Lounaalla Michel Larochen seurassa

Le Domaine d’Henri, siinä suht legendaarisen Michel Larochen uusi ’harrastusprojekti’ Chablis’n alueella. Hän irtautui jättiläisen kanssa fuusioituneen Larochen viinitalon operatiivisesta toiminnasta 2009 ja palasi juurilleen. Näemmä piinkovalla laadulla.

Tähän asti maistetut viinit ovat olleet mineraalisen piukkoja, mutta hyvässä balanssissa nuoresta iästä huolimatta (2012). Tyylitietoista tavaraa. Ylipäätään, Chablis tuntuu olevan maakuntana iskussa ja kerännee trooppisten kookos-chardonnay-viinien epämuodikkuuden hyödyt tulevina vuosina.

Laroche muistelee Suomen matkojaan 30-vuotta sitten. ’Ruoka oli hirveää. Suomi on muuttunut valtavasti.’

Laroche tarjosi juuri kierroksen Chablista koko ravintolalle, koska epäili, etteivät satunnaiset lounastajat halua kuulla viinipuhetta kesken lounaansa. Rouvat ovat myytyjä charmantin ranskalaisen käsittelyssä, eivätkä kieltäytyneet viinistä. Viisas valinta.

Tilaisuus alkaa olla osaltani valmis, mikä tarkoittaa kohdallani paluuta kirjoittamisen äärelle. Juuri nyt -kirjan deadline on nurkan takana, joten tämä artikkeli jäi lähinnä valokuvien ja raapaisun tasolle. Joudutte silti uskomaan, että nautin sapuskasta ja viinistä.

Perusteellisempia ottoja varten kehotan tsekkaamaan kollegoideni Blanc de Blancsin ja Voihan Vineton! postauksia tulevina päivinä.

Tätä artikkelia päivitettiin livenä Pastiksesta. Tilaisuus oli Vindirektin järjestämä.

Alkon kommentointia ”torjunta-aine -gateen”

”Julkisessa sanassa on uutisoitu Ruotsissa julkaistuja tutkimustuloksia viinien sisältämistä kasvinsuojeluaineista. Tutkituista viineistä (005312) J.P Chenet Cabernet-Syrah sekä (560638) Les Fumées Blanches ovat myynnissä myös Alkossa. Tuotteista mitatut jäämäpitoisuudet ovat erittäin pieniä, 0,4-1,4 % viinirypäleille sallituista korkeimmista kasvinsuojeluainepitoisuuksista.

Viinien sisältämille kasvinsuojeluainejäämille ei ole EU:ssa asetettu virallisia raja-arvoja. Tuoreiden viinirypäleiden kasvinsuojeluainejäämille on kuitenkin määritetty suurimmat sallitut pitoisuudet ja niitä sovelletaan yleensä sellaisenaan viineihin. Raja-arvojen soveltaminen suoraan viiniin ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, koska viinin valmistusprosessissa kasvinsuojeluaineet jäävät suureksi osaksi hiivaan ja rypäleiden kuoriin eivätkä joudu viiniin.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) ja Alko ovat tutkituttaneet viinejä monijäämämäärityksellä, joka havaitsee yli 200 kasvinsuojeluainetta. Viineistä löytyy säännöllisesti pieniä jäämiä kasvinsuojeluaineista. Määrät ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että ne eivät johda suurimman sallitun määrän ylitykseen sellaisella päivittäisellä viinin kulutuksella, jonka ei oleteta aiheuttavan alkoholista johtuvia haittoja.”

Ruotsalainen Kalla Fakta -ohjelma sortui kukaties lievään skandaalihakuisuuteen raportoinnissaan. Internet-todellisuuden valuvikoja, pahoittelut osuudestani. Toivottavasti aiheen ympärillä käytävä eloisa keskustelu on silti vaivan väärti. Eräs seikka ei muutu: mitä vähemmän altistumme ei-toivotuille kemikaaleille ruoassa ja juomassa, sitä parempi. En laske kasvinsuojeluaineita osaksi ihanteellista ravintoympyrää. Toisaalta, en halua syödä esimerkiksi homeisia hedelmiä. Kauhun tasapaino löytynee jostain välimaastosta. Ylläolevan perusteella kriittiset kakkulat kannattaa pitää mieluummin nenän päällä hedelmähyllyillä kuin viinihyllyillä.

