuna

Piru vieraili pari päivää sitten Sukuloiden tilalla paremman puoliskonsa kanssa, lipitteli kuohuvaa, punaista, rupatteli viinistä, Italiasta, ruoasta, kotoisista viinikuvioista, perunoista ja monesta muusta.

Piemonten aurinko porottaa, on lounasaika. Pienen hiekkatien päässä odottaa kivinen talo, joka on rakennettu rinteestä pengerretylle maalle. Toisella puolella rinne nousee jyrkästi, toisella laskee. Kyseessä on postikorttimaisema, jonka kumpuilevia näkymiä epäilisi photoshopatuiksi, ellei olisi itse paikalla. Taivaanrannassa siintävät Ranskan Alpit. Paljon lähempänä, köynnösten välissä, huhkii Jyrki Sukula.

Pohjois-Italia näyttää parhaita puoliaan. Pari päivää sitten asiat olivat kuitenkin huonommin.

– Kaksi yötä sitten satoi rakeita ja osa rypäleistämme otti osumaa, Jyrki sanoo.
– Pahimmillaan jopa kolmekymmentä pinnaa sadosta on mennyttä kalua, hän lisää päätään pudistellen. Aika näyttää.

Sukulat esittelevät rakeiden aiheuttamia tuhoja. Osa nebbiolo-tertuista on kärsineen näköisiä, puhjenneita, mikä ei ole ihme: toissayönä satoi saavista kaatamalla ja rakeita ropisi pitkin Piemontea. Myös Cuoco Pazzo sai osansa; terävät rakeet onnistuivat vahingoittamaan kallisarvoisia rypäleitä.

– Säälle ei kannata suuttua, Riikka Sukula, joka asustaa tilalla lähes ympäri vuoden, toteaa.
– Nämä jutut kuuluvat tähän hommaan. Sään murehtiminen vain pilaa viinin maun… Tämä on yksi ensimmäisistä asioista, jonka Rivetti (Cuoco Pazzon enologi-kummisetä) minulle sanoi, kun ryhdyimme tähän muutama vuosi sitten.

Rakeiden runtelemia nebbiolo-rypäleitä

Jos oikukkaan sään aiheuttamat takaiskut jätetään huomiotta, ovat asiat Cuoco Pazzolla lutviutuneet: dolcetto-köynnökset on kitketty nuorten nebbiolojen tieltä, kaikki köynnösten tukipylväät on uusittu ja asuintilojen kunnostustyöt etenevät. Sukuloiden ensimmäinen viini, La Langhetta on markkinoilla. Jyrki korkkaa piemontelaisen, samppanjametodilla valmistetun Valentino Spumanten, jonka maku pistää toivomaan, että olisin liftannut kärrypolut autoilun sijaan.

Hetken päästä italialaiset putkimiehet köröttelevät pakettiautolla pihaan ja jatkavat siitä mihin Jyrki on edellisenä päivänä jäänyt.
– Fiksasin tuossa hieman putkia. Lavuaari ja hana on vaihdettu, samoin putket. Olivat täysin ruosteessa. Pian vaihdetaan koko katto ja tuonne tulee uima-allas, nyt muksut käyvät naapurin altaalla.

Sukulat ovat olleet muutenkin vauhdissa. Köynnösten juurakkojen väliin jäävä maaperä on myllätty uuteen kuntoon, mikä vaati reilut 300.000 kuokaniskua, Jyrki ja Riikka laskivat.
– Oppimista riittää loputtomiin, uusia pieniä työvaiheita tulee vastaan tiuhaan. Kaikki pitää tehdä tarkasti oikein, muuten homma tulee vastaan uudestaan seuraavassa työvaiheessa. Fuskata ei voi.

Don Sukula tarkastelee tiluksiaan, Riikka ja perheen nuorin tulokas Alma nauttivat keskipäivän tummista varjoista

Allora, parte due, jatkoa seuraa!

Piemonte osa 2: tilavierailu, Ca´ Rome´

Saatan olla typerä romantikko ja jääräpäinen idealisti, mutta pidän perheyrityksistä, joiden toiminnan ytimessä makaavat parkkiintuneet traditiot ja joiden yhtiökokouksiin osallistuvat myös lastenlapset sekä kissat ja koirat. Etenkin pidän sellaisista perheyrityksistä, jotka itsepintaisesti pitelevät lankoja hyppysissään aikoina, joina managerialismi pakottaa kulman leipurinkin palkkaamaan ulkopuolisen konsultin laatimaan ranskanleivälleen imagon. Syteen tai saveen, minä sanon. Usein perheyrittämisen lopputuloksena on taloudellinen katastrofi, sydänkohtaus, perintöriita ja tuhopoltto, mutta joskus harvoin sen seurauksena syntyy jotakin sellaista, mitä ei voi kopioida tai tuottaa millään muulla metodilla. Jotain missä on kodin tuntua.

Näin on asian laita baroloja ja barbarescoja tuottavan Ca’ Romen’ kohdalla. Pulju tuottaa vuosittain vain noin 30 000 pulloa viiniä (siinä missä Marchese di Barolo tuottaa 1.500.000). Enologina häärii omistajan poika ja markkinoinnista vastaa tytär Paola. Pistäydyin maistamassa viereisen rinteen rypäleistä valmistetun Barbarescon tilan pölyisessä kellarissa. Vaikka viini oli jotakuinkin eilen syntynyt (sadonkorjuu vuonna 2006) ja odotti vielä pullottamista useamman hehtolitran caskissa (josta sitä lirutettiin laseihin pienenä punaisena norona), se osoitti jo sellaista silkkistä pehmeyttä ja kompleksisuutta, jota tapaa harvoin nuorissa punaviineissä. Hyvää tavaraa, ei epäilystäkään.

