Italian Tocai = TAI

Olen par’aikaa Italiassa, sahaamassa Venetsian ja Garda-järven välisiä viinimaita kuin riivattu, päätyen yöksi milloin minnekin. Tällä erää olen Bibionessa, jonka asema Italian ykkösrantalomakohteena lienee ollut kiistaton aikana, jona Frederik ja Danny mittelivät virallisen seksisymbolin statuksesta. En silti valita: ranta on muutaman metrin päässä ja elohopea kipuaa päivisin yli kolmeenkymmeneen.

Jos viime päivien lukuisten tilavierailujen anti pitää tiivistää yhteen sanajonoon, otsikko täyttää tehtävänsä. Veneton ja Friulin alueella tyypillinen Tocai-rypäle ei nimittäin ole enää nimeltään Tocai, vaan TAI.

Miksi? Koska rypäleen perinteinen nimi muistutti liikaa makeista viineistä tunnettua Unkarin Tokajia, vaikka varsinaista sukulaisuussuhdetta rypäleiden tai tyylien välillä ei olekaan (kukaties juuri siksi). EU pyysi Italiaa kohteliaasti keksimään rypäleelle uuden nimen, mikä toteutuikin poliittisen painostuksen jälkilöylynä, tappiollisen taistelun jälkimainingeissa sekä poikkeuksellisen pitkin hampain. Kolme vuotta myöhemmin soraääniä ja voivotteluja ei kuulu. Tuottajat näyttävät kääntäneen sivua ja markkinoivat alueen viinejä ilman persuilevaa happamuutta unionia kohtaan.

Tocai on siis tätänykyä TAI, mikä kuulostaa simppeliltä.  Friulin seudulla pullossa tosin lukee usein Friulano ja eräillä Veneton laatuluokitusalueilla etiketeissä lukee ennemmin alueen nimi kuin rypäleen, joten asia ei ole aivan niin yksinkertainen kuin sen saattaisi toivoa olevan.

Älkää muuten kysykö miksi TAI-rypälelajike kirjoitetaan internetin keskustelupalstoilta tutulla huutotekniilla ja miksi Google tarjoaa pad thain reseptejä ja elefantin hoito-ohjeita sille, joka pyrkii käymään sinuiksi nimen kanssa. Jos hakukoneen osumia pidetään mittarina muutostyön kommunikoinnin onnistuneisuudesta, nimeä ei ole osattu viestittää Italian rajojen ulkopuolelle lainkaan, ja pidetäänhän sitä.

Viinit ovat silti mukavan kulauteltavia, keskimäärin mukiinmeneviä ja silloin tällöin jopa aivan mainioita. Kukaties käsittelen seuraavassa postauksessani tarjontaa laajemmin, mutta nyt tyydyn toteamaan, että TAI:ta saa sekä kevyenä punaisena, täyteläistä tavoittelevana punaisena, ilmiselvänä roséna (jota kuitenkin halutaan uppiniskaisesti kutsua rossoksi) että raikkaana valkoisena versiona, joista etenkin Lison-viinit ovat herkullisia pläjäyksiä. Pistän tähän kohtaan kuitenkin pisteentapaisen: ohjelmaa täyteen tukotettu päivä UIV:n parissa käynnistyy muutaman tunnin kuluttua ja sitä ennen ajattelin nukkua illallisen punaviinit pois päästäni.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Virtuaalinen viinitasting 20.5. klo 20

ViiniTV järjestää virtuaalisen viinitastingin perjantaina 20.5. kello 20 ja haluaa sinut mukaan tasting-vallankumoukseen, joka demokratisoi viininharrastamisen siekailemattoman hauskanpidon merkeissä. Maistelemme yhdessä viiniä ja pölisemme sen tiimoilta kotisohvalla, keittiönpöydän ääressä tai vaikkapa etkoilemassa kaverin luona. Arto ja Ilkka johtavat maistelua webbikameran välityksellä, itse voit näpytellä kommenttejasi chattiin. Aiempaa viiniharrastuneisuutta et tarvitse, riittää että sinulla on jano.

