Siirry sisältöön

Posts from the ‘Portugali’ Category

Esporão – Puolessa välissä uutta ja vanhaa

Screen Shot 2014-09-13 at 11.25.14 AM
Palasin yötä vasten Alentejosta, jossa olin tutustumassa Esporãon viinitilaan. Suomessakin mainetta niittäneen tilan historia kietoutuu yhteen Portugalin historian kanssa. Roquetten omistajaperhe pakeni vuoden 1974 Neilikkavallankumouksen myötä Brasiliaan ja palasi maahan vasta 1980-luvun puolella. Vaikka tilan logossa koreilee muinainen vuosiluku, käytännössä Esporãon nykyisen viinihistorian alkupisteeksi voi merkitä 80-luvun puolivälin, jolloin modernit valmistustilat rakennettiin ja australialainen pääviinintekijä David Baverstock ryhtyi toteuttamaan sittemmin runsaasti kopioitua näkemystään Alentejon viineistä.

Esporãolla on noin 600 hehtraaria viinitarhoja, joista tällä hetkellä noin 40%:a viljellään orgaanisesti ja loppuja niin sanotun integroidun tuotannon periaatteilla, missä esimerkiksi perinteiseen tuholaistorjuntaan turvaudutaan silloin kun se katsotaan välttämättömäksi. Vaikka Esporãon viinien makumaailmaa voi luonnehtia kansainväliseksi, jopa uuden maailman tyyliseksi, noin 60% tarhoista edustavat Alentejon perinteisiä lajikkeita, loput myöhempien aikojen tulokkaita kansainvälisistä ympyröistä, kuten Cabernet sauvignonia tai Syrahia.

Puhutaanpa hieman punaviinilajikkeista. Eräs kantavista voimista on Trincadeira, joka tuo sekoituksiin täyteläisyyden lisäksi raikkautta. Toinen on Alicante bouschet, herkästi yli 15%:ia viinejä tuottava lajike, joka on toki lähtöisin Ranskasta, mutta kukaties tunnetumpi tätä nykyä nimenomaan Etelä-Portugalille tunnusomaisena lajikkeena. Molemmilla on melko tunnistettava aromimaailmansa, josta olen löytävinäni ensimmäisen kohdalla lihaisuutta ja minttuisuutta, jälkimmäisen kohdalla puolukkahilloa ja makeaa mausteisuutta. Sekoituksissa käytetään usein myös Aragonesia, joka tunnetaan Tempranillona Espanjan puolella. Se ilmentyy kokemukseni mukaan Alentejossa yllättävän tanniinisena ja tummanpuhuvana. Ei sovi myöskään unohtaa Touriga nacionalia, joka tuo kokonaisuuteen muun muassa rotevuutta ja kermaista tekstuuria.

Esporão Red Reserve on niittänyt mainetta Suomessakin, mutta on omaan suuhuni tamminen. Amerikkalainen puu puskee nuoresta viinistä läpi muun muassa maitosuklaisuutena, mikä on viinintekijän tahdon mukaista, mutta tammiherkälle viinikirjoittajalle turhan alleviivattua. Ennen matkaani eräs Viinipirun seuraaja kommentoi FB-seinällä unohtaneensa Reserven pariksi vuodeksi hyllylle lepäämään ja olleensa vaikuttunut avattuaan viinin taannoin. Maistettuani Reserveja vuoteen 2001 asti, voin todeta, että ymmärrän mistä hän puhui, sillä Reserve ikääntyy hyvin. Noin viiden vuoden iässä viini läpikäy merkittäviä muutoksia, jonka myötä tammi integroituu osaksi kokonaisuutta tavalla, joka tekee kunniaa vanhan maailman perinteille. Sitä ennen ollaan selvästi uuden maailman puolella.

David Baverstockin mukaan hänen viininsä sijoittuvat uuden ja vanhan maailman puoliväliin, mikä on suht vaivatonta allekirjoittaa toteamuksena. Viinit tosin tuntuvat aloittavan nuorina toisen leirin edustajina, mutta vaihtavan melkein hyppäyksenkaltaisesti puolta ikääntyessään. Mikäli olet tammiherkkä, kuten minä, odota vähintään viisi vuotta vuosikerrasta ennen kuin korkkaat pullon. Tuon pisteen jälkeen vastine parinkympin satsaukselle on hyvä. 15 vuoden jälkeen viini on edelleen varsin juotavassa kunnossa, mutta kukaties alamäkensä alussa. Optimi juonti-ikkuna tuntuu olevan 5-15 vuotta vuosikerrasta.

