Herra Kung Fu talossa ja katto tulessa

Kuva: Vindirekt

Kuten Facebookin puolella sivuja seuraavat ovat saattaneet huomata, Helsinkiä hellitään tänään harvinaisella herkulla. Washingtonin Walla Wallassa maineikkaita viinejä tahkoava Charles Smith piipahtaa kaupungissa, mikä vaatii viinin juomista. Luvassa on kello viideltä alkava tasting alan huseeraajille, minkä jälkeen syödään (toivon mukaan) paheellinen ja pitkäkestoinen illallinen Kellohallissa. Koska Charlesissa on jonkinmoinen maine kattokruunussa roikkuvana bile-eläimenä, illasta on syytä odottaa railakasta.

Viiniä ja kaljaa aamutuimaan

Maikkarin aamuvierailu sujui leppoisissa merkeissä. Voit katsoa klipin Culinary bridgen kautta. Kävin edellisenä iltana ensimmäistä kertaa Pastiksessa syömässä. Söin täsmälleen saman annoksen, jonka Lintsi valmistaa suurlähettiläälle klipissä, joten jos kuvepaisti bearnaise-kastikkeella näyttää hyvältä, suuntaa Lintsin isännöimään Pastikseen.

Annos on  paraatiesimerkki siitä, että ruoan ei tarvitse olla monimutkaista ollakseen taivaallisen herkullista. Riittää, että asiat tehdään prikuulleen oikein.

Grgich – Napa-laakson viiniä paukkupakkasessa

Helsinkiä hellittiin taannoin harvinaisilla vierailla Napan merkittäviin tuottajiin lukeutuvan Grgichin Hills Estate viinitilan pistäytyessä kaupungissa. Kyse oli Culinary Bridgesta, joka kuroo Suomen ja Usan välistä etäisyyttä umpeen liittämällä molempien maiden ihmisiä yhteen ruoan ja viinin avulla. Koska kyse oli viinistä, puhelimeni pirisi.

Ensimmäistä Culinary Bridgessä tähdittivät michelin-mies Pekka Terävä ja rapakon takaa paikalle lentänyt Chris Watson, jotka kokkasivat pikkupurtavaa lounasaikaan ja täyttävämpää settiä illan tullen. En maistanut juuri mitään mistään, koska podin samaan aikaan flunssaa, mutta epäilen syömieni ruokien maistuneen herkullisilta, koska viereisten yrityspamppujen suusta pääsi epämääräisiä parahduksia läpi syöpöttelyn.

Tapahtuma järjestettiin Yhdysvaltojen suurlähetystön uudenkarheassa Innovation centerissä, joka oli tuolloin melkoisen keskeneräinen ja rakennuspölyn täyteinen, mutta joka on sittemmin valmistunut ja vihitty käyttöön.

Haastattelin tilaisuudessa Grgichin Maryanne Wedneria, joten jos Napan ”eurooppalaistyyliset über-viinit” kiinnostavat, linkin takaisesta videosta löytyy mielenkiintoisia tiedonmurusia.

2012 Vuoden viineistä

J. Berglund ja A. Rinta-Huumo ovat valinneet Vuoden viinit Alkon perusvalikoimasta. Alla nopeat kommentit.

Vuoden valkoviiniksi valittiin elämää suuremman Charles Smithin Kung Fu Girl Riesling. Nappivalinta mielestäni, sillä viini on aidosti maukas. Saksanmaan Schönleber, Dönhoff, Grünhauser tai Immich-Batterieberg tekevät Smithiakin maukkaampia Rieslingeja, mutta niitä ei tietenkään saa Alkosta. Monopolin Riesling-valikoiman kammottavuus huomioiden Kung Fu Girl on, ei vähempää kuin, pelastanut Alkon asiakkaat pohjattomilta Riesling-pettymyksiltä ja ansaitsee siten aateloinnin. Tosin se on käytännössä loppu joka ainoasta Alkosta, mutta tätä asiantolaa tuskin kannattaa pitää monopolin valuvikana, vaikka maahantuoja tiesikin kertoa hyvissä ajoin etukäteen, että tuote tulisi loppumaan hyllyistä Alkon pienen ostoerän vuoksi ja vaikka hän kertoi sen myös Alkolle, joka ei kait ole aivan niin palveleva kuin kertoo olevansa, koska sadat Alkot myyvät tulevina päivinä asiakkaille ei-oota täysin turhaan.

