Pirun Korporaatio ja ”kirjan kannen julkkarit”

Kävin aamutuimaan Heikelä Korporaatiossa vierailemassa. Hauskaa oli. Puoli tuntia studiossa hujahti ajassa, joka tuntui lähinnä viideltä minuutilta. Läpänderiä kirjasta ja viinistä muutoinkin. Klikkaa kuvaketta, jos haluat kuunnella vartin kestävän podcastin. Olen viinien Timo Soini, muuten.

Jyrkkien rinteiden rypäleet

– Tuossa suunnassa on Italia, sisilialainen Giuseppe Brancatelli sanoo ja viittoo kädellään kohti horisontissa siintävää merta. Sisilialainen asennoituminen emämaata kohtaan ei jää epäselväksi.

Toljotan avautuvaa näkymää hikisenä. Olen juuri kiivennyt useamman sata metriä jyrkkää rinnettä ylös Monte Ilicen viinitarhan huipulle, mikä on omiaan tuottamaan korkeanpaikan kammoa sekä puuskutusta, jotka ovat luonteva seuraus tarhaa halkovan serpentiinipolun tarpomisesta kolmenkymmenen asteen kuumuudessa. Vini Biondi-viinitilan omistaja on pistänyt viinikirjoittajan hikoikemaan hyvästä syystä.

Äkkijyrkkälle tarhalle ei ole rakennettu kivettyjä terasseja, joten ylhäältä sattumalta liikkeelle potkaistu kivenmurikka vierii pomppien huolestuttavan pitkään alas rinnettä ja katoaa lopulta näkyvistä. Viinintekijä kertoo kipuavansa reitin kaksi pari kolme päivässä ja tekee sen näkemäni perusteella kevyesti loikkien kuin vuoristokauris.

Monte Ilicen viinitarha syntyi kuten kukkula muutoinkin, Etnan muinaisen purkauksen seurauksena. Se kätkee sisäänsä kraaterin, jonka rinteillä kasvatettiin viiniä ilmeisesti jo antiikin aikaan.

– Maanvyöryjä ei juurikaan tapahdu, koska irtonainen maa ei pakkaudu, Giuseppe Braccatelli kertoo.
Tarhat hehkuvat ruskanpunaisina. Tällä kertaa syynä ei ole kuitenkaan syksy, vaan jatkuva kuivuus.

Punaiset ja valkoiset lajikkeet kasvavat tarhalla sekaisin ja ovat juuriensa osalta ungrafted, kuten viinikielessä sanotaan; niitä ei ole tarvinnut varttaa amerikkalaiseen juurakkoon.  Euroopan viinitarhat 1800-luvun lopussa tuhonnut phylloxera-kirva ei ole purrut Etnan tarhoihin, mikä tekee alueesta poikkeuksellisen. Kirvat eivät viihdy hiekkaisessa tulivuorimaassa.

Oudoissa paikoissa kasvavien hedelmäpuiden ja valtoimenaan rehottavien pusikoiden kanssa menestyvät köynnökset kuvastavat osuvasti koko Sisiliaa. Köynnösten seassa makaa mätäneviä luumuja ja persimoneja, aivan kuin muovijätettä ja muuta roskaa paikallisten teiden varsilla. Tunnelma on samaan aikaan poikkeuksellisen elinvoimainen ja jollain tapaa kuriton.

Maasta puskee esiin öljyisiä yrttejä, kuten villiä minttua, rosmariinia ja oreganoa, joiden eteeriset tuoksut muistuttavat itsestään vielä pitkään sen jälkeen, kun poimija on heittänyt ne pois kädestään. Käytin yhden iltapäivän hämmästellen villiyrttien tuoksujen ja makujen intensiteettiä. En ole koskaan nähnyt viinitarhoja, joiden aluskasvillisuus koostuu pitkälti syötävistä villiyrteistä, jotka ovat laadultaan kuin toiselta planeetalta verrattuna ruukuissa myytäviin kotimaisiin vastineisiinsa. Yrtit eivät ole tarhojen ainoa omituisuus.

