Limouxin kuohuvia ja Malepèren punaisia Languedocissa

Vietin muutaman päivän Etelä-Ranskassa Carcassonnen linnakaupungissa Millesimes en Languedoc -tapahtumassa. Totesin, että maakunta on edelleen paikoillaan ja tuottaa siinä määrin viiniä, etten päivittäisellä sadan viinin otannalla päässyt tälläkään kertaa kuin raaputtamaan Minervoisin, Corbièresin, Faugersin, Maleperen, Cabardèsin, La Clapen, Saint-Chinianin ja Fitoun pintoja.

Huomasin nauttivani vuosisataisesta kuohuvatraditiosta tunnetun Limouxin alueen viineistä eniten. Etenkin Antechin hallitut ja heleät kuplivat tekivät vaikutuksen. Missä viinejä pääsee maistamaan Suomessa? Madame Antech kertoi, että he toimivat Suomessa Tampereen viinitukun kanssa. Kuplivaa pääsee maistamaan Helsingissä ainakin ravintola Pastiksessa, mikä onkin varsin suositeltavaa puuhaa pelkästään ravintolan harjoittaman hinnoittelun vuoksi.

Malepèressa kävin moikkaamassa kaveria Domaine La Louvièrella. Grohen hanaperheen Nick vaihtoi lavuaarikaupan viinintekoon Etelä-Ranskassa ja vaikka kumpuilevien viinitarhojen muodot eivät noudatakaan teollisen muotoilun bauhaus-koulukuntaa, estetiikan määrä ei ainakaan laskenut päätöksen myötä. Louvièrea maahantuo Viinitie, joten mahdollisuudet törmätä susimaisiin viineihin Suomen maankamaralla ovat vähintään kohtuulliset.

Disclaimer: osallistuin kutsuttuna kirjoittajana, eli en maksanut matkoja tai majoitusta

Léon Beyer ja vanhan kaartin Alsace

Ensin tunnustus. Saadessani lasiini herkullista alsacelaista, muistutan itselleni, että minun tulisi juoda Alsacen viinejä useammin, mistä ei kuitenkaan seuraa minkäänlaisia toimenpiteitä. Soimaan itseäni laiminlyönnistä ja unohdan asian välittömästi. Kyllä vain, Alsace on yksi näistä alueista minulle.

Syitä on monia, joista osa on järkeviä ja osa ei, enkä niitä lähde tässä kohden seikkaperäisesti erittelemään, mutta totean silti, etten muista, koska olisin ostanut pullon esimerkiksi Alsacen Pinot grisia. Ei siksi, etteikö Pinot grisista voisi valmistaa erinomaisia viinejä, kuten Ostertag osoitti viime vuoden puolella. Enemmänkin siksi, etten tunne Alsacen tuottajia pintaraapaisua paremmin ja aivokuoreni suorittaman empiriaan pohjaavan riskikartoituksen mukaan tuntemattoman tuottajan pinot gris -pullon kohdalla todennäköisyys pettymykselle on yli 50 prosenttia. Se on liikaa. Jos lasiin päätyy hapoiltaan lahnana makeilevaa viiniä, muutun huonoksi illallisseuraksi.

Tätä perimmäistä pelkoa vasten on ilo kertoa, että sain tänään lasiini todella maistuvaa Alsacea. Ja toisin kuin kaikilla edellisillä kerroilla, aion muistaa nimen myös vastaisuudessa. Varmistan asian toistamalla sen tässä kohden kolmasti: Léon Beyer, Léon Beyer, Léon Beyer.

Hyvä, mennään asiaan. En ehtinyt osallistua Helsingissä järjestetuille Alsace-messuille, mutta maahantuoja ehdotti tapaamista Léon Beyerin omistaja Marc Beyerin kanssa seuraavalle aamulle. Siis tälle aamulle, koska maistan viinin edelleen suussani. Joka tapauksessa, koska kyseessä on Alsacen parhaimmistoon lukeutuva tila, jonka tuotannolla on maine gastronomisina viineinä, ehdotukseen oli helppo suostua.

