Pñscal Fresh: rosé kesän kippistelyyn

Kesä on roséviinien kulta-aikaa. En osaa lausua viinin nimeä, jonka maahantuoja lähetti, mutta lausun pari sanaa sen tuoksusta ja mausta.

Pñscal Fresh (6,98) ei ole miehekäs viini. Se on vaaleanpunainen. Siinä on kuplia, mutta ei tarpeeksi, jotta sitä voisi verrata samppanjaan. Kolmanneksi, siinä on jäännössokerin tuomaa makeutta, mansikkasiiderin juojat huomio. Neljännäksi, se ei ole ruokaviini, ellei yksittäistä vaahtokarkkia lasketa ateriaksi.  Viidenneksi, sen alkoholitilavuus on 9 prosenttia, mikä on kuin saunoisi alalauteella.

Viinin nokka on yllättävän runsas ja muistuttaa kettukarkkien marmeladista tuoksua yhdistettynä kypsään metsämansikkaan. Mansikan ja karpalon ympärillä pyörivä maku on nimensä mukaisesti jääkylmänä raikas, vaikka makeuttakin löytyy tietä tasoittamasta. Kokonaisuus on kulauteltava, teknisesti onnistunut ja helposti lähestyttävä.

Pñscal Fresh sopii maljojen nosteluun tai puistopiknikille. Se ei ole viininä raskaansarjan iskijä, mutta hyvä vaihtoehto iänikuiselle Fresitalle. Viilennä huolellisesti ja tarjoa kikattaville naisille.

++/+++++

Muistutus: ViiniTV:n virtuaalitasting nyt perjantaina!

ViiniTV järjestää virtuaalisen viinitastingin perjantaina 21.5. kello 19 ja haluaa sinut mukaan tasting-vallankumoukseen, joka demokratisoi viininharrastamisen siekailemattoman hauskanpidon merkeissä. Suomeksi sanottuna, maistelemme yhdessä viiniä ja pölisemme siitä kotisohvalla, keittiönpöydän ääressä tai vaikkapa etkoilemassa kaverin luona. Arto ja Ilkka johtavat maistelua webbikameran välityksellä, itse voit näpytellä kommenttejasi chattiin. Aiempaa viiniharrastuneisuutta ei tarvita, riittää että sinulla on jano.

Osallistuminen on helppoa:

1.) Osta Alkosta Bianco di Custoza Terre in Fiore

2.) Klikkaa itsesi perjantaina kello 19 chattihuoneeseen osoitteessa www.tinychat.com/viinitv

3.) Salasana on helppo muistaa, se on viinitv

4.) Rupattele viinistä rennossa tunnelmassa

Bordeaux laskussa

Latour on kääntynyt ylösalaisin, vaikka bisnes luistaakin

New York Timesin Eric Asimov on tarkasti kiinni pulssissa todetessaan, ettei nuorempi viinisukupolvi syty Bordeauxin viineille, kuten edeltäjänsä. Hänen mukaansa Bordeaux nähdään rikkaiden keräilijöiden, sijoittajien ja pistehaukkojen heininä sekä viineinä niille, jotka etsivät kriitikoiden sanktioimia luksusviinejä niiden statusarvon takia, ei niinkään makunautinnon.

Asimovin näkemyksissä on perää, vaikka maakunnan osakkeiden lasku tuskin näkyy ulalla olevan Alkon valikoimissa lähivuosina sen enempää kuin luomubuumi tähän mennessä.

Mikä on Bordeauxin ongelma? Vaikka viininteossa sadonkorjuita on vain yksi vuodessa, koko Bordeaux tuntuu lipsahtaneen kvartaalitalouteen. Eräs alueen nykymeininkiä kuvaava käsite on Jari Sarasvuon lanseeraama huomiotalous. Soita rumpua, soita, niin kassakone kilisee. Sarasvuon oma bisnes tosin on kerännyt huomiota viimeaikoina lähinnä kutistumisensa nopeudella.