– Katsopa tätä, Giuseppe Bracatelli sanoo ja poimii yrttien seasta mustan kivenmurikan, jonka laittaa käteeni.
Kivi on laavakiveä. Laava on kädessä kevyen tuntuista ja rakenteeltaan haperoa. Tulivuori on sylkäissyt sen tarhalle.
– Se on ilmestynyt tarhalle kuluneen kuukauden sisään. Pinnasta näkee. Samoin tuo. Tuo taas on jo muutaman vuoden ikäinen.
Tulivuori ei selvästikään nuku.

Etna on Euroopan aktiivisin tulivuori. Se sylkee kiveä ja tuhkaa ihmisten niskaan ennalta-arvaamattoman arvattavasti. Suurimmat näkemäni murikat olivat halkaisijaltaan puolitoistametrisiä. Sellaisia ei toki nähdä ilmassa kuin merkittävien purkausten aikana, mutta mahdollisuus moiseen on alati läsnä. Braccatelli puhuu asiasta aivan kuin olisi normaalia, että taivaalta sataa veden lisäksi raamatullista tulikiveä. Tulivuoreen tottuu, paikalliset sanovat, vain turistit jaksavat hämmästellä sitä. Se on totta. En kyllästy Etnan ihmettelyyn viidessäkään päivässä, vaikka vietän aikani sen rinteillä, sen huipulla ja milloin missäkin.

Jyrkillä tarhoilla ei voi käyttää koneita, mikä tekee työskentelystä sekä kallista että aikaavievää. Koska kuivuuden keskellä sinnittelevät köynnökset tuottavat minimaalisen pientä satoa, on ilmeistä, etteivät rinteen tarhat ole omistajilleen rahasampoja. Lähinnä mafiasta tunnetulla saarella ei ole aina helppoa tuottaa laatuviiniä. Hyvät Sisilialaiset ravintolat eivät myy Etnan viinejä. Kuten eivät huonotkaan. Suurin osa tuotannosta menee vientiin. Sisilialainen juttu, Braccatelli kertoo avaamatta ajatusta pidemmälle.
– Kerro ihmisille, että haluamme tehdä Etnan viinejä näin jatkossakin, mutta  että se on vaikeaa, Braccatelli pyytää lopuksi.
Kerrotaan, kerrotaan.

Etnan tuottavat ovat vaikeuksissa, koska Sisilian viineiltä ei varsinaisesti odoteta laatua. Enemmistö saaren tuotannosta on halpaa, täyteläistä ja mitäänsanomatonta viiniä. Etnan pullojen hinnat kipuavat kuitenkin tuotantolosuhteiden vuoksi tasolle, jossa ne kilpailevat chianti classicojen ja barbarescojen kanssa hyllytilasta. Se ei ole helppo markkinapaikka, etenkin ilman tunnettuutta.

Maineen puute johtuu ensisijaisesti laadun nuoruudesta. Vaikka alueen köynnökset ovat poikkeuksellisen vanhoja, nykyaikainen viinituotanto on uutta. Vielä 80-luvulla monet tuottajat valmistivat viininsä palmentolla, esihistoriallisella tammen rungosta ja satoja kiloja painavasta kivestä koostuvalla puristimella, joka näyttää lähinnä rooman imperiumin heittokoneelta. Muutos tämän päivän terästankkeihin vastannee hyppyä aikakoneella.

– Vanhassa maailmassa ei ole enää mitään löydettävää, mutta paljon uudelleenlöydettävää, Ciro Biondi toteaa. Hän on riitaantunut Giuseppe Braccatellin kanssa viime vuonna, lopettanut viinin valmistuksen Vini Biondilla ja perustanut lähes saman nimisen viinitilansa Etnan eteläpuolelle. Vaikka kumpikaan osapuoli ei kerro mistä todella on kysymys, välirikko vaikuttaa kuumaverisen sisilialaiselta kuviolta.

Puhutaanpa hetki vielä Etnan valkoviineistä, jotka muodostavat pienen osan tuotannosta, mutta ovat sellaisenaan laulun arvoisia. Etenkin päälajikkeen virkaa toimittava Carricante kykenee välittämään tulivuorimaan tiiviiksi pakatun mineraalisuuden kauniisti. Kreikan Santorinin makuhermoja hapoilla kutkuttavat Assyrtiklt tulevat väistämättä maistelijan mieleen. Tulivuorimaalta nekin.

