Hyväksikäyttääkö THL tieteen arvovaltaa?

Panimoliiton tilaama riippumaton raportti Viinanko viemät? kannattaa lukea ajatuksella läpi. Tämä on kovaa tavaraa. Se vahvistaa, ettei Suomessa ole perusteita puhua erityisestä alkoholiongelmasta verrattuna muihin Euroopan tai maailman maihin. Raportti antaa vahvaa viitteellistä tukea epäilyille, ettei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ole kaikki niinkuin pitäisi. Laitoksen tieteellisestä toiminnasta piirtyy melko epämääräinen kuva. Mikä on laitoksen tieteenteon moraali? Ei kai asiantuntijalaitos saattaisi tehdä tilastoinnilla politiikkaa?

”2011 Britanniassa kirjattiin 8.748 alkoholikuolemaa. Jos luku pitää paikkansa, se vastaisi väkilukuun suhteutettuna noin 800 kuolemaa Suomessa. Mutta voiko Yhdistyneen Kuningaskunnan alkoholikuolleisuus olla alle puolet Suomen tasosta, jos se WHO:n tilastossa kuuluu samaan luokkaan Suomen kanssa?

Sen sijaan alkoholipaniikkia ylläpitävä järjestö Alcohol Concern kertoo, että vuodessa kuoleekin viinaan 33.000 brittiä. Tämä vastaisi THL:n maksimiarviota Suomen alkoholikuolleisuudesta.  (…) Järjestön edustajat väittävät, että alkoholiperäiset sairaudet ja onnettomuudet romahduttavat koko terveydenhoitojärjestelmän.”

Avasin jääkaapin

Avasin jääkaapin. Nappasin auki olevan Faustinon crianzan ja siirsin sen ruokapöydälle odottamaan ruoan valmistumista. En ollut suunnitellut ruokailua hyvissä ajoin, päinvastoin, mutta jotain oli silti valmistettava. Tyypillinen tilanne.

Kuumensin pannun kaasuliekin päällä ja pikapaistoin naudan ulkofileen. Otin sen pois kuumasta, annoin hetken vetäytyä, viipaloin ja kaadoin päälle tuunaamani teriyaki-kastikkeen. Silppusin päälle vielä tuoretta chiliä, koska halusin polttaa suuni, ja revin sitruunamelissalehtiä päälle. Avot, ruoka oli valmis ja yllättävän maistuva hetkessä sävelletyksi annokseksi. Huuhtelin sen alas kylmällä tammisella punaviinillä. Yhdistelmä rokkasi kuin soittovälineet keikan lopuksi särkevä orkesteri.

Viinin ja ruoan yhdistelyn mahdollisuudet ovat monin kerroin rikkaampia kuin lehdestä toiseen puhkikierrätetyt viiniviisaudet antavat ymmärtää. Esimerkiksi viileä punaviini sopi chiliruoan kanssa, jos siltä tuntuu; se sopi juuri äsken. Mutta arvatkaa mitä? Niin olisi sopinut chardonnay, samppanja, gamay, merlot tai mourvedre ja monet muut.

Valitsinko viinin siksi, että ymmärsin ammattilaisena, että kohtuullisen tamminen, mutta hedelmäisen pehmeä, viilennetty Faustino sopisi hyvin tulisen ruoan kanssa? En todellakaan. Valitsin Faustinon, koska mieleni teki punaviiniä ja se oli ainoa auki ollut punaviinini. Se oli jääkylmää, koska se oli ollut vuorokauden jääkaapissa, enkä ollut miettinyt etukäteen mitä joisin ruoan kanssa; enhän ollut suunnitellut edes illan ruokaa.

Itsestään selvää, kaikki yhdistelmät eivät ole yhtä hyviä, eivätkä ne läpäisisi Michelin ravintolan seulaa, koska makumaailmojen syvyys muodostuu lopulta toisiaan täydentävistä harmonioista, mutta tiedätkö mitä? Sinä et asu Michelin ravintolassa, joten viiniruokayhdistelmiesikään ei tarvitse olla täydellisiä. Jos viinintekijät eivät jaksa stressata asiasta, turha sinunkaan.