Sitten vuoden punaviiniin. Koeajoin portugalilaisen Esporão Reservan sen tultua valikoimiin. Se maistui suussani tummahedelmäiselle maitokaakaojuomalle. Siis tekstuuriltaan maitomaiselle ja maultaan aavistuksen makealle nestemäiselle suklaalle. Yritin juoda pulloa pois viikon ajan, mutta jouduin lopulta kaatamaan tammisen viinin viemäriin. Tasokkaan rypälemateriaalin turmeleminen ylenpalttisella kellarityöstöllä on yleinen vitsaus niin sanottujen premium-viinien kategoriassa, valitettavasti. Tämän kaltainen viininteko on ristiriidassa autenttisuutta ja traditiota korostavien markkinapuheiden kanssa, mikä ei ole valitettavasti omiaan vähentämään niiden määrää. Tarhojen tuottama rypälemateriaali on tärvelty kellarissa liki tunnistamattomaksi. Samapa tuo, makuasioista kiistely maustaa elämää.

Loppuun vielä Viinipirun kaljanurkkaus. Ensi viikolla Arkadian Alkosta löytyy pieni erä laatuoluita messevissä 0,75 pulloissan. Pidän oluestani reilusti humaloituna, ennemmin jenkki- kuin brittityyliin, joten Kansasista ponnistavan Boulevard Brewingin pitäisi hoitaa homma. En ole vielä maistanut oluita, joten en voi varsinaisesti suositella ostamaan, mutta ne vaikuttavat lupaavilta. Hyvä olut on iso ilo.

Disclaimer: maahantuoja pisti bisset maistelukappaleina

Ridge Vineyards: Kalifornian viinejä, jotka kolisevat

Eräs aurinkoisen Kalifornian legendaarisimmista viinitiloista, Paul Draperin luotsaama Ridge Vineyards, vieraili taannoin Helsingissä. Kävin maistelemassa vinkkuja dinnerin verran (ja totesin, että tovi sitten startannut Kitchen g18 paistaa kukaties kaupungin parhaan entrecôten). Koska olen ollut laiska, posti jumiutui bittiavaruuden sijasta sisäiseen eetteriini, mutta korjataan asia tältä istumalta: Ridgen viinit nimittäin ansaitsevat osakseen seremoniallisen hiljaisuuden lisäksi avointa mekkalointia.

Jään kohtuu usein koleaksi Kalifornian hehkuteimmille viineille, mutta Ridgen viineistä pidän kovastikin. Tilan ykkösnyrkki, Monte Bello, nautti kulttiasemasta jo ennen ryöstökalastetun kategorian keksimistä. Viini lukeutuu USA:n pitkäikäisimpien viinien joukkoon; nimittävätpä jotkut jopa pitkäikäisimmäksi. 1970-luvun Bellot ovat yhä hyvässä iskussa. Vuosikerralla 1994 on vielä runsaasti aikaa edessään.

Monte Bellojen matala volttitaso yllättää Napan lukuihin tottuneen: 1994 on 12,7% ja 1999 sekä 2006 tasan 13%, mitä voi pitää yhtä merkittävänä kuin merkillisenä näinä ilmastonmuutoksen ja kypsyyden metsästyksen aikoina, joina Bordeaux’kin tuottaa 14 volttisia viinejä ja Sonoma yli 15 prosenttisia, Napa-laaksosta puhumattakaan.

