Léon Beyer ja vanhan kaartin Alsace

Ensin tunnustus. Saadessani lasiini herkullista alsacelaista, muistutan itselleni, että minun tulisi juoda Alsacen viinejä useammin, mistä ei kuitenkaan seuraa minkäänlaisia toimenpiteitä. Soimaan itseäni laiminlyönnistä ja unohdan asian välittömästi. Kyllä vain, Alsace on yksi näistä alueista minulle.

Syitä on monia, joista osa on järkeviä ja osa ei, enkä niitä lähde tässä kohden seikkaperäisesti erittelemään, mutta totean silti, etten muista, koska olisin ostanut pullon esimerkiksi Alsacen Pinot grisia. Ei siksi, etteikö Pinot grisista voisi valmistaa erinomaisia viinejä, kuten Ostertag osoitti viime vuoden puolella. Enemmänkin siksi, etten tunne Alsacen tuottajia pintaraapaisua paremmin ja aivokuoreni suorittaman empiriaan pohjaavan riskikartoituksen mukaan tuntemattoman tuottajan pinot gris -pullon kohdalla todennäköisyys pettymykselle on yli 50 prosenttia. Se on liikaa. Jos lasiin päätyy hapoiltaan lahnana makeilevaa viiniä, muutun huonoksi illallisseuraksi.

Tätä perimmäistä pelkoa vasten on ilo kertoa, että sain tänään lasiini todella maistuvaa Alsacea. Ja toisin kuin kaikilla edellisillä kerroilla, aion muistaa nimen myös vastaisuudessa. Varmistan asian toistamalla sen tässä kohden kolmasti: Léon Beyer, Léon Beyer, Léon Beyer.

Hyvä, mennään asiaan. En ehtinyt osallistua Helsingissä järjestetuille Alsace-messuille, mutta maahantuoja ehdotti tapaamista Léon Beyerin omistaja Marc Beyerin kanssa seuraavalle aamulle. Siis tälle aamulle, koska maistan viinin edelleen suussani. Joka tapauksessa, koska kyseessä on Alsacen parhaimmistoon lukeutuva tila, jonka tuotannolla on maine gastronomisina viineinä, ehdotukseen oli helppo suostua.

Jututtaessani Marcia, ei kestänyt kauan äkätä, että hän kuuluu Alsacen vanhaan kaartiin. Beyerin kuivat viinit ovat oikeasti kuivia, kuten perinteet velvoittavat. Jopa talon Gewurztraminer on ensi sijaisesti hillitty ja raikas, ei aromaattinen ja öljyinen. Beyer ei valmista lainkaan grand cru -pulloja, vaikka tarhat oikeuttaisivat siihen. ”Kaupallisin intressein rakennettu järjestelmä”, Marc toteaa. Nykyajan kotkotuksia. Tämän lisäksi hän ei valmista huippuviinejään, Les Comtes d’Eguisheim -pullotteita, lainkaan välttävinä vuosina. Samaan aikaan naapurit paukuttanevat menemään keskinkertaisia grand cru -viinejä, joten vuosikertasamppanjalta pontta lainaavaa tiukkaa linjaa voi pitää kunnioitettavana.

Talon tyyli on puhdas, fokusoitunut ja hapokkuuden kannattelema alusta loppuun. Viinit alkavat heleinä, mutta päättyvät hitaasti kasvavaan hapokkuuteen, joka jää soimaan suuhun kuin sinfoniaorkesterin symbaali, jota joku on juuri hutkaissut astalolla. Gastronomisia viinejä, ei epäilystäkään.

Léon Beyer Riesling löytyy Alkon valikoimasta ja se suljetaan kierrekorkin alle erityisesti Suomea varten, mikä on vuodesta 1580 asti toimineelle viinitalolle suht tuore juttu. Viini osoittautui poikkeuksellisen herkulliseksi hintaansa nähden (huom. maistoin 2011:n, Alkossa näyttää jo olevan 2012).