Kerron väliin anekdootin. Tilasimme joku aika sitten helsinkiläisessä ravintolassa pullollisen eteläranskalaista Bandol-viiniä viinintuottajakaverin kanssa. Tarjoilija piti meille ulkoaopetellun luennon viinin ominaisuuksista ja kehotti dekantoimaan sen karahvissa. Kaverini totesi, ettei se oikeastaan ollut tarpeellista. ”Oletteko aivan varmoja? Viini pääsee oikeuksiinsa vasta, kun se on avautunut rauhassa”, tarjoilija kysyi, koska olimme juuri ohittaneet hänen asiantuntijamielipiteensä. ”Niin, ei tarvitse. Viini ei ehdi olla pöydällä kuin hetken, koska meillä on jano”, ystäväni totesi. Tarjoilija kaatoi viinin suoraan seurueen laseihin. Vartin kuluttua pullo oli tyhjä ja tilasimme lisää viiniä ja ruokaa.

Juo siis sitä viiniä, mistä pidät, sellaisen ruoan kanssa, joka sinulle maistuu. Älä anna kenenkään sanoa, ettet saisi nauttia esimerkiksi entrecôte-pihviäsi jääkylmän rosé-viinin kanssa, jos satut pitämään yhdistelmästä (minä ainakin pidän!). Älä anna kenenkään arvostella valintojasi, jos ne eivät sinua vaivaa.

Jos olisin itse seurannut viiniviisaiden neuvoja aloittaessani oman viini-intoiluani, en olisi koskaan päätynyt ammattilaiseksi asti, koska olisin ahdistunut viinin maailmasta sen sijaan, että olisin innostunut siitä.

Älä siis kuuntele minua, äläkä kaltaisiani, vaan juo sitä mikä on auki, kielen päällä, mielessä, käsillä tai muuten vain mielenkiintoista. Juo sitä mistä pidät.

Viinipirun viinikoulu

Viime perjantaina alkoi tuore saagani Huomenta Suomessa, nimeltä Viinipirun viinikoulu. Kyseessä on 21 osainen minikokoisista kurmotuspalasista koostuva pläjäys, joka jatkuu aina ystävänpäivästä juhannukseen ja pitää sisällään monenmoista virpomista viinin ihmeellisestä maailmasta. Viinikoulun sanoma on, jos yksi sellainen täytyy nimetä, että viini ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Ja ehkä toinen, että viinikulttuuri on parhaimmillaan iloista. Olisi näitä helppo listata myös kolmas ja neljäs, mutta selventämättä paras. Lyhyesti sanottuna, meininki on sitä itseään. Tsekkaa alla olevasta klipistä, niin et jää paitsi kotimaisen viinikulttuurin uskottavuuden julkisesta polttouhrauksesta.

Viron viinan salainen hinta?

Kuinkahan kannattavaa tuontiviinan ammattimainen trokaaminen on? Ei siksi, että olisin erityisen kiinnostunut aloittamaan uutta liiketoimintaa. Minua kiinnostaa voittoprosentti suhteutettuna riskitasoon, koska siitä voi tulkita yleisellä tasolla laittoman toiminnan houkuttelevuutta ja pyrkiä hahmottelemaan sekä ammattimaisen trokauksen nykytolaa että tulevaisuuden mahdollisuuksia. Pyöritelläänpä numeroita.

Menestyvä trokari tarvitsee asiakasverkoston, jolla on kova jano. Jos ajatellaan, että trokarin asiakkaana on 20 rappioalkoholistia, joista kukin ostaa pullon vodkaa päivässä, se tekee 140 pulloa viikossa. Viinaa pitää tietenkin myydä halvemmalla kuin Alkossa, jotta asiakkaat ostavat, joten sanotaan, että 5€:a maksava 0,5 litran pullo myydään auton takakontista 9€:lla. Pullokohtainen voitto on 4€:a, miinus Viron keikan kulut. Koska viinaa haetaan kerralla satoja pulloja, investointi kuolettuu nopeasti. Oletetaan, että pullokohtainen voitto on kustannusten jälkeen 3,50€.

