Jorma-tasting

Täytyihän se Jormakin maistaa. On se mukiloiva juoma, hurja tekoväline ja puhutteleva makukokemus. Oletko sinä maistanut Jormaa? Minkä ruoan kanssa yhdistäisit Jorman?

Georgialainen pöytäviini, joka riittäisi syyksi sapelin kalistelulle

Viinipiru vieraili viikonloppuna idän imperiumin entisessä pääkaupungissa ja maistoi loiston keskellä viiniä, joka kilpaillee telluksen huonoimman viinin tittelistä tasavertaisena vietnamilaisen kummajaisviinin kanssa.

Viinillä ei ole nimeä tai pulloa; etiketistä puhumattakaan, joten kutsumme sitä tässä paremman puutteessa ’Georgialaiseksi pöytäviiniksi’, vaikkei neutraali nimi teekään oikeutta juoman roistomaiselle luonteelle. Kohtaaminen tämän epämiellyttävän karaktäärin kanssa sattui hämärän laskeutuessa Vladimirski Prospektille, pienen pienessä ravintolassa, jolla ei ollut viinilistallaan Saperavia tai mitään muutakaan kelvollista georgialaista viiniä.

Viinin väri oli kevyen rubiininen. Tuoksu oli esanssisen kirskikkainen ja kukkean parfyyminen, hieman kuin beaujolaisissa, mikä ei olisi ollut huono asia, mikäli sen elkeissä olisi ollut lainkaan säädyllisyyttä, mitä sillä ei ollut. Kupin keikautti nurin epämiellyttävä ammoniakin haju sekä karvasmantelin tuoksu, jotka tekivät tuoksusta pistävän ja luotaantyötävän. Etova maku jatkoi tuoksun linjalla, karvaana sekä vastenmielisenä, ja sai naaman irvistelemään makuprofiilin korventuessa lähtemättömästi uhrin aivokuoreen.

Lopuksi vielä tämän Casus Bellin valmistusohje.

Ota ruukku. Heitä pohjalle cocktail-kirsikoita sekä paketillinen puoliksi pureskeltua Hubba-Bubba -purukumia tuomaan viiniin äitelää aromaattisuutta. Tee tämän jälkeen ruukkuun tarpeesi siten, että se täyttyy aivan piripintaan. Ota pipetti ja lisää syanidia oman maun mukaan. Sekoita huolella. Avot, juoma on valmis kärsittäväksi. Tarjoa huoneen lämpöisenä vihamiehellesi.

Huippuviinejä Chilestä: Eduardo Chadwick Helsingissä

Tastingia edelsi (tarpeellinen) kertaus Chilen maantiedosta

Helsingissä vieraili viime perjantaina kovan kaliiberin viinintekijä, Errazurizin Eduardo Chadwick, joka kuuluu Etelä-Amerikan viinimaakarien kärkikastiin. Tilan huippupullotteet mittelevät tuon tuosta järjestetyissä sokkomaistiaisissa viinimaailman herruudesta pallon parhaimmiston kanssa, ja ovat pyyhkineet pöytää ranskalaisaatelistolla kerran jos toisenkin.

Viinipiru maisteli herran tuotoksia Wennercon järjestämässä tilaisuudessa kaupungin kattojen tasalla. Ennen eventin kohokohtaa Piru testasi Errazurizin kahdeksan viiniä eri hintaluokista. Suurimman ilon tuottivat hieman yllättäen tuottajan valkoiset viinit, Wild Ferment Chardonnay sekä Mondavin kanssa kehitetty Arboleda Sauvignon Blanc, joiden rakenne pysyi kiitettävästi kasassa trooppisissävytteisestä hedelmäisyydestä ja korkeasta alkoholista huolimatta.

Mutta sitten tilaisuuden pihviin: Robert Mondavin kanssa kehitetyt huippuviinit Don Maximiano Founders Reserve 2006 ja Seña 2006 olivat otteiltaan veljeksiä. Molempia luonnehti tummien marjojen (mustikkaa Señassa, karhunvatukkaa Maximianossa) sävyttämä alkupamaus, joka jatkui etenkin Señassa sekundaaristen flavorien, kuten tervan, petroolisen mentholin, oliivin, metsämättään ja makean paahteisuuden ryöpytyksenä siinä määrin, että viini asettui kokonaisuutena hedelmäisyys-yrttisyys-asteikon jälkimmäiselle puolelle.

