Lugana – Jäävätkö huippupalstat pian junaradan alle?

Vierailin keväällä Luganassa, mutta en ole saanut tähän päivään mennessä kakistettua artikkelia ulos sisuksistani, syistä, joita on vaikea selittää muulla kuin laiskuudella. Tänään tartuin kynään ja kirjoitin Luganan mainioista viineistä postauksen englanninkieliseen blogiini, Koskelo on Wineen. Lue sieltä miksi Luganan tulevaisuus on vaakalaudalla ja vaikuta.

ps. Jos haluat testa Luganan tyylin, kokeile vaikkapa Olivinin kuohuvaa, vielä kun sitä on muutama pullo jäljellä.

Finlandia Caviar

Viime vuosikymmenellä Helsinki oppi juomaan samppanjaa, olisiko seuraavaksi kaviaarin syömisen vuoro? Se vaikuttaa ensimmäistä kertaa mahdolliselta, jopa todennäköiseltä. Tarvitaan vain yksi päämäärätietoinen venäläinen nainen sekä supisuomalainen kaviaarintuottaja. Lopputulos on paitsi herkullinen, myös hyväntuulinen.

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Vaikka muitakin määritelmiä onnistuneelle päivälle voidaan käyttää, kaviaarista ja samppanjasta ei ole tarvetta livetä silloin kun on kyse juuri niistä. Finlandia Caviar on Helsingin ainoa kaviaaribaari ja se löytyy Etelärannasta Vanhan kauppahallin kulmilta.

Pientä kaviaariluukkua emännöi Valeria Hirvonen, joka syntyi 11.000 kilometrin päässä Khabarovskissa melkein Japanin tuntumasta, mutta päätyi Suomeen muutaman mutkan kautta. Hänen uransa kalan kanssa alkoi savustamalla 18 vuotta sitten kutostien varrella. Noista ajoista tuntuu olevan valovuoden matka Etelärannan kaviaaria pursuaviin puitteisiin, mutta Valerie vaikuttaa naiselta, joka on kotonaan monenlaisissa tilanteissa.

Tämä on tärkeä viestittää: Finlandia Caviarissa ei leiju uhkaava yläluokkainen tunnelma, Valeria saa kaviaarin syömisen kuulostamaan välttämättömältä kansanhuvilta. Hänen liikekumppaninaan toimii poika Kirill, jolla tuntuu olevan mainio ote työskentelyyn. Kaviaari-intohimo on läsnä viinihulluudesta tutulla tavalla. Kun tähän yhdistetään samppanja, ollaan perimmäisten totuuksien äärellä.

Puhutaanpa hieman hinnoista. Kaviaari on kallista, mutta ei niin kallista kuin moni ajattelee. Finlandia Caviarissa saa reilu 30 eurolla ostereita, aitoa kaviaaria sekä lasillisen samppanjaa. Ei lainkaan hullumpi paketti. Sanoisin, että tuotteelle ei ole laitettu tyypillistä helsinkiläistä ryöstökatetta.

Ehdotan seuraavaa: mene kaviaarille kaverisi kanssa vaikkapa kello kuusi ja jatka siitä sitten illalliselle. Apertiivi hoidettu paremmin kuin se on ollut Helsingissä tähän asti mahdollista. Valeria ja Kirill vaikuttavat tyypeiltä, joiden kanssa kaikki onnistuu. ”Anteeksi, kävelin sattumalta ohi, saisinko pari osteria?” ”Hoituu.” ”Anteeksi, minulle maistuisi nokare kaviaaria ja lasi samppanjaa.” ”Hoituu.”

Käy rohkeasti tutustumassa. Näinä kummallisina aikoina Suomelle tekee ihan hyvää nähdä venäläistä kulttuuria parhaimmillaan: vieraanvaraisena, elämäniloisena ja maanläheisenä sekä kykenevänä eeppiseen nautiskeluun.

Yksi parhaista tavoista nauttia kaviaaria, suoraan iholta. Jos kätesi on vähemmän karvainen kuin minulla, saat kauniita kuvia.

Metallilusikka vaikuttaa kaviaarin makuun turmelevalla tavalla. Helmilusikka suussa on paras ratkaisu.

Vanha viidakon sanonta: jos paikalla on kauniita tyttöjä syömässä ostereita, ota kombosta kuva.

Viisi vuotta peräkkäin voittanut osterinavaamisen mestari Johann Schlag työn touhussa. Osterit ovat Finlandia Caviarin toinen päätuote. Ne ovat aina tuoreita.

Super premium Beluga Vodkaa ei saa muualta, koska yritys tuo itse sen maahan. Se maistuu, noh, vodkalta.

On se irstasta, samppanjaa ja kaviaaria samassa kuvassa. Viimeksi näin hyvä kaviaaritarjonta on todennäköisesti ollut ennen Suomen itsenäistymistä.