Kun keitokseen lisätään Decanterin uutinen, jonka mukaan Bordeauxin futuurikauppa kiinnostaa Kiinan nousevilla mahtimarkkinoilla spekuloijia, ei viinin juojia, kerää painekattila höyryä.

Spekulatiivinen kauppa on yksi Bordeauxin ongelmista. Olen pähkäillyt tuloksettomasti, miten tilanne, jossa rahat eivät päädy tuottajien taskuun, eivätkä viinit ihmisten suihin, voidaan nähdä mielekkäänä?

Lipittelen mielelläni Bordeauxin punaisia, joskin perin harvoin alueen kalleimpia viinejä. Viinit ovat edelleen kompleksisuudessaan benchmark muille ja ikääntyvät pääsääntöisesti kauniisti. Etsin yleensä hyvän hinta-laatu-suhteen tuottajia vähemmän tunnetuilta alueilta. First growthien ja secondien hinnat sen sijaan sisältävät mielestäni ulkoviinillisiä hintalisiä, jotka eivät korreloi viinin laadun kanssa, minkä vuoksi karttelen niitä (ellei joku ystävällinen sielu tarjoa). Yli 500 euroa on yleismitallisesti liikaa pullosta viiniä, jota tuotetaan jättimäisiä määriä vuosittain.

Kyse lienee melko samasta ilmiöstä kuin Helsingin asuntojen kohdalla. Vaikka asuminen on muuttunut monelle liki mahdottomaksi hintojen nousun myötä, enemmistö ihmisistä kokee hintojen olevan kohdillaan viimeaikaisen tutkimuksen mukaan. Ihminen on luotu skuuttaamaan vallitsevaan todellisuuteen, ei spekulatiiviseen toiseuteen, vaikka vallitsevassa todellisuudessa ei olisi juurikaan mieltä. Logiikka kulkee jotakuinkin näin: mikä tahansa tilanne onkaan, jos se on syntynyt liki huomaamattoman asteittaisen muutoksen myötä, sen täytyy olla normaalia, koska se ei tunnu epänormaalilta.

Jos tuote pysyy ennallaan, mutta hinta moninkertaistuu, eikä hinta-laatu-suhde lipsahda herkästi pakkasen puolelle? Nähdäkseni hinta-laatu-suhteen heikkeneminen on väistämätöntä, paitsi jos esineen status nähdä itseisarvona ja omistaminen juomista tärkeämpänä. Statusarvo nimittäin nousee veblen-hyödykkeissä samalla kun hinta karkaa käsistä.

Vaikka lopullinen totuus tuskin löytyy edes peistä taittamalla, kysyn silti viihdykkeen vuoksi: vieläkö Bordeauxilla on kruunu päässään? Ostatko first growtheja näillä hinnoilla?

Viikon viini: The Bernard Series Whole Bunch Grenache Blanc Viognier (12,90€)

Etelä-Afrikassa ei pelätä tarttua eri puolilta maailmaa lähtöisin oleviin rypälelajikkeisiin. Vaikka hudit ovat löytöretkeilyssä väistämättömiä, Bernard Series Whole Bunch Grenache Blanc Viognier osoittaa, että välillä avautuu uusia horisontteja.

Katse lasiin: viini on väriltään kevyt. Pelot Pinot grigio -tyylisestä hailakkuudesta haihtuvat klyyvarin ylittäessä Riedelin reunan: vastassa on mineraalinen tuoksu, jossa on piikiveä, suolaheinää, kevyttä kukkaisuutta ja tammen tuomaa leveyttä. Taustalla väijyy turpeesta muistuttavaa savuisuutta. Samppanjamainen tuoksu.

Suussa viini on tuoksua raikkaampi. Se on virkistävä huolimatta siitä, että viinin tekstuuri on runsas ja alkoholia (14,5%) piisaa. Tasapaino on kohdillaan. Mineraalinen suolaisuus toisiintuu myös maussa. Paketin muikeutta korostaa 7 grammaa jäännössokeria.