– Kyse on sekä lajikkeesta, että maaperästä, mutta myös poikkeuksellisesta mesoilmastosta, Ciro sanoo ja selittää asian.
– Afrikasta puhaltava Sirocco-tuuli tulee merta pitkin, minkä vuoksi Sisiliassa on usein tukalankin kuuma. Kuuma ilma puskee Etnan rinnettä pitkin ylös, jolloin kylmä ilma pakenee alas. Yöt ovat varsin viileitä, hän lisää.
Totta, vaikka lämpötila kohoaa syyskuussakin 30:n asteeseen, öisin pelkkä t-paita on epäonnistunut valinta, huomaan palellessani Sisiliassa jo toistamiseen.

Lähtiessäni jään ihmettelemään Etnan viinien tulevaisuutta. Taloudelliset realiteetit ovat sitä kovemmat, mitä enemmän viininvalmistus kustantaa ja jos köynnökset sijaitsevat vaikeakulkuisissa paikoissa yli kilometrin korkeudessa tai liki pystysuorassa rinteessä, asetelma on haastava. Puhumattakaan siitä, että ikivanha köynnös, joita Etnassa on aivan riittämiin, tuottaa vain kilon rypäleitä. Se on naurettavan vähän. Onneksi maakunnassa on paljon aikaansaavia viinintekijöitä, joiden nuoret iät asettuvat kontrastiin muinaisten köynnösten kanssa. Mikäpä siinä puuhastellessa: luonto on suonut Etnalle erinomaisen maaperän, ilmaston ja lajikkeet.

Alla lista tuottajista, joiden viinejä suosittelen testaamaan:

Girolamo Russo
Passopisciaro
Vini Biondi
Ciro Biondi
Quantico
Graci
Tenuta di Fessina
Patria
Fattorie Romello del Castorie

Disclaimer: Etnan tuottajayhdistys maksoi osan matkakuluistani sekä ylläpitoni reissun aikana.

Sisilian salaisuus? Etnan viinit

Kiipesin aamulla Etna-tulivuoren päälle kolmeen kilometriin. Tai no, en varsinaisesti kiivennyt, koska maastoauton sisällä oli mukavampaa, mutta köpöttelin kyllä viimeiset sata metriä. Koska olen turisti, tein sen sortseissa, vaikka huipulla on silmin nähden lunta, minkä näkee kyllä kilometrien päästäkin, jos vain käyttää silmiään, aivojaan tai molempia, mitä en tietenkään tehnyt. Valokuvia, viiniä, kaksi tuntia tuulessa ja pois palemasta. Viinin kulauttelu lämmitti kohmeista kirjoittajaa alhaalla.

Etnan viinit ovat yksi Euroopan viimeisistä salaisuuksista. Ne ovat kuin Sisilian barbarescoja, pitkäikäisiä ja rakenteeltaan jämäköitä, miellyttävän kevyitä, mineraalisia ja parhaimmillaan varsin fokusoituneita.

Tästä on kiittäminen tuliperäisen maaperän lisäksi Nerello mascalesea, pienirypäleistä ja tiukoissa kimpuissa kasvavaa lajiketta, joka on sopeutunut Sisilian kuumuuteen hämmästyttävän hyvin. Lajike kypsyy myöhään: se poimitaan toisinaan vasta marraskuussa. Vastaan on tullut paljonkin viinejä, jotka ovat alkoholitilavuudeltaan maltilliset 12,5%.

Makuprofiilissa korostuvat raikkaus ja hapot, eivät viskositeetti ja hedelmän kypsyys. Aivan kuin luonto pyrkisi tuottamaan tulivuoren rinteillä tasapainoisia viinejä, missä onnistuu vuosisatojen suomalla varmuudella, vaikka luonto ei viiniä tuotakaan, jos tarkkoja ollaan, mutta siitä viis.

Joka tapauksessa ja siitä huolimatta, verrattuna muualla Sisiliassa yleiseen rusinaiseen Nero D’Avolaan, Etnan viinintuottajilla on käynyt melkoinen tuuri lajikkeensa kanssa.

