Maistettu: Château Semeillan Mazeau 2001

Tämän kertainen viini tulee Bordeauxin vähemmän tunnetusta kolkasta, Listrac Medocista, joka sijaitsee kivenheiton päässä Pauillacin paremmin tunnetuilta palstoilta.

Château Semeillan Mazeaun tuoksussa on kypsää vadelmaa, mokkaa, tallin nurkkaa sekä sellaista tunkkaista tekstuurisuutta, jota kutsun pölyiseksi maaksi. Lasissa on siten varsinainen tuoksujen moniottelija. Valitettavasti viinin maku ei kykene ylittämään huumaavan tuoksun asettamaa rimaa, mitä tulee maun kompleksisuuteen. Toisaalta viiniä ei myöskään kaupitella aristokraattisilla hinnoilla, joten kuluttaja saa panostukselleen käypää vastinetta. Château Semeillan Mazeaun keskitäyteläinen maku on puolukkainen, siinä on paprikan flavoria ja seetrinen taustamaku. Viini on suuntuntamaltaan (genrelle uskollisella tavalla) kovahko, eikä siten antaudu nautiskelijalle ilman kiireetöntä dekantointia. Jos siis avaat pullon, älä hötkyile.

Château Semeillan Mazeau on huono valinta sellaiselle, joka etsii kulkutietä uudesta maailmasta vanhaan, hyvä sellaiselle, joka osaa arvostaa Bordeauxien herkullisia puutteita.

Hankittu: Pli 2004 x2

Suomalainen saunan italialaiselle viinitilalleen rakentanut Jarkko Peränen tuottaa Firenzen kupeessa sijaitsevalla kuuden hehtaarin tilalla vaimonsa kanssa laatuviinejä. DOCG-tason viinejä (saapasmaan korkein laatuluokitus) tehtaileva Peränen ei kuitenkaan pysyttele vain laatikon sisällä, vaan valmistaa myös IGT-luokiteltua viiniä (italialaisen viinimaailman anarkiakategoria, johon pääsevät etenkin sellaiset viinit, jotka rikkovat Chiantin perinteitä laadukkaasti) nimeltä Pli. Käytännössä IGT-luokitus tarkoittaa, että Pli on vain 95%:sti sangiovese (siinä missä Candiallen DOCG chianti classico on 100%); loput keitoksesta ovat petit verdotia.

Viiniä saa hyllytuotteena ainakin Arkadian Alkon erikoisvalikoimasta, joten jos haluat suosia suomalaista ei-niin-suomalaisessa tuotekategoriassa, voit valita jo kolmen kovan luun, Sukulan (”Hullu Kokki”), Berglundin (”Bordeauxin Paroni”) ja Peräsen (”Toscanan Taikuri”) joukosta. Toivottavasti kotimaisten viinimaakarien katras jatkaa kasvamistaan myös tulevina vuosina!

Maistettu: Louis Jadot Chassagne Montrachet 2002

Tällä kertaa lasissa on 100-prosenttinen chardonnay eräästä Burgundin mainetta niittäneestä kylästä, Chassagne Montrachetista. Louis Jadot 2002 väri on sitruunan keltainen, sen tuoksussa on aprikoosia, mehiläisvahaa ja aavistus marsipaania. Viinin mausssa on kypsytyksen tuottama hieman öljyinen tekstuuri, jonka alta nousee kirpsakka hedelmäisyys ja kaurakeksin flavoria. Makumaailma muistuttaa aiemmin maistettua Cuvée Thèreséa, vaikka viognier-rypäleen tilalla onkin aromaattisuuden kanssa lungimmin ottava chardonnay.

Saattaa olla että kyseinen pullo oli kypsynyt tavanomaista enemmän myymälän lamppujen lämmössä odotellessa ottajaansa, mutta on mukava tietää että Alkosta voi löytää kolmella kympillä näin kehittyneitä makuja. Viini tuli maistettua toisenkin kerran pari päivää myöhemmin ystävien tarjoaman illallisen yhteydessä ja se toimi runsailla mauilla siunattujen korvasieni-tortellinien kanssa kuin häkä. Kyseessä on siten monikäyttöinen tuttavuus, joka on parhaimmillaan sekä ruoan kanssa että ilman!

Maistettu: Barbera d’Asti Vigna Muntrive 2003

Noin vuosi sitten Piru heittäytyi Pohjois-Italian Piemonten barberojen maailmaan tilaamalla Alkolta kaikki barbera-rypäleestä valmistetut punaviinit, joita löytyi tilausvalikoimista silloin 7 kappaletta. Innostus alkoi Rive barberasta, jonka edellinen vuosikerta oli pitkään Pirun lempiviinejä (tällä hetkellä Alkon hyllyillä notkuu valitettavasti edeltäjäänsä heikkolaatuisempi ja kalliimpi vuosikerta). Tilatuista viineistä on juotu tähän päivään mennessä neljä kappaletta ja nyt vuorossa on katraan hinnakkaampi jäsen.

