Haastattelu Olutpostissa

Uusi Rioja: Sierra de Toloño, Tentenublo ja Artuke

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

Perinteinen mielikuva Riojasta vastaa toisinaan todellisuutta. Tiilenpunaista gran reservaa tuottava viinitalo voi olla kokonaisen korttelin kokoinen kokoelma kivirakennuksia ja valtavia maanalaisia kellareita, jotka omistaa edelleen sama perhe, joka perusti talon 1800-luvun lopulla.

Toisenlainenkin Rioja on olemassa, vaikka sen etsiminen vaatii hieman kaivelua. Sandra Bravo perusti Sierra de Toloñon tehtyään viiniä muille vuosikaudet Prioratossa ja eri puolilla maailmaa. Tarhoja on viisi hehtaaria ja ne sijaitsevat Rioja Alavesan pohjoisessa baskiosassa 650 metrin korkeudessa. Tuotanto on luonnonmukaista tarhoilla ja kellarissa minimalistista.

– Tarhat sijaitsevat alueella, joka oli aiemmin liian kylmä viininkasvatukseen, mutta nyt kaikki haluavat korkealle. Sadonkorjuu sijoittuu usein marraskuun alkuun, jolloin olen viimeinen Tempranilloni kanssa, Sandra sanoo.

Kellarista löytyvät tynnyreiden lisäksi muodikkaat amforat, joissa viini kypsyy. Maakunnassa, joka tunnetaan tammisista punaviineistä, punaviinin 6 kuukauden tammikypsytys yhdistettynä amforakypsytykseen on poikkeuksellista.

– Tammen käyttö tulee vähenemään Riojassa, aivan kuten Prioratissa. Tammi tekee viineistä saman makuisia, ihmiset ovat kyllästyneet siihen. He haluavat viinejä, jotka ilmaisevat maaperää, hän sanoo,

Sierra de Toloñon 2013 on Riojan punaviiniksi kukkaisan tuoksuinen, makea mausteisuus kannattelee punaisia marjoja. Punaherukkainen ja kirsikkainen viini on kielellä jämäkkä, raikas ja eläväinen. Sierra de Toloñon toista vuosikertaa edustava viini ei osu täysin maaliinsa, koska 2013 oli poikkeuksellisin viileä vuosi. Marginaalipalstojen vuosikertaerot ovat kiehtovaa uhkapeliä.

Palaset tuntuvat silti olevan kohdillaan uudenlaisen ja melko tarpeellisen Rioja-tulkinnan luomista varten. Viinin, joka ei edusta vanhanaikaista, tiilenpunaista ja oksidatiivista gran reserva -tyyliä, mutta ei myöskään tammella vuorattua hedelmän konsentraatiolla keulivaa modernia koulukuntaa. Tynnyrinäyte on lupaava. Sierra de Toloñon vuosikerta 2014 tulee olemaan mielenkiintoinen viini.

Bodegas Tentenublo menee asteen pidemmälle. Roberto Olivánin mielestä virallista Riojaa ei pitäisi olla edes olemassa, koska säädökset vain vaikeuttavat hänen työtään.

– Teen mitä haluan.

– Minulla on pakkomielle. Etsin makua, joka isoisäni valmistamassa viinissä oli. Sen takia viinissäni on sekä punaista Tempranilloa että valkoista Viuraa sekaisin, kuten tarhoillanikin, hän sanoo.

Roberton Rioja on poikkeuksellisen raikasta. Se ei ole ihme, sillä kevyen värisessä viinissä on runsaasti valkoista Viura-lajiketta, virallisista säädöksistä viis. Lopputulos on onnistunut.

Maailma on jo saanut vihiä Tentenublon viineistä. Roberton tähti on nousussa. Viime kuussa hänen viininsä nostettiin maakunnan parhaimpien joukkoon vaikutusvaltaisen amerikkalaisen lehden toimesta.

– Rioja on vanhojen miesten luoma viinityyli. Minun viinini on sellaista kuin näillä kulmilla tavattiin tehdä ennen heitä, Roberto toteaa.

Uuden tyylin tuottajista myös Bodegas Artuke tekee mielenkiintoista punaviiniä vanhojen köynnösten rypäleistä. 2013 vuoden K4-viinin Tempranillo- ja Graciana -rypäleet kasvavat 650 metrin korkeudessa. Lopputulos on nuoresta iästä huolimatta komea mineraalinen esimerkki Tempranillon mahdollisuuksista.

