Saksan parhaimmisto lasissa – VDP Grosses Gewächs 2014

Istun Wiesbadenissa hotellin terassilla. Aurinko paistaa ukkospilvien välistä ja lasissa on jääkylmää Rieslingia. Hotellin lista ei ole laaja, mutta sen hinnat ovat oikein mukavia. VDP-tuottaja Kloster Eberbachin Steinberger Riesling 2013 lähti nakkikiskahinnalla, joten maistelen sitä samalla kun jäsentelen ajatuksiani maistelusta. Vaikka olen maistanut vuoden 2014 VDP Grosses Gewächs -viinejä monen mittarin mukaan riittämiin, en selvästi ole saanut tarpeeksi Rieslingin ikenissä asti tuntuvasta hapokkuudesta. Nämä ovat maailman parhaita valkoviinejä, huomaan ajattelevani.

Käydään läpi VDP-viinien perusteet, koska puuhun kiivetään tyvestä. Seuraavassa postauksessa yksityiskohtaisempia huomioita verrattain vaikean vuosikerran viineistä.

Mikä ihmeen VDP?

Verband Deutscher Prädikats- und Qualitätsweingüter e.V. perustettiin 1910 kokoamaan sateenvarjon alle Saksan parhaimmat viinintuottajat. Järjestö on onnistunut tavoitteessaan kohtuullisen hyvin. Siihen kuuluu noin 200 tuottajaa, jotka käyttävät pulloissaan VDP:n kotkatunnusta. VDP ei ole osa Saksan viinilakia, vaan toimijoiden itsensä ylläpitämä ja valvoma laatuluokitusstandardi. VDP-tuottajat vastaavat noin 5% viininkasvatukseen käytetystä maasta ja tuottavat vuosittain noin 40 miljoonaa pulloa. 55% istutuksista on Rieslingia, loput kirjava joukko eri maakuntien perinteisiä lajikkeita. Koko maailman Riesling-köynnöksistä 7% on VDP-tuottajien työmaata.

Miten VDP:n jäseneksi pääsee?

Jäsenyyttä ei anota, mutta kutsu voi käydä.

Okei, mutta mikä on Grosse Lage?

VDP-jäsenyys koskee viinitilaa, mutta kaikki viinipalstat eivät ole samanarvoisia. Grosse Lage edustaa viinitarhojen laatupyramidin huippua ja vastaa pitkälti Burgundin Grand cru -nimikettä. Ne on ”löydetty” aikojen saatossa ilman ylenpalttista hoppua. Grosse Lage viinit muodostavat noin 3% VDP-tuottajien viineistä.

Mikä ihme sitten on Grosses Gewächs?

Huippupalstan rypäleistä voidaan tuottaa monentyylistä viiniä rutikuivasta yltiömakeaan. Grosses Gewächs tarkoittaa aina kuivaa viiniä. Grosses Gewächs on siten Grosse Lage -tarhan rypäleistä tuotettu kuiva viini. Se ilmenee pullossa GG-merkinnällä. Helppoa.

Saako kuka tahansa Grosse Lage -tarhan omistava tehdä GG-viiniä?

Saahan sitä yrittää, mutta jos viini ei läpäise VDP:n laadunvalvontaa, viini ei saa käyttää GG:tä pullossa. Vuosi 2014 oli hankala ja jotkut tuottajat ovat sanoneet, etteivät halunneet tehdä tänä vuonna GG:tä. Osa heistä kyllä halusi, mutta ei läpäissyt seulaa.

Salamyhkäinen Mosel

Kirjoitin Moselin kokemuksistani englanninkieliseen blogiini. Jos haluat tietää natsimeiningistä ja maahan kätketyistä pulloista, mutta myös Moselin uusista tuulista, käy lukemassa!

Mosel, ich komme

Suuntaan parin tunnin päästä Saksan Moseliin maistelemaan Rieslingia. Hyvää moselia parempaa valkoviiniä ei ole olemassakaan, joten reissu suoritetaan onnellisten tähtien alla. Toteutan empiiristä kenttätutkimusta perjantaihin asti Staffelter Hofin tilalla, jolla on pitkä historia jopa eurooppalaisen viinimaailman mittapuulla.

Staffelter Hof on itseasiassa yksi maailman vanhimmista yhä toimivista yrityksistä. Juomaa on tuotettu yhtäjaksoisesti vuodesta 862 asti, läpi mustien surmien, pikkujääkausien ja kolmekymmenvuotisten sotien.

