Uusi ilme sivulle

Vanhassa vara parempi, mutta toisaalta ikävystymiseen voi kuolla. Ergo, uusi ilme sivulle. Saattaa olla huonompi kuin edellinen. Ehkä parempi. Katsotaan alkaako se ärsyttää vai ei.

Viinipirun tasting-retostelu Viinilehdessä

Tsekatkaa uusi Viinilehti. Sivulla yksitoista raotan cortexille tallennettua tasting-vihkoani parin viinin verran. Pullojen valikoiminen tämän kaltaiseen juttuun on aina fundeeraamisen paikka, miellyttäviä ja epämiellyttäviä viinejä tulee vastaan tasaisella syötöllä. Tämä on tietenkin luojanlykky, koska se tarkoittaa samalla, etteivät kaikki viinit ole puuduttavan keskinkertaisia, vaikka tuotannon standardoiminen ja siitä seuraava laadun koheneminen lieneekin lihottanut keskikastia enemmän kuin tuottanut uusia huippuja. Joka tapauksessa, lukaiskaa lehti ja hypätkää yli sivu 11, jos ette halua nähdä pömpöösiä kuvaa, jossa pitelen lattariviinipullollista lasissani kuin Hamlet pääkalloa konsanaan.

Viikon viinityyppinä

Viinin parissa häärivä Winestudio nostaa viikottain sivulleen jonkun viini-ruoka-aloilla häärivän selventämään suhdettaan aihepiiriin. Tällä viikolla siellä on minun naamani. Käykää tsekittämässä Viinipirun huikea reseptiikka.

Piru viinikolumnistiksi

”Sikailuhumalan vastakohdan ei tarvitse olla maailmanvastainen absolutismi. Se voi olla letkeä hiprakka hyvässä seurassa, sillä harva asia ylittää nautintoa, jonka saa pitkästä illallisesta, minkä aikana viini virtaa.”

Rönsyilin perinteisen median puolelle ottaessani vastaan pestin ProResto-lehden viinikolumnistina. Jos haluat tietää minkälaista huttua kirjoitan silloin, kun joku maksaa siitä jotain, tsekkaa kolumni. Uuden lehden kohderyhmä on horeca-ala, mutta kun aiheina ovat hyvä ja huono ruoka, ravintolaskene sekä viinit, ei vaadi uskonhyppyä nähdä, että kiinnostusta viestille löytyy myös herkuttelijoiden joukoista.

Suurkeittiökoneiden koeajoraportit, reskontraohjelmien vertailut ja pohdinnat arvonlisäveron pilkun pyöristyksistä jätetään suosiolla muille.

Naputan lehteen myös artikkeleita. Esikoisnumerossa puntaroin Itävallan vinkkujen hurjan suosion salaisuutta. Jos olet pohtinut samaa, lue juttu. Lehden pystyy lukemaan netissä nyt ja jatkossa. Nauti ja pistä kommenttia, risuja tai ruusuja, olen innoissani tästä.

brunello-postin uusi elämä rapakon takana

Edellinen Brunello-postaus jatkaa omaa elämäänsä pieninä palasina Do Bianchi-blogissa, jonne Jeremy ystävällisesti nosti sen. Käykää tsekkaamassa! Samalla kiitos mainiosta keskustelusta, joka alkuperäisen postin yhteyteen syntyi.

Tuore header-kuva

Pannaan kesän kunniaksi vähän mätiä Riesling-rypäleitä headeriin. Syksyksi sitten jotain tuoreempaa.

Kivijalkahoito, markettivastainen kokeilu

Eilisessä Hesarissa oli juttua blogista nimeltä Kivijalkahoito. Kyseessä on kokeilu, jonka osanottajat yrittävät toimittaa päivittäisiä askareitaan käyttämättä markettien palveluja. Perimmäinen tarkoitus lienee kaupunkikulttuurin virvoittaminen ja vähemmän vittumaisen elämän tavoittelu.

Kirjoitin blogiin pari paasausjuttua tuoreesta kalasta ja kaupunkikulttuurin haasteista. Käy lukaisemassa.

Hedonistista matematiikka

Kadonnut kansanhuvi, tuore fisu

Ciderhouse: luomusiideriä suurella sydämellä

Suomen pienintä siideritehdasta pyörittävä Jenni Silvennoinen halusi pienenä prinsessaksi, mutta päätyi mutkien kautta valmistamaan isänsä jalanjäljissä siideriä.

Ciderhouse valmistaa luomusiideriä kotimaisista omenoista, mikä on samalla sen valttikortti markkinoilla.

– Teollisesti valmistettu siideri on usein tehty mehutiivisteistä tai keinotekoisia aromeja käyttäen, Jenni sanoo.

Ciderhousen tuotannon suuruutta kuvaa hyvin, että koko tilan vuosituotanto syntyisi suuremmalta kilpailijalta puolessa tunnissa. 8000 – 12000 litraa vuodessa ei silti ole pelkkää näpertelyä, vaikkei kyseessä olekaan tehdas sanan varsinaisessa merkityksessä.

Pienen tilan toiminta on haastavaa, koska koon tuomia skaalaetuja ei ole. Jenni saa apua pullotuksessa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta. Apu tulee tarpeeseen, sillä pullotuskoneisto on kallis paukku.

