Siirry sisältöön

Arkisto kohteelle

Kulautettu: Gattinara Travaglini 2003 (22€)

Gattinara on pöllinyt korean ulkonäkönsä Quasimodolta

Olisi metkaa väittää, ettei Travaglinin Gattinara kaipaa esittelyjä. Todellisuudessa esittelyt tulevat tarpeeseen sekä tuottajan että alueen kohdalla. Italian Pohjois-Piemontessa sijaitsevaa Gattinaraa on nimitelty köyhän miehen Baroloksi, koska alueen viinit ovat baroloiden lailla Nebbiolo-vetoisia, mutta jääneet kuuluisimpien palstojen tuotteiden varjoon. Vaikka nimityksessä lieneekin rautaisannos totuudenperää, eräät Gattinaran tuottajat osaavat veistellä viineistään sellaisia Nebbiolon ilmentymiä, että tapanikansamainen nöyryys yleisön edessä voidaan suosiolla nakata jorpakkoon. Travaglini on yksi heistä. Myös Wine Spectator huomasi tämän ja nosti vuosikerran 2003 top 100 viiniensä joukkoon.

Mutta mikä on Gattinaran skene? Tuoksu on varsin antoisa: kuivattujen mustaviinimarjojen (onko sellaisia edes olemassa?), orvokkien ja Ettan-nuuskan yllättävän sekoituksen voi haistaa, vaikka lasi olisi kädenmitan päässä nokasta. Tuoksun voimaperäinen vääntö ei toisiinnu maussa. Päinvastoin: tarjolla on keskitäyteläinen, silkkisenä starttaava pläjäys, jossa ovat läsnä hapokas maukas hedelmäisyys, piipputupakka, lyijykynä ja lopulta hento terva. Tanniinit ovat hienojakoiset, mutta määrällisesti siinä määrin roikaleet, että mieleen juolahtanut ajatus burgundimaisuudesta haihtuu samaa tahtia kuin kiristelevät ikenet vetäytyvät neitseellisemmän hammaskiilteen tieltä puoliväliin aivokuorta. Ruokaa kiitos.

Travaglinin Gattinara on persoonallinen, kompleksi, herkullinen ja traditionaalinen viini. Harmi, ettei sitä löydä enää Alkon tilausvalikoimasta. Parin kympin hintaan se on mainio ostos, joka päihittää saman vuosikerran Fenocchio Barolon.

Viinipirun viikon luontovinkki: Jos kohtaat Travaglinin kärsivän muotoisen Gattinaran maastossa, nappaa se pivoosi hätiköidyn nopeasti ja kypsyttele liioitellun lungisti.

+++++/+++++

Suomalaiset kuplivat samppanjan kanssa yhä useammin

Tilastojen mukaan suomalaiset kaksinkertaistivat samppanjan kulutuksensa vuosikymmenessä. Vuonna 1999 juotiin 126 000 litraa, mikä tarkoittaa pseudojärkeilyllä, joka kolmaskymmenes suomalainen tyhjensi pullon samppanjaa vuoden aikana. Tosin, koska samppanjahumala on kalsarikännäilyskenessä näinä päivinäkin harvinaisuus, voidaan olettaa, että pullot jaettiin jonkun kanssa, jolloin saadaan tulos, jonka mukaan noin 6% suomalaisista maisteli samppanjaa 1999.

Vuonna 2009 samppanjaa kului yli kaksi kertaa enemmän. Kvasilogiikan mukaan 2009 noin reilu 15% ihmisistä osallistui samppanjapullon tuhoamiseen. Jos samppanja ajatellaan yleensä juotavaksi laseittain, lukema tietenkin kasvaa. Toisaalta, ne jotka avasivat pullollisen, avasivat todennäköisesti toisenkin, mikä tarkoittaa kulutuksen keskittymistä…

Oli miten oli, selvää on, että samppanja on alkanut maistua myös suomalaisille. Ajankohta on mitä mainioin, sillä tuottajien hinnanalennuspaineet ovat juuri nyt historiallisen suuret. Ei muuta kuin kuplimaan.