Shokkilukema, etenkin jos ottaa huomioon, että sukupolviketjun viimeisin lenkki Jan Matthias Klein muistuttaa enemmän surffaria kuin munkkia. Vai näyttääkö vihreäpaitainen viinintekijä kymmenien sukupolvien viisauksien vartijalta? Sitä minäkin, mutta toisaalta, en itsekään näytä uskottavalta viinikirjoittajalta, joten tasapeli.

Mikäli muinaiseen kivilinnaan on vedetty kuituoptiikkaa, luvassa tavaraa tien päältä.

Pekka ja Pätkä aamuneljältä jossain, lasit tyhjinä

Karl-Heinz Gaul, tyttäret viininteossa

Pfalzissa sijaitsevan Weingut Karl-Heinz Gaulin viinien teosta vastaavat kaksi nuorta naista. Poikkeuksellisen asetelman taustalta löytyy tragedia: perheen isä sairastui yllättäen, jolloin keskenkasvuiset tyttäret joutuivat ottamaan vastuun viininteosta. (Sairastuneet tai kuolleet isät olivat muuten yleinen teema tiloilla, joilla vierailin; kukaties viinintekeminen on mainettaan vaarallisempaa puuhaa.) Vuosien saatossa remmiin on huolittu myös yksi miespuolinen työntekijä. Hänen tehtävänsä rajoittuu lähinnä traktorilla ajamiseen ja ulkona puuhasteluun, kellarin ja konttorin puolelle hänellä ei ole asiaa.

Karl-Heinz Gaul tuottaa noin 120.000 pulloa vuodessa ja myy viininsä pääasiassa lähialueiden ravintoloille ja asukkaille. Sadonkorjuun aikaan tilan ilmapiirissä on jotain samanlaista kuin napolilaisen perheravintolan tunnelmassa: katon rappaukset saattavat hieman lohkeilla, porukkaa lappaa sisään ja ulos jatkuvalla syötöllä, eikä puljun markkinointia ole mietitty edes lasillisen vertaa, mutta pöytiin kannettu pizza sulattaa ennakkoluulot.

Jos asiasta jatkaa vielä lauseen tai kahden verran, jotain Pfalzin pienempien tilojen keskimääräisestä markkinointiosaamisesta kertoo se, että lähitienoilla on myös kaksi muuta Gaul-nimellä toimivaa tilaa, joista yhdellä on jopa sama tunnuseläin pulloissaan. Jos joku siis kysyy sinulta oletko maistanut Gaulin Rieslingiä ja sinä esität viisaana tarkentavan kysymyksen, tarkoittaako hän pfalzilaista viinitilaa, jonka pulloissa on hevonen, saatatte edelleen puhua toistenne ohi. Täysin tolkutonta, mutta ei valitettavasti tavatonta.

Vuosi 2010 oli Gaulille poikkeuksellisen vaikea: rakeet tuhosivat 60% sadosta. Tästä huolimatta viinintekijä hymyilee kertoessaan murhenäytelmästä. ”Sillä mennään, minkä luonto suo”. Ihailtava asenne, jossa ei ole piiruakaan sijaa turhanpäiväiselle jossittelulle. Onneksi vakuutukset olivat kunnossa.

Tilan valkoviinit ovat tyyliltään ennen kaikkea suoraviivaisia, tarkkapiirteisiä ja teräviä. Ja vähäeleisiä ja herkullisia. Sekä edullisia. Tempussa onnistui myös blanc de noir -tyylinen Spätburgunder 2010, toisin sanoen valkoviiniksi valmistettu Pinot noir, jonka neutraali tuoksu kätki lasiin herkän janonsammuttajan, jonka herkullisuuskerroin oli katossa. Talon punaiset olivat sen sijaan korkeintaan kelvollisia, kuten Cabernet cubin nimisestä hybridistä valmistetut viinit, joissa ei ollut mitään vikaa, mutta ei myöskään mitään erikoista.