Jututtaessani Marcia, ei kestänyt kauan äkätä, että hän kuuluu Alsacen vanhaan kaartiin. Beyerin kuivat viinit ovat oikeasti kuivia, kuten perinteet velvoittavat. Jopa talon Gewurztraminer on ensi sijaisesti hillitty ja raikas, ei aromaattinen ja öljyinen. Beyer ei valmista lainkaan grand cru -pulloja, vaikka tarhat oikeuttaisivat siihen. ”Kaupallisin intressein rakennettu järjestelmä”, Marc toteaa. Nykyajan kotkotuksia. Tämän lisäksi hän ei valmista huippuviinejään, Les Comtes d’Eguisheim -pullotteita, lainkaan välttävinä vuosina. Samaan aikaan naapurit paukuttanevat menemään keskinkertaisia grand cru -viinejä, joten vuosikertasamppanjalta pontta lainaavaa tiukkaa linjaa voi pitää kunnioitettavana.

Talon tyyli on puhdas, fokusoitunut ja hapokkuuden kannattelema alusta loppuun. Viinit alkavat heleinä, mutta päättyvät hitaasti kasvavaan hapokkuuteen, joka jää soimaan suuhun kuin sinfoniaorkesterin symbaali, jota joku on juuri hutkaissut astalolla. Gastronomisia viinejä, ei epäilystäkään.

Léon Beyer Riesling löytyy Alkon valikoimasta ja se suljetaan kierrekorkin alle erityisesti Suomea varten, mikä on vuodesta 1580 asti toimineelle viinitalolle suht tuore juttu. Viini osoittautui poikkeuksellisen herkulliseksi hintaansa nähden (huom. maistoin 2011:n, Alkossa näyttää jo olevan 2012).

Talon tyyli säilyy tunnistettavana läpi linjan. 40€ hinta Les Comtes d’Eguisheimeista tuntuu oikeutetulta, etenkin koska tilausvalikoimasta löytyvät pullot ovat saaneet ikääntyä jo tovin ennen myyntiin laittamista. Nämä viinit ikääntyvät tarvittaessa vuosikymmeniä. Suosittelen kokeilemaan tyylikkään Les Comtes d’Eguisheim Gewurztraminer 2003:n tai burgundimaisia herkkusieniä tuoksussaan kantavan Les Comtes d’Eguisheim Pinot gris 2007:n, vasta kukaties sen jälkeen Les Comtes d’Eguisheim Riesling 2005:n. Perusvalikoiman Riesling-pottu on niin maistuva, että pääset sillä jo pitkälle.

Lounaalla Michel Larochen seurassa

Le Domaine d’Henri, siinä suht legendaarisen Michel Larochen uusi ’harrastusprojekti’ Chablis’n alueella. Hän irtautui jättiläisen kanssa fuusioituneen Larochen viinitalon operatiivisesta toiminnasta 2009 ja palasi juurilleen. Näemmä piinkovalla laadulla.

Tähän asti maistetut viinit ovat olleet mineraalisen piukkoja, mutta hyvässä balanssissa nuoresta iästä huolimatta (2012). Tyylitietoista tavaraa. Ylipäätään, Chablis tuntuu olevan maakuntana iskussa ja kerännee trooppisten kookos-chardonnay-viinien epämuodikkuuden hyödyt tulevina vuosina.

Laroche muistelee Suomen matkojaan 30-vuotta sitten. ’Ruoka oli hirveää. Suomi on muuttunut valtavasti.’

Laroche tarjosi juuri kierroksen Chablista koko ravintolalle, koska epäili, etteivät satunnaiset lounastajat halua kuulla viinipuhetta kesken lounaansa. Rouvat ovat myytyjä charmantin ranskalaisen käsittelyssä, eivätkä kieltäytyneet viinistä. Viisas valinta.

Tilaisuus alkaa olla osaltani valmis, mikä tarkoittaa kohdallani paluuta kirjoittamisen äärelle. Juuri nyt -kirjan deadline on nurkan takana, joten tämä artikkeli jäi lähinnä valokuvien ja raapaisun tasolle. Joudutte silti uskomaan, että nautin sapuskasta ja viinistä.

Perusteellisempia ottoja varten kehotan tsekkaamaan kollegoideni Blanc de Blancsin ja Voihan Vineton! postauksia tulevina päivinä.

Tätä artikkelia päivitettiin livenä Pastiksesta. Tilaisuus oli Vindirektin järjestämä.