Nerello mascalese on hedelmältään hieman kuin Sisilian toinen oma lajike Frappato, mutta profiililtaan kompleksisempi, vähemmän primäärinen ja rakenteeltaan raamikkaampi, hienojakoisissa tanniineissaan kuin raikkaampi versio Nebbiolosta, herkkusienimäisessä tuoksussaan ja silkkisessä suuruntumassaan kuin mikäkin Välimeren burgundi.

Nerello mascalese on eloisassa persoonassaan poikkeus maailman punaisten lajikkeiden kirjoissa. Siitä tuotetut viinit ovat parhaimmillaan pitkäikäisiä: alla olevassa kuvassa näkyvä viini vuodelta 1996 oli yksi maisteluiden parhaimmista. Olen melko lailla hullaantunut näihin viineihin, jos totta puhutaan.

Osa Etnan köynnöksistä on sata vuotiaita, vanhin vastaantullut käsittämättömät 250-vuotta. Näin vanhat köynnökset tuottavat niukasti rypäleitä, vain kilon köynnökseltä. Yhdestä köynnöksestä saadaan yksi pullo viiniä. Ei ihme että pullojen keskihinta liikkuu viidessätoista eurossa Italiassa (ja olisi varmastikin 25-35 euroa Suomen markkinoilla).

Etnan rinteellä sijaitsee myös Italian korkein tarha, joka löytyy luonnonpuiston reunalta ja peittyy usein tulivuoren pölläyttämään tuhkaan. Viimeksi vuori päästi laavavirrat valloilleen 2001, mutta pienempiä purkautumisia sattuu koko ajan. Esimerkiksi aamuinen kiipeilyni meinattiin perua, koska tulivuori on osoittanut viime päivinä elon merkkejä. Sen uumenista nousee valkoista uhkaavaa savua tälläkin hetkellä.

Ottaen huomioon Etnan viinien mineraalisen persoonallisuuden ja taustalla vaikuttavan tulivuoritarinan, pidän kohtuullisen hämmästyttävänä, etteivät Etnan viinit ole vielä nousseet uusia laatuviinejä alati etsivien sommelierien lemmikeiksi. Pidän todennäköisenä, että ne nousevat.

Disclaimer: Etnan tuottajayhdistys maksoi osan matkakuluistani sekä ylläpitoni reissun aikana.

Tulivuoriviinejä Etnassa

’Ei huolta, minä saan ajaa tästä. Olen presidentti’, hän sanoo ja ajaa yksisuuntaista vääräänsuuntaan ja kiihdyttää sitten 80 km/h pimeän pikkukylän kadulla. Giuseppe on Etnan tuottajayhdistyksen johtaja ja tullut ystävällisesti noutamaan minut kentältä lopulta 16 tuntia kestäneen varsin vaiherikkaan matkustuksen päätteeksi. Tuohon eteen kissa, lapsi tai aasi tai oikeastaan mikä vaan ja tästä kirjoittajasta tulee sisilialaista muussia, ajattelen, mutta yritän rentoutua. Melkein onnistunkin nähdessäni ensivilauksen Etnasta, josta paikalliset puhuvat hän-muodossa. Tulivuori on sukupuoleltaan mies, joten jos hetkenkään epäilit, että nainen saattaisi olla sopivampi kuvaamaan ailahtelevaa luonnonvoimaa, olit väärässä.

Perillä vanhassa kartanossa, joka toimii myös viinitilana, eteeni tuodaan herkullisinta pastaa mitä olen syönyt mies muistiin. Kyytipoikana toimii 30 aukinaista pulloa lähitienoon tuottajilta. Etnan reissuni on alkanut.

Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa

Hysss, myymme erikoisviiniä monopolille

Alla sellaisenaan luku piemontelaisen La Spinetta -viinitilan Giorgio Rivettin uutiskirjeestä, jossa käsitellään monopolien kummallisuuksia. Kuten sitä, kuinka tila, joka tuottaa 25.000 pulloa, voi myydä monopolille 120.000 pulloa baroloa. Vaikka esimerkin ei tarvitse missään tapauksessa olla Suomesta, mieleen nousevat silti alta parin kympin barbarescot ja eräät muut hinnoillaan yllättävät rajallisen saatavuuden tuotteet. Lukekaapa ajatuksella.