Palettini on kallellaan kevyempiin punaviineihin, mutta toisaalta täyteläisempiin valkoviineihin. Siedän uutta tammea paremmin valkoviineissä kuin punaviineissä, syystä, joka on minulle itselleni yhtä epäselvä kuin totta. Tämän vuoksi suosikkini Esporãon valikoimasta löytyvät valkoviinien puolelta. Valkoinen Reserve sarja onnistuu olemaan samaan aikan jäntevän runsas ja tamminen, mutta omintakeinen ilmentymä Alentejon alueen lajikkeista, kuten Antão vaz, Arinto ja Roupeiro. Se on samalla tavalla ryhdikäs kuin Pohjois-Rhônen suuret Marsanne ja Roussanne -valkoviinit, joiden liki kihelmöivää makumaailmaa on vaikea selittää teknisillä seikoilla, kuten viinin PH-arvolla ja happojen grammamäärällä. Runsas viini on persikkainen nojaamatta silti liikaa hedelmäisyyteen. Kokonaisuus on mausteinen, tamminen, suutuntumaltaan leveä, mutta jollain tapaa energinen. Vaikka kyse on öljyisen runsaasta viinistä, se ei väsytä palettia. En maistanut yli kymmenvuotiaita pulloja, mutta uskoisin, että viinit ikääntyvät hyvin noin 15 vuotta.

Esporão on rakentanut uudet valmistustilat huipputuotteille, kuten Private Selection -viineille. Niiden rypäleet poljetaan perinteisellä menetelmällä jaloilla lagareissa, kivisissä altaissa. Siinä missä lagaresit on valmistettu portviineistä tunnetussa Dourossa yleisimmin graniitista, Esporão käyttää Alentejolle tyypillistä vaaleaa marmoria. Menneiden aikojen modernisoitu klangi näkyy myös tällä hetkellä kovin muodikkaina amforoina, joiden vaikutuksia viinin laatuun Esporão kokeilee par’aikaa.

Jään seuraamaan mielenkiinnolla mihin suuntaan viinit kehittyvät lähivuosina ja uskallan kokemukseni perusteella suositella Alentejoa myös viiniturismikäyttöön. Paikallinen ruoka on erinomaista ja ihmiset helposti lähestyttäviä. Alta löytyvät kuvat Monsarazin linnoituskaupungin huipulta puhuvat omaa kieltään. Matka Esporãolta Monsaraziin on vartin luokkaa, joten kaksi kärpästä on mahdollista napata yhdellä iskulla.

Click this for the English post about the visit!

Portugalilainen lounas

Sovin sunnuntailounaan Sea Meen, ilmeisen suosittuun lissabonilaiseen mereneläväravintolaan. Tiesin, että meitä tulisi olemaan pöydän ympärillä kaksitoista, mutta sitä en tiennyt, että lounas kestäisi yli viisi tuntia, sisältäisi yli tusinan ruokalajeja ja velvoittaisi nautiskelemaan portviiniharvinaisuuksia vuosilta 1957, 1960 ja 1961.

Yhdistimme vuoden -57 colheitan ostereihin kolmen tunnin syöpöttelyn sokaisemina. Parittaminen ei mennyt aivan oppikirjojen mukaan, mutta se ei estänyt naurunhörötystä tai torpedoinut katossa ollutta tunnelmaa. Jos viini on laadukasta ja ruoka maistuvaa, yksi yhtälön liikkuva osa on jo lukittu tavalla, joka johtaa todennäköisimmin nautintoon kuin tuskaan. Niin tässäkin tapauksessa. Kolme kiloiset grillatut red snapperit sentään huuhdoimme vinho verdellä, kuten myös musteen kanssa tempuroidut mustekalat.

