Fuetia ja Riojaa

Pilvisen heinäkuisen kesäpäivän taipuessa viileähköksi illaksi, pinosin läjän koivuhalkoja takan takaseinää vasten ja raapaisin tulitikun, jonka kuljetin halon kaarnan luokse. Sitten istuin sohvan nurkkaan ihastelemaan liekkien levottomuutta. Tätä ennen olin kuitenkin noutanut kesäpaikkani rajallisesta viinikätköstä pullon Faustino V Reservaa 2004 (15,49€) ja siivuttanut viinin painikkeeksi runsaan palan katalaanisalamia, fuetia, jonka olin poiminut matkaani Helsingistä. Sitten nostin jalat pöydälle ja hörppäsin viiniä. Mainio hetki, jota hellin jo nyt ajatuksissani sysitalvella. Riojan ja fuetin yhdistelmä on saumaton, eikä Faustino ole pölyttyneestä pullostaan huolimatta lainkaan huono Rioja-viini, päinvastoin. Se on maukas, antava viini, joka ylläpitää alueen perinteistä pitkää kypsytystä suosivaa tyyliä olematta yltiöpäisen tamminen. Saman herkullisuuden olen huomannut Faustinon I Gran reservasta 1996 (22,50€) (jonka valitsin erääseen minitastingiin alkujaan jonkin sortin vitsin nimissä, minkä nyt häpeän tunnustaa), joka on, jos mahdollista, vielä pölyttyneemmän näköinen pullote. Huoli pois, kyseessä on teeskentelemätön, mutta suuri viini, joka viettelee aistit hyvin dekantoituna ja tarjoaa leveän makukokemuksen, joka on parhaimmillaan simppelin aterian kumppanina. Yrmeä maalaisherttua pullon etiketissä alkaa näyttää sympaattiselta viimeistään pullon puolessa välissä.

Varsinaisesti ajan hengessä elävää vaikutelmaa ei tee myöskään Marqués de Riscal Reserva (18,99€), jonka ympärille on kiedottu kultaiset metallilangat katinkultaisiksi käädyiksi, jotka houkuttelevat harakoita luokseen. Viini on valitettavasti kohtuullisen persoonaton. Se pelaa varman päälle tylsyyteen saakka ja on helposti unohtuva kuin kaupungin vilinässä ohitsekiitävä kasvo, eikä edes katalaani-fuet kykene korottamaan viiniä mittaansa korkeammalle.

Mutta Faustino, se on toista maata. Faustino on kuin viinillinen antiteesi Helsingin hybristä ihailevalle, eksistenssin ulkokuoreen jumiutuvalle eetokselle; kuin Reino-tohvelit aikana, jona Kari Tapio yhä oli töppösten ainoa julkikäyttäjä. Se ei ole lainkaan huono asia, onhan kahden etunimen yhdistelmällä siunattu iskelmäratsu luottamusta herättävä esimerkki pysyvyydestä nahkansa hysteerisen rantakäärmeen lailla luovassa maassa.

Missä aarteesi lepäävät?

Varoittava esimerkki Helsingin Käpylän suunnalta, vorojen mukaan lähti kokoelma viinejä taloyhtiön kellarista. Nips-naps, lukko poikki ja saaliin kimppuun. Vartin uutisoinnissa ei sinänsä ole mitään yllättävää, asosiaalisen aineksen persous sekä laatu- että laaduttomiin juomiin on hyvin dokumentoitu Ryysyrannan ajoilta lähtien. Lukijan silmiin pistää kuitenkin maininta ”Kellarista lähti vääriin käsiin noin 20 pulloa kotimaisia ja ulkomaisia vuosikertaviinejä sekä kaksi pulloa Camparia”.

Koska Suomessa ei tiettävästi vielä valmisteta perinteisiä vuosikertaviinejä, saattaa voroa odottaa karu yllätys, kun hän korkkaa Chateau Nummipusulan tai Kurikan Cabernetin. Todennäköisesti kätkössä on silti ollut marjoista valmistettuja tilaviineja, jotka eivät iske yhtä syvää lovea lompakkoon kuin varsinaiset arvoviinit.

