Tasting-arviot ovat jääneet Viinipirussa kuluneina viikkoina lehtolapsen kiittämättömään asemaan. Tämä johtunee rajallisten resurssien allokaatiosta viiniportfolion akuuteimmille osa-alueille (pääseekö näillä puheilla myymään osakkeita?), mutta on rehellisyyden nimissä seurausta myös jonkin sortin tylsistymisestä viininmaistelun tematiikkaan.
Avaan hieman ajatusta. Aromikomponenttien ja viinin vivahteiden kirjaaminen tuntuu hetkittäin lähtäkohdiltaan vaillinaiseksi tuomitulta yritykseltä kuvata hienoviritteistä todellisuutta työkaluilla, jotka eivät tee oikeutta sanan säilän huiskuttelijalle, puhumattakaan toiminnan kohteesta, viinistä, jota tulisi kielen keinoin purkittaa kuin säilykelihaa. Kieli nimittäin, kaikessa hienoudessaan, toimii usein kirurgisen skalpellimaisuuden sijasta tylppäkärkisen vasaran herkkyydellä, mikä on huono lähtökohta tarkkuutta vaativalle työskentelylle, kuten viinin arvioinnille.
Mistä lääke vitsaukseen? Se löytynee omien kirjoitustaitojen hiomisesta sekä asiantilasta juontuvan epämääräisyyden sietämisen harjoittelusta. Tästä varsin tylppäteräisestä kielen kritiikistä kuitenkin itse asiaan, eli tämänkertaiseen viiniarvioon.

Giacomo Fenocchion barolo on ollut Alkon hyllyvalikoimissa ja useamman vuoden ajan. Syystäkin. Tämä edullinen Barolo ei ole lainkaan hääppöinen hintatasoonsa nähden, päinvastoin: se tarjoaa tinkimättömän barolokokemuksen tyhjentämättä lompakkoa. Tuottajana Fenocchio nauttii monien Barolo-friikkien arvostusta, koska viinit valmistetaan perinteisellä otteella. Äänekkäimpiä kannattajia lienee Alice Feiring, joka vahvistaa pirullisen pippurisella olemuksellaan vanhan viisauden punatukkaisten naisten ja paratiisin ongelmallisesta suhteesta, vaikka tietääkin baroloiden kohdalla, mistä puhuu.
Fenocchion väri taittaa reunoilta aavistuksen granaattiin, jossa on punaisuuden lisäksi aavistus ruskeaan taittavia sävyjä. Lasin reunaa kiertää läpikuultava lieriömäinen vanne, mikä on tyypillinen piirre herkkähipiäiselle Nebbiolo-rypäleelle ja viestii ikääntymisestä.
Ensimmäisellä nuuhkaisulla viini on täynnä vadelmaa, päällekäyvällä tavalla. Tovin dekantoimisen jälkeen tuoksu avautuu ja vadelma tekee hienovaraisemmille aromeille sijaa. Nokkaan nousevat parfyyminen ruusunterälehti, suklaakonvehti, terva ja neilikka. Maustevetoinen viini.
Kulautettaessa Fenocchio 2003 paljastuu klassiseksi baroloksi: se on karpaloon taittava, suutuntumaltaan silkkinen, profiililtaan elegantti jopa hentouteen asti, mutta tanniineiltaan järeä ja hapoiltaan piukka. Kokonaisuutena viini on maukas ja pitkänpuoleinen, mutta hyötyisi viidestä lisävuodesta kaapissa.
Kuten niin monet muut barolot, Fenocchio 2003 on Pirulle enemmän tuoksuttelu- kuin maisteluviini. Sen aromien kompleksisuus ei toisiinnu maussa. Ilman ruokaa se on kuin kolikko, jolla ei ole toista puolta. Tasting-tilanteiden vastainen ominaistyyli ei kuitenkaan ole baroloiden vika. On hyvä, että maailmasta löytyy tyylejä, joita ei ole räätälöity loistamaan hätäisissä ammattilaistastingeissa. Jos kuningas-barolon haluaa kesyttää, pöytään on nostettava lihaisampaa apetta. Tällöin balanssi viinin ja ruoan välillä löytyy näennäisellä vaivattomuudella. Suosittelen.