”Some concerns… How the market reacts, when wine monopolies turn into very powerful buyers…

Some of you might be very familiar with the system of wine monopolies importing the wines from around the world and controlling the sales in their market. If you live in Scandinavia or Canada, you are very aware of this concept. But even some States in the US, like e.g. Pennsylvania have a government / state controlled board that buys and sells alcohol.

Not all monopolies work the same way, there are great differences between LCBO, SAQ, Systembolaget, AGLC, LCLB, ALKO, etc.. For a winery like us, that would like to be present in all those markets, this gets very confusing. In addition there are agents between the monopoly and the supplier, that take care of the logistics and/or of the extensive bureaucracy. They are the middleman between supplier and government buyer.

Some of these monopolies are buyers of gigantic volumes and therefore have an enormous buying power. The people who work for them and make buying decisions, decide for containers and containers of wine. Most monopolies have different listings. The general one, that may continue over years, where each year the same product with the newest vintage will be purchased and sold or a special listing, where more high end products find their place with a selected vintage. The enormous buying power in some markets result into very compatible consumer prices, especially if no extra alcohol taxes are being imposed. Also the portfolio diversity might increase due to the importance of a monopoly buyer.

From the winery point of you a permanent general listing of a wine, which is produced in large quantity, is extremely desirable. The monopoly gives tenders (similar to a pitch in business consulting or marketing) for such listings and the suppliers are invited to submit a wine and to participate in the tender. Lucky is the producer who wins such a tender.

La Spinetta is very active in some monopoly markets, less in others, but a general listing we have not yet achieved. On the one hand this might be a pity on the other we are not obligated to provide a big quantity of one wine to just one monopoly customer, which might force us to reduce sales in other markets. Participating in a tender or not, we always watch developments in monopoly markets. And lately we have to admit, that we find it concerning to see, that producers win tenders with quantities that seem to exceed their production and with aggressively low prices that seem impossible to us. How for example may a Barolo producer, who’s vineyards allow a maximum production of 25.000 bottles, win a tender for 120.000 bottles? Very mysterious to us and a development that we as a quality producer and representative of Piedmont wine making find tremendously worrisome…”

Näytepätkää kirjasta: Chile

Mika Wistin kuvitusta

 Chile on onkimadon mallinen Etelä-Amerikan maa ja vähintään yhtä pitkä kuin kapea kokoelma erilaisia ilmastovyöhykkeitä, jotka sijaitsevat pääasiallisesti Tyynenvaltameren ja Andien vuoriston välisessä puristuksessa. Jotta maan pituudesta saisi paremmin käsityksen, ajattele mielessäsi onkimatoa, ja venytä se sitten Helsingin Tuomiokirkon portailta Saharan hiekkadyyneille saakka, niin ymmärrät kuinka pitkästä maasta puhumme.

Chilen viininviljely keskittyy 32:n ja 38:n leveyspiirin väliselle kaistaleelle, ennen kaikkea pääkaupunki Santiagon ympäristön Central Valleyhin, joka puolestaan jakautuu kolmeen ala-alueeseen, joista Maipo on suomalaisille varsin tuttu, koska sen niminen viini on maan kolmanneksi ostetuin punaviini. Sitä kannetaan handelista kotiin keskimäärin 2040 litraa päivässä, jokaisena päivänä, jona Alkon kassakone laulaa.

Jos puhutaan Chilen mielenkiintoisimmista viineistä, ne tulevat mielestäni muutama sataa kilometriä pohjoisemmasta, Elquin ja Limarin laaksoista, joilla Tyynenvaltameren viilentävä vaikutus tuo kaivattua jämäkkyyttä ja pirteyttä viineihin. Miksei myös Leydan alueelta, osittain samasta syystä.

Chile on mainio esimerkki modernin viininteon ja onnistuneen markkinoinnin yhteispelistä: vuonna 1980 chileläisen viinin vientiosuus oli alle puoli prosenttia tuotannosta, mutta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin se pyörii huikeassa 70 prosentissa, mikä tekee Chilestä maailman viidenneksi suurimman viininviejän heti Australian ja Euroopan jättiläisten jälkeen. Chile on varsin riippuvainen ulkomaan markkinoista: vaikka köynnökset saapuivat maahan jo espanjalaisten konkistadorien matkassa, chileläiset eivät ole samanlaisia viininlipittelijöitä kuin naapurissa asustavat argentiinalaiset, jotka ovat janoisempaa sakkia ja juovat valtaosan maansa viineistä.