Whole Bunch Grenache Blanc Viognier on päräyttävä viini. Se sopii hyvin yhteen salaattien, äyriästen, vaaleiden kalojen ja kanaruokien kanssa. Toimii se toki myös sellaisenaan, satoi tai paistoi. Suosittelen testaamaan.

+++++/+++++

Ciderhouse: luomusiideriä suurella sydämellä

Suomen pienintä siideritehdasta pyörittävä Jenni Silvennoinen halusi pienenä prinsessaksi, mutta päätyi mutkien kautta valmistamaan isänsä jalanjäljissä siideriä.

Ciderhouse valmistaa luomusiideriä kotimaisista omenoista, mikä on samalla sen valttikortti markkinoilla.

– Teollisesti valmistettu siideri on usein tehty mehutiivisteistä tai keinotekoisia aromeja käyttäen, Jenni sanoo.

Ciderhousen tuotannon suuruutta kuvaa hyvin, että koko tilan vuosituotanto syntyisi suuremmalta kilpailijalta puolessa tunnissa. 8000 – 12000 litraa vuodessa ei silti ole pelkkää näpertelyä, vaikkei kyseessä olekaan tehdas sanan varsinaisessa merkityksessä.

Pienen tilan toiminta on haastavaa, koska koon tuomia skaalaetuja ei ole. Jenni saa apua pullotuksessa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta. Apu tulee tarpeeseen, sillä pullotuskoneisto on kallis paukku.

– Aion tehdä investointeja, kun kapasiteetti tulee vastaan. Haaveilen tällä hetkellä isommista käymistankeista, hän toteaa.

Jenni ostaa omenansa Lohjalta valmiiksi puristettuna ja valmistaa juomansa Littoisissa. Markkinoille on pian tulossa myös 7% luomu omenasiideri.

-Ihmisten kannattaa tutustua siidereihin, sillä siideri rantautui Suomeen vähän turhan makeana. Onneksi makutottumukset ovat menossa hieman kuivempaan suuntaan!

Ciderhousen siideriä saa ainakin Maatilatorilta Helsingissä. Toivottavasti pian myös muualta.

Vanha tuttu

Kun aikoinaan sain idean viiniblogin perustamisesta, tarkalleen 327 postia sitten, pohdin, minkä nimen antaisin syntymättömälle blogille. Vaikka en varsinaisesti tiennyt mitä olin tekemässä, tiesin, että ensimmäinen postini tulisi käsittelemään tavalla tai toisella samppanjaa. Kokonaisuutena ajatus viineistä kirjoittamisesta oli silti varsin hähmäinen, joten en keksinyt miksi aivopieruani nimittäisin.

Eräissä kantakaupungin liikennevaloissa kävelin melkein raitiovaunun alle, ja sain mielestäni mainion idean. Mitäpä jos kutsuisin blogiani lyhyesti ja ytimekkäästi viiniblogiksi? Tuumasta toimeen. Kotiin päästyäni pystytin WordPressiin domainin viiniblogi.wordpress.com. Hetki perustamisen jälkeen huomasin, että samanniminen blogi oli jo olemassa! ”Piru vie, joku oli minua nopeampi”, ajattelin ja päätin nimetä blogini Viinipiruksi. Myöhemmin käytin turhaksi käynyttä domainia pahamaineisen Litkupirun lyhytkestoisessa, mutta kammottavassa cameo-roolissa.

Tuo ”kaikkien suomalaisten viiniblogien äiti” oli Viiniblogi niminen viinisaitti. Blogi on itseasiassa ollut jo vuosia varsin eloton, mutta tilanteeseen näyttää tulleen juuri muutos. Sivuston uusi nimi on Viinitty, mikä lienee Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen kielikellojen mielestä etymologinen johdannaisrikos, mutta osuva nimi blogille, joka kuvaa kangastuksen lailla kyllääntyneisyyttä tavoittelevan nautiskelijan suhdetta viinilliseen harrastukseensa.

