Viinipiru pois maisemista

Piru julistaa kahden viikon mittaisen radiohiljaisuuden alkaneeksi! Blogin historian ensimmäisen tauon syynä on matkustelu maailmankolkassa, jossa viinejä ei tunneta, eikä Internettiä käytetä (melko ruokotonta, eikö?).

Paussin aikana suositellaan totuttelemista pimeneviin syysiltoihin lipittelemällä portviiniä, jota löytyy Alkon valikoimista tällä hetkellä kiitettävä määrä. Itse hommasin pullon Warre’sin Quinta da Cavadinha Vintage Portia, jonka aion nauttia itseäni paremmassa seurassa heti kun pimeys saavuttaa pisteen, jossa varomaton huomaa muistelevansa hetki sitten kadonnutta kesää kaiholla.

Kippis!

Amerikan pinotit osa 2: chileläistä premiumia

Amerikkalaisten pinot noirien maistelu jatkuu, tällä kertaa tähtäimessä ovat Latinalaisen Amerikan edustajat. Kuten usein uuden maailman kohdalla, on chileläisten viinien tyylillinen kirjo varsin laaja, mikä on toisinaan virkistävää ja toisinaan kaoottista (voitaisiinkos sopia, että kukin juhlii joulua siihen aikaan vuodesta kun haluaa?). Tällä kertaa kokeilevan otteen lopputuloksena on syntynyt kaksi hyvin eri tyyppistä pinot noir-viiniä, jotka ovat kumpainenkin tyrkyllä Alkon tilausvalikoimassa.

Cono Sur 20 Barrels Pinot Noir 2007 (25€)

Tämä Decanterinkin hehkuttama pinot noir maistuu Pirun suussa pistävältä tuijotukselta. Se on übertäyteläinen, tammessa uitettu ja intensiivinen kuin urheilusukan läpi vedetty rypäleuutos, johon on lisätty pirtua. Rypäleensä edustajaksi sitä ei tunnista laisinkaan, ei sen paremmin väristä, tuoksusta kuin maustakaan. Pahan makuinen se ei ole missään tapauksessa, mutta jollain tapaa keinotekoisen tuima. Kyseessä on esimerkki kansainvälisen konsentraatiobisneksen tuottamasta frankenstein-viinistä, jonka eteen heittäytynee rähmälleen kriitikko jos toinenkin. 20 Barrels pinot noir on kuin steroidiversio tuottajan perus-pinotista ja oiva osoitus siitä, että on olemassa piste, jonka tuolla puolen koko muuttuu siunauksesta kiroukseksi. Kauheinta on, että kyseessä on selvästi viini, josta valmistaja on kovin ylpeä. 20 Barrels Cono Sur jakaa takuulla mielipiteet, joten testaa (punaisesta tähdestä huolimatta) ja jaa kantasi blogin lukijoiden kanssa!

Punto Alto Pinot Noir (18,97€)

Toinen pinot tulee myös Chilestä ja on lähes joka maailmankolkassa häärivän Larochen tuottama. Vaikka Punto Alto on 20 Barrelssin maanmies, ei viinejä yhdistä kovinkaan moni asia. Punto Alto on väriltään keskisyvän rubiini, tekstuuriltaan samettinen, miellyttävän hapokas ja tasapainoinen. Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että viinin tuoksussa erottuu varsin selkeästi greippi, joka toistuu vaimeampana myös maussa. Yllättävä tuoksu ei kuitenkaan ole rasite, mikä lienee vielä oudompaa kuin se, että punaviinilasissa ylipäätään törmää sitrushedelmään. Punto Alto päihittää Cono Surin 20 Barrelsin, mutta häviää aiemmin maistetulle Erath Pinot Noirille, jonka fokusoitunutta eleganssia huomaan ikävöiväni siinä määrin, että aion tilata pari pulloa pahan päivän varalle.