Pienellä Suomella on osuutensa Chilen kansainvälisessä menestystarinassa, sillä maan viinejä  on nähty taajaan impivaaran myydyimpien listoilla. Chile on itse asiassa Suomen markkinajohtaja. Se anasti valtikan Espanjalta, joka hallitsi myyntitilastoja Kekkosen päivistä aina 2000-luvun alkupuolelle saakka. Melkoinen temppu sekä Suomelta että Chileltä, joilla ei päällisin puolin näytä olevan kovinkaan paljon yhteistä, ellei surkeaa edustusta Nobel-palkittujen listalla lasketa mukaan.

(… jatkuu kirjan puolella)

Kyllä vain, kirjan ennakkotilaus on käynnissä ja lähtenyt kuulemma rivakasti käyntiin. Useampi sata opusta tilattu. Kiitos jokaiselle viinikirjan hommanneelle ja vielä ehtii mukaan ennakkotilaushinnalla!

Maistettu: Notas de Guarda Carmenère (19,90€)

Monopolin hyllyttäjä on selvästi sotkenut etiketin musteisilla näpeillään

En pidä Carmenère-lajikkeesta valmistetuista punaviineistä. Pidän niistä itse asiassa niin vähän, että minua voisi kutsua Carmenère-vastaiseksi viinikirjoittelijaksi. Ennen kuin teilaat näkemykseni, salli minun kertoa miksi en kuulu chileläisen Carmenèren cheerleadereihin.

Carmenère ei ole helppo rypäle, vaikka siitä valmistetaankin helppoja viinejä. Se kypsyy epätasaisesti ja siinä määrin myöhään, ettei ongelmilta vältytä. Sen ominaispiirteisiin kuuluu suuri määrä pyratsiiniyhdisteitä, jotka ilmenevät paprikaan taittavana aromaattisuutena, mikä jättää minut kylmäksi. Siitä valmistetut viinit ovat kohtuuttoman usein tasapainottomia, vegetaalisia ja soppamaisia, etenkin laatupyramidin alemmassa päässä. Ne maistuvat ylikypsien ja vihertävien rypäleiden sekoituksilta, kuin raaoista rypäleistä valmistetuilta hilloilta. Siinä sitä syytä jo kerrakseen.

Ne muutamat Carmenèret, joita en ole aktiivisesti inhonnut, ovat olleet mukavia lähinnä siksi, että ne eivät ole maistuneet Carmenèrelta. Asetelma on ongelmallinen: jos viini on kelvollista vain siksi, ettei se maistu lajikkeelta, josta se on valmistettu, tilanteesta kumpuavaa problematiikkaa ei tarvinne selittää tämän perusteellisemmin.

Notas de Guarda ei tule näkemään seuraavaa asuntoa

Avoin mieli on kuitenkin ennakkoluulojen pahin vihollinen. Niin tälläkin kertaa. Santa Helenan valmistama Notas de Guarda Carmenère 2010 (19,90€) yllättää iloisesti.

Viinin muhevassa tuoksussa on kypsää boysenmarjaa, lankutuksen tuomaa mausteisuutta sekä viilentävää mentholia (kukaties Cabernet-lurauksen anti kokonaisuudelle). Lajikkeelle tyypillinen nokinen paprikaisuus on läsnä, mutta hallittuna ja hillittynä. Kokonaisuus soi ilman säröääniä, tuoksussa ei ole epäpuhtauksia. Viini on uskollinen lajikkeelle olematta sarjakuvaversio.

Kyllä vain, Colchaguan porottava aurinko maistuu lasissa. Kypsää hedelmää on tarjolla täyslaidallinen ja ylikypsän puolelle lipsutaan aavistuksen verran, mutta kokonaisuus on kaikki tyynni miellyttävän ilmava, mikä erottaa sen useimmista Chilen premium-kategorian viineistä. Mehevät tanniinit hiipivät paikalle viiveellä ja tarjoavat pureskeltavan gripin. Maku on pitkä. Lopun makumaailma taittaa mustaan oliiviin, mitä pidän kuumien kasvuolosuhteiden hintana. Siitä viis: tasapaino uutoksen, rakenteen ja volttisektion välillä on onnistunut. Hapoiltaan pirteää viiniä voisi nimitellä jopa raikkaaksi, koska se onnistuu olemaan samaan aikaan täyteläinen ja ilmava, kuten melkoisen monilla parhailla viineillä on tapana.