”Kirillillä ei ollut vaihtoehtoja. Asia oli päätetty jo ennen kuin kysyin häneltä.” Pojasta tehtiin yhtiökumppani мамашаn mahtikäskyllä. Hän ei näytä kärsivän.

Kauppa on täynnä huipputavaraa mukavaan hintaan. Esimerkiksi muikun mätiä, jota ei ole pakastettu missään vaiheessa prosessia, 90€ kilo. tarjolla on myös monien kalalajien mätejä, joita ei marketeista löydy.

Kyllä Suomessa osataan. Moët tosin vähän sotkee maisemaa. Myymälän kaviaari ei tule Venäjältä, koska maasta ei saa viedä tavaraa ulos.

Kaviaaria tuottavia sampia on 12 eri lajia. Beluga voi kasvaa jopa 3000 kiloa painavaksi ja 8 metriä pitkäksi. Tuotteen hintaa selittää melko hyvin se, että sampi alkaa tuottaa mätiä vasta kun se on 20 vuotta. Silloinkin vain, jos se ei satu olemaan koiras. Sampea ei tapeta, sitä lypsetään. Viiden vuoden välein. Imperial kaviaari on peräisin 65-vuotta vanhasta kalasta. Käsittämätön bisnes.

Äiti ja poika -tiimi.

Viiriäisen munaa ja vaalean sammen kaviaaria. Ilmeisesti klassinen venäläinen yhdistelmä.

Maistettuani sekä samppanjaa että vodkaa, päädyin samppanja-vodkapäissäni ostamaan kaviaaria. 30 kympillä saa pienen kiekon. Syön sen jonain sateisena maanantaina.

Bocuse d’Or – Mitä kokit kuuntelevat keittiössä?

Metallica tervehtii treenikeittiön ovella. Kädestä päivää, joskin Matti Jämsenille. ”Keittiössä soiva musiikki vaihtelee päivän mukaan”, hän kertoo. ”Perjantaisin kuunnellaan Irwiniä, Dolly Partonia ja Meiju Suvasta”. Olen onnekas, sillä nyt on maanantai. Jämsen lupaa jakaa soittolistan kanssamme. Keittiössä apukokki Antti Lukkari yrittää päästä sinuiksi tuliterän uunin kanssa. Mielessäni pyörii vain yksi kysymys: kuullaanko Lyonissa Metallicaa vai Meiju Suvasta?

Paine kasvaa – Matti muuttuu letkeämmäksi. Mikäli mahdollisuus tarjoutuu, testaan, ettei hän ole tulevaisuudesta lähetetty robotti.

Jämsen istuu pöytään. Hän on innostunut, sillä Suomeen saapuu pian asiantuntija hiomaan joukkueen suorituksen viimeisiä kulmia sileiksi. Joku, jonka CV:stä ei saa mainita sanaakaan, nimestä puhumattakaan, mutta joka kyllä herättää pelonsekaista kunnioitusta ruokansa tuntevien parissa. Oikeastaan kyse ei ole viimeisistä kulmista, sillä yllättävän moni asia on edelleen hämärän peitossa. Toinen pääraaka-aine ei ole joukkueen tiedossa. Kalaahan se tulee olemaan, mutta onko kyse makrillista vai muikusta, on melko olennaista.

Lisäksi Bocuseen on luotu upouusi sääntö, jonka myötä joukkueet eivät oikeastaan voi lyödä lukkoon annoksia ennen kisoja. Se lisää painetta. Lisukkeiden raaka-aineet tulee valita kasvispöydältä, jonka sisältö paljastetaan vasta suoritusta edeltävänä iltana. Tässä kohden ei ole silti syytä sortua ajatuksiin improvisaatiosta: Bocusen tasolla kyse on itseasiassa päinvastaisesta. Jämsen hioo noin 20 erilaista lisukereseptiä valmiiksi. Kasvisten paljastuessa, osa niistä toimii varmasti.

Ranskan suurlähettiläs kertoo, miten Ranska aikoo murskata Suomen. Okei, monsieur Mostura puhuu suomalaisesta ruoasta kauniisti, eikä mainitse murskaamista. Vasemmalla valkoisessa kokintakissa maestro Pekka Terävä, joka toimii joukkueen presidenttinä.