Muukalaislegioonan viinitila

Kilpailu Ranskan kummallisimmasta viinitilasta ratkeaa todennäköisesti ilman sen suurempaa vastakkainasettelua. Piru on vakuuttunut, että voittaja on tila, joka toimii nimellä Institution des Invalides de la Légion Etrangère ja on Ranskan pahamaineisen Muukalaiselegioonan pyörittämä.

Legioonan 40 hehtaarin tiluksilla kasvaa Provencen alueelle tyypillisiä lajikkeita, kuten Mourvèdrea ja Grenachea. Köynnösten välissä häärii joukko auringon ahavoittamia ikämiehiä, entisiä legionalaisia, jotka edustavat kymmeniä eri kansallisuuksia.

Tila tuottaa punaviinin lisäksi valko- ja roséviiniä, joita se kaupittelee sekä paikan päällä että netissä. Pullo legioonan punaviiniä kustantaa kolmesta kuuteen euroa, mistä voi päätellä, että palkka-armeija valikoi rivijäsenensä tarkemmin kuin rypäleensä!

Ranskan kummallisimman viinitilan tittelin lisäksi leegio saattaisi pärjätä mallikkaasti myös kilpasarjassa Provencen Kuumottavin Viinitilavierailu (”Mitä, eikö Monsieur pidä viinistämme, joka kunnioittaa kaatuneittemme muistoa?”) sekä Tasavallan Karskein Connoisseur (”Makuaistini tuhoutui Djiboutissa, mutta epäilen että tämä jumalainen nektari on tehty grenachesta”).

Lisää aiheesta täällä ja täällä. Tsekatkaa erityisesti toisen linkin kuva viininviljelijä Alexista.

Champagnen sato jäämässä edellisvuosia pienemmäksi

Samppanjan ystävät ovat joutuneet seuraamaan kauhulla vierestä kuohujuomien hintojen kipuamista katonrajan tietämille kasvaneen kysynnän paineessa. Mikäli kasvavaa kysyntää siivittää samanaikaisesti pienenevä tarjonta, ei tarvitse olla selvännäkijä ennustaakseen, että hinnat kohoavat myös jatkossa.

Vuoden 2008 sato tulee olemaan asiantuntijoiden arvioiden mukaan noin 10 prosenttia edellisvuosia pienempi ja näyttää niukalta etenkin chardonnay-rypäleen osalta. Koska chardonnayta voidaan pitää single variety-villityksen primus motorina, on syytä epäillä, että blanc de blancs-viinien hinnat nousevat lähivuosina korkeuteen, jossa tavallisen kaduntallaajan tilipussi sakkaa ja syttyy liekkeihin. Varautukaa siis entistä kirpaisevimpiin hintoihin, jos mielitte jatkossakin juhlistaa olemassaolon sietämätöntä keveyttä kuplivalla nupilla!

Lisää aiheesta Decanterin sivuilla.

ps. Monopolipamput, hankkikaa italialaista franciacortaa handellin valikoimiin, olkaa niin hyvät

Maistettu: amerikkalaisia uutuusviinejä kaksin kappalein

Tällä kertaa lasissa on amerikkalaisia viinejä. Maahantuoja lähetti joitakin pulloja maisteltavaksi, joten testataan niistä pari! Viinit tulevat Oregonista, Yhdysvaltojen itärannikolta, joka muistuttaa ilmastoltaan enemmän koleaa Uutta Seelantia kuin kuumaa Kaliforniaa. Tästä johtuen alueella viljellään etenkin pinot noiria, joka on perso marginaali-ilmaston suomille selkäsaunoille. Tämä pohjatiedoksi ja sitten asiaan!

Erath Oregon Pinot Noir 2006

Erath Oregon Pinot Noirin (19,96€) väri on  hennon läpikuultava ja lähes granaattinen. Se on tyypilliseen uuden maailman pinottiin verrattuna väriltään kevyt, jopa siinä määrin, että eräät chileläiset roséet pistävät paremmaksi. Liekö tämä huolestuttava merkki vanhan maailman perinteiden halveksunnan puutteesta?