Miten näin hyvää Carmenèrea valmistetaan? Tjaa-a, paha sanoa, mutta ainahan sitä voi arvailla. Sato on todennäköisesti pidetty matalana green harvestilla, minkä ansiosta rypäleiden optimaalinen kypsyys on saavutettu ongelmitta ja tanniinitkin ovat kypsyneet loppuun saakka. Köynnösten lehvästöä lienee karsittu pois isolla kädellä, etenkin muutama viikko ennen sadonkorjuuta. Tempun ansiosta lajikkeelle tyypillinen vegetaalisuus pystytään pitämään aisoissa. Sorttaushihnalla ollaan oltu valppaina: mukaan on huolittu vain parhaimmat rypäleet, heikompi materiaali on jätetty edullisempiin viineihin.

Viini on valmis juotavaksi suoraan pakasta, mutta kehittyy suotuisasti ainakin viisi vuotta. Jos totta puhutaan, minä olen väärä ihminen arvioimaan asiaa, koska kokemukseni kypsistä Chilen Carmenèreista on olematon. Pulloja on otettu Alkon perusvalikoimaan vain 2000 kappaletta, joten jos Chile on lähellä sydäntä, tämä kannattaa käydä noukkimassa matkaan.

Mitä tulee suosituksiin, Notas De Guarda kaipaa ruokaa kumppanikseen. Jääkaapissani oli sattumalta West chark chorizoa, erästä Suomen parasta makkaraa, jonka kanssa paprikainen viini oli nappiosuma. Chorizoa siis pöytään.

Disclaimer: lähetti kiikutti pullon näytteenä.

Viinipiru ja Lupa läikyttää – Nyt tilattavissa!

Viinipirun lukijoille on tyrkyllä ennakkotilaajan erikoisdiili, joka tekisi turkkilaisen mattokauppiaankin kateelliseksi tai vähintäänkin pakottaisi keittämään toisenkin pannullisen omenateetä. Kirja lähtee 19 eurolla (norm. 24€), mikä sisältää postituskulut. Sikamaisen järkevä hankinta jokaiseen janoiseen kotiin.

Viinillisessä vessakirjassa riittää plärättävää pidemmäksikin aikaa. Opus toimitetaan sinulle heti jahka painokone on hoitanut hommansa. Signeerausten kanssa tietenkin.
Kiitos!

Alla vielä suositukset, joista olen syvästi kiitollinen.

Kaikkien aikojen paras suomalainen viinikirja. Olkoonkin, että suositus vorschmackille jäi vielä puuttumaan.
Jarkko Peränen, toscanalaisen Candialle-viinitilan omistaja

Maailmassa on niin paljon etiketin juojia, että on hyvä kun joku juo avoimin mielin, eikä epäröi kirjoittaa mielipidettään.
Jyrki Sukula, kokki & Cuoco Pazzo -viinitilan omistaja

Niin vivahteikasta kerrontaa, että sitä tulee luettua viihteellisemmällä asenteella kuin perinteisempiä viinikirjoja, vaikka tieto on vähintäänkin yhtä painavaa.
Tuomas Meriluoto, MW

Grafiikkaa piru vieköön!

Kirjaprojekti sen kun etenee. Teksti on jo pois omista käsistäni ja paraikaa taitossa. Samalla sivuille läiskitään Mika Wistin kuvitusta, joka on kyllä komeaa!

Kirjan ennakkomyynnin aloitan sitten kun opus on painettu. Se tulee onnistumaan blogin kautta. Ennakkotilaajan hinta painetaan karvan vaille pariin kymppiin, signeerausten kanssa, jos saan jotenkin hoidettua itseni Jyväskylään kirjoittamaan harakanvarpaita sisäkansiin. Jänniä-jänniä hetkiä!