Alfiero Boffan Barbera d’Asti Vigna Muntriven väri on rubiini. Sen tuoksu on poikkeuksellisen mausteinen: nenään nousee kahvin ja liköörikonvehtin aromi, joka peittää alleen punaviinimarjan tuoksun tavalla, joka on yhtä eleganttia kuin elefantin pukeminen iltapukuun ennen tanssiaisia. Ylilyönti lienee seurausta yligrillattujen tammitynnyrien käytöstä, joka tunnetaan lajina, jossa on helpompi mennä liian pitkälle kuin jättää menemättä.

Viinin keskitäyteläisessä maussa on kirsikkaa ja mustaherukkaa, mutta valitettavasti mausta puuttuu struktuuri: viinin tanniinit eivät ole ryhdikkäät (edes barberaksi), vaikka happoja onkin runsaasti ja maku on jollain tapaa liukas: se poistuu paikalta kuin olisi ajanut suojatietä ylittävän koululaisen yli. Varsinaista jälkimakua ei ole, ellei taannehtivien tanniinien hennon rustiikkista kiristelyä lasketa sellaiseksi. Vaikka tasapainosta ei ole tietoakaan, vetää painovoima tämän viinin tiukasti kiinni maahan.

Kyseessä on varsin arkinen viini, jolla on jostain syystä juhlaviinin hinta. Vaikkei viinissä ole varsinaisia teknisiä vikoja, se ansaitsee punaisen tähden, koska sen hinta-laatu-suhde on poskettoman heikko. Kreikkalaisiin mittasuhteisiin Tragedian kasvattaa toinen kaapista löytyvä Boffan barbera.

Olisiko jonkin sortin katumusharjoitus paikallaan?

Maistettu: Sukuloiden ”Cuoco Pazzo La Langhetta”

Yrjönkadulla vaikuttava ravintola Loft on uudistunut vailla sen suurempaa meteliä tai mainontaa. Aiemmin eteistilojen roolia näytelleen epämääräisen lounge-tilan paikalle on rakennettu Vian edesmenneestä Enotecasta muistuttava viinibaari, joka osoittautui ensikäynnin perusteella viihtyisäksi lisäksi pääkallokaupungin viinitarjontaan.

Kotimaisia viiniympyröitä seuranneita saattaa kiinnostaa, että Loftissa pääsee maistamaan laseittain Riikka ja Jyrki Sukulan ensimmäistä tuotosta: Az Ag Sukula di Cuoco Pazzo La Langhettaa 2006, joka on valmistettu hieman samalla filosofialla kuin kotoisa pyttipannu. Viinissä on 55% nebbioloa (tulevien baroloiden rypäle), 35% tarhan barberaa sekä 10 % dolcettoa (joka on kuulemma tätä nykyä kitketty laadukkaampien köynnösten tieltä). Piru maistoi Sukuloiden tyylinnäytettä 4 cl:n sormustimellisen. Lyhyen ensikohtaamisen perusteella uskaltaa todeta, että purppuran viinin tuoksussa on runsaasti mustikkaa ja että sen musteisessa maku on hedelmävetoinen: tanniineja ja happoja on tarjolla melko maltillisesti, minkä seurauksena viini vaikuttaa ennen kaikkea mutkattomalta ruokaviiniltä. Suurta kypsytyspotentiaalia ei näillä otteilla irtoa, mutta kivasta viinistä on kyse kaikki tyynni.

Ellei pulloa olisi hinnoiteltu yläkanttiin (67€), suosittelisin kokeilemaan sitä kevyemmän aterian kumppanina, mutta tämän kaltaisessa hinnoitteluilmastossa joudun toteamaan, että ellet ole firman luotolla elävä korporaatio-öykkäri tai syvillä taskuilla varustettu viini-intoilija, kannattaa odotella Hullun Kokin baroloa (2010) ennen kuin löysää kukkaron nyörejä kokonaisen pullon verran. Onneksi viiniä saa myös laseittain.

4 cl flirttailuannoksen kumoaminen on riittävä syy eksyä Loftin uudistettuun enotecaan. Sisäpihan terassi yhdistettynä paikan palveluun, mielenkiintoiseen viinivalikoimaan ja myöhäiseen aukioloaikaan nostaa Loftin pienen enotecan tämän hetken mielenkiintoisimmaksi viinikohteeksi Foxyn rinnalle. Kun vielä ottaa huomioon että kulman takaa löytyy ravintola Rafla, niin ei voi kuin todeta että puheet Uudenmaankadun ympäristön väljähtymisestä ovat liioiteltuja.