Uusi tuttavuus lautasellani oli percebes, kalliossa merenpohjassa kasvava esihistoriallinen mikä-lie, portugalilaisten arvostama meriruoka, jonka varren liha imaistaan kuorestaan hieman kuin ravunsaksi. Maku muistutti lähinnä ravun ja osterin sekoitusta merellisessä tuoreudessaan. Annos tarjoiltiin liiemmin kursailematta, leväkasvustojen yhä roikkuessa kiinni erikoisen näköisissä selkärangattomissa, jotka eivät itsekään näyttäneet tietävän kuuluvatko floraan vai faunaan.

Photo 8.12.2013 14.08.16 Photo 8.12.2013 12.43.04 Photo 8.12.2013 16.04.02 Photo 8.12.2013 16.05.12 Photo 8.12.2013 16.25.48 Photo 8.12.2013 16.11.49 Photo 8.12.2013 16.26.361453325_10152056782787980_1323150364_n

2012 Vuoden viineistä

J. Berglund ja A. Rinta-Huumo ovat valinneet Vuoden viinit Alkon perusvalikoimasta. Alla nopeat kommentit.

516277

Vuoden valkoviiniksi valittiin elämää suuremman Charles Smithin Kung Fu Girl Riesling. Nappivalinta mielestäni, sillä viini on aidosti maukas. Saksanmaan Schönleber, Dönhoff, Grünhauser tai Immich-Batterieberg tekevät Smithiakin maukkaampia Rieslingeja, mutta niitä ei tietenkään saa Alkosta. Monopolin Riesling-valikoiman kammottavuus huomioiden Kung Fu Girl on, ei vähempää kuin, pelastanut Alkon asiakkaat pohjattomilta Riesling-pettymyksiltä ja ansaitsee siten aateloinnin. Tosin se on käytännössä loppu joka ainoasta Alkosta, mutta tätä asiantolaa tuskin kannattaa pitää monopolin valuvikana, vaikka maahantuoja tiesikin kertoa hyvissä ajoin etukäteen, että tuote tulisi loppumaan hyllyistä Alkon pienen ostoerän vuoksi ja vaikka hän kertoi sen myös Alkolle, joka ei kait ole aivan niin palveleva kuin kertoo olevansa, koska sadat Alkot myyvät tulevina päivinä asiakkaille ei-oota täysin turhaan.

470667

Sitten vuoden punaviiniin. Koeajoin portugalilaisen Esporão Reservan sen tultua valikoimiin. Se maistui suussani tummahedelmäiselle maitokaakaojuomalle. Siis tekstuuriltaan maitomaiselle ja maultaan aavistuksen makealle nestemäiselle suklaalle. Yritin juoda pulloa pois viikon ajan, mutta jouduin lopulta kaatamaan tammisen viinin viemäriin. Tasokkaan rypälemateriaalin turmeleminen ylenpalttisella kellarityöstöllä on yleinen vitsaus niin sanottujen premium-viinien kategoriassa, valitettavasti. Tämän kaltainen viininteko on ristiriidassa autenttisuutta ja traditiota korostavien markkinapuheiden kanssa, mikä ei ole valitettavasti omiaan vähentämään niiden määrää. Tarhojen tuottama rypälemateriaali on tärvelty kellarissa liki tunnistamattomaksi. Samapa tuo, makuasioista kiistely maustaa elämää.

Loppuun vielä Viinipirun kaljanurkkaus. Ensi viikolla Arkadian Alkosta löytyy pieni erä laatuoluita messevissä 0,75 pulloissan. Pidän oluestani reilusti humaloituna, ennemmin jenkki- kuin brittityyliin, joten Kansasista ponnistavan Boulevard Brewingin pitäisi hoitaa homma. En ole vielä maistanut oluita, joten en voi varsinaisesti suositella ostamaan, mutta ne vaikuttavat lupaavilta. Hyvä olut on iso ilo.

Photo 5.12.2012 14.23.29

Disclaimer: maahantuoja pisti bisset maistelukappaleina

Illan ruokalista

+ voita, suolaa ja Esporão Reserva Portugalin suunnalta. Valkoinen oli yllättävän hyvä, punaisen suhteen odotukset ovat pikkaisen pelonsekaisia, koska kyseessä on punaviini Alentejosta. Oletko testannut?