Torjunta-ainejäämiä suosikkiviineissä

Soittelivat STT:ltä ja kysyivät miten suhtaudun tietoon siitä, että eräistä ruotsalaisista laatikkoviineistä on löytynyt torjunta-ainejäämiä. Ei ole minun osaamisalaani, myönnetään, mutta pidän lähtökohtaisesti mielekkäänä, että elintarvikkeiden valmistuksen saralla noudatetaan lakia ja säädöksiä. Totesin, että löytö kuulostaa huolestuttavalta, koska se kertoo todennäköisesti laiminlyönneistä.

Mainittakoon, että tuholaistentorjunta-aineissa ei ole kyse viininvalmistuksessa sallituista apu- tai lisäaineista, kuten rikkidioksiidista, tammesta tai bentoniitista, vaan tarhoilla käytetyistä myrkyistä, joiden tarkoitus on muun muassa tappaa hyönteisiä ja jotka ovat karsinogeenisia suuremmissa pitoisuuksissa, mikäli olen oikein ymmärtänyt.

Kyseisten kemiallisten yhdisteiden löytyminen suurissa pitoisuuksissa elintarvikkeista lienee yhtä perusteltua kuin asbestin löytyminen rakennuksesta, tai noh, juomalasista.

”Alkon mukaan ruotsalaislöydöksistä ei tarvitse huolestua.

– Ei todellakaan tarvitse. Kyllä se alkoholi kaikkein pahin yhdiste on, sanoo laadunvalvonnan päällikkö Risto Sairanen.” – IL

Ostertag ja Beaucastel samalla iskulla

Vindirektin järjestämä perjantaintasting oli siinä määrin mainio startti viikonlopulle, että julkaisen kuvia maistuvimmista puteleista kirjallisen hutun kera. Tilaisuuden puheita johtivat itseoikeutetusti André Ostertag ja Mathieu Perrin, joista kumpainenkin kaatoi laseihin tilansa viinejä. Maisteltavaa kertyi pari tusinaa ja vähän päälle, laatu oli alusta loppuun poikkeuksellisen korkea. Alla muutama valittu tastingnootti omista suosikeistani. Niitä kaikki yhdistää mainio hinta-laatu-suhde.

Ostertag Riesling Fronholz 2011 25,80,-

Kiteytymä siitä mitä Riesling on parhaimmillaan: runsas olematta raskas ja keveä olematta kevyt. Vaikka hedelmää on paljon, punaista lankaa kuljettaa jäntevä rakenne. Tuoksumaailma taittaa hunajaiseen floralisuuteen. Ensitippa kielellä varmistaa, että kyseessä on viini, jolla on poikkeuksellinen balanssi. Aivot ilahtuvat ja hermoimpulssit sinkoilevat. Lopetus taittaa Ostertagille ominaiseen suolaiseen tuntumaan, mikä pitkittää kokemusta. Hinta-laatu-suhde on melkoisen kohdillaan.

Ostertag Pinot griss Zellberg 1996 48,50,-

Tältä varmasti tuoksuvat kauneimmat kukat, kun ne kuolevat. Dekadentti ajatus, mutta floraalinen nokka kantaa viitteitä iän tuomasta hedelmän kuihtumisesta ja korvaantumisesta Rieslingille ominaisella rapukekkeritillijengalla, vai miksi sitä nyt nimittelisi, mutta valtasuhde kääntyy silti ensimmäisen eduksi. Maku on öljyisään kallellaan, mutta hapokkuutta on juuri nipin napin riittämiin, jotta Ostertagille ominainen runsas, mutta ilmava tulokulma ei haittaa edes happohullua. Hapokkuuden lisäksi viinin ryhtiä kannattelee mineraalinen pohjavire, joka nousee pintaan pitkässä suolaiseen taittavassa lopetuksessa. Vuosikerta 1996 on hyvässä iskussa juuri nyt.