Talon valkoviinit hoitivat arkiviinien vaativan tehtävän onnistuneesti. Herkulliset, mutta edukkaat viinit ansaitsisivat osakseen enemmän kunnioitusta. Omassa keittiössäni huomaan suosivani vuosi vuodelta enemmän simppeleitä viinejä, jotka eivät yritä olla kalliimman makuisia kuin mihin niiden rahkeet riittävät. Esimerkiksi punkkujen parissa kelpuutan kympin hintaisen tiukkarakenteisen barberan tai kevyen kylä-beaujolaisin milloin vain ruokapöytääni, mutta uuttamalla uutettua edukasta supertoskanalaista varsin harvoin. Pfalzilainen Riesling onnistuu hoitamaan tehtävän kiitettävästi varsin usein.

Viinien kohdalla puhdas makuprofiili on puoliruokaa, vaikka Gaulin kellarissa olikin fermentaation aikaan enemmän piskuisia hedelmäkärpäsiä kuin kesäisessä Lapissa on hyttysiä; viidessä minuutissa lasiin oli lennähtänyt kymmenkunta kutsumatonta vierasta. Koska edessä häämötti tukeva saksalainen lounas, jätin proteiinin syömättä ja vaihdoin lasia kymmenkunta kertaa session aikana. Talon viinejä on paha kehottaa testaamaan, koska todennäköisyys että niitä tulee vastaan Pfalzin ulkopuolella on mitättömästä olemattomaan, vaikka ne testaamisen arvoisia ovatkin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

ps. Olin yllättynyt siitä, kuinka monet saksalaiset tuottajat pitivät luomuviljelyä hölynpölynä. Kuulin korvissani 90-luvun kaikuja, kun luomuviljelyä vastaan argumentoitiin vetoamalla esimerkiksi biodynaamisuuden räikeimpiin esimerkkeihin, eli turvautumalla olkiukkoihin (tai haukkumalla luomuviljelyä ensimmäisessä lauseessa, kertomalla toisessa lauseessa synteettisten tuholaismyrkkyjen ”luonnollisuudesta”, mutta yllättäen kolmannessa Rheinhessenin sadeveden hyvästä energiasta, WTF?). Gaulilla ei tosin syyllistyttä tähän ristiriitaisuuteen, mutta muissa posteissa mainituilla tiloilla senkin edestä.

Michael Teschke, Rheinhessenin toisinajattelija

Teschke viihtyy sandaaleissa kesät talvet, koska sai maihareista tarpeekseensa

Michael Teschkestä tuli  ammattisotilas hänen isänsä vaatimuksesta. Asia, jota on vaikea uskoa, kun hänet tapaa: miehen hopeisiksi harmaantuneet hiukset ovat kiinni pään takana ponnarilla. Hänen ruumiinkielessään on selittämätöntä levottomuutta, kukaties virtaa, kasvoissa enemmän Iggy Popia kuin kenraali Pattonia. Katse on intensiivinen, kädenpuristus luja. Hän vaikuttaa kurinalaiselta ja päättäväiseltä, mutta samaan aikaan härkäpäiseltä individualistilta, joka ei ota komentoja keltään. Kireä tai hermostunut hän ei ole, päinvastoin: Teschkestä hohkaa seesteinen levollisuus, mikä on tyypillistä ihmiselle, joka on etsinyt paikkaansa pitkään ja lopulta löytänyt sen. Jos totta puhutaan, hän näyttää ja kuulostaa enemmän vanhalta hipiltä kuin sotilaalta. Tämä mies on joko nero tai hullu, ajattelen kuunnellessani hänen radikaaleja näkemyksiään Silvaner-lajikkeesta, jota kutsuu ranskalaisittain Sylvaneriksi .

Nuoret Blauer Sylvanerit odottavat sadonkorjuuta

Michael päätyi vastaamaan viinitilasta hänen isänsä kuoltua 1998. Hän tarttui haasteeseen tietämättä mitä tulisi tekemään. Muutamassa vuodessa hän pani tilan toiminnan uusiksi. Isä Teschke oli vanhan kaartin miehiä: hän kasvatti eläimiä ja viljeli hedelmiä. Rypäleitä hän kasvatti, koska niistä maksettiin kelpohintaa. Tuloilla hän kustansi muun muassa oluensa, josta piti enemmän kuin viinistä. Michaelin tarttuessa ruoriin asioihin tuli muutos: rypäleiden myyminen talon ulkopuolelle loppui ja kuusikymmenluvun alussa istutetut puumaisiksi parkkiintuneet Sylvaner-köynnökset saivat osakseen ansaitsemansa kaitsennan.

