Egon Müllerin sohvalla

Winemakers Winemaker -palkinnon juuri voittanut Egon Müller on yksi Saksan legendoista. Minulla on yksi tarina hänestä. Olin viettänyt Moselissa muutaman päivän. Eräs lissabonilainen kaverini oli hyvää pataa Symingtonin viiniperheen kanssa ja kertoi saaneensa meille audienssin herra Müllerin luo kontaktiensa kautta. Mikäpä siinä.

Moselin tuottajista moni ei uskonut hommaa todeksi. ”Olette menossa Müllerin luo? Oletteko ihan varmoja?” ”En tiennyt, että hän ottaa vastaan vieraita.” ”Tiesittekö, että jotkut kertovat miehen olevan vampyyri?”

Paikallisten hämmästelyt ja varoitukset mielessä ajoimme viinitarhojen ympäröimälle kiviselle kartanolle Scharzhofissa. Ovessa ei ole ovikelloa, joten kolkutimme sitä rautaisella kolkuttimella.

Odottelimme tovin, jolloin hermostus alkoi kasvaa. Miksei sisällä näkynyt lainkaan valoa? Oliko tämä virhe? Lopulta ovi aukesi ja vastassa oli Egon IV, joka toivotti meidät tervetulleeksi hymyillen, mutta kuiskaavalla äänellä. Astuimme sisään. Seinustalla oli keskiaikainen haarniska kuin Aku Ankassa ja keskellä kiviportaat ylöspäin. Valaistus oli siinä määrin hämärä, että silmiltä kesti hetken tottua. Egon ohjasi meidät kirjoilla vuorattuun sivuhuoneeseen. Istuimme upottaville plyysisohville.

Kävi ilmi, että hän oli jostain syystä tyytyväinen, että vierailimme. Me nyökyttelimme. Egon IV avasi ensimmäisen pullonsa, melkein kuin mittaillakseen vieraitaan. Se oli Scharzhofberger Riesling 2012, jonka rypäleet kasvavat käytännössä kartanon ympärillä.

Egon IV kaatoi laseihin tuntuvan makeaa, mutta hapokasta rieslingia, joka oli kerrassaan mainiota. Tasapainon juhlaa alusta loppuun. Mieleni teki hotkia viini suurempina kulauksina, mutta en kehdannut. Jos tämä on viinien lähtötaso, alan ymmärtää Egon Müllerin maineen, ajattelin, tietämättä tuolloin kuinka mittavasta maineesta todella oli kysymys. Joimme pullon tyhjäksi hitaasti. Egon IV haki uuden pullon kellaristaan ja oli tovin vaiti. Katselimme pölyn leijailua ilmassa ja joimme toisen pullon. Tällä kertaa selvästi vanhemman.

Tässä kohtaa panin merkille, ettei tarjolla ollut minkäänlaisia sylkykuppeja. Isäntä ei syljeskellyt ja vieraat mukautuivat talon tavoille. Egon IV ei halunnut, että viinejä haaskataan. Joimme pullon tyhjäksi, minkä jälkeen hän haki seuraavan. Hänen poistuessaan tuuletimme ääneti kuin maalin tehneinä ja vilkuilimme katon rajaan, näkyikö siellä kameroita. Egon IV oli poissa useammankin minuutin, mutta palasi tarkoin valittu pullo mukanaan.

Kaadettuaan viinin laseihin hän ei pitänyt luentoa, vaan oli pitkänkin tovin hiljaa, melkein kuin keskittyen olennaiseen. Sitten hän haki vielä uuden pullon. Ja tovin tuumattuaan vielä sitä seuraavan. Hän ei varsinaisesti selostanut mitä tarjosi, vaan antoi maun puhua ja todennäköisesti ihasteli tukahdutettuja reaktioitamme.

Kerta kaikkisen hämmästyttävän herkullisia Rieslingeja, jotka paranivat pullo kerrallaan saavuttaen lopulta jonkinlaisen lakipisteen, johon edelleen vertaan lajityypin Rieslingeja suussani.

Viimeisen viinipullon kohdalla saksalainen asiantuntija alkoi näyttää levottomalta. Onkohan hänellä kusihätä, onhan tässä istuttu jo kolme tuntia? Portugalilainen kuski, jonka ansioksemme vierailumme oli täysin laskettava, oli sen sijaan imaillut suunnilleen saman määrän viiniä kuin kaikki muutkin, eli noin pullollisen. Hän hymyili leveästi. Egon IV:n posket punoittivat, mutta hän puhui edelleen kuiskaten.

Lähdimme sydämellisissä tunnelmissa poikkeuksellisen hetken jakaneena. Hyvästien jälkeen nousimme autoon ja saksalainen melkein huusi ”tajuatteko te saatanat mitä äsken juotiin? Pelkästään viimeinen pullo oli 1500 euron arvoinen. Mitä juuri tapahtui? Olenko vielä elossa.”
”Tämä oli hyvä vierailu”, sanoi portugalilainen ja hyppäsi kuskin paikalle. ”Eiköhän mennä kaljalle.”

Egon Müller Scharzhofberger Riesling Kabinett 2012
Egon Müller Scharzhofberger Riesling Kabinett 1997
Egon Müller Scharzhofberger Riesling Spätlese 2003
Le Gallais by Egon Müller Wiltinger Braune Kupp Riesling Auslese 1993
Egon Müller Scharzhofberger Riesling Eiswein 1998