Perrin Gigondas La Gille 2011 24,90,-

Ota tästä tuoksusta nyt sitten selvää. Selvää on, että ensinuuhkaisu resonoi tuoksumuistissa kirvoittaen mielikuvia eräistä vaikuttavista valkoisista burgundeista, joita olen päässyt vuosien varrella maistelemaan. En silti meinaa löytää oikeita kuvailevia sanoja repertuaaristani. Mieleen piirtyy kuva kosteasta metsämättäästä, joka on havunneulasten peitossa. Tammi tekee läsnäolonsa tiettäväksi, mutta kaurakeksimäisenä poljentona, joka vaikkakin selvästi läsnäolevana, lomittuu muihin tuoksuihin. Tammensa osalta viini muistuttaa Riojan viineistä enemmän kuin Rhônen. Noniin, melkoinen alku parinkympin viinille. Makukaan ei petä. Runsaana hedelmäisyytenä starttaava viini kiristyy loppua kohden hienovaraisten tanniinien syleilyssä hennon bitteriksi, kuten hyvän viinin vain kuuluukin. Gigondas tarvitsee vielä ikää, sen palaset ovat hieman levällään ja se puhuu siksi kovalla äänellä, mutta kyseessä on jo nyt tavattoman maistuva viini.

***

Gigondas La Gille maistui suussani itse asiassa paremmalta kuin Château de Beaucastel 2010, joka ei voittanut minua varauksetta puolelleen. Jonkun mielestä eri hintaisten viinien keskenään vertaileminen on hedelmätöntä, mutta mikäli kolme kertaa hinnakkaampi viini tarjoaa vähemmän vastinetta kuin pitkälti samaa tyyliä edustava pikkuveljensä, viestin välittäminen ei ole vähempää kuin oikeutus koko viinikirjoittelun olemassaololle. Beaucastel 2010 kaipaa lisää ikää, toki, mutta ei maistamani perusteella todennäköisesti kehity viiniksi, joka onnistuu hurmaamaan minut. Jätetään näkemykseen silti erehdyksen mentävä aukko ja testataan parin vuoden päästä uudestaan, mahdollisuuksien mukaan.

Hevosen takapuolta tai nahkaisuutta ei muuten löytynyt, ei niin 2010:stä kuin vuosikerrassa 2000:kaan. Enemmänkin kyseessä oli lakritsan kanssa pelaava muheva makupommi, jossa on paljon kaikkea, myös rakennetta. Mathieu Perrinin mukaan villit aromit ovat piirre, joka ilmenee Beaucasteleissa vaihtelevasti. Toisin sanoen hän ei ollut ainakaan tältä istumalta halukas myöntämään tyylillistä muutosta talon pullotteissa, vaikka sekin lienee jonkinmoinen mahdollisuus. 2000 oli tyylikkäästi ikääntynyt suuri viini, mutta ei onnistunut nousemaan kirjoissani aivan ennakko-odotusten asettamalle tasolle, niin hyvässä kuin pahassa.

Mainitsemisen arvoisia viinejä ovat myös Perrin Vinsobres Les Cornuds 2011, joka on peräisin eräältä Etelä-Rhônen vähiten tunnetulta appelaatiolta ja tarjoaa melkoista vastinetta 17 euron hinnalleen. Diggailin myös Vielles vignes 2006:sta, joka on tehty tarhoilta, jotka jäävät nipin napin Chateauneuf-tarhojen lakisääteisen alueen ulkopuolelle, mutta noudattelevat muutoin tilan skeneä. Viini kypsyi useamman vuoden vanhoissa tammitynnyreissä ja se valmistettiin ymmärtääkseni ensimmäistä kertaa. Tuotannon tarkka määrä pakeni korviltani (sori, taisin hehkuttaa viiniä vierustoverin kanssa juuri silloin kun olisi kannattanut keskittyä).