Osallistuminen on helppoa:

1. Osta Alkosta italialainen L’Auratae Nero d’Avola 7,98 € (Pirun uusi suosikki kasin kategoriassa)

2. Klikkaa itsesi 20.5. kello 20 chattihuoneeseen osoitteessa http://tinychat.com/viinitv

3. Salasana on helppo muistaa, se on ‘viinitv’

4. Rupattele viinistä rennossa tunnelmassa

Berlin Tastingin jälkipuinnit

Berlin Tastingin viinit vedettiin sokkona. Osanottajat eivät tienneet mitä viinejä tarjotaan, mutta edelliset kerrat huomioon ottaen oli melko selvää, että mukana olisi Errazurizin ikoniviinien lisäksi ainakin yksi Bordeauxin first growth ja jokin Toscanan kulttiviineistä. Lista osoittautui vaikuttavaksi kattaukseksi viinimaailman aatelistoa. Lasken plussaksi, että maistatuksesta selvitiin ilman Tignanellon juomista.

Mitä tulee äänestystuloksiin, ne olivat chileläisten mukaan polarisoituneempia kuin edeltävissä Berlin Tastingeissa. 40:stä Suomen johtavasta ammattilaisesta koostuvan ryhmän sisäinen hajonta oli suurta, joskin Latourin voitto oli yksiselitteinen. Eräs chileläinen avustaja puhui kahtiajakautumisesta osanottajien keskuudessa, mutta tästä ei ole käsillä mitään tilastollista dataa.

Oma arvioni tulosten luvun yhteydessä suoritetun viittausäänestyksen perusteella on, ettei tasting jakaantunut kahteen ryhmään, vaan useampaan. Mahdolliset ryhmät olivat niin pienikokoisia, ettei selkeitä rintamalinjoja vanhan ja uuden maailman välille syntynyt.

Hajonta oli suurta first growthien sisällä. Vaikka Latour 2007 sai osakseen melko varauksetonta suitsutusta, osa piti Chateau Margaux 2007:ää paletilla jopa keskeltä ohuena, joskin eleganttina viininä. Mouton 2007 sai osakseen perinteistä kritiikkiä: se on sikamaisen tammitettu jopa tammesta tunnettujen first growthien sisällä. Tasting notessani luki muun muassa ”espresso drop” tuoksun kohdalla. Maun kohdalla totean: ”vaikuttava Bordeaux, silkkiä suussa”. Nostin sen lopulta hopeasijalle Dresdenin tuhosta mallia ottaneesta tammipommituksesta huolimatta, mikä kertoo viinin laadusta.

Rankkasin tastingin parhaaksi viiniksi Sassicai 2007:n, joka oli mielenkiintoinen, jopa aavistuksen eksentrinen viini varsin herraskaisessa seurassa. Toisin kuin Bordeauxin über-viinit, Sassicaian nokka ei ollut kahviaromin dominoima, vaan enemmänkin kuin tiristettyyn pekoniin kääritty tuppo meriheinää; se oli merellinen ja lihaisa, ripauksella tummaa oliivia ja yrttisyyttä. Sinänsä en ollut halolla päähän lyöty siitä, että listani kärkeen päätyi italialainen viini, koska pidän useista maan tyyleistä kovastikin, mutta on todettava, ettei Sassicaian makumaailma ole kovinkaan italialainen, kuten ei Solaiankaan.

Chileläisille kävi listauksessani huonosti. Palettini on melko selvä. Vinedo Chadwickin maun suolaisuus onnistui pelastamaan liiallisen ekstraktion tiettyyn pisteeseen asti, mutta se päätyi lopulta äänestyksessäni hännänhuipuksi. Se oli liian vakava viini, lähempänä paraatikomentoja ärjyvää kersanttia kuin puolihuolimattomia oivalluksia pudottelevaa runoilijaa; teknisesti virheetön, kokonaisuutena vakuuttava, tyylissään vaikuttava ja enemmän kuin ansainnut porttikieltonsa ruokapöytääni.

Täytyy silti huomioida, että chileläiset olivat armottomassa seurassa maailman kuuluisuuksien kanssa. Errazurizin viinit ovat kovia luita, siitä ei ole epäilystäkään. Maut vaihtelevat ihmisestä toiseen. Esimaistelijana toiminut Essi Avellan rankkasi Viñedo Chadwickin tastingin parhaaksi viiniksi ja nakkasi Sassicaian viimeiseksi, joten makumme menivät niin ristiin kuin on mahdollista. Loppuun vielä olennainen lause: kiitokset Eduardo Chadwickille.