Maistettu: kesän eteläafrikkalaisia laatikkoviinejä

Eteläafrikkalainen viinitalo Distell esitteli viinejään maanantaina tilaisuudessa, johon Piru tuppaantui muistiinpanovälineineen. Tämän monia tuotemerkkejä paimentavan tuottaja/markkinoija/megakorporaation valikoimiin tutustuttiin yrityksen tuotteista viimekädessä vastaavan Linley Schultzin johdolla. Maistelun painopiste oli Alkossa tarjolla olevissa laatikkoviineissä, joiden arvioiminen lienee enemmän kuin paikallaan näin hyttyskauden kynnyksellä! Tässä tastingin tuomiot:

Two Oceans: Fresh & Fruity 3L, 20.90€

Tämä chenin blancista, colombardista ja cape rieslingistä tehty valkoviini on miellyttävä tuttavuus, vaikkei se papukaijamerkkiä hienoimpien viinien mittelöissä ansaitsekaan. Viinin hapokkuutta on tasoittamassa 11 g/l jäännössokerisuus, joka muistuttaa suuntumaltaan Saksan Moselin rapsakoista rieslingeistä. Nauti viini jääkaappikylmänä ja yhdistä kaikkeen kasviksista kanaan, tai juo sellaisenaan aurinkovarjon alla. Mutta miksi niinkin typerä nimi kuin Fresh & Fruity? Tuottajan mukaan kyseessä on esimerkki kuluttajalähtöisestä nimeämisestä, mutta Viinipiru veikkaa että osasyynä saattaa olla cape riesling-nimikkeen laittomuus EU-alueella myytävien viinien etiketeissä (korjatkaa jos olen väärässä). Ottaen huomioon, että mainitut kolme rypälelajiketta ovat alkujaan istutettu palstoille viinanpolttoa varten, niistä on kyetty taikomaan varsin hauskaa valkoviiniä.

Two Oceans: Sauvignon Blanc 3L, 24,90€

Tämän sauvignon blancin tuoksussa on rypäleelle tyypillisesti runsaasti mustaherukan lehteä, nokkosta, karviaista ja aavistus rypäleen kuuluisaksi tehnyttä kissanpissaa. Maussa on kuitenkin havaittavissa tekninen virhe, jolle Piru tuntuu olevan erityisen herkkä: viinin nuorta hedelmäisyyttä siivittää sivumaku, jota voisi kuvailla kolikoiden käsissä lämmittämisen lopputulemaksi. Varsin rautaisesta (kukaties myös rikkisestä?) sensaatiosta on kaikki tyynni kyse.

Two Oceans: Shiraz 3L, 24,90€

Australialaisista bulkki-shirazeista mallia ottava Two Oceans shiraz ei jätä arvailujen varaa tammituksensa suhteen: tuoksussa on suklaata, ehtaa käryä (ei siis mietoa savua) ja paistetun pekonin tirisevää rasvaa. Vaikka aromin marjoista on lähes turha edes puhua, mainittakoon että ne ovat varsin kypsiä. Viinin teossa on käytetty tammilastuja jo käymisvaiheessa ja kypsytysvaiheessa puuosastoa on ryyditetty tammiseipäillä (tynnyreitä tämä viini ei ole nähnyt, koska ne ovat liian kalliita). Maku on paletin runsauden, marjojen kypsyyden ja tammen suhteen enemmän kuin hivenen yliampuva, mutta toisaalta monet suomalaiset pitävät tämän tyylisistä viineistä, erityisesti käryevien grillien äärellä. Vaikka ehdat tammitynnyrit maksavatkin tätä nykyä tuhat euroa kappale, se ei Pirun mielestä ole oikeutus kaataa edukkaampien viinien sekaan puuhakkelusta samalla summalla.

Mainittakoon vielä, ettei rypäleen näkyminen etiketissä takaa eteläafrikkalaisessa viinissä kuin sen, että 85 prosenttia viinistä on valmistettu kyseisestä lajikkeesta (sama suhde käy nyrkkisäännöksi myös australialaisten ja amerikkalaisten viinien kanssa). Loppuosuus voi olla mitä tahansa lajiketta tuottaja kehtaa sotkuunsa sekoittaa ja hiivittäessä kohti hintaryhmän alarajaa, lienee enemmän sääntö kuin poikkeus, ettei laaturypäleitä haaskata enempää kuin etiketti vaatii.