Tarinan opetus piilee Coppolan cosa nostran tunnetuksi tekemässä viisaudessa, jonka mukaan ystävät kannattaa pitää lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä (vaikka ne olisivatkin kirpun peräpäästä punertavan värinsä perinteisesti hankkineita Campari-pulloja).

Uusi syy suosia Dubaita?

Dubai kasvoi talouslamaan asti nopeammin kuin Wallstreetiläisen palkkapussi

Jos olet kuten minä, etkä paikalla käymisestä huolimatta keksi tyydyttävää syytä Dubaissa lomailuun, kukaties tästä on apua. Dubain lentokentälle on avattu poikkeuksellisen kalliisiin viineihin erikoistunut putiikki, jonka listoilta löytyvät muun muassa Petruksen legendaarinen vuosikerta 1947 (12,500$/pullo) sekä Domaine de la Romanée-Conti 2005 ($27,778/pullo).

Viinikauppa sopii emiraatin tyyliin kuin nakutettu, alkoholikielteisistä laeista huolimatta (ja juuri niiden takia, koska Dubai on vastakohtien temmellyskenttä absurdiin asti). Mikäli voit yhdistää lomaasi Petruksen, keinotekoisen saaren, arabialaisen raviratsun ja keon veritimantteja, uskon että syy löytyy kuin itsestään.

Asiasta uutisoi Decanter.

Vierailu Nicolas Jolyn La Coulée de Serrantilla osa 2

Rupattelutuokio on saaneet minut unohtamaan, että Joly on ennen kaikkea viinintekijä. Monsieur poistuu vastaanottamaan puhelun ja kehottaa lähtiessään maistelemaan viinejä sillä välin. Maistan vuosikerran 2007 läpi ja olen vakuuttuneempi kuin odotinkaan. Viinit ovat vallan upeita: persoonallisia, runsaita ja juotavissa jo nyt (pidin nuoresta 2007:sta itse asiassa enemmän kuin viikkoa aiemmin maistamastani 2002:sta). Ne ovat eloisia, kerroksellisia ja raamikkaita olematta piiruakaan oksidoituneita. Huh, nämä viinit ovat hedonistisia nektareja ja vuosikerran lopputulos mitä mainioin. Harmi, ettei kukaan tuo viinejä tällä hetkellä Suomeen, etenkin edullisempia Savennières Roches-aux-Moines Clos de la Bergerieta ja Savennières Les Vieux Closia.

Kun Joly palaa puhelimesta, hekumoimme hetken viineillä, mutta se loppuu, kun mainitsen vierailleeni Pierre Larmandierin luona Champagnessa. Joly terävöityy ja virkkoo, että antoi Larmandierille potkut biodynaamisesta ryhmästä, syystä, jota ei tarvitse hienotunteisuuden nimissä tässä toistaa. Olen yllättynyt käänteestä ja huomaan päätyneeni keskellä biodynaamista draamaa. Komponenttien ollessa biodynaamisuus ja kourallinen lujatahtoisia persoonia, tuntuu cocktailin lopputulema olevan volatiilia laatua. Intohimoisten viinintekijöiden välinen yhteisymmärrys ei aina ikäänny samalla tavalla kuin heidän valmistamansa viinit.

Nicolas Jolyn viinit ovat mitä herkullisimpia ja vaikka hänen ajattelunsa on esoteeristä, teemat joita ajattelu käsittelee ovat universaaleja ja resonoivat ajassa. Vaikka nihilistisenä ihmisenä vältän kohtaamista agendojen määrittelemien realiteettien kanssa, seuraavien asioiden edessä antaudun: Pallo ei voi hyvin, lajeja kuolee sukupuuttoon (tutkijat sanovat, että tahti on jo nopeampi kun dinosaurusten päätyessä esihistorian kirjoihin varoittavana esimerkkinä). Ilmakehä lämpenee hallitsemattomasti ja vaikka emme voi olla sataprosenttisen varmoja, että muutos on kokonaan ihmisen aiheuttama, käänteen seuraukset kohdistuvat suoraan ihmisten elinoloihin. Hedelmättömyyttä esiintyy taajemmin kuin ennen ja pandemioiksi äityviä viruksia syntyy rinta rinnan antibioteille vastustuskykyisten superbakteerien kanssa. Samalla miljardi ihmistä menee nälkäisenä nukkumaan ja talous on säpäleinä.