Käykää tsekkaamassa sivusto ja lisätkää bookmarkkeihinne.

ps. Historiallisesta takaiskusta huolimatta sain myöhemmin toteuttaa tarvettani nimitellä asioita tylpästi, latteasti ja kaurismäkeläisesti. Tarkoitan ViiniTV:ä, (jonka nimen viineistä mitään ymmärtämätön Sirén epäonnekseni keksi, mutta joka oli nimeämisehdotuksena sellainen, johon  minun oli helppo suostua). Notta koivuhalko on koivuhalko ja pullo viiniä pullo viiniä.

Kokki Maulavirta on särkimiehiä

Maakravut vierailevat ruotsinlaivalla vain, jos se on kiinni laiturissa

”Syö särkeä, se kasvattaa järkeä” tiesi vanha kansa, mutta kärsii tätä nykyä muistinmenetyksestä, ellei ole jo vaihtanut hiippakuntaa. Särki ei nimittäin paistattele parrasvaloissa. Päinvastoin, sitä nimitellään tuon tuosta roskakalaksi. Syyttä suotta, väittää kokki Markus Maulavirta, joka on ottanut henkilökohtaiseksi tehtäväkseen Rutilus rutiluksen kunnian palauttamisen.

Lähiruoka, kausiorientaatio, luomu ja konstailematon kokkaaminen; siinä Maulavirran aseet prosessoitua ruokaa vastaan. Aihe, josta hän puhuu inspiroivasti ja maanläheisesti. Mistä päästäänkin takaisin särkeen. Lähivesien kalat tuntuvat nauttivan herran suojelusta, särki hännän huippuna. Maulavirran mukaan ”Itämeri puhdistetaan syömällä”. Tonkimiseen taipuvaiset särkikalat nostavat merenpohjasta pinnalle haitallisia ravinteita, jotka aiheuttavat rehevöitymistä. Varsin osuvaa, että särkeä popsitaan kesäkuuhun asti Itämeren mainingeilla.

Maulavirta on tehnyt Silja Linelle lähiruokapainotteisen parsakarnevaalimenun, jossa on särkeä, järkeä ja rutkasti parsaa. Tarjolla olevat parsat ovat tuoreita: ne kerätään noin vuorokautta aikaisemmin Gotlannissa. Menu maistui muutenkin. Graavisärjestä ja kypsentämättömästä parsasta duunattu skagen yhdistettynä paahdettuun saaristolaisleipään oli maukas. Listalla oli muitakin vitsikkäitä annoksia, kuten parsakeitto, johon lurautettiin tarjoilun yhteydessä Pihamaan viherherukkakuohuviiniä makua boostaamaan. Keuliva idea, joka toimi myös käytännössä.

Mutta takaisin inspiroivaan kokkiin. Maulavirta on luonut kuluneet vuodet suhteita pientuottajiin ympäri maata, joiden avulla pystyy varmistamaan kausituotteiden saatavuuden. Miehellä on käsissään melkoinen logistinen palapeli. Naruja riittää vedeltäväksi, mutta Maulavirta ei näytä lainkaan ahdistuneelta. Hänen intohimoinen suhtautumisensa suomalaiseen ruokaan vaikuttaa olevan laadultaan tarttuvaa: hyppäämällä luomukelkkaan Silja Linesta tuli kertaheitolla markkinoiden suurin pientuotteiden ostaja ja Pirusta Maulavirran fani.

Jos tämän kaltainen ajattelu leviää suuriinkin toimijoihin, kukaties kotimaisella ruoalla on vielä tulevaisuus keskuskeitiöiden, einestehtaiden ja jättimarkettien puristuksessa?

Disclaimer: Tallink-Silja maksoi maistelut. Maulavirran parsakarnevaalit jatkuvat Siljalla kesäkuuhun saakka.