Teschkellä on seitsemän hehtaaria tarhoja, jotka tuottavat noin 35.000 pulloa vuodessa. Niillä kasvaa Sylvaneria, jonka valmistajana Teschke on hankkinut kulttituottajan maineen, mutta myös Portugieseriä ja Blauer sylvaneria, tummakuorista rypälettä, joka on Sylvanerin esi-isä.

Michael tekee tarhoilla likimain kaiken itse. Hän kertoo huolivansa ylimääräisiksi käsiksi vain ihmisiä, jotka jakavat intohimon viiniin ja rakastavat työskentelyä tarhoilla. Suurin osa Rheinhessenin alueen Silvanerista kerätään koneellisesti aikaisessa vaiheessa sadonkorjuuta, jotta vältytään ongelmilta, joille Silvaner on perso. Sadot ovat lajikkeelle tyypilliseen tapaan suuria. Lopputuloksena syntyy runsas määrä hailakoita ja persoonattomia viinejä, joita on kiittäminen Silvanerin epämääräisestä maineesta.

Reilu parinsadan metrin korkeudessa sijaitsevat tarhat sijaitsevat poikkeuksellisen kauniilla paikalla

Michael kerää kypsät rypäleet käsin kahdessa eri vaiheessa. Hän poimii rypäleensä viikkoja myöhemmin kuin alueen muut tuottajat, lokakuun loppupuolella tai marraskuun alussa, hetkellä, jona köynnösten lehdet alkavat kellastua. Hulluutta tai hölynpölyä, sanoisi moni, mutta todisteet lasissa puhuvat puolestaan. Rypäleet murskataan 70-luvun peruilta olevalla puristimella, kankealla ja kuluneella aparaatilla, jota viinintekijä pitää salaisena aseenaan. Sylvaner lepää pari vuorokautta kuorikosketuksessa ja käy spontaanisti. Käymisen jälkeen viini on kahdeksan kuukautta sakkojen päällä. Lopputuloksena syntyy konsentroituneita viinejä, jotka ovat samaan aikaan painavia, raikkaita, eloisia, tasapainoisia ja kypsytystä kestäviä (sekä vaativia), olematta kuitenkaan alkoholisia, ilmeisiä tai latteita.

Jotain nerokasta tuossa miehessä on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Alla tasting note hienosta viinistä.

Teschke Sylvaner Trocken Selection 2002

Tuoksussa kuivattua aprikoosia, maapähkinää, kypsää omenaa ja makeudeksi naamioituvaa kukkaisuutta. Kielen päällä viinissä on öljyistä viskositeettia, mutta ei häiritsevässä määrin. Maku on varsin eloisa, tasapainoinen ja pitkä. Tertiääriset flavorit ovat integroituneet kokonaisuudeksi, jota alleviivaa sulatettua voita muistuttava maku. Maltillisen, mutta peittelemättömän oksidatiivisesti kasattu paketti on samaan aikaan syntisen nautinnollinen, kompleksinen ja kulauteltava. Tammivapaa pläjäys.

Saksassa happojen perässä

Takana muutama päivä Rieslingin kotiseuduilla Saksassa, lähinnä Rheinhessenissä, mutta myös Pfalzissa ja Nahessa. Vuosikerta 2010 oli Saksassa kummallinen: kylmän kesän vuoksi rypäleiden hapokkuus jäi hurjalle tasolle, sadot kymmenen, kaksikymmentä prosenttia edellistä vuotta pienemmiksi. Useimmat tilat joutuivat vähentämään happoja kaliumilla, jotta viinit olisivat juomakelpoisia.

Parhaat tilat ovat onnistuneet tuottamaan tasokkaita viinejä myös vuonna 2010. Vuosikerran erityispiirteet näkyvät usein maun korostettuna puhtautena, linjakkuutena ja, kuten arvata saattaa, rapsakkaana hapokkuutena. Vuosikerran 2010 Spätlese-tason viinit kykenevät kantamaan runsaammankin sokerin vaivatta, ilman että makeus tuntuu jälkijättöisenä tahmeutena.