Alkoholin maltillisuus ei ole ainoa asia, minkä vuoksi Ridgen viinejä voi nimitellä eurooppalaistyylisiksi, vaikka moinen ei varsinainen myyntivaltti maakunnassa olekaan (”eurooppalaiset hienostelevat ja tekevät virheellistä viiniä, joka haisee takapuolelta, mitä elostelevat eurooppalaiset rakastavat”). Viinien teossa karsastetaan voimaa, mikä tekee niistä vaikeasti lähestyttäviä konsentraatioon hurahtaneille jenkkikriitikoille, jotka ovat harhautuneet hyvän viinin poluilta ja etsivät maakunnan Caberneteista rusinasoppaan taittavia ylikypsyyden merkkejä, marsun aggressiivisuutta ja tanniineja, jotka sopisivat paremmin kukkakoristeiseen teekuppiin kuin viinilasiin.

Osa Ridgen tarhoista sijaitsee kalkkipohjaisilla maaperällä, minkälaista on tarjolla Kaliforniassa niukalti. Kuulin saapasmaassa suoraan hevosen suusta väitteen, jonka todenmukaisuutta en ole kyennyt vahvistamaan, jonka mukaan 80% maailman kalkkipitoisista maista sijaitsisi vanhalla mantereella. Mene ja tiedä. Se selittäisi, miksi klassisia eurooppalaisia tyylejä on ollut historiallisesti vaikea kopioida ilmastoissa, joiden olosuhteet ovat paperilla liki identtisiä rypäleiden historiallisten kotikontujen kanssa (”Mutta emmehän me halua tehdä eurooppalaisen tyylistä viiniä”, huutavat australialaiset ja argentiinalaiset yhteen ääneen! ”Vaikka haluaisitte, ette voisi”, vastaa eurooppalainen). Eräät Napan Cabernetit näyttävät muodostavan poikkeuksen.

Monte Bello on hieno vinkku sekä rakenteeltaan että hedelmältään, mutta koska olen kyllästynyt Bordeauxin viineihin (en pelkästään hinnoittelun vuoksi, vaikka pankkiirien ahneutta tavoitteleva hinnoittelu lisääkin tympääntymistäni), en syttynyt Monte Bellosta yhtä paljon kuin tilan Geyservillestä, jota olen hehkuttanut blogissa aikaisemminkin. Se on makuhermot rullalle potkaiseva viini, jossa on sekä runsautta, rakennetta että raikkautta.

Geyserville on Zinfandel-vetoinen blendi, jossa on yleisimmin tukipatteristona Carignania ja Petit sirahia. Zinfandelia ei varsinaisesti arvosteta Kaliforniassa, vaikka se onkin alueen ”oma rypäle” (käsikirjan mukaan kulttiviinin pitää olla tammessa uitettu ja Cabernet-vetoinen), minkä vuoksi Geyservillen pyyntihinta jää alle kolmannekseen Monte Bellon vastaavasta. Koska Geyserville on mielestäni jopa Monte Belloa parempi viini, olen taipuvainen uskomaan, että se on hintaansa nähden poikkeuksellisen hyvä ostos.

Mistä sitä saa? Ei ainakaan Alkosta. Jos haluat testata vinkun, käy juomassa pullollinen Kitchen g18:ssa (63€/pullo, hintakerroin 2 maahantuojan hinnasta). Tilaa pöytään symboliikkaa täyteen ladattu kombinaatio: entrecôte ja Geyserville. Yhdistelmä sijoittuu kulttuurin arvohierarkkiassa naudan sisäfileen ja kultti-Cabernetin alapuolelle, mutta tuottaa nautinnon, joka nousee Pirun kirjoissa niiden ohi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Disclaimer: maahantuoja piffasi pihvit