– Aion tehdä investointeja, kun kapasiteetti tulee vastaan. Haaveilen tällä hetkellä isommista käymistankeista, hän toteaa.

Jenni ostaa omenansa Lohjalta valmiiksi puristettuna ja valmistaa juomansa Littoisissa. Markkinoille on pian tulossa myös 7% luomu omenasiideri.

-Ihmisten kannattaa tutustua siidereihin, sillä siideri rantautui Suomeen vähän turhan makeana. Onneksi makutottumukset ovat menossa hieman kuivempaan suuntaan!

Ciderhousen siideriä saa ainakin Maatilatorilta Helsingissä. Toivottavasti pian myös muualta.

Toimittaja Jormanaisen vastine netin plagiointiepäilyihin

Viini & Ruoka -lehden toimittaja Juha Jormanaisen oikaisu Viiniwebin keskustelupalstalla esitettyihin epäilyihin:

”Totuus asiasta on se että kirjoitin ERÄ-lehteen artikkelia kesällä 2007 liha kypsentämisestä ja haastattelin Jarmo Vähä-Savoa aiheeseen liittyen. Jarmo viimeisteli tuolloin kirjaansa. Oma tekstini oli valmiina kesän lopuilla ja kävimme sitä läpi useamman kerran Jarmon kanssa ja jos hän on siitä ottanut otteita kirjaansa, niin sitten on. Artikkeli Paistaminen parantaa makua ilmestyi ERÄn numerossa 12/2007. Jarmon kirja ilmestyi muistaakseni syksyllä. ERÄn artikkelissa ja Jarmon kirjassa on myös paljon yhtäläisyyksiä jopa lähes sanatarkasti, mikä oli mielestämme ihan ok.
Käytin tuota ERÄn artikkelia FINEn jutun pohjana, sillä tekijä saa käyttää ja lainata omaa tekstiään. Tästä syystä muutamat kappaleet ovat lähes identtisiä sekä ERä-lehden artikkelissa, Jarmon kirjassa että Finen jutussa. Olen keskustellut nousseesta hälystä Jarmo Vähä-Savon kanssa ja olemme yksimielisesti todenneet ettei asiassa ole mitään puitavaa eikä minkäänlaisesta plagioinnista voi puhua.
Terveisin, Juha Jormanainen”

Viinien pisteyttäminen, huti vai osuma?

Craig Campin Wine Camp Blogissa on lukemisen arvoinen postaus aiheesta, josta on aina mukava kalistella sapelia. Nimittäin viinien pisteyttämisestä.

”There are two big lies in the wine world. The first is that price is related to quality and, second, is that point ratings for wines are worth anything. (…) critic that rates wines on a numerical scale, be that 10, 20 or 100 points, must be able to repeat those results over-and-over in all tasting conditions. Anyone who knows anything about taste and the human condition knows that is a joke. Critics that use points are not only fooling their readers, they’re fooling themselves.” – Wine Camp Blog

Kuten olette saattaneet huomata, ei tässä blogissa pisteytetä viinejä, vaikkei houkutusta pisteyttämiseen voikaan kieltää (pistetuomioiden jakaminen hivelee kirjoittajan egoa, minkä lisäksi ne kiehtovat lukijapuolta peri-inhimillisellä tavalla).

Miksi en käytä satasen systeemiä? Craig osuu mielestäni oikeaan todetessaan, että jotta pisteillä olisi mitään väliä, saman mittaajan pitäisi tuottaa samansuuntaisia tuloksia eri maistelukerroilla, mitä ei valitettavasti tapahdu. Toinen syy on se, että pisteyttäminen liittää viinin mittauksellisuuden sfääriin. Jos olet juoksukisoissa pari sadasosaa voittajaa hitaampi, et ole juuri minkään arvoinen. Viini ei ole mielestäni kilpajuoksu.

Kolmanneksi, vaikka viini ei ole taidetta, se on silti elämyksen tuottava esteettinen objekti, jonka arvioinnissa subjektiivisuus esittää suurempaa roolia kuin vaikkapa maailman korkeimman rakennuksen mittaamisessa. Harva kirjallisuuskriitikko kehtaisi esittää lukijoilleen, että Camus’n Sivullinen ansaitsee 89 pistettä, koska sen kerronta on syvää, mutta sanamäärä on kitsas ja loppu aavistuksen toivoton.

Mutta, mutta, mutta… Kuten kaikessa ihmisen toiminnassa, lopullinen totuus pakenee tarkastelijan katsetta kuin varjo auringonsäteitä, joten mielipiteiden kirjo aiheen tiimoilta on oikeutetusti laaja.

Mitä mieltä sinä olet? Eikö kaikessa yhteisöllisessä toiminnassa ole lopulta kyse kompromisseista totuudellisuuden ja informatiivisuuden välillä, ja eikö satasen asteikko ole kaikessa vajaavaisuudessaan juuri tällainen kompromissi? Vai oletko sitä mieltä, ettei rikkinäistä arviointimetodia ole syytä käyttää vain sen vuoksi, että viinin paremmuuden mittaamiselle näyttää olevan sosiaalinen tilaus?