Miltä maistuu täysin sulfiititon viini (tätä luomummaksi ei viini mene)?

Vuosi 2004 oli kaikin puolin normaali. Lukuun ottamatta tätä viiniä.

Tällä kertaa lasissa on kummajaisviinien kruunaamaton kuningas: Emmanuel Houillon Poulsard Arbois Pupilin 2004. Tämä Juran alueen viini ansaitsee tittelin kompromissittomalla linjalla, joka on siinä määrin luonnonmukainen, että jättää suurimman osan biodynaamisista viineistä kauas taakseen ja lietsoo hämmennystä. Viiniin ei muun muassa lisätä lainkaan suojaavaa sulfiittia, mikä mahdollistaa monenkirjavan (yleensä haitallisen) elämän suljetussa pullossa, etenkin jos lämpötilakontrolli ei ole kuljetuksen aikana täydellinen (mitä se harvoin on). Onko näin äärimmäinen viini hyvä asia? Maistuuko se hyvältä? Se selviää vain maistamalla.

Viini on väriltään Poulsard-rypäleelle tyypilliseen tapaan kevyt, mutta samea kuin heinäkuinen lampi. Sävy taittaa reunoilta granaattiin, merkkinä edenneestä oksidoitumisesta. Sokkona arvioituna väittäisin viinin olevan pilalla, huolimatta siitä, ettei sitä ole suodatettu tai kirkastettu. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin tuottajan valitsema tapa valmistaa äärimmäisyysviiniä.

Tuoksussa on läsnä vahvasti brett, suomeksi sanottuna lehmän lanta ja hiiren papanat, jonka peittävän vaipan alta erottuu etikkainen vire, jota ryydittää hivenen imelä puolukkaisuus. Maku eroaa tuoksusta monin tavoin. Ennen kaikkea siksi, että se on puhdas ja fokusoituneen raikas kirsikkaisine flavoreineen. Varsin herkullista alkumakua seuraa sinihomejuuston, tuhkan ja kauran flavorit (nämä ilmestyivät vasta kun pullo oli ollut yön yli auki). Myös pientä hiilihappoisuutta on havaittavissa maun keskivaiheilla. Viini on ilmeisesti käynnistellyt käymistä myös pullottamisen jälkeen. Tanniineja ei ole nimeksikään, mutta happoja löytyy miellyttävissä määrin. Pullokohtaiset erot ovat siinä määrin suuria, ettei tätä viiniä ole mielekästä arvioida kuin yksittäisinä kappaleina.

Emmanuel Houillon Poulsard Arbois Pupilin on kaiken kaikkiaan vitsikäs viini, kategoriansa pisimmälle venetytte arvaamaton esitys, jossa on aivan liikaa brettia, mutta jonka hutun keskellä soi herkullisen puhdaspiirteinen hedelmä. Jos haluat ottaa kantaa sulfiittikeskusteluun (kuinka paljon, jos ollenkaan) kokemuksen syvällä rintaäänellä, maista tätä. Yhteenvetona todettakoon, että rajansa kaikella.

ps. Viiniä sai ainakin tovi sitten Huvilakadun La Petite Maisonissa!