2010:n kaltaiset poikkeuksellisen hapokkaat vuodet ovat Rheinhessenissä lähtökohtaisesti parempia kuin ylettömän kuumat vuodet, jolloin lasiin päätyy herkästi (etenkin makeiden puolella) latteaa viiniä, jossa ei ole löydettävissä alueen tyypillisyyttä. Vuosikerta 2011 tulee olemaan tyyliltään hyvin erilainen kuin edeltäjänsä, sillä sato korjattiin useampi viikko keskimääräistä aikaisemmin. Sen tyylistä en osaa sanoa vielä mitään, sillä olen viinintekijöiden juttujen varassa ja jos olen jotain oppinut, niin sen, ettei viinintekijöiden juttuja kannata ottaa liian tosissaan. Joka tapauksessa, ääripäästä toiseen, siltä vaikuttaa. Kirjoitan maistamistani viineistä pari postia ja pitkästä aikaa muutaman järkevän tasting noten.

Weingut Louis Guntrum

Louis Guntrumin historia ulottuu vuoteen 1648. Matkaan mahtuu ylämäkiä ja alamäkiä. Ranskan vallankumouksen jälkilöylyissä länsinaapurin sotajoukot valtasivat kylän, jolloin Guntrumit pakenivat Rhein-joen toiselle puolelle, mistä palasivat vasta vuosikymmenten jälkeen. Asiakirjojen mukaan Niersteinin alueen valkoviineistä maksettiin 1800-luvun lopussa hintaa, joka oli samalla tasolla Bordeauxin first growthien kanssa. Sittemmin alue menetti maineensa, mutta yrittää nyt uutta nousua köynnöksien avittamana, jotka kasvavat Roter hangilla, punaisella hiekkakivimaalla, palstoilla, jotka ovat kiistatta Rheinhessenin parhaimmistoa.

Guntrumilla on 11 hehtaaria omia tarhoja, joista tila tuottaa noin 90.000 pulloa vuodessa. Tämän lisäksi tila tuottaa liki 800.000 tuhatta pulloa muilta ostetuista rypäleistä. Bag in boxit kuulemma myyvät hyvin Ruotsissa. Jos haluat varmistua, että olet tekemisissä tilaviinien kanssa, katso, että etiketissä lukee sukunimen lisäksi etunimi Louis.

Vuosikerta 2010 oli omituinen myös Guntrumille. Tilaa johtava nelikymppinen Louis Konstantin Guntrum huomasi sadonkorjuun käynnistyessä, ettei ollut eläessään nähnyt tällaisia rypäleitä. Hän pyysi apua entiseltä kellarimestarilta, 86-vuotiaalta ikämieheltä, joka keskeytti leppoisat eläkepäivänsä, muisteli menneiden vuosikymmenten omituisia vuosikertoja, kaivoi onnistumiset (ja epäonnistumiset) sisältävät kellastuneet paperit esille arkistosta ja auttoi Konstantinia viinien valmistuksessa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Riesling Spätlese Trocken Nierstein Oelberg 2010

Klassinen Riesling-nokka: sitrushedelmiä, kypsää päärynää, hentoa kanelia, valkoisia kukkia. Suussa tiivis, nuori ja täysin kiinni. Seitsemän gramman jäännössokeria ei huomaa lainkaan, kiitos yhdeksän gramman happojen! Tyylikäs paketti jo nyt, odota vähintään kolme vuotta ennen kuin korkkaat.

Riesling Spätlese Trocken Nierstein Oelberg 2007

Edelleen varsin nuorekas tuoksu, jossa kypsän hedelmän, kukkaisuuden ja hennon mausteisuuden lisäksi Rieslingille tyypillistä hunajaisuutta, joka leikkaa piukalta sitrukselta siivet. Kuulemma täydellinen vuosikerta, joka ei kuitenkaan onnistu täydellisesti vakuuttamaan. Hapot tuntuvat irrallisilta, enkä ole varma korjaako aika asiaa.

Niersteiner Rehbach Riesling Spätlese 1998

Oletko koskaan miettinyt miltä rapujuhlat maistuisivat viinilasissa? Rehbachin palstalta ponnistava maltillisen makea (40g/l) Spätlese tuoksuu suolavedessä keitetyiltä täpläravuilta, joiden päälle on heitetty tilliä. Iän tuoma dekadenssi maistuu viljaisuutena ja primäärihedelmän herkullisena rappiona. Jos mielleyhtymästä toipuu, lasissa on komea viini.

Niersteiner Oelberg Silvaner Trockenbeerenauslese 1976

Kehittynyt tuoksu yllättää. Rosmariinin ja kuivatun salvian kaltaiset yrtit yhdistyvät ruusunmarjamarmeladista muistuttavan marjaisuuden ja mehiläisvahaisen hunajaisuuden kanssa. Suussa maistuu Crème brûléesta tuttu paahdettu sokeri, joka integroituu yllättävän eloisan hedelmän ja pehmeän hapokkuuden kanssa saumattomaksi kokonaisuudeksi. Yksi vuosisadan parhaista vuosikerroista.

