Miksi alkoholipolitiikan tulee muuttua?

Kuva IL-tv:n alkoholipoliittisesta keskustelusta

Tästä THL:n kuvasta ilmenee hyvin se, miksi puhun alkoholipolitiikasta. THL:n taulukon mukaan alkoholin haitat ovat noin miljardin euron luokassa, mikä on tietenkin iso summa. Valtaosa summasta muodostuu sosiaalihuollosta, järjestyksenpidosta, sairaspäivärahoista ja oikeuslaitoksen kuluista. Terveydenhuoltoon menee reilu sata miljoonaa.

Kustannukset eivät siis muodostu kulutetun alkoholin kokonaismäärästä, sillä mikäli käyttömäärät jakaantuisivat tasaisesti viikonpäiville, kukaan ei olisi räkäkännissä, lapsia ei huostaanotettaisi, nakkikioskeilla ei tapeltaisi, töistä ei oltaisi pois, eikä kukaan joutuisi vankilaan juoppohulluuden vallassa.

Jäljelle jäisivät terveydenhuoltokulut, jotka katetaan nykyisellään yli kymmenkertaisesti alkoholiveron kertymällä.

Eli: meidän tulisi keskittää kaikki huomiomme ja voimamme kulttuurin muuttamiseen, ei uusien rajoitusten laatimiseen, jotka keskittyvät hintaan ja saatavuuteen, jotka ovat molemmat melko irrelevantteja, koska Suomessa juotu alkoholimäärä on ongelma ensisijaisesti ”kerralla kaikki alas kurkusta” -käyttökulttuurin kautta.

Miten kulttuuri muuttuu? Tuhannen taalan kysymys. Se lienee selvää, että esimerkiksi Yhdysvaltojen vankiloita ei ole vapautettu väkivallasta lisäämällä kameroiden ja käsirautojen määrää, siinä missä suomalainen hyvin salliva vankeinhoito kykenee estämään paitsi vankilaväkivallan, myös rikosten uusinnan kansainvälisesti hyvillä tuloksilla.

Suomen koulutusjärjestelmän pisa-ihme perustuu ilmeisesti oppilaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen, vapaaseen ilmapiiriin hierarkkisen kurin sijasta ja yksilötason oivaltamisen tukemiseen kollektiivisen tankkaamisen kustannuksella. Ja moneen muuhun edistykselliseen ajatukseen.

Miten samassa maassa voi olla niin hämmästyttävän edistyneitä osia, mutta niin patavanhoillinen kontrolliin perustuva alkoholipolitiikka, kun sekä kepin että porkkanan tuottamat tulokset ovat tarkasteltavissa samassa pienessä maassa?

Viinikoulu Iltalehdessä

Käy tsekkaamassa Viinipirun viinikoulu Iltalehden Pippuri.fi -ruokaosiossa. Viinikoulun idiksenä on vastata mutkattomasti ja ymmärrettävästi kysymyksiin, jotka voivat vaivata harjaantumatonta viinisieppoa viinin kiehtovassa maailmassa. Käy lukaisemassa ensimmäiset viinikoulut täältä. Voit myös lukaista aikasi kuluksi haastattelun, jossa valotan nautintomyönteistä tulokulmaani viinin arvioimiseen.

ps. lasissa on runsaalla vedellä laimennettua valpolicellaa. Se näytti paremmalta kuvissa kuin miltä maistui.

Sundmans Krog – Pihviä & Punkkua

Pari viikkoa sitten viininystäviä hellittiin uutisilla, joiden mukaan Fishmarket laski viiniensä hinnat siirtymällä 25 euron tasakatteeseen. Uusilla katteilla pullollinen Dom Perignonia lähtee alle 150 eurolla. Aikaisemmin pullosta joutui maksamaan 339 euroa, joten muutoksen merkittävyyttä ei tarvinne alleviivata. Samalla kerrottiin myös Sundmans Krogin uudesta Pihvi & Punkku -konseptista, jonka idea seurailee nimeä. Lihan kylkeen on tarjolla vaihtuvia punaviinejä, joihin sovelletaan tasakatetta.

Kävin eilen testaamassa lihaisan setin ja juomassa Sundmansin viinikellarissa Chateau Musaria hetki sitten edesmenneen Serge Hocharin muistolle. Ravintolan puolella pöytään tilattiin liki kilon verran lihaa, kuinkas muutenkaan. Parhaalta suussani maistui flank steak, eli naudan kuvepaisti. Se kustantaa pikkusuntussa 13 euroa, mikä on oikeastaan aika käsittämättömän hyvä hinta.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, viininystävää arvostava hinnoittelumalli leviää Royalin ravintoloissa, jos Fishmarketista ja Krogista saadut tulokset ovat vakuuttavia. Ei voi muuta kuin todeta, että Royalilla tuntuu olevan käsillä sivunkääntö. Tasakatteisen viinihinnoittelun yleistyminen olisi Helsingin ravintolakulttuurin kannalta mahtava homma, joten laitetaan ovipumppu laulamaan.