Aivan kuin planeetta pyrkisi harventamaan päälukua luovin keinoin huomattuaan, että vanha kunnon rutto on menettänyt tenhonsa? Itse en olisi kovinkaan yllättynyt, jos kävisi ilmi, että pallon muotoinen möhkäle sisukseltaan sulaa massaa osaa ajatella laatikon ulkopuolella, mikä tosin kertoo enemmän minusta kuin fysiikan opettajastani. Mutta mene ja tiedä, vakavasti, Viinipiru ei osaa sanoa mistä lopulta on kyse ja mistä ei, mutta hieman päässä humisee kun asiaa ryhtyy pohtimaan, ja hyvä niin.

Vaikka en miellä itseäni viherpiipertäjäksi tai ole lainkaan varma onko omatuntoni yhteisöllinen ulottuvuus surkastunut vai myös näivettynyt, koen että Joly on oikealla asialla suitsiessaan maatalouden tehotuotantoa, sillä viime vuosisadalla huippuunsa hiotut markkinatalouden mekanismit ovat kriisiyttäneet saman pelilaudan, jota ne kasvoivat dominoimaan. Mitä tapahtuu jos heinäsirkkaparven logiikalla toimiva talousjärjestelmä jatkaa voittokulkuaan kriisistä toiseen? Kukaties vihreä vallankumous syö lapsensa ja seuraavien sukupolvien elämä muuttuu kohtuuttoman vaikeaksi? Ajatukset Pääsiäissaaren sivilisaation iltaruskosta käväisevät mielessäni istuessani ehtoota Ranskan maaseudulla.

Joly ei kuitenkaani itse julista tuhoa, se on Viinipirun lisäämä salainen mauste dramaattisia sävyjä tapailevaan blogipostiin. Joly nimittäin uskoo, että uuden sukupolven myötä asiat muuttuvat paremmiksi. Hän toteaa, että maailmansodissa kuolleet sielut ovat palanneet, eivätkä halua tehdä samoja virheitä toistamiseen. Tämän lausuessaan hän ei näytä laisinkaan ihmiseltä, joka epäilisi uudelleensyntymän todenperäisyyttä. Aika näyttää onko optimismiin aihetta.

Mutta lienee tarpeen lakata naputtelemasta ruutua täyteen sanoja ja summata haparoivat ajatukset nipuksi. Kehotan maistelemaan biodynaamisia viinejä ja toteamaan itse, huomaatko eron laadussa. Valitse lähestymiskulmaksesi liioitellun jäätävä pragmatismi. Jos sattumalta toteat luomuviinien laadun ylivertaiseksi, voit olla huoleti: niiden suosiminen ei ole kohdallasi sen enempää ekoteko kuin poliittinen kannanotto, ainoastaan talonpoikaisjärjen sanelemaa siekailemattoman pragmaattista hedonismia (joka edesauttaa samalla sattumalta nautintobisneksen jatkumista juuri näin mainiona myös tulevilla polvilla). Testaa siis itse ja anna johtopäätösten versota omista kokemuksistasi!

Lähtiessäni Jolyn luota, ajatukseni hyrräävät ja tunnen virkistyneeni, vaikka pitkä keskustelu olisi saattanut käydä voimille. Astelen Coulée de Serantin tarhan laitaa ja katselen vehreitä maisemia. Kuinka mainio viinintekijä ja kuinka mainio miekkonen.