Disclaimer: German Wine Institute (DWI) organisoi ja kustansi visiitin

ps. seuraavaa postia pukkaa jo keskiviikkona kello 12, sitä seuraavaa perjantaina kello 12. Sen jälkeen blogissa käsitellään viikonlopun EWBC:tä ja Franciacortan viinejä.

Riesling-rieha

Teutonisen viiniskenen parhaimmisto hyökkii laseihin parin viikon päästä, kun Helsingin ensimmäinen Riesling-viikko polkaistaan käyntiin 16.5. Viikkoa ei tee poikkeukselliseksi ainoastaan sen uutuus; osaaottavien ravintoloiden taso yhdistettynä itsenäisten yrittäjien määrään on kohtuullisen vaikuttava. Tämän kaltaiset kimpassa toteutetut pläjäykset ovat harvinaisia ketjutalouden ulkopuolella.

Riesling-viikko tarjoaa näppärän pääsyn Olon, Luomon, Demon ja Postresin kaltaisten michelin-paikkojen pöytiin lompakolle kevyellä tavalla: puljut toteuttavat kolmen ruokalajin menut, joiden hinnat huitelevat 45 euron tietämillä, joten jos et ole raaskinut iskeä lompakkoosi lovea yhdeksän ruokalajin irstailulla, käy koppaamassa kokemus hanskaasi.

Careliaa on hommannut viikkoa varten erän legendaarisia magnumeja ja tuplamagnumeja, jotka korkataan ja lorotetaan laseihin. Samaan syssyyn on mainittava Liisankadun Zinnkeller, joka lienee kaupungin autenttisin saksalaiskapakka. Molemmat ravintolat pyörittävät omaa maahantuontiaan, joten lienee todennäköistä, että viinit ovat satunnaiselle maistelijalle tuoreita tuttavuuksia. Raku-Yassa Riesling yhdistetään japanilaiseen, joten jos diggaat Nipponin keittiöstä, suuntaa sinne.

Saksalaisen rypäleen kannalta tempaus on tervetullut. Kukaties suurten joukkojen yhä vieroksuma, mutta viinisnobien hehkuttama Riesling saa viikon aikana ansaitsemaansa huomiota ja jonkin sortin nostetta. Se passaisi, sillä kyseessä on monipuolinen lajike, joka ei kaipaa tammikäsittelyä sen enempää kuin lajikkeiden sekoittelua ja josta voidaan takoa monenlaista rutikuivasta skumpasta yltiömakeaan jääviiniin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Asian vierestä: vedin pressitilaisuudessa savustetut karitsan kivekset nieluuni. Kuva annoksesta ylempänä (koko komeus oli kääritty endiivin lehden sisään Carelian toimesta). Karitsan kullia sen sijaan en vetänyt, koska sitä ei ollut tarjolla, mikä lienee hyvä asia, koska olisin todennäköisesti vetänyt sitäkin. Jos käyt testaamassa jonkun menun, pistä kommenttia jutun perään. Käyn itse testaamassa yhden paikan, mutten ole vielä päättänyt minkä.

Demo
Carelia
Luomo
Postres
Grotesk
Raku-Ya
Olo
Fishmarket
Zinnkeller

Viikon kyselyn tulos: kruunu päähän saksalaiselle!

Näin siinä sitten kävi, vaihtoehdoista viljellyin ja kukaties hehkutetuin chardonnay jäi nokkimisjärjestyksessä toiseksi terävähappoisemmalle ja aromaattisemmalle rieslingille. Alkuperäisrypäleiden maaottelun pistesaldo on siten 1-0 Ranskan päihittäneen Saksan hyväksi. Sehr Gut!

Silmiin pistävä seikka oli sauvignon blancin olematon suosio, mikä tuli hienoisena yllätyksenä. Kyseessä lienee monien mielestä mainio rypäle, joka ei kuitenkaan ansaitse rypälemittelöiden korkeinta kunniaa, vai tulkitsenko väärin? Kaiken kaikkiaan on miellyttävä huomata, että kotimaisilla viinisiepoilla tuntuu olevan selkeät mielipiteet rypälelajikkeista, se on hienoa!