Talon tyyli säilyy tunnistettavana läpi linjan. 40€ hinta Les Comtes d’Eguisheimeista tuntuu oikeutetulta, etenkin koska tilausvalikoimasta löytyvät pullot ovat saaneet ikääntyä jo tovin ennen myyntiin laittamista. Nämä viinit ikääntyvät tarvittaessa vuosikymmeniä. Suosittelen kokeilemaan tyylikkään Les Comtes d’Eguisheim Gewurztraminer 2003:n tai burgundimaisia herkkusieniä tuoksussaan kantavan Les Comtes d’Eguisheim Pinot gris 2007:n, vasta kukaties sen jälkeen Les Comtes d’Eguisheim Riesling 2005:n. Perusvalikoiman Riesling-pottu on niin maistuva, että pääset sillä jo pitkälle.

Grotesk Wine Gang Big Bang!

Tarvitseeko viinitapahtumien koostua lasin nuuhkimisesta halogeenivalojen kirkkaudessa, viinin syljeskelystä sammioihin ja muistiinpanojen kirjaamisesta nahkakantiseen vihkoon? Jos ravintola Groteskin ihmisiltä kysytään, vastaus on ei. Viiniä ei tarvitse sylkeä, sitä voi juoda livebändin soitellessa taustalla, vaikka pullon suusta. Vai miltä kuulostavat riesling-vetoiset viinintekijäillalliset eri puolilla Groteskia torstaista lauantaihin? Entäpä magnum-bileet, joissa tyhjennetään nimen mukaisesti vain magnumpulloja? Lue eteenpäin, raivaa viikon lopulle tyhjää tilaa ja omista se viinille.

Pirullisen hauskat viinikarnevaalit – Festival di vino diabolicamente divertente 25.2.

Mange Sudissa vietetään Venetsian karnevaaleja pirullisissa merkeissä 25.2., jolloin tarjolla on autenttisia makuja ja yllin kyllin viiniä. Kyseessä on elämäniloinen viinihupailu, jonka tuoksinassa pääset etsimään vastausta kysymykseen: minkälaisesta viinistä sinä pidät? Teema on Veneto vs. muu maailma, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että valitsen ravintolan kanssa jokaiselle annokselle kaksi viini: toisen Venetosta ja toisen jostain aivan muualta. Yleisö toimii tuomaristona, joten luvassa on hauska ilta.

Pirullisen hauskat viinikarnevaalit – Festival di vino diabolicamente divertente

Jo muinaiset roomalaiset ymmärsivät, että viinin juominen on hauskaa puuhaa. Mange sud jatkaa saapasmaan traditiota järjestämällä ti 25.2. kello 20.30 Veneto-teemaiset Pirullisen hauskat viinikarnevaalit, joita isännöi Arto ”Viinipiru” Koskelo, Huomenta Suomesta tuttu viiniasiantuntija, jonka seurassa viinin juominen ei ole tylsää. Lasi täyteen viiniä!

Neljän ruokalajin illallisen lisäksi karnevaalit ovat samalla viihteellinen viiniottelu, jossa toisistaan mittaa ottavat Veneton maakunta ja muu maailma. Kumpi voittaa, piskuinen Veneto vai valtava muu maailma? Illan lopuksi tiedämme, sillä osallistujat toimivat karnevaalien arvovaltaisena tuomaristona.

Lystin hinta on vain 98 €, mikä sisältää 8 lasia viiniä puolikkaina annoksina (Mangen tapaan riittoisina), alkuruoan, väliruoan, pääruoan sekä juustot!

Kuuden ruokalajin Candialle-illallinen 30.1. Juuressa

Klikkaa kuvaa nähdäksesi yksityiskohdat

Maltainen Meche

Olen voivotellut pidemmän aikaa sitä, etteivät ravintolat tarjoa juomapaketeissaan olutta. Omassa ruokaympyrässäni olut ei ole viinin kilpailija, vaan ennemminkin sen sisartuote. Myönnetään, ruokapöydältäni löytyy kolme kertaa neljästä avonainen pullo viiniä, mutta monien ruokalajien kanssa olut toimii yhtä hyvin kuin viini, ellei jopa paremmin. Esimerkiksi blinit ja samppanja ovat klassinen viiniruokayhdistelmä, mutta alan kallistumaan laadukkaan pilsnerin tai jonkun muun laatulagerin suuntaan puhuttaessa blinien kyytipojasta.