Vih-doin-kin: Virtuaalitasting perjantaina

ViiniTV järjestää virtuaalisen viinitastingin perjantaina 4.2. kello 20

ja haluaa sinut mukaan tasting-vallankumoukseen, joka demokratisoi viininharrastamisen siekailemattoman hauskanpidon merkeissä. Maistelemme yhdessä viiniä ja pölisemme sen tiimoilta kotisohvalla, keittiönpöydän ääressä tai vaikkapa etkoilemassa kaverin luona. Arto ja Ilkka johtavat maistelua webbikameran välityksellä, itse voit näpytellä kommenttejasi chattiin. Aiempaa viiniharrastuneisuutta et tarvitse, riittää että sinulla on jano.

Osallistuminen on helppoa:

1. Osta Alkosta yhdysvaltalainen Gnarly Head Old Vine Zin 9,99 €

2. Klikkaa itsesi 4.2. kello 20 chattihuoneeseen osoitteessa http://tinychat.com/viinitv

3. Salasana on helppo muistaa, se on viinitv

4. Rupattele viinistä rennossa tunnelmassa

 

Kulautettu: Bogle Cabernet sauvignon 2007 (13,65€)

Kalifornian viinit ovat olleet pitkään Alkon valikoiman akilleen kantapää. Maakunnan tuotanto on Euroopan perinteisiä pitäjiä polarisoituneempi: halpistuotantoa keitetään kasaan kosolti, kuten myös kukkaron nyörit räjäyttävää huippulaatua. Keskitason laatuviinit sen sijaan ovat olleet kiven alla, mikä on näkynyt myös monopolin valikoimissa. Tällä kertaa Alkon sisäänostajat ovat onnistuneet hienosti.

Boglen väri on syvänpuhuvan rubiini. Tuoksussa on viikunaa, boysenmarjaa, teelehteä, minttua ja tammen tuomaa makeaa mausteisuutta. Maku on täyteläinen, eläväinen, herukkainen, kypsän boysenmarjainen, tamminen ja miellyttävän pitkä. Lopun tanniinipuraisu varmistaa, ettei nuorallakävely pääty horjahdukseen. Volttisektio pysyy kurissa. Yhdistä grillissä tirisevään läskiin tai huitaise huiviin sellaisenaan.

Starmont Merryvale Merlot 2006

Tuleeko Kaliforniasta vain kulttimaineessa keekoilevia ylihintaisia teknologialla tuotettuja hilloviinejä tai dollarinkuvat silmissä kasaan keitettyjä feikki-Pinoteja? Ei tule. Väitteen vindikoi omalta osaltaan Napasta ponnistava Starmont Merlot 2006, joka on alueen Merlotiksi kauniisti balanssissa happojen ja hedelmän suhteen, alkoholiltaan siedettävän rajoissa (etiketissä 14,8%) ja suutuntumaltaan pureskeltavan herkullinen. Uutta tammea on käytetty maltillisesti (25%), eikä viiniä filtteröidä ennen pullotusta. Hinta näyttää pyörivän amerikkalaisissa nettikaupoissa jossain 13 ja 20 dollarin välillä, mutta Tampereen Viinitukulta sopii kysellä, josko viini päätyisi myös Suomen markkinoille.

Viini tuli vastaan tastingissa, jossa diggailin myös Tenuta Castelbuonon Montefalco Sagrantino 2005:sta ja sain lasiini ties kuinka monennen funkyn tuoksuisen Chardonnayn Italian Alto Adigesta. Lopuksi pahoittelut alla olevan kuvan laadusta: näytän käyttävän tärähtäneitä & alivalottuneita kännykkäkuvia mieluummin kuin kuvapankin täydellisiä otoksia.

Tositarina historiasta: ovela viinitalo

Suukottelu ei tulisi kyseeseen näiden tuimien rouvien kanssa

Vielä viimeinen ennakko-ohjelmoitu posti ennen Ranskan kuulumisia (tällä hetkellä olen oikeasti jo paikan päällä, toivottavasti navigaattori on johdattanut minut ulos Pariisista, enkä kierrä Riemukaarta loputtomasti tai ole päätynyt Seineen).