Maisema Artuken Finca de los Locos -tarhoilta. Arturon vaaria kutsuttiin hulluksi hänen ostaessaan viinitarhoja korkealta. Nyt hullun tarhat tuottavat lapsenlapsille parasta laatua, siinä missä suurisatoisempi laakson pohja ei.

Rioja, osa 3 – Artadi

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

Artadi perustettiin vuonna 1985 osuuskunnaksi, johon kuului 13 viinintuottajaa. Kellarissa käytettiin heppoisista ja hedelmäisistä viineistä tunnettua carbonic maseration- tekniikkaa. Laadusta ei voinut juuri puhua.

Yksi osuuskunnan perustajista tunnisti tarhojen potentiaalin ja osti yrityksen itselleen. Moni asia muuttui. Vaikka välissä on vain 30 vuotta, se tuntuu valovuoden matkalta, sillä Artadi tuottaa nykyisin eräitä Riojan suitsutetuimpia viinejä.

El Pison on 2,4 hehtaarin orgaanisesti viljelty Tempranillo-tarha. Köynnökset täyttävät tänä vuonna pyöreitä, sillä Juan Carlos Lopez de Lacallen isoisä istutti sen 1945. Tarhoilta saadaan viitisen tuhatta pulloa saman nimistä viiniä, jota kriitikot suitsuttavat. Parkerin aviisi rankkasi juuri vuosikerran 2012 Riojan toiseksi parhaaksi viiniksi liki täysillä pisteillä.

Artadia olisi helppo kutsua modernin Riojan edustajaksi, sillä palstaviinit eivät kuulu maakunnan perinteisiin, eikä Artadi käytä crianza-reserva-gran reserva -merkintöjä viineissään. He itse kokevat palanneensa tuotantotavoissa menneisyyteen. Artadi haluaa palauttaa kadonneet maut, jotka hukkuivat viininviljelyksen modernisaation pyörteisiin.

  

Palacios Remondo – Rioja, osa 2

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

– Meitä on yhdeksän sisarusta katraassa. Olin seitsemäs ja viimeinen, joka syntyi tuossa viinikellarin yläkerrassa. Sen jälkeen lapset syntyivät sairaalassa, koska nykyaika saavutti Riojan, Alvaro Palacios nauraa Palacios Remondon viinitilan edustalla.

Alvaro on sukunsa viidettä sukupolvea viinin parissa ja edustaa niistä merkittävintä. Decanterin Vuoden mieheksi 2015 valitun Palacioksen ura on ollut lähinnä menestystä menestyksen perään. Hänen luotsaamanaan Palacioksesta on tullut viinimaailmassa tunnettu nimi New Yorkista Singaporeen ja takaisin. Suvun imperiumi on levittäytynyt kuluneina vuosikymmeninä Riojasta Prioratiin. Itse asiassa nuori Alvaro oli yksi keskeisistä syistä sille, että alue kohosi maailmanmaineeseen. Palacios on ollut primus motor sittemmin myös Bierzon nousussa sekä Galician Valdeorrasissa, missä samanlainen temppu maistuu tuomitulta onnistumaan, vaikka maailma ei vielä olekaan aivan päässyt nopealiikkeisen Palacioksen kärryille.

Ajamme tarhoille, joilla Garnacha-köynnökset kukoistavat liki neonvihreissä väreissä keskellä kivikkoa. Toisella puolella tietä Tempranillo näyttää tummanvihreissä lehdissään melkeinpä nuutuneelta.
– Rioja Baja oli ennen Garnacha-alue, mutta 80-luvun puolivälissä keinokastelun saapuminen sai ihmiset vaihtamaan Garnachan muodikkaaseen Tempranilloon. Tempranillon hallitsee yhä täällä, mikä on sääli. Tempranillo ei kukoista Bajan välimerellisen lämpimässä ilmastossa, eikä pärjää ilman kastelua. Garnacha sen sijaan loistaa. Siksi teen Garnacha-vetoisia viinejä, joissa Tempranillo on apurin roolissa, hän kertoo, mutta jatkaa ajatustaan.