Chadwickin viinit ovat täyteläisiä ja kompleksisia makupommeja, mutta eivät poikkeuksellisen elegantteja; yksilöllisiä ja mielenkiintoisia ne kylläkin ovat. Ja mauiltaan pitkiä. Etenkin Seña jätti suuhun maratonin mittaisen oliivin karvauden, joka varjosti maistelijan palettia vielä kymmenen minuuttia viimeisen kulauksen jälkeen.

Summa summarum: vaikka tapaankin parjata Chilen viinejä, ei käy kieltäminen, etteikö onkimadon mallisen maan monipuolinen ilmasto yhdistettynä Chadwickin taidokkaisiin näppeihin mahdollistaisi sellaisten kuningasviinien teon, jotka eivät ole kopioita Latoureista ja Sassicaioista, vaan sanalla sanoen chileläisiä.

Eduardon terveiset Viinipirun lukijoille: Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa chilen viinit ovat kaikkein suosituimpia, joten sen lisäksi että teillä on hyvä maku, olette meille tärkeitä. Kiitos siitä, että juotte viinejämme ja tervetuloa vierailemaan Errazurizilla milloin tahansa!

Ps. Alkosta näyttää saavan Errazurizin Wild Ferment Pinottia, sekä Arboleda Chardonnayta. Kumpaakaan en ole maistanut. Pinottiin en todennäköisesti kajoa, mutta Chardonnayn aion poimia parempaan talteen.

Miltä maistuu täysin sulfiititon viini (tätä luomummaksi ei viini mene)?

Vuosi 2004 oli kaikin puolin normaali. Lukuun ottamatta tätä viiniä.

Tällä kertaa lasissa on kummajaisviinien kruunaamaton kuningas: Emmanuel Houillon Poulsard Arbois Pupilin 2004. Tämä Juran alueen viini ansaitsee tittelin kompromissittomalla linjalla, joka on siinä määrin luonnonmukainen, että jättää suurimman osan biodynaamisista viineistä kauas taakseen ja lietsoo hämmennystä. Viiniin ei muun muassa lisätä lainkaan suojaavaa sulfiittia, mikä mahdollistaa monenkirjavan (yleensä haitallisen) elämän suljetussa pullossa, etenkin jos lämpötilakontrolli ei ole kuljetuksen aikana täydellinen (mitä se harvoin on). Onko näin äärimmäinen viini hyvä asia? Maistuuko se hyvältä? Se selviää vain maistamalla.

Viini on väriltään Poulsard-rypäleelle tyypilliseen tapaan kevyt, mutta samea kuin heinäkuinen lampi. Sävy taittaa reunoilta granaattiin, merkkinä edenneestä oksidoitumisesta. Sokkona arvioituna väittäisin viinin olevan pilalla, huolimatta siitä, ettei sitä ole suodatettu tai kirkastettu. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin tuottajan valitsema tapa valmistaa äärimmäisyysviiniä.

Tuoksussa on läsnä vahvasti brett, suomeksi sanottuna lehmän lanta ja hiiren papanat, jonka peittävän vaipan alta erottuu etikkainen vire, jota ryydittää hivenen imelä puolukkaisuus. Maku eroaa tuoksusta monin tavoin. Ennen kaikkea siksi, että se on puhdas ja fokusoituneen raikas kirsikkaisine flavoreineen. Varsin herkullista alkumakua seuraa sinihomejuuston, tuhkan ja kauran flavorit (nämä ilmestyivät vasta kun pullo oli ollut yön yli auki). Myös pientä hiilihappoisuutta on havaittavissa maun keskivaiheilla. Viini on ilmeisesti käynnistellyt käymistä myös pullottamisen jälkeen. Tanniineja ei ole nimeksikään, mutta happoja löytyy miellyttävissä määrin. Pullokohtaiset erot ovat siinä määrin suuria, ettei tätä viiniä ole mielekästä arvioida kuin yksittäisinä kappaleina.

Emmanuel Houillon Poulsard Arbois Pupilin on kaiken kaikkiaan vitsikäs viini, kategoriansa pisimmälle venetytte arvaamaton esitys, jossa on aivan liikaa brettia, mutta jonka hutun keskellä soi herkullisen puhdaspiirteinen hedelmä. Jos haluat ottaa kantaa sulfiittikeskusteluun (kuinka paljon, jos ollenkaan) kokemuksen syvällä rintaäänellä, maista tätä. Yhteenvetona todettakoon, että rajansa kaikella.

ps. Viiniä sai ainakin tovi sitten Huvilakadun La Petite Maisonissa!