Väläyksiä paikan päältä

@Ruinart

@Ruinart

Pol Roger@Epernay

@Chablis

Brocard@Chablis

@Chablis

@Chablis

@Saumur, Loire

Mauttomuutta@Mouton Rotcshild

@St. Emilion

Logis au Ramparts@St. Emilion

Pierre@Moulin Du Cadet, St. Emilion

@St. Emilion

@La Mission Haut-Brion

@Haut-Brion

@Haut-Brion

@Mouton Rotschild

Tatuoitu viinihyypiö@San Sebastian

Vierailu Nicolas Jolyn La Coulée de Serantilla osa 1

Nicolas Jolyn huvila sijaitsee Loire-joen varrella Savennièresissa, metsäisen kukkulan päällä, muutaman kymmenen metrin pudotuksen harjanteella. Talolle johtava polku halkoo hyvin hoidettuja viinitarhoja ja kumpuja, joilla vapaana jaloittelevat hevoset laiduntavat. Perillä tapaan Jolyn tyttären, Virginien, joka kertoo että isä haluaa tavata vieraansa työhuoneessa. Vanhoilla huonekaluilla sisustetussa huoneessa on täpötäysiä kirjahyllyjä ja kellastuneita paperipinoja, lehtileikkeleitä, tähtikarttoja ja romaaneja. Niteiden nimissä vilahtaa astrologiaa, Steinerin biodynamiikkaa ja poliittista historiaa. Oven pielessä, iltapäiväisten auringonsäteiden lämmittämällä paikalla, makaa iäkäs kultainen noutaja, joka tervehtii vieraita haukahduksella jaksamatta varsinaisesti nousta jaloilleen. Ikkunasta avautuu suora näkymä Coulée de Serrantin tarhalle, ilmassa leijailee pöly.

Jolyn trio sotkuisella työpöydällä

Coulée de Serrantilla on oma appelaationsa, mikä on kohtuullisen poikkeuksellista jopa poikkeuksista koostuvassa viinimaailmassa.

Hetken kuluttua Nicolas Joly astuu huoneeseen, asettautuu kauhtuneeseen nojatuoliin ja aloittaa keskustelun, joka jatkuu liki tauotta puolitoista tuntia ja katkeaa vain puheluun, jonka Joly ottaa Yhdysvalloista. Enimmäkseen puhuu Joly, joka on täynnä pidikkeetöntä intoa, jopa vimmaa. Hän nauraa karismaattisesti, pudottelee sanansa harkitusti, laskee äänensä toisinaan kuiskauksen tasolle, huudahtaa ja levittää sitten kätensä, vain hypätäkseen seuraavaan aiheeseen, joka versoaa edellisestä yllättäviä polkuja pitkin. Hetkittäin tuntuu kuin huone olisi täynnä pieniä perhosia. Joly on taitava puhuja ja hänen läsnäolossaan on vangitseva ulottuvuus. Koko aikana emme juurikaan puhu hänen viineistään.

Onko kyseessä esoteerinen mystikko, visionääri, joka palauttaa massateolliseksi lipsahtaneen viinikulttuurin juurilleen, rönsyilevä salaliittoteoreetikko, hurmoshenkinen profeetta, mestariviininvalmistaja vai poliittinen provokaattori, riippuu pitkälti katsontakulmasta. Kukaties hän on näitä kaikkia?

Maestro nojatuolissaan osa 1

Maestro nojatuolissaan osa 2

Joly aloittaa keskustelun toteamalla, ettei aurinko ole ollut normaali kolmeen kuukauteen. Auringonpilkut ovat kadonneet. Tämä näkyy myös viljelmillä: rypäleet eivät voi hyvin ja ne kypsyvät väärään tahtiin. Joly pelkää, ettei hän välttämättä voi valmistaa tänä vuonna viiniä lainkaan. Kukaties biodynaamisuus onnistuu kumoamaan vaikutukset, Joly pohtii. Samaan hengenvetoon hän toteaa näennäisen huolettomana, että odottaa tulevana syksynä mullistuksia, jotka ovat lähtöisin auringosta ja tuhoavat maailmaa kiertävät satelliitit, jotka häiritsevät luonnon frekvenssejä. Magneettiset navat saattavat myös kääntyä samalla, minkä aiheuttama hetkellinen nollapiste johtaa ihmiskunnan loppuun sellaisena kuin me sen tunnemme. Ennustus liittyy auringon toimintaan, sekä Zodiakin tähtikuvioon, mutta en pysy tähtikartalla loppuun saakka.