Ostertag ja Beaucastel samalla iskulla

Vindirektin järjestämä perjantaintasting oli siinä määrin mainio startti viikonlopulle, että julkaisen kuvia maistuvimmista puteleista kirjallisen hutun kera. Tilaisuuden puheita johtivat itseoikeutetusti André Ostertag ja Mathieu Perrin, joista kumpainenkin kaatoi laseihin tilansa viinejä. Maisteltavaa kertyi pari tusinaa ja vähän päälle, laatu oli alusta loppuun poikkeuksellisen korkea. Alla muutama valittu tastingnootti omista suosikeistani. Niitä kaikki yhdistää mainio hinta-laatu-suhde.

Ostertag Riesling Fronholz 2011 25,80,-

Kiteytymä siitä mitä Riesling on parhaimmillaan: runsas olematta raskas ja keveä olematta kevyt. Vaikka hedelmää on paljon, punaista lankaa kuljettaa jäntevä rakenne. Tuoksumaailma taittaa hunajaiseen floralisuuteen. Ensitippa kielellä varmistaa, että kyseessä on viini, jolla on poikkeuksellinen balanssi. Aivot ilahtuvat ja hermoimpulssit sinkoilevat. Lopetus taittaa Ostertagille ominaiseen suolaiseen tuntumaan, mikä pitkittää kokemusta. Hinta-laatu-suhde on melkoisen kohdillaan.

Ostertag Pinot griss Zellberg 1996 48,50,-

Tältä varmasti tuoksuvat kauneimmat kukat, kun ne kuolevat. Dekadentti ajatus, mutta floraalinen nokka kantaa viitteitä iän tuomasta hedelmän kuihtumisesta ja korvaantumisesta Rieslingille ominaisella rapukekkeritillijengalla, vai miksi sitä nyt nimittelisi, mutta valtasuhde kääntyy silti ensimmäisen eduksi. Maku on öljyisään kallellaan, mutta hapokkuutta on juuri nipin napin riittämiin, jotta Ostertagille ominainen runsas, mutta ilmava tulokulma ei haittaa edes happohullua. Hapokkuuden lisäksi viinin ryhtiä kannattelee mineraalinen pohjavire, joka nousee pintaan pitkässä suolaiseen taittavassa lopetuksessa. Vuosikerta 1996 on hyvässä iskussa juuri nyt.

Perrin Gigondas La Gille 2011 24,90,-

Ota tästä tuoksusta nyt sitten selvää. Selvää on, että ensinuuhkaisu resonoi tuoksumuistissa kirvoittaen mielikuvia eräistä vaikuttavista valkoisista burgundeista, joita olen päässyt vuosien varrella maistelemaan. En silti meinaa löytää oikeita kuvailevia sanoja repertuaaristani. Mieleen piirtyy kuva kosteasta metsämättäästä, joka on havunneulasten peitossa. Tammi tekee läsnäolonsa tiettäväksi, mutta kaurakeksimäisenä poljentona, joka vaikkakin selvästi läsnäolevana, lomittuu muihin tuoksuihin. Tammensa osalta viini muistuttaa Riojan viineistä enemmän kuin Rhônen. Noniin, melkoinen alku parinkympin viinille. Makukaan ei petä. Runsaana hedelmäisyytenä starttaava viini kiristyy loppua kohden hienovaraisten tanniinien syleilyssä hennon bitteriksi, kuten hyvän viinin vain kuuluukin. Gigondas tarvitsee vielä ikää, sen palaset ovat hieman levällään ja se puhuu siksi kovalla äänellä, mutta kyseessä on jo nyt tavattoman maistuva viini.

***

Gigondas La Gille maistui suussani itse asiassa paremmalta kuin Château de Beaucastel 2010, joka ei voittanut minua varauksetta puolelleen. Jonkun mielestä eri hintaisten viinien keskenään vertaileminen on hedelmätöntä, mutta mikäli kolme kertaa hinnakkaampi viini tarjoaa vähemmän vastinetta kuin pitkälti samaa tyyliä edustava pikkuveljensä, viestin välittäminen ei ole vähempää kuin oikeutus koko viinikirjoittelun olemassaololle. Beaucastel 2010 kaipaa lisää ikää, toki, mutta ei maistamani perusteella todennäköisesti kehity viiniksi, joka onnistuu hurmaamaan minut. Jätetään näkemykseen silti erehdyksen mentävä aukko ja testataan parin vuoden päästä uudestaan, mahdollisuuksien mukaan.