Viinin nokassa on kirsikkaa ja ruusunmarjaa, ja se on jollain tapaa kosiskelevan makea. Kyseessä on kuitenkin ilahduttavan puhdaspiirteinen pinot-tuoksu. Maussa on kirpsakkaa hapokkuutta, hapankirsikkaa, hieman ohut startti, mutta pitkä lopetus, joka jää kummittelemaan suuhun kuin sammutettu putkitelevisio.
Erath tarjoilee Burgundin ulkopuolista pinot-kokemusta kivassa paketissa ja on monella tapaa kuin rotevampi versio parhaista Etelä-Ranskan rosé-viineistä, jotka ovat samaan aikaan raikkaita, hedelmäisiä, aavistuksen tanniinisia ja tarkoitettu nautittaviksi nuorina.

Kenelle: sille, joka kaipaa ruokapöytäänsä spagaattiin taipuvaa punaviiniä, joka sopii tarjoiltavaksi lähes minkä tahansa kanssa
Kenelle ei: tervanjuojille
Mikä: Alkon tilausvalikoiman uutuus, joka on kotoisin sopivan etäältä kulttihilloistaan tunnetusta Californiasta

Erath Pinot Gris 2006

Erath Pinot Grissin (14,99€) väri on sitruunainen. Sen vivahteikkaassa tuoksussa on kypsää päärynää, aprikoosia ja aavistus hunajaa. Tuoksu lupaa intensiivistä viiniä, mutta kykeneekö maku vastaamaan lupaukseen ilman alkoholibodattua karamellikeekoilua?

Jo vain. Viinissä on volttia vaikka muille jakaa, mutta sen maku on keskitäyteläinen, eikä liian rasvainen, kiitos miellyttävän hapokkuden. Erath Pinot Gris on kypsän hedelmäinen, suuntumaltaan hieman liukas ja siinä on pitkä lopetus, jossa kihelmöivät hapot yhdistyvät sitruunaan ja hunajaan. Viini muistuttaa suuntuntumaltaan Moselin alueen rieslingejä, liekö keitoksessa jonkin verran jäännössokeria tasapainottamassa runsaita happoja?  Miellyttävän ryhdikäs pinot gris.

Pirun viiden sentin vinkki: nauti pinot noir kuin valkoviini ja pinot gris kuin punaviini. Ensimmäinen on jäntevä kuin miespuolinen balettitanssija, siinä missä toinen on kuin pullapitkoja pahoinpitelevä maatalon emäntä.

Kenelle: sille, joka haluaa jatkaa raskasta työpäivää raskaalla valkoviinillä tai aikoo tarjota vierailleen valkoista kalaa
Kenelle ei: sille, jonka mielestä chabliksessa on liikaa särmää
Mikä: Alkon tilausvalikoiman pinot gris Oregonista

Historian aamuhämäristä: kreikkalainen juomapeli

Antiikin kreikkalaiset eivät olleet persoja ainoastaan filosofialle ja retoriikalle, vaan myös viinille. Rypälejuomaa kumottiin siekailemattomat määrät symposiumeiksi kutsutuissa illanistujaisissa samalla kun keskusteltiin henkeviä ja elosteltiin. Huolimatta avoimista päihtymispyrkimyksistä, ei pikarin viimeinen kulaus aina päätynyt siihen orgaaniseen astiaan, missä olisi parhaiten toteuttanut jaloa tehtävää. Toisinaan viimeisestä tilkasta tuli peliväline juomapeliin, joka tunnettiin nimellä kottabos.