Koska sydämessäni on pehmeä kohta perheyrityksille, en voinut olla ostamatta pulloa Ca´ Romen spesiaali-barbarescoa, sillä sen etikettiin on painettu kellaria esitelleen Paolan isoäidin mustavalkoinen valokuva. Eihän sellaista voi vastustaa.

Jos haluat pistäytyä, pirauta etukäteen. Vierailu on vaivan väärti.

Ca´Rome´
Via Rabajà 36, 12050 Barbaresco

Summary to Paola: Ca’ Rome’ is a family run business that does a terrific job with the Nebbiolo grape in their Barbaresco and Barolo. The setting, wine and people, all so lovely. Finns, go and buy a lot of wine for the winter.

Terveiset Piemontesta osa 1

Maisema Barolon kylästä

Piemonte, Piemonte… Kun näitä köynnösten hallitsemia kukkuloita kerran katsoo, ei niitä hevillä unohda.

Vaikka maakunnassa on ihmisiä lähes Suomen verran alle 1/10 kokoisella alueella, on Piemonten tunnelma yllättävän raukea, elämäniloinen, maanläheinen ja hidas. Kukaties korkeat kukkulat vaikeasti kiemurtelevine teineen pakottavat ihmiset hitaampaan poljentoon, jotta he eivät menettäisi hermojaan; ehkä vuodenaikojen rytmiin takova maanviljelyskulttuuri lyö leimansa alueen asukkaisiin keskeisestä sijainnista (Euroopan ytimessä) huolimatta.

Ei liene sattumaa, että maailmalla kovassa huudossa oleva slow-liike (syö, juo, lomaile ja elä niin hitaasti kuin pystyt, ja aina kun pystyt) on kulminoitunut juuri Piemonten sydänalueella Brahan, kivenheiton päähän Barolon kylästä.

Jos tämä Alban kaupunkia ympäröivä alue on jotain, niin enotecojen ja cantinoiden luvattu maa. Kukkuloiden reunoja pitkin ajavalle tarjoutuu järjetön määrä mahdollisuuksia maistaa paikallisia viinejä sekä viinikuppiloissa, että eri tasoisissa ravintoloissa, joissa kuningas barolo löytää arvoisensa vastineen paikallisesta ruoassa (tilatastingit ovat sitten varsin omituisia: ”Signor, lasissanne oleva viini on aivan liian nuorta juotavaksi. Se tarvitsee aikaa. Ilman ruokaa se ei maistu oikealta”).

Kaiken kaikkiaan hyvä paikka viinilomalle: vähemmän turistoitunut kuin Toscana, herkullisempi ruoan ja viinin kannalta kuin Emilia-Romagna (anteeksi parmankinkku, parmesaani ja balsamico di Modena) ja kauniimpi kuin Lombardia.

PS. majoitussuositus: yhdistelmä tolkutonta vieraanvaraisuutta ja piemontelaista eleganssia, Villa La Favorita, majataloksi muutettu kartano, jota Roberta tyttärineen pitää. Oma orgaaninen viinitarha (nimikko-nebbioloa ja grignolinoa) ja siellä täällä notkuvat hedelmäpuut, joista vierailijoiden odotetaan napsivan kypsiä hedelmiä. Maaginen paikka.

Provence, osa 2

Vaikka Provencen kohdalla yleensä puhutaankin roséesta, roséesta ja roséesta, tuotetaan alueella värikäs kirjo viinejä. Maakunnan tunnetuin punaviini tulee Bandolin alueelta, jolla etenkin mourvedre-rypäleestä taotaan tummanpuhuvia ja täyteläisiä punaviinejä, jotka muistuttavat mausteiselta profiililtaan Châteauneuf-du-papen viinejä, sekä Loiren laakson cabernet franceja, mitä tulee tanniinien rankaisuuteen.

Vaikka en maistanut Bandolin viinejä montaakaan, ja vain hintahaitarin keskikastista, uskaltaudun silti aprikoimaan josko Bandolin viinillä sittenkään on tarpeeksi persoonallisuutta, jotta se voi välttää seinäruusun kohtalon Etelä-Rhônen valssatessa pitkin parkettia.

Yksi Provencen ongelmista on, etteivät merkittävimmät viinialueet salli provinssin viljelijöiden istuttaa plänteilleen menestyneitä rypälelajikkeita (kuten cabernet sauvignonia), minkä vuoksi tuottajat ovat tuomittuja tekemään parhaansa sillä, mitä heille on takapajuisessa AOC-luokituksessa aikoinaan suotu.

Provencen todellista yllätystä eivät kuitenkaan tarjoa rosé- tai punaviinit, vaan valkoviinit, joista ei maakunnan ulkopuolella paljoa supista. Ainakaan vielä. Kukkaisen hunajaiset valkoviinit maistuivat Pirulle sekä ruoan kumppanina että ilman. Tsekatkaa esimerkiksi Ottin Château du Selle, joka räjäytti sekä pankin että kukkaron!