Kerrotaan summa 140:llä, jotta saadaan viikkovoitto ja vielä se neljällä, jotta tiedämme kuukausivoiton, joka on 1960€, tietenkin verottomana käteen. Jos asiakkaita on 40, tuotto on 3920€, joka vastaisi verollisena ainakin kuuden tuhannen ansiotuloja.

Pelkästään Helsingissä on melkein 4000 asunnotonta, mikä on valitettavasti käytännössä melkeinpä synonyymi päihdeongelmaiselle. Mikäli näistä muodostuu noin 1500 potentiaalista päivittäistä asiakasta, voidaan laskea, että pelkästään Helsingin puliukkomarkkinoilla olisi tilaa 75 täyspäiväiselle huipputrokarille, jotka myisivät kuukaudessa 21.000 litraa viinaa ja huimat 504.000 litraa vuodessa. Kuten tuontiviinan kohdalla on tapana, verorahat päätyvät Viroon, haitat jäävät Suomeen.

Laskelmat on kaiken lisäksi tehty alakanttiin, koska pieni pullo vodkaa ei ole riittävä päiväannos rappiojuopolle. Kun puhutaan koko Suomesta, muiden kaupunkien jepeistä, tavallisista tallaajista, maaseudun kimppaostajista, firman kesäjuhlien järjestäjistä ja kaikista muista harmaalle alueelle jäävistä, valtion menettämät verotulot kasvavat samassa suhteessa kun laittomuudet. Kyse ei selvästikään ole vain rahasta.

Ajatellaanpa vielä politiikan sivuvaikutuksia. Pimeän viinan hallussapito ei ole laitonta, mutta sen myyminen on laskelman valossa melko kannattavaa, mikä tekee siitä kiinnostavan bisneksen rikollisuudelle. Pimeän viinan kauppaaminen siirtynee ainakin osittain organisoidun rikollisuuden käsiin, ellei se ole jo siirtynyt. Tallinnan ja Helsingin hintaero rikastuttanee tahoja, jotka ovat aiemmin käyneet laitonta pillerikauppaa ja salakuljettaneet amfetamiinia. Kyseessä on no-brainer, sillä viinabisneksen riski on matala ja markkinat ovat janoiset. Tuotoista kertynyttä käyttöpääomaa voidaan investoida toiminnan laajentamiseen, jolloin yhteiskunnan kärsimä kokonaisvahinko jää suureksi kysymysmerkiksi.

Kun tähän lisätään, että alkoholin ulkomaantuonti on ajanut laillisen liiketoiminnan ahdinkoon, kuten ravintola-alalta ja panimoteollisuudesta kantautuneet uutiset kertovat, ollaan jännän äärellä. Ravintoloissa nautittu alkoholin määrä on jo nyt EU:n matalimmalla tasolla ja suuret suomalaiset panimot ovat joutuneet irtisanomaan lyhyen ajan sisällä ilman poikkeusta (vaikka lama-aikana yleensä juodaan enemmän kuin nousukaudella).

Satoja miljoonia päätyy valtion kirstun sijasta rikollisten taskuun. Mahdollisesti tuhannet ihmiset jäävät työttömiksi. Ravintolakulttuuri päätyy alennustilaan. Missä on vastuullisuus? Hallituksen toistuvia alkoholiveron korotuksia, joilla verokertymätavoitetta pyritään täyttämään, ei voida pitää vastuullisina, koska vaje on alkujaankin korkeiden hintojen aiheuttama. Typeryyden määritelmän se kyllä täyttää.

Tätä karkeaa hahmotelmaa voi lukea osviittana pimeän viinabisneksen todellisesta suuruudesta, kannattavuudesta ja lainsäätäjien mahdollisuuksista voittaa ottelua ilman merkittäviä muutoksia nykyiseen asetelmaan. Tilanne ei näytä hyvältä… Tai sitten se näyttää oikein hyvältä, jos tilannetta katselee roiston näkökulmasta.