Hauska yksityiskohta viinin historiasta tarttui atraimeeni lueskellessani Wine & Philosophy nimistä opusta (laadultaan epätasainen teos, joka sisältää kuitenkin erittäin mielenkiintoisen puheenvuoron muun muassa Jamie Goodelta) Etelä-Helsingille tarjotussa auringonpaisteessa, hikikarpalot otsalla ja espresso-kuppi kourassa (missä viini oli? Kello oli jo 11). Alla kirjan viitoittama kuvaus siitä, miten Kalifornian Sonomassa yhä toimiva Pedroncelli selvisi kieltolain kurimuksesta vuosina 1922-1930 (Beringer valmisti ehtoollisviiniä).

Kieltolaki teki nimensä mukaisesti alkoholin myynnistä, valmistamisesta ja nauttimisesta laitonta, mutta salli viinirypäleiden kasvattamisen, aivan kuten ennenkin (rypäleistä voi tehdä muutakin kuin viiniä, uskokaa tai älkää). Pedroncelli valmisti rypäleistään tiiliskiven näköisiä paketteja, jotka koostuivat kuivatuista rypäleistä ja joita myytiin suoraan kuluttajille. Koska alkoholi oli pannassa, rypäleistä koostuvan viinitiiliskiven kyljessä oli seuraava varoitus:

– Älä koskaan liuota kylmään veteen
– Älä lisää hiivaa
– Älä anna käydä kahta viikkoa

Viimeisin ja kaikkein merkittävin varoitus kuului:
– Älä missään tapauksessa laita tuotetta suuhusi

Alko, kesä ja uutuudet

Teerenpelin panimon Sauhusanttu (8,21€/0,75l) on saatu hyllyvalikoimaan, joten kiitokset siitä, sekä samalla ovenavauksella sisään päässeestä Brooklyn Lagerista (2,65€/0,35l). Molemmat mainioita oluita.

Alkon valikoimiin on ilmestynyt myös erä Bordeauxin -06:a, joita en ryntää ostamaan, koska poden edelleen krapulaa huippuvuosikerrasta -05. Sen sijaan haen pullollisen Bonnairen blanc de blancs -samppanjaa (34,70€), jonka hintataso on suurempia taloja edullisempi, vaikka palstojen sijainti on hyvä. Syytä tähän voi vain arvailla. Kukaties jäljet johtavat suurempien samppanjatalojen markkinointiosastoille, joiden budjetit ovat viinimaailman suurimmat? Mielenkiintoiseksi Bonnairen Blanc de Blancs Non Dosén tekee se, ettei siihen ole lisätty grammaakaan sokeria korkinvaihdon yhteydessä, mikä on samppanjassa vielä harvinaisempaa kuin pelkkään Chardonnayhin tukeutuminen. Kyseessä lienee siten varsin viinillinen samppanja.

Perusvalikoimiin näyttää päässeen myös Erath Pinot gris (13,15€), joka on Pinot griksi mainio viini hillitysti aromaattisena ja miellyttävän hapokkaana. Epäilen maistaneeni juuri kyseisen vuosikerran parin viikon takaisessa Ore-Wash -maistatuksessa. Erathin Pinot grisin punainen vastine, Pinot noir, blokkasi männä vuonna Viinipirun Vuoden viini-äänestyksen ensimmäisen sijan.

Kesä ei olisi tietenkään kesä ilman rosé-viiniä! En tosin ole varma saammeko niskaamme rakeita, jos juhlistamme sitä tällä tuotteella. Kyseessä on rosé portviini, Croft Pink Port (18,84), joka tavoittelee ensimmäisenä rosé-portina paikkaa viinimaailman friikkigalleriassa. Jos olet maistanut tätä, kerro putosiko vai ei.