Suomalaisessa kontekstissa viinin ja oluen kilpailijat löytyvät maidon ja veden suunnalta, joten yhtenäinen rintama on perusteltua pyrittäessä kulttuurinmuutokseen. Suomessa toimii niin monta mielenkiintoista pienpanimoa, että asiain tola velvoittaa perehtymään niiden tarjoamien makujen kirjoon gastronomisessa käytössä. Ei muuta kuin apetta pöytään.

Pidän mahdollisena, että Mechelininkadun Mechessä osataan lukea ajatuksia, sillä postilaatikkooni kilahti viime viikolla kutsu testaamaan ravintolan tuoretta menua, joka perustuu oluen ja ruoan yhdistelyyn. Ehdotukseen oli suostuttava, vaikka Juuri nyt -kirjan deadline häämöttääkin jo ylihuomisessa.

Kysyin vatsa kylläisenä omistajilta, haluaako ravintola tulla nähdyksi nimenomaan olutruokaravintolana. Ei varsinaisesti, kuulemma: Mechessä viini ja olut saavat tasavertaisen kohtelun, mikä näkyy myös siinä, että olutmenun voi halutessaan tilata viinipaketilla, jos bisse ei syystä tai toisesta putoa. Hyväksytään, vaikka ajatus paikasta, joka tarjoaisi voittopuolisesti olutta ruokajuomana jääkin kutkuttamaan aivoituksiani. Joka tapauksessa, toivottavasti muutkin ravintolat ottavat Mechen esimerkistä kopin.

Mechen Keittiömestari Tarja Silvanin olutmenu kustantaa 45 euroa, mikä on kaupungin perustasoa. Juomapaketti sen sijaan lähtee vaivaisella 21 eurolla. Kaadot ovat lasin kokoisia, koska olutpullollista ei ole mielekästä jakaa 0,25:ttä tai 0,33 litraa pienempiin osiin, joten kokonaisuuden hintalaatusuhde on mainio. Alla keräämäni todistusaineisto neljän ruokalajin kokonaisuudesta, joka on tarjolla 8.2. asti.

ps. Pahoittelut kuvien skarppiusongelmista, salin valaistus oli hämärä, eikä kamerassa ollut salamaa.

Talvi saapui A21 Diningiin

Vaikka Helsingin kadut kantavat viitteitä pitkittyneestä marraskuusta, talvi tulla tupsahti A21 Diningin tuoreena menuna, joka lainaa nimensä vuodenajoista viheliäisimmältä. Ravintoloitsija Niko Autti ehdotti, että osallistuisin listan kenraaliharjoituksiin, mihin suostuin. Kupletin juoni oli seuraava: kokit treenasivat annokset kisakuntoon ja minä söin ne. Jaan todistusaineiston kanssasi alempana.

Ennen kun syöt silmilläsi, 63 sanaa ravintolan konseptista. A21 Dining satsaa elämyksellisyyteen. Annokset yhdistetään niitä varten suunniteltuihin cocktaileihin, joiden maut poikkeavat lipittelytarkoituksiin rakennetuista perusdrinkeistä tavalla, joka on joko nerokasta tai hullua tai molempia. Ainakin ne kutkuttivat paatuneen kulinaristin makunystyröitä. Mukavuusalueella viihtyville on toki tarjolla perinteinen viinipaketti. Seitsemän ruokalajin menu muodostaa kertomuksen Suomesta. Jätän kertomatta miten tarina on toteutettu, jotta en esipureskele kokemusta puolestasi, mikäli päätät suunnata Kalevankadulle testaamaan menun. Lopetan kuitenkin tässä kohtaa, koska ilmainen illallinen on ilmainen illallinen. Annetaan silti kuvien kertoa oma tarinansa.

Menu on tarjolla nimensä mukaisesti kylmien kuukausien ajan. Kevättä aletaan toivottamaan tervetulleeksi toiverikkaasti jo ennen huhtikuuta.