Gaijin meets Kobe, 10/10

Vielä hetki sitten japanilaisen Kobe-härän vieminen ulos Japanista oli laitonta. Tämä seikka selittää, miksi lihaa ei ole näkynyt Euroopassa sen enempää kuin Yhdysvalloissa. Japanilainen lainsäädäntö on muuttunut, minkä seurauksena pieniä määriä arvostettua lihaa voi päätyä nyt myös Eurooppaan. Myös Suomeen. Ravintola Gaijinilla on tällä hetkellä tarjolla sertifioitua kobe-härkää.

Tarunhohtoinen kobe-härkä on antanut odottaa itseään koko elämäni ajan, vaikka olen pistänyt poskeen enemmän kuin osuuteni wagyu-pihvikarjojen lihaa Australiasta, Ranskasta ja jopa Ruotsista. Valitin taannoin somessa sydäntäsärkevästi ryssineeni ilmoittautumiseni Gaijinin järjestämään pressitilaisuuteen. Sen kirvoittama jälkijättöinen maistelukutsu oli tervetullut yllätys ja osoitti julkisen itsesäälin olevan aliarvostettu laji.

Gaijinin koben ympärille luomat annokset ovat poikkeuksellisen onnistuneita, sanapari käsittämättömän herkullinen käväisi mielessäni syödessäni Kobe, foie, truffle nigiriä. Se oli maukkain suupala, jonka olen tunkenut suuhuni pitkään aikaan. Ympätyt maut ovat rohkeita, mutta eivät peitä alleen aromikkaan lihan rasvaista ominaismakua. Joku saattaisi sortua pelon sanelemaan paljauteen tarjoamalla arvokkaan kobe-härän lähinnä sormisuolalla maustettuna. Gaijinissa asiat tehdään toisin: kobea käsitellään sen ansaitsemalla kunnioituksella, mutta raaka-ainetta ei nosteta alttarilla palvottavaksi, mikä on paitsi rohkeaa, myös toimivaa. Kobe-härkä sujahtaa ravintolan makumaailmaan pelottavan hyvin, paahteisine chilisoosseineen päivineen.

Tomi Björck on kyllä jonkinmoinen nero mitä tulee runsaiden ja rikkaiden makujen yhdistelemiseen siten että lopputuloksena on tunkkaisuuden tai kakofonian sijasta freesiyttä ja harmoniaa, jota alkaa ikävöidä suunnilleen niillä main kun suupala katoaa vatsaan. Ei sitä perkele voi muutenkaan sanoa.

Nopeat syövät hitaat, tavaraa on rajallinen määrä.

  

Bocuse d’Or – Ässä hihassa

Kuva Timo Kauppila

Maailman parhaan kokin tittelin ratkaisevan Bocuse d’Or -kisojen aattona on syytä nostaa esille eräs merkittävä yksityiskohta kisoihin valmistautumisesta. Suomen joukkueella oli hihassaan huippusalainen ässä. Helsingissä nähtiin toistuvasti arvovaltainen vieras, Jämsenin hyvä ystävä, joka on auttanut joukkuetta valmistautumisessa.

Mies Matti Jämsenin vierellä ei ole kukaan muu kuin tanskalainen Rasmus Kofoed, jonka vaatimattomaan meriittilistaan kuuluvat sekä pronssi-, hopea- että kultamitalit Bocuse d’Orista. Kirkkaimman metallin mies nappasi vuonna 2011, joten voitokkaat tekniikat ovat vielä tuoreessa muistissa. Rasmus Kofoed nauttii myös Michelin-oppaan suosiosta, sillä hänen kööpenhaminalaisella Geranium-ravintolallaan on kaksi tähteä. Se nousee taajaan esiin listattaessa maailman parhaita ravintoloita.

Keskiviikkoiltana tuomaristo on maistanut kaikkien 24:n kokin valmistamat sapuskat ja saamme kuulla vuoden 2015 Bocuse d’Orin tulokset.

Tsekkaa aiemmat jutut Matin ja Antin valmistautumisesta.

Bocuse d’Or – 120 päivää matkaa 
Bocuse d’Or – Puolisalainen harjoituskeittiö
Bocuse d’Or – Mitä musiikkia kokit kuuntelevat keittiössä?
Bocuse d’Or – Vain 36 päivää matkaa
Bocuse d’Or – Kohti kultaa

Disclaimer: Viinipiru on Bocuse d’Orin yhteistyökumppani.

Bocuse d’Or – Kohti kultaa

Jännitys alkaa tiivistymään veitsellä leikattavaksi, kun Bocuse d’Or -kokkimittelöihin on aikaa jäljellä neljä vuorokautta. Tämä tarkoittaa sitä, että Matti Jämsen sekä Antti Lukkari ovat hioneet kisa-annokset viimeistä piirtoa myöten valmiiksi ja pakanneet kamansa rekka-autoon, joka suuntaa kohti Ranskan Lyonia. Suomen joukkue kisaa toisena kisapäivänä, eli keskiviikkona. Annokset ovat nimeltään Lappi ja Revontulet, mutta niiden tarkka sisältö säilyy salaisuutena aina viisi tuntia kestävään h-hetkeen saakka. Kisaa voi seurata suorana osoitteessa http://www.Bocusedor.com, joten paatuneimmat kulinaristit voivat heittäytyä penkkiurheilun maailmaan.

