Elo-säätiön gaalassa
Kovat kaulassa ja lasissa pastista. Kotimaista ruokakulttuuria juhlistava Elo-gaala on juuri alkanut. Hikoiluttaa jo nyt, mutta etiketti ei anna periksi takin riisumista, ei ainakaan aivan vielä. Luvassa on sen seitsemän ruokalajin menu, josta vastaavat eräät maan parhaista keittiömestareista, kuten Bocuse d’Orissa kisaava Eero Vottonen sekä villiruokaspesialisti Sami Tallberg.
Elo jakaa gaalassa myös ensimmäistä kertaa Villimestari-palkinnot, joiden saajat ovat edistäneet suomalaista villiruokaa sekä Suomessa että ulkomailla. Palkittuja ovat Sasu Laukkonen, Ilja Björs, Jouni Toivonen ja Markus Maulavirta, Jaakko Kolmonen, Jarmo Pitkänen ja Sami Tallberg.
Päivittelen kuvia annoksista ja tunnelmista illan edetessä.
Illan yllätyksen ja parhaimman annoksen tarjosi 25-vuotias Taneli Myllyvirta jälkiruokansa kanssa. Se onnistui sekä hämmästyttämään, että nivomaan maut herkäksi, mutta omaleimaiseksi kokonaisuudeksi. Toiseksi paras annos oli minulle Tuomas Vierelän poro. Pääraaka-aine ei noussut keihäänkärjeksi, myönnetään, mutta annos oli muutoin poikkeuksellisen onnistunut. Koko menu oli siinä määrin kotimaisen gastronomisen osaamisen ilotulitusta, että parhausjärjestyksen laatiminen ei tee oikeutta osaamisen tasolle. Sanottakoon silti, että olen varma, että tulemme kuulemaan Taneli Myllyvirrasta vielä. Kiitos Elo-säätiölle onnistuneesta illasta.