Pari kohtuuhintaista Pinottia kummilta kulmilta

Näinä päivinä vain kylähullut ja eräät gallialaiset viininviljelijät väittävät, että Pinot noir olisi Burgundin yksinoikeus. Harakoille moinen nurkkapatriotismi, kokeilkoot tuuriaan ken tahtoo tämän vaikean rypälelajikkeen kanssa. Kuluttajat ratkaisevat mitkä Pinot noirit saavat jatkaa elosteluaan ja mitkä tuomitaan limboon epäonnistuneina viritelminä. Juuri tästä syystä olen karttanut useita uuden maailman Pinotteja, sillä en ole halunnut tukea viinimaailman mikkosten jatkoa. Viime kauppareissulla kaksi poikkeuksellista pullotetta kuitenkin pistivät silmiini, ja päädyin ottamaan mukaani molemmat. Oliko niihin tarttuminen virhe?

Les Carabènes Pinot Noir (10,12€)
Tämä Pinot Noir on kotoisin Ranskan ”uudesta maailmasta”, eli kokeellisesta ja kuumasta Languedocista, tarkemmin sanottuna Carcassonnen linnoituskaupungin muurien kupeesta. Vaikka keskitäyteläinen viini ei ole maun pituudella pilattu, se tarjoaa tasapainoisen makukokemuksen kosiskelevin ottein. Yleiseltä fiilikseltään se muistuttaa enemmän jopa Piemonten freesejä Barberoita kuin Bourgognen sisäänpäinkääntyneitä Pinotteja. Ostan uudelleen arkiviiniksi.
+++

Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo (12,34€)
Tämä viini tarjoaa maailmanlopun meininkiä, ihan kirjaimellisesti. Kyseessä on Pinot noir Argentiinan eteläkärjestä, Patagoniasta, joten lasissa piehtaroi kohtuullisen viileän alueen viini. Sen tuoksu on alkuun lukossa, mutta aukeaa dekantoimalla kohtuullisen miellyttäväksi. Maku sen sijaan on yllättävän pitkä, kukkea, vaniljainen ja hillomaisen kypsä olematta raskassoutuinen. Mukana on aavistus greipinkuorta, mutta vähemmän kuin esimerkiksi chileläisessä Punto Alton Pinot noirissa. Viini kantaa runsaan alkoholinsa komeasti. Ostan uudelleen.
++++

Maistettu: Voga Italia Quattro 2006

Voga Quattro (9,05€) on sisilialainen viini, joka nostattelee kulmakarvoja työkseen. Viinin tuubipullo muistuttaa mainetta niittäneestä Voss-vedestä, mikä selittyy sillä, että tuottaja osti muotoilun samalta suunnittelupajalta kuin norjalainen artesaanivesi. Varsinaista ideavarkautta ei siten ole tapahtunut.

Piru veikkaa, että kimmoke pullon muotoiluun syntyi tarpeesta muokata viinistä salonkikelpoisempi polttoaine viinintuottajamaiden klubiskeneen, jossa kuosaava on jo pitkän aikaa vokottellut itselleen juntin leimaa lipittelemällä punaviiniä viihteellä.

Viinin väri taittaa reunoilla sinertävään purppuraan. Tuoksussa on tummia marjoja, lakritsaa ja hieman kanelia. Kuuman alueen tuoksu, niin hyvässä kuin pahassa. Viinin lämmitessä lasissa, leijailee nokkaan hento kynsilakanpoistoaineen tuoksu. Maku on kevyehköön kallellaan, hedelmävetoinen ja notkea; flavoriosastolta löytyy pyöreää luumua ja kirsikkaa. Lopetus tarjoilee latingin kipeästi kaivattuja tanniineja, jotka ovat hillityt, mutta maultaan karvaat, ja karkottavat ajatukset liiasta mehumaisuudesta.

Kokonaisuus ratkaisee, eikä se onnistu kiehuttamaan Pirun hornankattilaa paria poreilua enempää. Ollakseen tammeton punaviini, Voga Quattron hedelmäisyys on hähmäinen, ei tarpeeksi fokusoitunut. Viinin viilentäminen auttaa asiassa: se on parhaimmassa terässä pari pykälää viinikaanonin sumputtaman intuition neuvomaa lämpötilaa kylmempänä. Tällöin freesi linjakkuus korostuu maustekeekoilun jäädessä taka-alalle.