Valkoinen Beaucastel 2011 lirui lasiini ensin lievästi korkittuneena, mutta ei sytyttänyt virheettömänäkään. Floraalisuus toimii valkkareissa minulle useimmiten vain silloin kun kyse ei ole kypsästä tyylistä. Samasta syystä en niin piittaa valkoisista hermitageista tai Condrieun viineistä, vaikka poikkeuksia toki löytyy. Mainitaan vielä Ostertagin Grand Cru Muenchberg 2011, 33,60,-. Oppikirjaesimerkki paranormaalin tyylikkäästä rieslingistä, joka oli tosin vielä siinä määrin juniori, että jättäisin sen suosiolla kaappiin muutamaksi vuodeksi varttumaan. Hintansa väärti tosin jo tänään. Tuli todistetuksi jälleen kerran, ettei upeista viineistä tarvitse maksaa satkua, eikä välttämättä edes kolmea kymppiä.

Tapahtuipa kerran Espanjassa…

Aika on kypsä kertoa mitä Riojan DWCC-konferenssissa todella tapahtui.

Käytetään hyödyksi yleisössä istuneen Alissa Aronin kirjoitusta. Pääset katsastamaan sen klikkaamalla alla olevaa kuvaketta. Alissan blogipostaus alkaa viinintekijä/konsultti/kirjailija Clark Smithin persoonan ja esityksen kuvailusta. Smithin key note presentaatio sisälsi paljon asiaa, mutta onnistui myös tölvimään monet kuulijat ärtymyksen rajamaille ja sen toiselle puolelle. Ymmärrätte pian miksi.

Kukaties johtuen jännityksestä tai jetlagista tai jostain muusta, Clark Smith silminnähden kiivastui kesken improvisoidun oloisen esityksensä. Varoittamatta, hän päätyi nimittelemään yleisöä äpäriksi. Se oli melko karkeaa käytöstä sivistyneeltä ihmiseltä, eikä mikään hänen kasvoillaan antanut olettaa, että hän olisi käyttänyt ilmaisua hirtehisesti tai ironisessa sävyssä, mikä teki siitä melko lailla sopimatonta. Alissa ei mainitse asiasta postauksessaan, kukaties hienotunteisuudesta, mutta monet osanottajat tuntuivat keskustelevan asiasta enemmän kuin Riojan viineistä loppukonferenssin ajan.

En kykene menemään Smithin aivoituksiin sen paremmin kuin kukaan muukaan purkauksen todistanut, mutta minulle syntyi vaikutelma, että hän ei tuntenut yleisöään. Ilmeisesti Smith kuvitteli saapuneensa jonkinlaiseen vähäpätöisten bloggaajien hiekkalaatikolle, ei maanosan johtavaan digitaalisen viinikommunikoinnin konferenssiin. Yleisössä istui viinigenetiikan tutkija Dr. José Vouillamoz, joka julkaisi juuri Jancis Robinsonin kanssa teoksen Wine Grapes, sekä samaa opusta työstänyt Julia Harding MW sekä työstään vinotyyppien kartoittamisessa tunnustettu Tim Hanni MW, parikymmentä kirjaa tahkonnut Robert Joseph, Dr. Vino blogin pitäjä Tyler Colman, useita Riojan maineikkampien viinitilojen edustajia ja niin edelleen. Äpäriä.

Melkoinen faux pas, jonka vaikutuksia on vaikea arvioida tässä kohden. Ensi vuonna DWCC:n pääpuhujaksi odotetaan itse Jancis Robinsonia ja mikäli veikkaukseni osuu oikeaan, Clark Smithia ei nähdä siellä.

Välittömästi tämän jälkeen oli minun vuoroni puhua. Oli suht kauhistuttavaa nousta lavalle, koska huoneessa leijui tukahdutettu suuttumus, mutta toisaalta minun oli helpompi voittaa tyytymätön yleisö puolelleni… Klikkaa kuvaketta lukeaksesi Alissan juttu kokonaisuudessaan.

Addiktio, Magis ja mitä vielä

Kuvaa klikkaamalla pääset kuuntelemaan parin minsan klipin Radio Citylta, jossa puhun addiktioista, alkoholipolitiikasta, Magiksesta ja sen sellaisesta. Suorissa lähetyksissä on parasta puhua mitä sylki suuhun tuo ilman ennakkosensuuria.