Joly ei usko ilmaston lämpenemiseen, vaan värähtelytaajuuksiin, frekvensseihin, joiden häiriintyminen tuottaa planeetan nykyiset oireet. Hänelle puheet kasvihuonekaasuista ovat harhautus, jonka avulla ihmiset vieroitetaan totuudesta. Planeetan tilanne voitaisiin Jolyn mukaan korjata kohtuullisen nopeasti biodynamiikalla, samaan tapaan kuin viinitarha dynamisoidaan, mutta filosofia tulisi ulottaa viininviljelyä laajemmalle. Tämä ei kuitenkaan ole varjoissa viihtyvien valtaklikkien etujen mukaista, jotka Jolyn mukaan hallitsevat USA:n armeijan kehittämällä teknologialla tätä nykyä maailman sääjärjestelmää aiheuttaen maanjäristyksiä eri puolilla planeettaa.

Nicolas Jolyn mielenkiintoisessa seurassa on poikkeuksellisen vaivatonta unohtaa, että keskustelee viinintekijän kanssa. Havahdun ajatuksistani kun huoneeseen tuodaan tarjottimella kolme tilan viiniä vuodelta 2007. Joly naureskelee, koska viinejä ei ole dekantoitu, vaikka tapaa itse painottaa tilan viinien dekantoimisen tärkeyttä. Kunnon huljuttelulla homma hoituu. Ei muuta kuin nokka kohti lasia, tätä varten ajoin halki puolen Ranskan.

Jatkuu…

ps. tsekkaa muutaman kuukauden takainen WLTV-episodi, jossa Joly on Vaynerchukin vieraana, mikäli et ole nähnyt sitä

Champagnen uudet kujeet: vierailu Larmandier-Bernierillä

Pierre Larmandier on vakavan oloinen mies. Hän ei uhraa aikaa turhanpäiväiselle keskustelulle, mutta vaihtaa ajatuksia mielellään triviaaleistakin seikoista, jos aiheena on viini (”Luuletko, että alkoholimonopolinne kestää vielä aikaa?”, hän kysyy yllättäen ja kehuu hetken päästä Carla Brunin vaikutusta Sarkozyyn). Hän on vierailun aikana intensiivinen ja suoraviivainen, maanläheinen ja rento, mutta on samaan aikaan varautunut, ikään kuin luodaten voiko muukalaiseen luottaa. Hän on omistautunut, kulmikas ja inspiroiva.

Larmandier-Bernierin samppanjatila on sekoitus modernia, traditiota ja kumouksellisuutta. Vierailulle saapuva huomaa ensin modernin kellarirakennuksen, joka on sisustettu nykytaiteella. Alas johtavien portaiden takaa paljastuu kellari, josta löytyvät uuden aikaiset gyropaletit ja lämpötilasäädellyt terästankit. Teknologisesti varusteltu kellari saattaa johtaa vierailijan ajattelemaan, että kyseessä on tuikitavallinen pieni samppanjatila. Eron huomaa pelloilla, joilla Larmandier ruiskuttaa köynnöksille tuholaismyrkkyjen sijasta biodynaamisia sekoituksia. Myös kellarissa hän tekee asiat toisin, mistä lisää hetken kuluttua.

Larmandier ei toteuta biodynaamisuutta dogmaattisesti. Hänen päämääränään on valmistaa parasta mahdollista viiniä, joka ilmentää samalla onnistuneesti maaperää, jolla köynnökset kasvavat. Koska biodynaamisuus näyttää tuottavan parhaan mahdollisen lopputuloksen ja nautinnollisimman viinin, Larmandier hyödyntää sen oppeja ja menee jopa muita alueen biodynaamisia viljelijöitä pidemmälle. Ennen kaikkea hän on rationaalinen viinintekijä, joka punnitsee oppien hyödyt käytännön testeissä.

Larmandier toistaa kahdesti vierailun aikana, ettei biodynaamisuus yksinään riitä. Tällä hän tarkoittaa, että sertifioitu biodynaamisuus on askel oikeaan suuntaan, mutta vaillinainen, koska se sallii muun muassa kasvatettujen hiivakantojen käytön. Larmandier käyttää viiniensä vinifoimiseen vain villejä hiivoja, mikä erottaa hänet esimerkiksi Fleurysta. Tästä pitkälle viedystä linjasta huolimatta, hän kertoo ottaneensa biodynaamisen sertifikaatin vain Nicolas Jolyn mieliksi. Asia, mistä pitää kysyä Nicolas Jolylta, jahka tapaan hänet parin päivän päästä.