Kotimainen luomuviineihin erikoistunut viinikauppa

Alkon luomuviinien valikoima on laiha, kuten olette saattaneet huomata. Kysyin kerran päällystön jäseneltä luomuviinien hyllyvalikoimasta. Sain vastaukseksi puhetta ekologisista pet-muovipulloista, jotka eivät varsinaisesti tee massatuotetusta viinistä mielenkiintoisemman makuista. Viiniharrastajat ovat ratkaisseet dilemman hyödyntämällä keskieurooppalaisia nettiviinikauppoja. Satunnaiset nautiskelijat eivät kuitenkaan käytä kauppoja; kukaties kielimuuri torpedoi kiinnostuksen tai sitten epävarmuus ulkomaalaisten yritysten luotettavuudesta estää kauppojen synnyn.

Onneksi kotimaiset nettikaupat tarjoavat kuluttajalle viinejä, joita ei löydy monopolin valikoimista. Näistä tuorein on Enoteca Fennia. Kiinnostuin yrityksestä huomattuani, että se myy italialaisia luomuviinejä. Firman perustanut Tapio Mesikämmen tarjosi minulle mahdollisuutta maistaa viinejä, joiden arvioita löytyy alempaa. Kävi ilmi, että Tapio teki uransa teknologiapuolella, mutta päätyi yrityskauppojen jälkeen valintatilanteeseen: pyöritelläkö peukkuja eläkkeellä vai käyttääkö ylimääräinen virta johonkin muuhun? Lopputulos on ilmeinen.

Plussat

– Suomalainen yritys (rekisteröity sekä Saksaan että Suomeen)
– Suomalainen asiakaspalvelu
– Pullot suoraan kotiovelle
– Maksu kotimaisella verkkopankilla
– Verot Suomeen samalla tavalla kuin Alkosta ostettaessa
– Kattava luomuvalikoima
– Sardinian persoonalliset viinit valikoimassa. Sisilian laatuviinejä
– Viinejä voi tilata pulloittain, koko laatikkoa ei tarvitse ostaa

Miinukset

– Kahdesta eurosta ylöspäin kalliimpi kuin saksalainen nettiviinikauppa Superior.de. Pieni volyymi yhdistettynä verosuorituksiin, epäilen. Alkoon nähden kilpailukykyinen.
– Toimitusmaksu 24,50€ on kiinteä, oli laatikossa 6 tai 18 pulloa. Ei sovellu parin pullon tilaukseen.
– Uusi toimija, track recordia ei ole
– Ei laatikkoviinejä, keskittynyt laatuun
– Vain italialaisia viinejä

Inu Cannonau di Sardegna riserva 2005 20,50€

Freesi tuoksu, jossa tummia marjoja, kahvia, mausteisuutta ja hentoa mentholia. Maku on konsentroitunut olematta yltiötäyteläinen, suutuntumalta tanakka, mutta yllättävän raikas. Sardinian kuuma aurinko ei maistu lasissa ylikypsyytenä tai rakenteen puutteena. Vaikka viini on vuodelta 2005, se maistuu yhä nuorelta.
4/5

Concadoro Chianti Classico 2006 14,96€ (luomu)

Klassinen tuoksu, jossa hapankirsikkaa, pölyistä maata, metsämätästä, tuoretta lakua ja tynnyrin tuomaa mausteisuutta. Keskitäyteläinen maku on ilahduttavan puhdaspiirteinen: hillittyä tammea, selkeä fokus, pitkä maku ja jämäkät tanniinit. Herkullinen viini, jossa on se jokin, joka suurimmasta osasta viineistä puuttuu. Tätä voisi juoda laatikkotolkulla.
5/5

Paternoster San Pietro Aglianico del Vulture 2006 17,68€ (luomu)

Antava tuoksu, jossa karhunvatukkaa, tuhkaa, tummaa suklaata, aavistus rusinaa ja hentoa parfyymisuutta. Maku on pyöreä ja kohtuullisen intensiivinen. Parkkihapot puraisevat lopussa pehmeinä, mutta ilmeikkäinä ja aavistuksen kitkerinä. Maku muistuttaa kummasti eräistä Pohjois-Rhônen Syraheista.
4/5