Hevosen takapuolta tai nahkaisuutta ei muuten löytynyt, ei niin 2010:stä kuin vuosikerrassa 2000:kaan. Enemmänkin kyseessä oli lakritsan kanssa pelaava muheva makupommi, jossa on paljon kaikkea, myös rakennetta. Mathieu Perrinin mukaan villit aromit ovat piirre, joka ilmenee Beaucasteleissa vaihtelevasti. Toisin sanoen hän ei ollut ainakaan tältä istumalta halukas myöntämään tyylillistä muutosta talon pullotteissa, vaikka sekin lienee jonkinmoinen mahdollisuus. 2000 oli tyylikkäästi ikääntynyt suuri viini, mutta ei onnistunut nousemaan kirjoissani aivan ennakko-odotusten asettamalle tasolle, niin hyvässä kuin pahassa.

Mainitsemisen arvoisia viinejä ovat myös Perrin Vinsobres Les Cornuds 2011, joka on peräisin eräältä Etelä-Rhônen vähiten tunnetulta appelaatiolta ja tarjoaa melkoista vastinetta 17 euron hinnalleen. Diggailin myös Vielles vignes 2006:sta, joka on tehty tarhoilta, jotka jäävät nipin napin Chateauneuf-tarhojen lakisääteisen alueen ulkopuolelle, mutta noudattelevat muutoin tilan skeneä. Viini kypsyi useamman vuoden vanhoissa tammitynnyreissä ja se valmistettiin ymmärtääkseni ensimmäistä kertaa. Tuotannon tarkka määrä pakeni korviltani (sori, taisin hehkuttaa viiniä vierustoverin kanssa juuri silloin kun olisi kannattanut keskittyä).

Valkoinen Beaucastel 2011 lirui lasiini ensin lievästi korkittuneena, mutta ei sytyttänyt virheettömänäkään. Floraalisuus toimii valkkareissa minulle useimmiten vain silloin kun kyse ei ole kypsästä tyylistä. Samasta syystä en niin piittaa valkoisista hermitageista tai Condrieun viineistä, vaikka poikkeuksia toki löytyy. Mainitaan vielä Ostertagin Grand Cru Muenchberg 2011, 33,60,-. Oppikirjaesimerkki paranormaalin tyylikkäästä rieslingistä, joka oli tosin vielä siinä määrin juniori, että jättäisin sen suosiolla kaappiin muutamaksi vuodeksi varttumaan. Hintansa väärti tosin jo tänään. Tuli todistetuksi jälleen kerran, ettei upeista viineistä tarvitse maksaa satkua, eikä välttämättä edes kolmea kymppiä.

Ja näin se alkoi

Huomenta Suomen viinihommat potkaistiin aamulla käyntiin. Nukuin yön huonosti, mutta studiossa jännitys ei enää rieponut. Ei vaikka tungin elämäni ensimmäistä kertaan korvaan napin, josta kuiskittiin ohjaamon puolelta aikamääreitä. Spennaus katosi tekemisen ilon myötä, kuten sillä näyttäisi olevan tapana, silloin kun seikkaillaan epämukavuusalueella herkullisuuden piiskaamana.

Homman nimi on viinikulttuurin levittäminen ja viinin popularisoiminen. Tästä syystä halusin startata edukkailla viineillä. Toinen puteli on huokeaan hintaansa nähden löytö, toinen pienoinen pettymys. Jatkossa suositellut viinit seilannevat halvan ja premiumin välimaastossa, painottuen valikoiman edukkaampaan päähän, edellä mainituista syistä.

Pääset katsomaan ensimmäisen osion klikkaamalla allaolevaa kuvaketta. Terävä kokkaa sieniä ja Koskelo vetelee viiniä. Toinen osio ilmestyy nettiin myöhemmin Huomenta Suomen muodossa. Tsekkaa se, jos haluat nähdä mitä mieltä pöydässä istuvat olivat safkasta ja viinistä. Ensi torstaina taas uudet viinit, uusi kokki ja uusi safka, mutta sama vanha piru!

Voice: valitse käden korkeudelta kyykkäämättä

Kävin Voicen aamussa juttelemassa viinikylttyyristä ja parjaamassa poliitikkoja. Homma kuvattiin, joten jos heilun tuolissani kuin heinämies tai näytän muuten vain typerältä luuri toisella korvalla, se johtuu siitä, etten tietenkään tajunnut tallentuvani nauhalle. Klikkaa kuvaketta.

