Portugalilainen lounas

Sovin sunnuntailounaan Sea Meen, ilmeisen suosittuun lissabonilaiseen mereneläväravintolaan. Tiesin, että meitä tulisi olemaan pöydän ympärillä kaksitoista, mutta sitä en tiennyt, että lounas kestäisi yli viisi tuntia, sisältäisi yli tusinan ruokalajeja ja velvoittaisi nautiskelemaan portviiniharvinaisuuksia vuosilta 1957, 1960 ja 1961.

Yhdistimme vuoden -57 colheitan ostereihin kolmen tunnin syöpöttelyn sokaisemina. Parittaminen ei mennyt aivan oppikirjojen mukaan, mutta se ei estänyt naurunhörötystä tai torpedoinut katossa ollutta tunnelmaa. Jos viini on laadukasta ja ruoka maistuvaa, yksi yhtälön liikkuva osa on jo lukittu tavalla, joka johtaa todennäköisimmin nautintoon kuin tuskaan. Niin tässäkin tapauksessa. Kolme kiloiset grillatut red snapperit sentään huuhdoimme vinho verdellä, kuten myös musteen kanssa tempuroidut mustekalat.

Uusi tuttavuus lautasellani oli percebes, kalliossa merenpohjassa kasvava esihistoriallinen mikä-lie, portugalilaisten arvostama meriruoka, jonka varren liha imaistaan kuorestaan hieman kuin ravunsaksi. Maku muistutti lähinnä ravun ja osterin sekoitusta merellisessä tuoreudessaan. Annos tarjoiltiin liiemmin kursailematta, leväkasvustojen yhä roikkuessa kiinni erikoisen näköisissä selkärangattomissa, jotka eivät itsekään näyttäneet tietävän kuuluvatko floraan vai faunaan.