Kottaboksen idea oli yksinkertaisuudessaan nerokas. Pikarin viimeinen kulaus heitettiin sakkoineen päivineen kohti huoneen keskellä pystytettyä maalia, mikä oli yleensä lampputelineen päälle asetettu metallikiekko, joka piti kovaa meteliä pudotessaan. Pisteitä ropisi osumasta, mutta myös siitä, että viini lensi huoneen poikki oikeassa muodossa: mitä yhtenäisempänä tilkka kaarensa teki, sitä onnistuneempana suoritusta pidettiin. Erityisen tarkkoja oltiin siitä, että pelaajan tekniikka säilyi virheettömänä kovassakin humalassa ja että hän käytti heitossa ainoastaan oikeaa kättänsä. Taidokkaimmat kottaboksen pelaajat nauttivat samanlaista arvostusta kuin parhaat keihäänheittäjät.

Historialliset tekstit eivät kerro, kenen tehtäviin kuului sotkun siivoaminen seuraavana aamuna.

Maistettu: Norton Privada 2005

Piru palasi punkkupullon ajaksi viinijuurilleen Argentiinaan ja minkälaisen vastaanoton lähtökohtansa hylännyt tuhlaajapoika saikaan! Lasissa oleva viini muistuttaa osuvasti, että uudesta maailmasta löytyy muitakin hyveitä kuin lyömätön hinta per voltti–suhde.

Norton Privada (14,99€) on sävyltään tumman rubiini, taittaen hieman sinertävään purppuraan. Sen tuoksussa on kypsää boysenmarjaa, mustikkaa ja sellaista puumaista mausteisuutta, jota on tavattu kutsua seetriksi. Ketkä meistä sitten ovat oikeasti haistelleet seetripuuta ja saaneet pysyvän porttikiellon Kasvitieteelliseen puutarhaan, on aivan toinen tarina (kirottu kieli ja sen häilyvä suhde todellisuuteen). Privadan tuoksu muistuttaa moderneista bordeaux-viineistä, mutta on konsentroituneempi ja hedelmäisempi, eikä sitä  tarvitse manata esille lasista rituaalinomaisen vatkaamisen keinoin. Kuvaavaa on, että tuoksu nousee lasista nenään vaikka viini olisi jääkaappikylmää.

Viinin maku on musteisen paksu olematta kuitenkaan kuin suuhun tipahtanut samettiesirippu. Se on täyteläinen ja pyöreä, mutta ei liian notkea. Kiitos tästä kuuluu herukkaisille hapoille, jotka varmistavat, ettei esitys tyssää ennen aplodeja (herukkaisuudella tarkoitan muuten sellaista kypsien viinimarjojen maukasta hapokkuutta, mikä herauttaa veden kielelle, vastakohtana hapoille, jotka pakottavat sivistyneenkin irvistelemään julkisesti kuin raakalaismainen raparperin purija). Runsaanpuoleinen alkoholi integroituu makumaailmaan miellyttävällä tavalla. Privada ei jää höyhensarjalaiseksi myöskään tanniineissa, sillä niitä piisaa kiitettävästi. Määrällisestä paljoudestaan huolimatta tanniinit mukautuvat kaanoniin ja pysyttelevät taustalla, kunnes kuivattavat koko suun kuin pakeneva vuorovesi.

Norton Privada on runsas ja hedelmäinen ollen samaan aikaan jäntevä ja elegantti. Se on kuin kantakapakan portsari, jolla on salattu tausta baletin ja venäläisen kirjallisuuden parissa. Se muistuttaa otteiltaan naapurikylän Luigi Boscaa, mikä ei ole lainkaan vaatimaton vertailukohde. Molemmista voidaan sanoa, että ne ovat sellaisia viinejä, jollaisia monet eurooppalaiset tekisivät, jos vain voisivat.

Kenelle: Uuden maailman asukeille, sekä vanhan maailman Vasco da Gamoille
Kenelle ei: Niille, joiden mielestä viinin ja mehukatin ero löytyy alkoholimäärästä

Mikä: Uutta maailmaa parhaimmillaan Argentiinan Mendozasta