Larmandier-Bernier tuottaa vuosittain noin 150.000 pulloa köynnöksistä, joista enemmistö on Chardonnayta. Köynnökset ovat pääasiassa kohtuullisen vanhoja, mikä on Pierren mukaan mainio asia, sillä nuorten köynnösten kanssa on ilmennyt ongelmia sekä liiallisten satomäärien että tuholaisten kanssa. Rypäleiden kasvatuksessa pyritään maksimoituun kypsyyteen, minkä maistaa lasissa. Viinien fermentoimiseen käytetään terästankkien lisäksi suuria tammitynnyreitä. Tammi ei varsinaisesti vaikuta lopputuotteen makuun, mutta tynnyrit hengittävät, jolloin viini Pierren mukaan elää.

Piru maistoi vierailullaan viisi tilan viiniä, joista mielenkiintoisin oli Rosé Saignée, joka on nimensä mukaisesti valmistettu perinteisellä saignée-metodilla. (Champagnessa rosé valmistetaan sekoittamalla tarkasti rajatulla alueella valmistettua Pinot noir-punaviiniä samppanjaan. Näin tehdään, koska siten lopputuloksen värisävyä voidaan kontrolloida. Saignée-metodin värisävyn kontrolloimattomuus on suurille samppanjataloille ongelma, koska ne pyrkivät parhaan laadun sijasta tasalaatuun. Kaikkialla muualla Ranskassa puna- ja valkoviinin sekoittelusta heilahtaa nopeasti häkki.)

Larmandierin Rosé Saignéen erilaisuuden huomaa lasissa helposti. Se on ainoa kohtaamani samppanja, jonka rypäleen voi todella tunnistaa Pinot noiriksi, sekä tuoksunsa että makunsa puolesta. Viini on herkullisen puhdaspiirteinen ja raikas, kuten tilan muutkin samppanjat. Rypäleet ovat täysin kypsiä, eikä pelkoa vihertävistä mauista ole. Vierailulta mukaan tarttui myös tilan vedet kielelle herauttava perussekoitus, jossa on 85% Chardonnayta (15% Pinot noiria), sekä runsailla mauilla siunattu yhden palstan Chardonnay, joka on nimetty kylän mukaan Terroir de Vertukseksi.

Alla Pierren terveiset Viinipirun lukijoille:

Samppanjaa, samppanjaa, samppanjaa

J. Lassalle luonnollisessa ympäristössään, talon olohuoneessa

Aloitin lyhyenlännän visiittini Champagnen maakuntaan nautiskelemalla reimsiläisessä brasseriessa jaetun pullon Bruno Paillard brutia, joka oli miellyttävä perussamppanja ilman sen suurempia fanfaareita. Iloisemman yllätyksen koin vieraillessani seuraavana päivänä J. Lassallella kiven heiton päässä Reimsistä.

J. Lassalle on pieni, noin satatuhatta pulloa vuodessa valmistava talo, joka on nimetty isoisän mukaan ja joka viljelee kaikki viineihin käytettävät rypäleet omilla maillaan (mikä on Champagnessa harmillisen harvinaista). Lassalle on erikoinen myös toisesta syystä: sitä pyörittää kolme sukupolvea saman perheen naisia. Kellaria esitelleen Angélinen puheista sai käsityksen, ettei miehiä myöskään kaivata sotkemaan sulavasti pyörivää operaatiota.

Lassallen viinien laatu on korkea, kiitos tinkimättömien valmistusmetodien. Talon NV-samppanjoita kypsytellään pitkään, yleensä jopa 4-5 vuotta ennen markkinoille toimittamisesta ja vuosikertapullotteet saavat ikääntyä 7-10 vuotta kellarin hämärässä. Talon perussamppanja on verrattoman maukas kuplajuoma, jonka mineraalisessa maussa on aavistuksen suolainen reuna. Kyseessä on samaan aikaan ajatuksia herättävä ja kulauteltava samppanja, jota ei yksinkertaisesti voi jättää lasiin seisomaan yli viideksi minuutiksi. Koska olen mieltynyt talon tyyliin, tilasin samalla kaksi laatikollista, jolloin perussamppanjapullollisen hinnaksi tuli DHL-kuljetuksenkin jälkeen vain 21 euroa. Kyllä matkailu kannattaa.