Perjantain viinivinkki: lähetyksessä maistettu J.L. Chaven Mon Coeur 2010 (löytyy Arkadian hyllystä ja parista muusta Alkosta). Olen diggaillut vuosikerrasta 2010 Côtes du Rhôneissa, mutta tämä on omaa luokkaansa.

Sisuskalujen tarkistus Beaujolais’le

Mathieu Lapierre vesisateessa. Klikkaa kuvaa ja käy lukemassa tuore artikkelini.

Kirjoittamatta paras

Loppusuoralla ollaan kirjan kirjoittamishommassa. 30 kappaletta kasassa, 5 jäljellä. Aikaa kirjoittamiselle, tekstin hiomiselle, viiniarvioiden tekemiselle (sinä iltana käytän ensimmäistä kertaa kotonani sylkykuppia), kuvituksen viimeistelylle, sun muulle, on vielä 20 päivää, joten kiirettä pitää. Näin kai kirjan kirjoittamisen pitääkin mennä: alkaa vetelehtien ja päättyä vimmaiseen rutistukseen. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut antoisa prosessi, vaikka se ei vielä maalissa olekaan. Jollain tapaa kehittäväkin, koska kirjoittaminen pakottaa ihmisen loksauttamaan sekavat ajatuksensa järkeenkäyviksi.

Ei se, lopputulos tulee olemaan viinikirja, jonkalaista Suomessa ei ole vielä nähty.  Alla pätkä kirjan asiallisemmasta osastosta. Burgundissa päin mennään taas!

”Burgundi ja Bordeaux ovat olleet perinteisesti eri linjoilla. Terroir-keskeisen Burgundin palstat on määritelty muutaman metrin tarkkuudella yllä kerrottujen periaatteiden mukaisesti ja niiden rajat on vahvistettu lailla. Bordeauxissa tila on voinut ostaa maata oman tahtonsa mukaan sieltä, missä sitä on ollut tarjolla. Uusien tarhojen rypäleet on käytetty talon viiniin asiaa sen kummemmin problematisoimatta. Yksinkertaistaen: jos ostettu palsta tuotti aiemmin rypäleitä naapuritilan pöytäviiniin, mutta uusi omistaja tuottaa arvokasta kolmannen kasvuluokan viiniä, palstat tuottavat jatkossa arvokasta viiniä. Burgundissa moisesta joutuisi jalkapuuhun.”
Tule Facebookiin jakamaan viinikokemuksiasi

Burgundista kirjoitan

”Burgundin monimutkaisuudesta on kiittäminen kahta asiaa: munkkeja ja Napoleonia. Ensimmäiset kehittelivät maaperän erityispiirteiden ja vallitsevan mikroilmaston yhteispeliin perustavan terroir-filosofian liki pakkoneuroottiselle tasolle jo keskiajalla. Jälkimmäinen sääti lain, joka pirstaloi viinitarhojen omistukset perheiden sisällä.”

Sateinen kesä ja kirjoittaminen sopivat ihan kohtuullisesti yhteen. Tällä kertaa Candialle Chianti classico 2010 lasissa. Tai oikeastaan tällä hetkellä kahvi, mutta äsken lounasaikaan sentään viiniä.

Kulautettu: Clape Cornas 2004

Tänään pari kaveria kävi lounaalla. Avasin pullon Clapen Cornasia vuodelta 2004. Sen korkkaamista olin odottanut vesi kielellä hyvän tovin. Viinin rakenne on silkkinen, melkoisen komea, mutta muuten viini on melko tylsä. Kehittynyt, mutta lannistuneen oloinen. Ei edes kovin syrahmainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Vaikka volttisektiossa on vain 13 prosenttiyksikköä, se tuntuu liialliselta. Välipallin vuosikerta.

Toivottavasti hyllyssä yhä odottava 2006 on toista maata, muuten alkaa risoa. Toisinaan viinit tuottavat pettymyksiä, myös parhaat tuottajat. Se on osa jännitystä, koska alati taustalla häilyvä epävarmuus pohjustaa onnistumisen tuomaa tyydytystä. Mikä viini on viimeksi tuottanut pettymyksen sinulle?