Kyseessä on mutkaton viini saapasmaan maaseudulta. Siinä ei ole pullon lisäksi mitään viileää, mutta se löytänee uutuuksia hamuavan kohderyhmänsä täsmäohjuksen tarkkuudella. Vaikka Viinipiru ei juurikaan syty viinistä, se ei todennäköisesti petä satunnaisen lipittelijän odotuksia. Asiakas maksaa erikoisen pullon tuomat lisäkustannukset ostoksessaan, joten on jokaisen oma valinta tarttuuko syöttiin.

Mikä: jännällä pullolla varustettu perusvalikoiman viini Sisiliasta, joka kannattaa nauttia kohtuullisen viileänä
Kenelle: tyylitietoiselle seuraviini-iloittelijalle
Kenelle ei: sille, joka olettaa että jännää muotoilua seuraa jännittävä viini

hinta vs. laatu:

ps. Voga Quattrosta on piisannut tähän mennessä juttua myös täällä sekä täällä. Muotoilu on mitä ilmeisimmin täyttänyt tehtävänsä!

pps. Pullo tarvitsee ulkonäöstään huolimatta korkkiruuvin avautuakseen: synteettinen korkki lymyilee piilossa muovin alla.

Maistettu: Cerquetta Frascati Superiore 2007

Rooman ympäristössä ei juurikaan tuoteta laatuviiniä, vaikka Ikuinen kaupunki lienee Milanon jälkeen saapasmaan suurin laatuviinien kulauttaja. Poikkeuksen muodostaa puolentunnin junamatkan päässä kaupungista sijaitseva Frascatin kylä, joka seisoo kukkulan päällä aikaa uhmaten muistutuksena siitä, että maaseudun romanttinen, kaunis ja pystyynkuollut tunnelma voi ulottua likipitäen suurkaupungin porteille saakka.

Frascati ylitti tovi sitten kansainvälisen uutiskynnyksen epäonnistuneiden putkiliitäntöjen seurauksena, joiden ansiosta erään alueen kylän suihkulähde suihkutti asukkaittensa riemuksi viiniä!

Lasissa on Alkon perusvalikoiman Frascateista toinen, Cerquetta Frascati Superiore (8,20€), joka valitettavasti haihduttaa myönteiset mielikuvat Frascatista nopeammin kuin tulipalo konkurssikypsän kapakan tilitiedot.
Cerquettan väri on oljenkeltainen, sen tuoksussa on vahaista vihreää omenaa, joka peittyy lähes kokonaan soraisuuden ja lyijyvaipan alle. Ajattele vanhojen kolikoiden käsiin jättämää metallista tuoksua ja yhdistä siihen kypsä omena, niin tiedät mistä jäät paitsi, jos noudatat Pirun suositusta olla ostamatta tätä viiniä.

Rautakankea on tarjolla myös viinin pirteähappoisessa maussa, mitä loppumaun karvaus korostaa. Hedelmää on kuitenkin miellyttävän paljon ja se on kypsää. Jos makua hallitseva kolikkotemppu poistettaisiin kuvasta, kyseessä olisi todennäköisesti nautittava viini, mutta jotta tähän ajatukseen voisi päätyä, tulisi uppoutua niin syvälle jossittelun suohon, että erään europarlamentikon kontrafaktualiseen spekulaatioon perustuva väitöskirjakin alkaisi tuntua relevantilta julkaisulta. Frascati kasvaa tuliperäisellä maalla, joten kyseessä on huutomerkin lailla esiin pomppaava esimerkki terroirin ilmenemisestä lasissa. Tällä kertaa tulivuorta olisi voinut olla hiukan Pompeiin kohtaloa kohtuullisemmissa määrissä. Kerro jos olet testannut viinin ja saanut eriävän kokemuksen.

Mikä: Valkoviini ikuisen kaupungin kupeesta, joka ei ole roomalaisen triumfin arvoinen tai tee kunniaa Frascatin pirteille valkoviineille

Kenelle: Kolikoihin kyllästyneelle numismaatikolle

Kenelle ei: Valkoviinin ystävälle, joka arvostaa raikkautta tai juotavuutta

Hinta vs. Laatu:

Lippulaivan uutuustuote: Giacosa Roero Arneis 2007

Piru kävi maistelemassa pari Artevinon maahantuomaa viiniä Palacessa järjestetyssä promotilaisuudessa. Mielenkiintoisin vastaan tullut uutuus oli lippulaivan valikoimista irtoava piemonten valkoviini, Bruno Giacosa Roere Arneis (28,40€). Viini oli rypäleelle tyypilliseen tapaan päärynäinen ja suutuntumaltaan leveä, mutta mineraalinen ja hapoiltaan piukka. Lisävivahteen pakettiin toi selväpiirteinen fenkolin aromi, joka toisiintui myös maussa. Tätä viiniä haluaisin kypsytellä hiljaisella tulella ja katsoa mihin se vuosien saatossa kurottaisi.