Adegga, sosiaalinen viinipalvelu

Viiniskenen uusi tulokas, Portugalilainen Adegga, pyrkii mullistamaan kentän ymppäämällä viiniharrastuksen sosiaaliseen median maailmaan. Adeggan perustajien vaatimattomana tarkoituksena on tehdä viinille Facebookit: koota kaikki maailman viinit ja viininystävät yhdelle sivustolle yhdeksi suureksi yhteisöksi.

Kyseessä on monella tapaa näppärä palvelu: sivusto esimerkiksi skaalaa keskenään erilaiset viinin arvosteluasteikot kunkin käyttäjän preferenssien mukaisiksi. Siten ei ole väliä käyttääkö arvostelija amerikkalaista 100 pisteen asteikkoa ja toinen englantilaisten suosimaan 20 pisteen järjestelmää maistellessaan viinejä, koska sivusto konvertoi asteikot keskenään yhdenmukaisiksi.

Sivustolle voi myös naputella oman viinikaappinsa sisällön. En ole testannut hommaa, mutta jos pullon lisääminen on yhtä simppeliä kuin viiniarvion lisääminen, harkitsen vakavasti alkavani Adegga-addiktiksi. Palvelu tekee myös kaverien viinien seurailusta helppoa: tuoreiden viinihankintojen ja maisteluarvioiden seuraaminen toimii hieman samaan tapaan kuin viestien lukeminen Twitterissä. Sivusto mahdollistaa myös viinitilojen fanittamisen. Kukaties tulevaisuudessa viinitilat käyttävät sivustoa kommunikaatiokanavana, koska se tarjoaa Facebookia tehokkaammat työkalut viinin vinkkelistä.

Kukaties merkittävin uudistus on kuitenkin nimeltään AVIN-koodi, joka toimii kuten kirjojen ISBN-koodi. Esimerkiksi Heinrichin Pannobilen koodi näyttää tältä: AVIN3535722438574. Jokaisella viinillä on tarkoitus pian olla oma koodinsa, mikä tekee yksittäistä viiniä koskevan informaation digitaalisesta käsittelystä naurettavan helppoa verrattuna nykyiseen sirpaletietoon, jota Google on pullollaan. AVIN-koodin ansiosta Adeggan sivuilla ei ole lukuisia merkintöjä yhdestä viinistä, erilaisilla kirjoitusasuilla tai puutteellisillta tiedoilla, kuten tällä hetkellä markkinoita hallitsevassa CellarTrackerissa, sillä sivusto sulauttaa keskenään poikkeavat merkinnät yhdeksi merkinnäksi. Adeggaan verrattuna CellarTracker vaikuttaa vanhanaikaiselta ja sekavalta. Jos Adeggan miehiin on uskominen, muutaman vuoden päästä jokaisella maailman viinillä on oma AVIN-koodinsa. Suosittelen tsekkaamaan.

Viinipirun Adegga-tiliä kyylimään pääset tästä.

Viini, johon ei kannata uhrata aikaa

Toisinaan sitä pettyy viiniin. Pettymyksen määrä riippuu odotuksista. Carmin (11,98€) kohdalle odotukset virittäytyivät korkealle kuin varkain. Kyseessä on Douron laakson luomupunaviini. Hintakaan ei ole mahdoton, eikä viininteosta vastaa monikansallinen korporaatio.

Valitettavasti tarjolla on yllätyksetön, suoraviivaisen kulauteltava pöytäviini, joka voisi olla kotoisin mistä tahansa. Koska viinin hedelmä ei ole erityisen puhdaspiirteinen ja sen maku on lyhyenläntä, olen pettynyt. Tästä viinistä ei kannata maksaa yli kymmentä euroa. Jos et usko, kokeile itse.

++/+++++

Maistettu: Evel (8,82€)

546067

Ajattele lasillista nektariinia, johon on puristettu puolikas sitruuna ja nipsaistu pari mustaherukanlehteä. Tämän jälkeen viini on vedetty pienisilmäisen siivilän läpi ja tarjoillaan soodapäräytyksen saattelemana. Siinä sinulle portugalilainen Evel (8,82€). Ostaako Piru uudestaan? Ei osta, mutta toisaalta vihtahousu on tunnettu Sauvignon blanc -dissidentti, mistä mustaherukanlehti muistuttaa (sietämätön rypäle ja imho, Cloudy Bayn voisi kiskaista mustaan aukkoon). Jos kuitenkin pidät lämpimämpien seutujen hedelmäisistä Sauvignon blanceista, testaa tätä Douron alueen valkoviinia.