Jämsenillä on edessään Bocusen sääntökirja. Noin 60 sivua pikkutarkkaa ohjeistusta. Tänä vuonna joukkue saa miinuspisteitä, jos ei siivoa keittiötä huolellisesti suorituksen jälkeen. Myös keittiön asentaminen kisakarsinaan on rytmitetty. Aikaa on tasan tunti ja suoritukseen saa osallistua kokkien lisäksi kaksi avustajaa. Käytännössä kisasuorituksen voisi kämmätä jo liittämällä sähköt huonosti. Joukkueella on mukana sähkömies ja pistokkeet on merkitty erilaisilla värikoodeilla. Keittiön kokoamista on silti harjoitelteva muutama kerta etukäteen, koska tunti on lyhyt aika ja tavaraa on paljon. Harjoituksesta käy myös se, että Perhon tiloissa sijaitseva keittiö pitää purkaa ja koota uudelleen, sillä aikoinaan Tukholman kisaa varten rakennettu kyökki on peilikuva keittiöstä, joka Suomen joukkuetta odottaa Lyonissa. Huonoa tuuria, sillä keittiötä on kahden mallisia.

Purkamiseen ja kasaamiseen liittyvät säännöt eivät rajoitu vain keittiökoneisiin. Ne kattavat myös kisa-annokset. Sääntökirjan mukaan helmikana tulee valmistaa kokonaisena, mikä ei tarkoita, että vadeilla nähtäisiin kokonaisia lintuja. Helmikana dekonstruktoidaan ja sen jälkeen rekonstruktoidaan kuin marxismi ranskalaisen sosiologin lautasella: lopputuloksena saattaa syntyä jotain etäisesti alkuperäisen näköistä, mikä on möyhitty uuteen muotoon tekniikalla, joka toivon mukaan hämmentää tuomariston.

Mutta palataan musiikkiin. Jämsenin listaa kuunnellessa alkaa tuntua mahdolliselta, että huonolla musiikilla ja hyvällä ruoalla on kääntäen verrannollinen suhde. Jämsenin mukaan vastakohdat täydentävät toisiaan, minkä voi kukaties ottaa kannanottona Megadethin vähemmän tunnettujen kappaleiden laatuun. Soittolista kulkee mukana myös kisoihin. Virallisesti Lyonin finaalissa ei ole muuta taustamusiikkia kuin hälinä, mutta Jämsen aikoo laittaa puhelimensa tiskipöydän reunalle ja kuunnella tuttua musiikkia läpi viiden tunnin kisasuorituksen. Tuttu kavalkaadi auttaa keskittymään. Kysyn, soiko finaalissa Jämsenin mainitsema perjantai- vai maanantailista, mutta hän väittää päättävänsä vasta kisapäivänä. Emmeköhän me jo tiedä, että Lyonissa soi Meiju Suvas.

–

Jämsenin virallista Bocuse d’Or -soittolistaa ei ole paljastettu aikaisemmin. Ole niin hyvä – Bocuse15. Ja joku vielä pitää herkullista safkaa elitisminä. Luukuta tätä support-hengessä.

ps. TJ 76

pps. Auta Suomen joukkuetta: käy äänestämässä joukkueen julistetta Facebookissa. Psykedeelinen hauki keskellä metsää mittelee muiden maiden julisteita vastaan ja kaipaa hieman lisäpontta äänten muodossa.

ppps. lue myös edelliset artikkelit Bocuse d’Orin kiehtovasta maailmasta

Bocuse d’Or – 120 päivää matkaa

Bocuse d’Orin harjoituskeittiö – 94 päivää matkaa

Disclaimer: Viinipiru on Bocuse d’Orin yhteistyökumppani.

Viiniristeily kuvina

Orastavissa perjantaitunnelmissa on hyvä palata hetkeksi takaisin Viinipirun viiniristeilyyn, jonka tapahtumapaikkana toimi Viking Linen lippulaiva Grace. Pidin osallistujille luennon viinin historian innovaatioista ja murroskohdista pikakelattuna esihistoriasta tähän päivään ja maistatin nousevien alueiden viinejä, joilloin käväistiin Bierzossa, Alentejossa, Korsikalla ja Limarissa, muun muassa.

Kaiken kaikkiaan mainio vuorokausi, josta jäi päälimmäiseksi mieleen välitön tunnelma sekä mukavat osanottajat. Pisteet myös Viking Linen henkilökunnalle; ammattitaitoisesti järjestetty tapahtuma alusta loppuun. Sanoisin, että Gracelle kannattaa mennä jo Oscar-ravintolan tarjoaman ruoan ja viinin vuoksi, joista jälkimmäisiä voi ostaa ravintolasta kotiinviemisiksi kuin vapaassa maailmassa konsanaan.

Tavelin päässä taivaasta

Vietin viime viikolla vuorokauden Tavelissa maistellen klasarialueen rosén nykyistä iskukykyä ja täytyy sanoa, että se oli mainio kokemus. Tiesitkö että Tavelin rosét ikääntyvät jopa vuosikymmeniä ja ovat parhaimmillaan vasta useamman vuoden iässä? Lue artikkelini Tavelin viineistä klikkaamalla tätä tai alla olevaa kuvaa.