Hankittu: La Poja 2001 x2

Astetta tyyriimpiin pöytäviineihin lukeutuva La Poja on Giovanni Allegrinin silmäterä ja venetolaisen viinitilan lippulaiva. Viini on valmistettu 100% corvina rypäleestä (joka esiintyy yleisimmin ripasso- ja amarone-viineissä rondinellan ja molinaran kanssa).

“This is a breath-taking, extremely complex wine with intense ruby red color and exuberant aromas of blackberries, plum, spice, vanilla and dark chocolate. One of the most sought-after wines from northern Italy.” –Winebow

Lepuuttakoon kaapissa tovin, ainakin toinen!

Lisätty arviontiselitykset kirjoittajasta-sivulle

Selitykset lisäävät arvioiden läpinäkyvyyttä ja auttavat suhteuttamaan niiden sisältöä arviointikriteereihin. Sen sijaan että Viinipiru-blogissa annettaisiin viineille lukkoonlyötyjä arvomääreitä kuten ”Hyvä”, ”Keskinkertainen” tai ”Huono” tai pisteytettäisiin numeroskaalalla, arvotetaan viinit luokkiin ”Hanki”, ”Testaa” tai ”Vältä”.

Lähestymistavan etu on sen joustavuus: siihen sisältyy mahdollisuus tunnustaa kognition keskeinen rooli aistiärsykkeiden konstruktiossa, sensoorisiin arvioihin liittyvä intersubjektiivisuus ja arvoarvostelmiin sisältyvät epistemologiset ongelmat, ts. sen tunnustaminen että rypälejuoman ominaisuuksien määrittely juoman ulkopuolelle viittaavilla kuvauksilla (vadelmainen, suklainen jne.) on ongelmallista, koska nimikkeet ovat itsessään kognition tuottamia toisen käden ilmauksia subjektiivisille aistikokemuksille. Kyseessä on siten eräänlainen kaksinkertainen merkityssolmu, joka torpedoi perusteet tarkkojen mittareiden käytölle, vaikka ne ovat kivoja ja saavat viinin maistelun kuulostamaan tieteelliseltä.

Suomeksi sanottuna sivuston arvioissa myönnetään että jokainen nuppi on erilainen ja varustettu ainutkertaisella nokalla, eikä asiaa yritetä vähätellä. Lisäksi tunnustetaan kielen harmillisen nopeasti vastaan tulevat rajat itseilmaisun välineenä. Kuten toveri Nietzsche asian ilmaisi: puhuja vulgarisoi ajatuksensa sillä hetkellä kun avaa suunsa. Friedrich oli tietenkin oikeassa, mutta siitä viis, viineistä kirjoittaminen ja lukeminen on hauskaa ja itse viinit ovat harvoin yhtä vulgaareja kuin niiden juojat!

Hendrixia cabernetille

Musiikki vaikuttaa viinin makuun, tiedetään Edinburghin Heriot Watt-yliopiston sovelletun psykologian laitoksella kertoa. Tässä linkki Daily Telegraphin artikkeliin. Siitä huolimatta, ettei kukaan täysjärkinen ole koskaan kuullutkaan kyseisestä yliopistosta, nämä ekspertiikan arvovaltaan nojaavat tutkijat osaavat objektiivisen tiedontuottamisen harhassa kertoa että Jimi Hendrix ja cabernet sopivat yhteen kuin paita ja peppu. Sitä ei kerrota tarvitseeko Hendrixistä tai cabernetista varsinaisesti pitää, mutta väliäkö tuolla.

Mukana sopassa on vielä chileläinen viinintekijä, joka osaa varsin todennäköisesti kertoa kenen valmistamat punaviinit ovat maailman musikaalisimpia. Vaikka aihe on koukuttava ja musiikilla varmasti vaikutusta kuuntelijan mielentilaan, ei Piru saata olla huomaamatta että tutkimuksen bukeessa on löydettävissä luonnontieteellistä naturalismia, julkisuushakuisuutta ja klassista hölynpölyä. Lukekaa ja ihmetelkää!

Viinipiru liittyy fi-päätteisten sivustojen joukkoon

Blogin osoite on tästä lähtien tuttavallisesti viinipiru.fi, mikä on helpompi muistaa kuin rönsyilevä wordpress-osoite. Vanha osoite toimii myös, mutta suosittelen käyttämään tästä lähtien fi-muotoa. Fi-domain rekisteröitiin, koska blogin lukijamäärät ovat kasvaneet mukavasti ja toimintaa on siten luontevaa laajentaa tähän suuntaan. Kiitos teille!

ps. lähettäkää lisää viiniaiheisia kuvia reissuiltanne, julkaisen mielelläni materiaalia viinimaailman eri kolkista.