Tämänkertainen kuriositeettiviini löytyi Itävallan suunnalta Ruster Ausbruch Essenzin 2006 muodossa. Kyseessä on chardonnaysta ja welschrieslingistä valmistettu jälkiruokaviini, jossa on jäännössokeria huimat 429 g/l (kolminkertainen määrä verrattuna tyypilliseen sauternes-viiniin). Sormustimellisen testaaminen tuntui juoksevan hedelmäsiirapin lipomiselta. Ei ollenkaan huono viini ja niin hävyttömän riittoisa, että pullolla ravitsisi vaivatta kokonaisen suunnistusjoukkueen, jos se vain tajuaisi hoitaa nestetankkauksensa alkoholin muodossa.

Kyseistä Ausbruchia ei valitettavasti saa Alkon tilausvalikoimista, mikä on totuuden nimissä hyvä asia sekä sokerihumalan että suunnistusmenestyksen kannalta.

Thaimaalainen viini: Monsoon Valley Red & White

Teknologia ja sen mukana tullut ymmärrys on mullistanut viinimaailman kuluneina parina vuosikymmenenä. Siinä missä viininteko aiemmin nojasi sukupolvien aikana muotoutuneisiin traditioihin, joista osa oli hyödyllisiä ja osa haitallisia, se on tätä nykyä kytkeytynyt osaksi tieteellisen ymmärryksen sfääriä. Tieteellistymisen seurauksena viinin yleinen laatu on parantunut kohisten, jopa siinä määrin, että alkaa olla vaikeaa löytää kuuden euron viiniä, joka on juomakelvoton epäonnistuneen valmistusprosessin tai raaka-aineiden laadun vuoksi, ilman että pullossa on korkkivikaa. Viininviljelijät ovat oppineet läksynsä ja ymmärtävät paremmin mitä tarhoilla ja kellareissa tapahtuu. Suurin muutos näkyy kuitenkin siinä, missä viiniä 2000-luvulla kyetään viljelemään: lähes jokaisessa Yhdysvaltojen osavaltiossa, Intiassa, Brasiliassa ja Thaimaassa.

Thaimaalaisen Monsoon Valleyn viiniköynnökset kasvavat pääosin 60 kilometriä Bangkokista lounaaseen, vain muutaman metrin meren pinnan yläpuolella. Viinitalo on viimeisen päälle modernilla laitteistolla varustettu. Samaa ei voi sanoa työvoimasta: tila käyttää tarhoilla elefantteja. Satoja saadaan kaksi vuodessa, aivan kuten pesunkestävässä tropiikissa kuuluukin. Tätä ei olisi kovin moni uskonut todeksi 80-luvulla!

Monsoon Valley Whiten tuoksu on hivenen parfyyminen ja sen makuprofiili on miellyttävän heleä ja neutraali. Tämä colombardista ja paikallisesta malaga blancista valmistettu valkoviini on raikas ja hedelmäinen, toisin sanoen kaikin puolin kulauteltava viini.

Monsoon Valley Red edustaa uudenmaailman pekonirasvakoulukuntaa marjaisella viballa, mutta on makuprofiililtaan ohuempi kuin tyypillinen shiraz, mistä kiitos kuulunee paikalliselle pokdum lajikkeen. Viini ei pelaa aivan samassa sarjassa kuin White, mutta onnistuu kuitenkin kohtuullisesti.

Riisiviinin ja buddhalaisen helvetin otollinen suhde

Piru on jälleen mukana kuvioissa ja blogi jatkaa toimintaansa kelvolliseksi havaitulla tavalla. Parin viikon paussin voi summata toteamalla, ettei samoilu itämaisessa viisaudessa piehtaroivassa maailmankolkassa juurikaan viisastuttanut vanhaa viinisieppoa, joskin se tarjosi tukun muistoiksi luutuvia hetkiä, joihin on hyvä ripustautua kiikkustuolissa kuin hirttoköyteen; ellei viisaudeksi sitten lasketa ymmärrystä siitä, että bhutanilainen riisiviini on kammottava korvike bordeauxin clareteille. Bhumtangilainen hunajaviini sen sijaan piristää illan kuin illan ja johtaa varmoin ottein todellisuuden augmentoitumiseen, kunhan määrät vain vastaavat buddhalaista vieraanvaraisuutta.