Seuraavaksi pistäydyin Francoise Bedelilla maistelemassa biodynaamisesti valmistettua samppanjaa. Biodynaamisia samppanjataloja on Champagnen maakunnassa Christellen, perheen tyttären, mukaan vain viisi kappaletta (joista itse tiedän Selossen, Fleuryn, Larmandier-Bernierin ja Bedelin). Lilliputtimainen tila tuottaa vain 50.000 pulloa vuodessa ja on erikoistunut samppanjoihin, joita kutsuu nimikkeellä brut naturel, joihin ei lisätä grammaakaan sokeria korkinvaihdon yhteydessä autenttisen makumaailman säilyttämisen takaamiseksi. Tilan samppanjoista monet ovat Pinot meunier painotteisia, hedelmäisiä, melko paahteisia ja aromeissaan hiukan savuisia, jopa ruudin tuoksuisia (vaimoni mukaan tuoksuista erottui ilmiselvä rusina, joten olen todennäköisesti hukassa savujeni kanssa). Viinit eivät olleet yhtä säväyttäviä kuin Lassallen samppanjat ja valmistustapansa vuoksi hinnakkaita, joskin silti tasokkaampia kuin monien jättitalojen geneerisen vihertävät samppanjasekoitukset.

Fleury valmistaa mielestäni tällä hetkellä parhaat perussamppanjat, J. Lassallen pinkoessa tiiviisti kintereillä. Vierailen piakkoin myös Larmandier-Bernierillä, joten saa nähdä muuttaako Pirun samppanja-ranking muotoaan tulevissa tulikokeissa. Ennen sitä, ei muuta kuin testaamaan uusia samppanjan ja ruoan yhdistelmiä paikalliseen bistroon.

Tositarina historiasta: ovela viinitalo

Suukottelu ei tulisi kyseeseen näiden tuimien rouvien kanssa

Vielä viimeinen ennakko-ohjelmoitu posti ennen Ranskan kuulumisia (tällä hetkellä olen oikeasti jo paikan päällä, toivottavasti navigaattori on johdattanut minut ulos Pariisista, enkä kierrä Riemukaarta loputtomasti tai ole päätynyt Seineen).

Hauska yksityiskohta viinin historiasta tarttui atraimeeni lueskellessani Wine & Philosophy nimistä opusta (laadultaan epätasainen teos, joka sisältää kuitenkin erittäin mielenkiintoisen puheenvuoron muun muassa Jamie Goodelta) Etelä-Helsingille tarjotussa auringonpaisteessa, hikikarpalot otsalla ja espresso-kuppi kourassa (missä viini oli? Kello oli jo 11). Alla kirjan viitoittama kuvaus siitä, miten Kalifornian Sonomassa yhä toimiva Pedroncelli selvisi kieltolain kurimuksesta vuosina 1922-1930 (Beringer valmisti ehtoollisviiniä).

Kieltolaki teki nimensä mukaisesti alkoholin myynnistä, valmistamisesta ja nauttimisesta laitonta, mutta salli viinirypäleiden kasvattamisen, aivan kuten ennenkin (rypäleistä voi tehdä muutakin kuin viiniä, uskokaa tai älkää). Pedroncelli valmisti rypäleistään tiiliskiven näköisiä paketteja, jotka koostuivat kuivatuista rypäleistä ja joita myytiin suoraan kuluttajille. Koska alkoholi oli pannassa, rypäleistä koostuvan viinitiiliskiven kyljessä oli seuraava varoitus:

– Älä koskaan liuota kylmään veteen
– Älä lisää hiivaa
– Älä anna käydä kahta viikkoa

Viimeisin ja kaikkein merkittävin varoitus kuului:
– Älä missään tapauksessa laita tuotetta suuhusi