– En halua, että lähdet ajatellen, että Alvaro on Garnacha-hullu, vaikka puuhailenkin lajikkeen kanssa sekä täällä että Prioratissa. En ole. Rypälelajike on vain välittäjä ympäristön ja viinin välillä. Täällä Rioja Bajassa lajikkeen on oltava olosuhteista johtuen Garnacha, toisissa paikoissa se olisi jokin muu. Siinä se, Alvaro sanoo.
– Jos haluat tehdä viiniä jolla on identiteetti ja tunnistettava synnyinpaikka, on paras viljellä tarhoja kuten oli tapana ennen muinoin, hän sanoo.

Ajamme kivikkoista kärrypolkua syvemmälle tarhoille.
– Tällä tarhalla on hieman Monastrelia ja Viuraa, loput ovat Garnachaa. Lajikkeilla on perinteet alueella. Ne päätyvät tarhasekoituksena viiniin. Jos consedo kuulee tästä, he saattavat hermostua, Palacios sanoo.
Vaikea tietää milloin aropupun energialla ladattu Alvaro vitsailee, joten ollaan nyt varan vuoksi asiasta hys hys. Etenkin, koska tulen pian huomaamaan, että hänen viininsä ovat rikostoveruuden väärtejä.

Ajelemme kukkulan huipulle 650 metrin korkeuteen. Espanjan aurinko grillaa nokkaani, mutta antaa osansa myös Valmira-tarhan köynnöksille, jotka aikovat merkeistä päätellen kukkia pian. Kyseinen tarha on Palacioksen Riojan kruununjalokivi. Sen viineistä maksetaan jo kolmatta sataa euroa en primeur -kaupassa. Kyseessä on melkoinen temppu Palaciokselta, koska Palacioksen historia tarhalla ulottuu tuskin kymmenen vuoden taakse.

– Maistuisiko sinulle Valmira 2014? Sitä ei ole maistatettu julkisesti vielä kertaakaan missään, mies kyselee matkalla viinikellarille.
Maistuisihan se.

Tynnyristä napattu Valmira on melkoinen viini, ilmeisestä keskeneräisyydestä huolimatta. Vielä osittain samea viini tuoksuu hapankirsikalle, mansikalle ja kanelitangolle; nuoruuden vallaton valkopippurisuus sekä parfyymisuus asettuvat aloilleen vasta ajan kanssa. Palacioksen viinien salaisuus on tekstuuri; viini lipuu ilmavana ja hallittuna paletin halki, jättäen juojan lähinnä hämmästelemään makujen pakottamattomuutta ja kokonaisuuden kummallista luontevuutta. Suuren viinin aakkoset tulevat luetelluiksi kokeneelle maistajalle, vaikka viini ei ole vielä valmis.

Asiaa on oikeastaan melko vaikea ilmaista kielellä. Kyse on kait tasapainoisuuden tuottamasta puhtaasta herkullisuudesta, jota voisi vallan hyvin käsitellä metafyysisenä ilmiönä. Mainittu ominaisuus tuntuu olevan Palacios Remondolle tyypillinen ilmiö. Se löytyy jopa edullisesta La Montesa 2013:sta, minkä hintalaatusuhde on selkokielellä ilmaistuna poskettoman hyvä. Viiniä valmistetaan yli 600.000 pulloa vuodessa, mutta se on herkullisempi kuin enemmistö maailman miniatyyrituotetuista palstaviineistä. Moinen vaatii taitoa. Siinäpä se, Alvaro Palacioksen salaisuus.

Rioja, osa 1

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan!

Istun paraikaa Riojan Consedo reguladorin toimistolla, jonne tuottajat ja viljelijät kokoontuvat kuulemma säännöllisesti riitelemään. Minä en kuitenkaan tullut kinastelemaan, vaan kuulemaan perusfaktat maakunnan viinimeiningistä. Jaan ne kanssanne, jotta pysymme kartalla.

Rioja pähkinänkuoressa: 64.000 hehtaaria viinitarhoja, 17.000 viljelijää, 600 viinitilaa, 1.3 miljoonaa tammitynnyriä, 295 miljoonaa litraa viiniä, joka myydään yli 100 maassa. Rioja on 85% punaviiniä. Noin 90% istutetuista punaisista lajikkeista on tempranilloa. Valkoisissa hallitsee Viura, joka tunnetaan muualla yleensä Macabeona.