+++

Madeira ja madeira = kelpo yhdistelmä

dsc03502

Nuoret köynnökset 300 metriä korkean kielekkeen reunalla saaren pohjoisosassa

Viinipiru vietti kuluneen viikon Madeiralla enimmäkseen harmaita pilviä tuijotellen, saaren eri kolkkia pällistellen ja oksidoitunutta viiniä siemaillen. Pitkäsiimaiseen viinikoukkuun tarttuivat muun muassa Leacock’s 1934 Bual, Blandy’s 1966 Sercial, 1976 Terrantez sekä monta muuta päräyttävää viiniä, joita saarella pääsee maistamaan parin kympin kertapanostuksilla. Kaapin pohjalle hankin Blandy’sin Bualit vuosilta 1968 ja 1977.

Matkan kuluessa huomasin nauttivani yhä enemmän kuivista tai puolikuivista madeiroista, jotka valmistetaan sercial tai verdelho-rypäleistä, malvasiasta valmistetun viinin tuntuessa liian äitelältä, jopa jälkiruokana. Jos lisäät mars-patukoihisi sokeria, pidät todennäköisesti myös malmsey-viineistä.

Madeiran vuosikertaviinejä ei kuljeteta saaren ulkopuolelle, minkä vuoksi niiden hankkiminen vaatii matkustamista paikan päälle (tässä poikkeus). Matka on kuitenkin vaivan väärti, mikäli seuraavat ehdot toteutuvat:

  • perillä paistaa aurinko, mikä tuntui olevan haasteellista etenkin Funchalin kaupungille
  • matkaaja kestää Madeiran omalaatuisen ruokakulttuurin tuottamat satunnaiset kuvotusreaktiot heleän bling-äänen kantautuessa suositun ravintolan keittiöstä tai etikkaisten purkkivihanneshöystön saapuessa pöytään
  • matkaaja ei pelkää holtittoman korkeita pudotuksia tai jyrkkiä teitä, sillä Madeiralla on tarjolla molempia, liki yhtä paljon kuin pienimoottorisia autoja, jotka kinuavat pystysuoria teitä ylös
  • matkaaja tulee toimeen sen tosiasian kanssa, että suurin osa kanssaturisteista on harmaahapsisia saksalaismummoja, jotka kehuvat yllämainitun kaltaisen ravintolan ruokaa vuolaasti ja köpöttelevät sitten kahden tähden hotelliinsa yöpuulle, jotta jaksavat köpötellä lisää seuraavana päivänä
Nuppineulan pään kokoiset orgaaniset malvasia-rypäleet ottavat aurinkoa

Nuppineulan pään kokoisia orgaanisesti viljeltyjä malvasia-rypäleitä. Kypsinä valmistaja dumppaa ne samaan pataan perusrypäleiden kanssa.

Pojasta polvi paranee, jopa Portugalissa

aaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Portugali oli pitkään Etelä-Euroopan outolintu, sen syrjäinen ja kehittymätön ulkolaita. Maan luisuminen unholaan alkoi kuumimman löytöretkikauden jäähtyessä 1600-luvulla, jolloin valta ja vauraus pakenivat pysyvästi pohjoisemmille seuduille. Portugalilaiset jatkoivat mahalaskuaan pitkälle 1900-luvun puolelle, sietäen muun muassa banaanivaltiotyylistä diktatuuria liki John Travoltan uran tähtihetkiin saakka. Muulle maailmalle maa alkoi avautua vasta Euroopan Unionin myötä, 80-luvulla. Eristyneisyys yhdistettynä pitkään historiaan näkyy myös viineissä.

Portugalin punaviinien perinteinen tyyli on ollut paikka paikoin varsin rustiikkinen, lievästi sanottuna. Pahimmillaan maserointitynnyreihin ovat lentäneet punaisten rypäleiden lisäksi pusikoiden oksat, minkä seurauksena pulloihin on päätynyt kohtuullisen karheaa kamaa. Kuluneina vuosikymmeninä tuotantoa on modernisoitu mittavissa määrin. Tekniikka ei silti poista Portugalin viinikulttuurin erityshaasteita, joita ovat tuntemattomat (ja vaikeasti lausuttavat) ominaisrypäleet, alueittain vaihtelevat omat nimet tutuillekin rypäleille, sekä lainsäädäntö, joka ei perimmiltään onnistu takaamaan viinin laatua, vaikka kyseessä on laatuluokitus.