Kulautettu: Nicolas Joly Savennières 2003 (30,60€)

Vaikka itse olen par’aikaa muilla mailla, tässä esiajastettu posti päräyttävästä valkoviinistä, jonka korkkasin aiemmin. Maistelussa oleva Nicolas Joly Savennières on tehty rypälekunnan kukaties aliarvostetuimmasta kuningasrypäleestä, Chenin blancista. Viinin väri on kullankeltainen, lähes pronssinen. Kehittynyttä tuoksua hallitsee mehiläisvaha, marsipaani, vilja ja kuivattu aprikoosi. Maku on täyteläinen ja viskositeettia piisaa. Alkoholitilavuus kipuaa yli 14 prosenttiin, mikä kuulostaa valkoviinissä pahaenteiseltä, mutta tätä ei huomaisi ilman etikettilunttia, sillä tiukat viinakset eivät pyöri mielessä, silloin kun Savennières pyörii lasissa.

Okei, kuvan pullot ovat tilan ykkösviiniä, mutta koska kuvassa on Jancis, en hennonnut olla käyttämättä sitä

Sinänsä Jolyn viinit ovat mainio esimerkki siitä, että eleganssi nojaa perimmiltään balanssiin. Antiikin Kreikkalaiset äkkäsivät tämän arkkitehtuurissa. Sopusuhtaisuus on suhteellista, mistä voi vetää aasinsillan naiskauneuteen: supermalli Heidi Klumin kengänkoko saattaa olla 43, mutta ”hitto kuinka isojalkainen nainen” lienee viimeinen päähän juolahtava ajatus, mikäli tähän liki 180-senttiseen kaunottareen sattuu törmäämään marketin kassalla.

Mutta takaisin vinkkubisnekseen. Jolyn Savennièresista löytyy kuivattua luumua, aprikoosia ja suolaisia, mineraalisia makuja. Vaikka nokka ei sitä paljasta, suu vihjaa, että viinissä saattaa olla mukana kourallinen jalohomeisia rypäleitä, jotka luovat pinkeyttä paletin takaosissa.

Tuoksumaailman paahteiset komponenti korostuvat avautumisen myötä. Pistikö joku lasiin tipan tai pari seesamöljyä? Pituudessaan viini lunastaa odotukset; hetkenä, jossa enemmistö viineistä menettää traagisesti siipensä, Jolyn viini hakee uutta vauhtia kihelmöivästä mineraalisuudesta ja jälkimaku kutkuttaa suuta vielä pitkään kulauttamisen jälkeen. Kyseessä on herran kakkosviini, joten voidaan turvallisesti todeta, ettei Joly ole ainoastaan lahjakas saarnamies, vaan myös taitava tekemään viiniä.

Jos Jolyn poikkeuksellisen erikoiset viinit kiinnostavat, lisää juttua täällä ja täällä.

Viinipiru halkomaan Saharaa

Seuraavat neljä viikkoa olen pois pelistä. Otan osaa 9000 kilometrin ralliin, joka ajetaan Budapestista Malin pääkaupunkiin Bamakoon. Ajopelinäni on puolikuntoinen Toyota Hilux vuosimallia 1994, jonka ostin halvalla Itävallasta. Reitin varrella on luvassa hiekkaa, miliisien lahjomista ja maamiinoja. Olen ajastanut posteja tipahtelemaan sivustolle noin kerran viikossa, mutta en ymmärrettävistä syistä pysty vastaamaan kommentteihin. Blogi jatkaa helmikuun toisella viikolla.

Viinin myynti kasvoi 2009

Kas vain, Suomi näyttää harovan yleisiä lainalaisuuksia vastaan: viinan myynti on laskenut lamasta huolimatta! Absoluuttiseksi alkoholiksi muutettuna lasku oli vuonna 2009 3,6 prosenttia. Viini sen sijaan porskuttaa käyrillä kasvulukemia: Punaisten myynti kasvoi 1,4 prosenttia ja valkoisten 1,8 prosenttia. Eniten kasvoi kuohuviinien kulutus, 2,8 prosenttia. Maltillisia numeroita, mutta myönteisiä lukemia kaikki tyynni.

Hyvä me.

Maistettu: Emina Rueda (8,49€)

Tällä kertaa lasissa Emina Rueda, kohtuuhintaisten hyllyltä napattu valkkari Espanjan Ruedasta, josta tulee päivä päivältä enemmän mielenkiintoista viiniä.

Tuoksussa persikkaa, limeä ja kevyttä mineraalisuutta. Maku jatkaa tuoksun linjalla. Mukava pikkuviini on aromaattinen, mutta raikkaan hapokas. Tällaisia arkiviinien tulisi olla: kulauteltavia ja simppeleitä, mutta herkullisia. Yhdistä kalaan tai kanaan, viilennä huolella.