Rioja jakaantuu kolmeen alueeseen: pohjoisen Rioja Altaan ja Rioja Alaveseen sekä etelän Rioja Bajaan. Rioja Alta on alueista, tarhoja on noin 25.000 hehtaaria. Rioja Alavesassa on 12.500 hehtaaria, Rioja Bajassa 22.000 hehtaaria. 

Rioja sijaitsee ylängöllä, jota vuoret ympäröivät. Maakunnan säässä on piirteitä sekä mannerilmastosta että rannikkoilmastosta. Rioja Baja on ala-alueista lämpimin. Välimeren sää vaikuttaa alueeseen, mikä näkyy myös alkoholitasoissa. Kylmän Atlantin vaikutus tuntuu Altassa ja Alavesassa.

Riojan viinien tyyliä määrittää jako klassiseen ja moderniin. Jälkimmäinen hakee innoitusta uudesta maailmasta ja on hedelmävetoinen. Klassinen tyyli perustuu lyhyeen maseraatioon, pitkään tammikypsytykseen, eri alueiden rypäleiden blendaamiseen ja kevyempään tanniinisuuteen.

 

Taste of Helsinki -annoskuvia

Taste of Helsinki lähestyy (11. – 14.6.) kovaa vauhtia, tässä kuvia visusti vakan alla pidetyistä annoksista, joita tilaisuuteen osallistuvat pääsevät maistelemaan. Alla olevia annoksia Brödiltä, Emolta ja Sinneltä maistaneena, uskallan sanoa jo nyt, että tapahtumasta on tulossa gastronomisesti varsin korkeatasoinen.

Bröd – Savustettu härkätartar, lehtipersilja majoneesia ja ketunleipää

Gastrobar Emo – Crème Ninon ja mustekalaa

Sinne – Porvoo-HKI-tuulihattu, valkosuklaamoussea ja vadelmasorbettia

Taste of Helsingin tirehtööri Barry ja Brödin tirehtööri Kristian

Siinä se on, TOH 2015:n virallinen menu.

Farang Dahlgrenilla

Ruotsin kukaties arvostetuin keittiömestari Mathias Dahlgren on ovella vastassa ja kättelee jokaisen yhdeksästä vieraasta. ’Tervetuloa. Farang on lempiravintolani Tukholmassa.’ Vieraat asettuvat istumaan pienen keittiön ympärille. Se on rakennettu vanhan maailman ylellisyyttä henkivän Grand Hotellin kauimmaiseen nurkkaan. Ikkunasta näkyy kuninkaanlinna.

Huomaan olevani Dahlgrenin Michelin-tähdillä kruunatun ravintolaryppään sydämessä. Matbordet ei ole koolla pilattu, mutta sen ympärillä istuminen on harvinaista herkkua. Ilta on spesiaali, sillä Dahlgren on kutsunut keittiöönsä ensimmäistä kertaa toisen ravintolan. Se on Farang.

’Voitte esittää illan aikana minulle kysymyksiä englanniksi, ruotsiksi tai suomeksi’, keittiön keskellä ruotsalaista langustiinia paistava, ravintola Farangin omistajiin kuuluva, Kim Öhman toteaa. Mutta mitä ihmettä minä täällä teen? Se on hyvä kysymys, koska kuusi tuntia aiemmin minulla ei ollut sen enempää lentolippua kuin varmuutta illallissuunnitelmista.

Illallinen oli herkullinen. Maistuvinta antia minulle olivat muun muassa pomelosta, mintusta, nahm jimista ja pähkinöistä koostuvan salaatin kanssa tarjottu pehmeäkuorinen rapu sekä vuosia vanhaan master stockiin tehty punainen wagyu-härkä curry, jonka jokaisen työvaiheen Öhman maistatti pöydän ympärille istuville. Olen ollut Thai-ruoan ystävä toista vuosikymmentä, mutta arvostukseni keittiötä kohtaan kasvoi vielä pykälän ihmetellessäni käytettyjen raaka-aineiden määrää. Kotikokkia hirvittää ajatuskin useamman tunnin pilkkomisoperaatiosta, jonka kipollinen punaista currytahnaa kuulemma ottaa valmistuakseen.

Farang on Dahlgrenin Matbordetissa vain kaksi kattausta: eilen ja tänään. Yhteensä 18 ihmistä saa kokea eeppisiin mittasuhteisiin yltäneen illallisen. Menen tänään syömään ravintola Juureen. Rima on asetettu korkealle. Syöminen on mukavaa puuhaa.