Hail to the chef

Itselleni asian tekee mielenkiintoiseksi se, että Matin molemmat kisa-annokset valmistuvat tuomariston maisteltaviksi samoihin aikoihin kun teen suoraa lähetystä Yle Puheella. Studioon ovat ensi keskiviikkona tulossa Matti Wikberg, mies Farangin, Gaijinin, Boulevard socialin sekä Brondan menestyksen takaa ja pitkän uran kokkauksen huipulla tehnyt Sampo Kantele, joka opettaa nykyään uusia kokkisukupolvia Perhossa. Keskustelun aihe on kokkimaailman todellisuus kiiltokuvien takana ja Matin suoritus Bocuse d’Orissa tullaan varmasti huomioimaan suoran lähetyksen aikana. Alla näet kuvan Suomen joukkueen aikataulusta.

Voittoa veikkaillaan tänäkin vuonna Pohjoismaihin ja Suomen mahdollisuudet ovat paremmat kuin minään aikaisempana vuonna. Jämsen on treenannut kisaa varten puolitoista vuotta. Pokaalin saaminen Suomeen kykenisi yksin muuttamaan koko Suomen paikan maailman kulinaarisella kartalla, mikä tekisi eetvarttia myös taloudelle ja johtaisi ruokaturismin kasvuun. Katso lämmittelyksi chefin haastattelu Huomenta Suomessa ja virittäydy kisatunnelmaan.

Disclaimer: Viinipiru on Bocuse d’Orin yhteistyökumppani.

Tsekkaa aiemmat jutut Matin ja Antin valmistautumisesta.
120 päivää matkaa 
Puolisalainen harjoituskeittiö
Mitä musiikkia kokit kuuntelevat keittiössä?
Bocuse d’Or – Vain 36 päivää matkaa

Iltalehden uusi viinikriitikko

Otin vastaan pestin Iltalehden viinikriitikkona ja -kirjoittajana. Olen pestistä enemmän kuin iloinen, koska se avaa uusia mahdollisuuksia saada viini-ilo leviämään entistä laajemmalle!

Uutena juttuna, tulen antamaan viineille myös arvosanoja kansakoulusta tutulla asteikolla. Tiedän, olen ollut kriittinen suhteessani numeraalisiin viiniarvioihin ja totta puhuen olen edelleen. Halusin silti kokeilla suomalaisille tuttua asteikkoa erottaakseni sisällön kiiltäväpintaisista lehdistä tutuista viinisuositteluista, jotka ovat toisinaan siinä määrin höyhenenkevyitä, että erottautumiselle on tarvetta.

Arvioni perustuvat ajatukseeni sofistikoituneesta subjektiivisuudesta. Se tarkoittaa, että antamani arviot kuvaavat minun suhdettani viiniin yhtä paljon kuin itse viiniä. En yleensä syty aromaattisista Muscat-viineistä tai lämpimimpien alueiden tammisista punaviineistä, mikä näkyy arvioissani naamioimattomana. Sen sijaan arvostan viinissä raikkautta, hapokkuutta ja puhdaspiirteisyyttä.

Suosin mahdollisuuksien mukaan pientuotantoa ja luonnonmukaista tuotantoa. Erityisen arvokkaita viinejä en usko arvioivani usein, koska haluan sisällön säilyttävän relevanssinsa kohderyhmän parissa. Hintatason suhteen toivon voivani auttaa mahdollisimman monia ylittämään kymmenen euron kipurajan, sillä nykyisessä hinnoitteluilmapiirissä viinien herkullisuus alkaa usein vasta kymmenen euron hujakoilla.

Kuuntele ”Alkoholipolitiikka – sata vuotta rämpimistä suossa”!

”Tervetuloa mukaan Yle Puheen taajuudelle suoraan lähetykseen, tänään puhumme alkoholipolitiikasta. Aihe on näytellyt ylikorostunutta roolia Suomessa jo yli sadan vuoden ajan. Suomalaiselle keskustelulle on tyypillistä, että puheenvuoroja käyttävät lähinnä verorahoin tuettujen alkoholivastaisten lobbausjärjestöjen edustajat tai samanmieliset mielipiteenmuokkaajat valtion tutkimuslaitoksista, joiden mielestä kaikki kehitys on osoitus siitä, että valtion harjoittama keppipolitiikka toimii ja kaikki todisteet kallellaan siihen suuntaan, että keppiä tarvitaan lisää.

Tässä ohjelmassa teemme asiat toisin ja avaamme tuuletusräppänät maailmalle. Studiossa on kaksi herraa, jotka paitsi ylläpitävät eurooppalaisia pientuotantoperinteitä laatutuotteiden valmistuksessa, ovat myös kunnostautuneita alkoholipoliittisina keskustelijoina. Heitetään kukkahatut nurkkaan, lopetetaan valtion suulla puhuminen ja puhutaan asioista kerrankin niiden oikeilla nimillä.”