Viinipiru kävi maistelemassa eilen Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa Portugalilaista viiniä useamman tuottajan verran. Huomasin, että asenteeni Portugalin viineihin osittain vahvistui, mutta samalla muuttui. Parhaat viinit edustivat uuden maailman tekniikoiden ja paikallisten lajikkeiden synteesiä. Portugalin suurin vahvuus löytyy keskihintaisissa viineissä, jotka kantavat runsaan hedelmäisyytensä miellyttävän ryhdikkäästi. Maistelussa olleet premium-pullotteet tuottivat enemmän pettymyksiä kuin ihastuksia, sillä lähtökohtaisesti keskinkertainen viini ei puhkea kukkaan, muutu sen kompleksisemmaksi tai tasapainoisemmaksi, vaikka rypälemehua iskettäisiin suonta ja uitettaisiin tammessa kauemmin kuin on tarpeen. Portugalin viineissä voi nähdä samankaltaisuutta esimerkiksi Chilen ja Argentiinan viinien kanssa, jotka kehittyvät vinhaa vauhtia.

Mielenkiintoisia vastaantulleita tuttavuuksia olivat muun muassa vain neljä vuotta vanhan Terras De Alterin viinit, joita oli esittelemässä viinintekijä Peter Bright, sekä teutooniomisteisen Herdade dos Lagosin viinit. Mainittakoon vielä kokeilemisen arvoisena viininä Adriano Ramos Pinton Duas Quintas, joka ilmestyy Alkon valikoimiin näinä päivinä! Loppuun varoituksen sana: portugalilainen kuohuviini kannattaa yleisesti ottaen kiertää kaukaa, mutta ei niin kaukaa kuin sokerilla keekoileva rosé-viini, jota rapakon väärän puolen tuohisuut lipittelevät iltojensa ratoksi.

Lyhyesti: kaksi viiniä Douron/Dueron varrelta

Portviineistään parhaiten tunnettu Douron seutu on saanut nimensä joesta, joka virtaa Portugalin halki ja päättyy Porton kaupungissa Atlanttiin matkattuaan ensin satoja kilometriä Espanjan puolella Duero-nimisenä. Joen Espanjan puolen tunnetuin viinialue on Ribera Del Duero, mutta Castilia y Leónin suureen maakuntaan mahtuu paljon muutakin. Tässä lyhyesti kaksi punaviiniä, yksi molemmilta puolilta rajaa. Ensimmäinen on 100 prosenttinen Tempranillo, jälkimmäinen 80 prosenttisesti Tinta roriz (Tempranillo portugaliksi).

Durius Tempranillo 2005, Castilia y León  (9,21€)
Avoimessa tuoksussa on makeaa herukkaa, hevosen hikeä (olen aina halunnut käyttää tuota sanaa) ja mättäällä kasvavaa herkkusientä. Ajattele kaurakeksiä, jonka päällä on muutama suklaahippu ja nokare mansikkahilloa, joka lähetetään teutaroivan hevosen selässä sienimetsään, niin tiedät miltä viini tuoksuu. Kokemus toisintuu pehmeän tasapainoisessa maussa, kukaties liiaksikin. Paljon persoonaa alle kympillä.
+++
Hinta-Laatu:piru-ok

picture-22
Quinta das Chãs Reserva 2003, Douro (18,21€)
Mustikkainen tuoksu on rotevan mausteinen, mutta siinä on kuultavissa säröääniä. Ajattele tyhjäkäyvää autoa, jonka tuulilasille pistetään lasinpesunestettä pahimmilla kesähelteillä, yhdistettynä kakaroihin, jotka sotkevat takapenkkejä suklaalla. Tumman marjaisa maku on teknisen oloinen, virheetön, mutta ei säväytä tähän hintaan. Pitkääkin pidempi dekantointi auttaa nostamaan hedelmän framille.
+++
Hinta-laatu: piru-unhappy

picture-6