Viinipirun lista
10. Viñedo Chadwick 2007
9. Don Maximiano 2007
8. La Cumbre 2007
7. Seña 2007
6. KAI 2007
5. Solaia 2007
4. Château Margaux 2007
3. Château Latour 2007
2. Château Mouton Rothschild 2007
1. Sassicaia 2007

Virallinen lista
10. La Cumbre 2007
9. Don Maximiano 2007
8. Sassicaia 2007
7. ja 6. jaetut sijat Seña 2007 ja Château Margaux 2007
5. KAI 2007
4. Solaia 2007
3. Viñedo Chadwick 2007
2. Château Mouton Rothschild 2007
1. Château Latour 2007

Berlin Tasting Helsinki

Pullautetaan hetki sitten päättyneen Berlin Tastingin tulokset ulos tuoreina. Mistä on kyse? Berlin Tasting on Errazurizin järjestämä spesiaalieventti, joka on järjestetty vuoden 2004 jälkeen kourallisessa kaupunkeja. Hienoa, että Helsinki pääsi joukkoon.

Idea on yksinkertainen: Eduardo Chadwick pistää vastakkain Chilessä valmistamansa ikoniviinit muun maailman parhaimmiston kanssa. Homma vedetään läpi sokkona. Tulokset ovat olleet yllättäviä: Chile on vetänyt pidemmän korren useamman kerran. Jätetään tulosten analysointi ja Pirun sokkolista seuraavaan postiin.

Berlin Tasting Helsingin tulokset

10. sija La Cumbre 2007 15 pt (CHILE) 59,90€
9. sija Don Maximiano 2007 16 pt (CHILE)
8. sija Sassicaia 2007 17 pt
7. ja 6. jaetut sijat Seña 2007 (CHILE) ja Château Margaux 2007 21 pt
5. sija KAI 2007 25 pt (CHILE) 79€
4. sija Solaia 2007 29 pt
3. sija Viñedo Chadwick 2007 30 pt (CHILE) 150€
2. sija Château Mouton Rothschild 2007 31 pt
1. sija Château Latour 2007 47 pt

Sapuskaa Helsingin edustan saarilla

Varma merkki kevään saapumisesta on torimunkit pihistävien lokkien lisäksi Helsingin saaristoon ripoteltujen ravintoloiden aukeaminen. Kävin testaamassa ravintola Särkänlinnan ja Boathousen kauden metkut tilaisuuden tarjoutuessa.

Ravintola Särkänlinna on piilossa Särkän linnoitussaaressa. Nautiskelija voi kiskaista apertiivinsa sisäpihalla 1700-luvun tykkejä ja linnoituksen valleja tuijotellen. Putkilomaisen ja hullunkurisesti viettävän ravintolan ikkunoista avautuu aava meri. Lista on uuden kokin, Jussi Kuuluvaisen, myötä siinä määrin iskussa, ettei hinnoittelussa näkyvä parin euron saariekstra juurikaan sieppaa. Sälli enemmän kuin osaa hommansa. Klassisiin vanhan mantereen herkkuihin kallellaan oleva viinilista on myös tikissä. Tyrkyllä olevan alkupalalankun voi kuulemma vetää pikniksettinä linnoituksen muureilla, jos säät suosivat ja asiasta muistaa mainita varauksen yhteydessä. Särkänlinna on kahdesta paikasta Pirun suosikki sekä tunnelmansa että tyylinsä puolesta.

Seuraavaksi soudin Boathouseen, jonka terassilta voi  kuvitella näkevänsä  kirkkaana päivänä Tallinnaan. Paikka on hakenut vaikutteita USA:n itärannikon tunnelmista, mikä näkyy myös viinilistan jenkkivalikoimissa. Piisin puolella häärii entinen moukarinheittäjä, Lasse Koistinen, joka on menestynyt myös kokkauskisoissa, joten kauha pysyy jämäkästi näpeissä. Annoksissa käytetään villiyrttejä, joista osa on poimittu kivikkoisen saaren rantatörmiltä. Informaatiopalanen: kesäkaudella Boathouse on auki myös lounasaikaan ja sunnuntaisin.

Alla pari kuvaa meiningistä (huom. obs. kuvissa on ammattisikailijalle nikkaroituja maistelupläjäyksiä, jotka ovat pienemmän kokoisia kuin listalta tilattuina).

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Disclaimer: Palace piffasi pläjäyksen.

Trimbachia ja poronsydäntä

Anne Heydt-Trimbach vieraili Suomessa tovi sitten ja kysyi ehdinkö näkemään. Vedimme illallisen Haviksessa ja huuhtelimme sapuskat Trimbachin viineillä, joita löytyy ravintolan valikoimista useampia kappaleita. Listalta löytyy myös poronsydäntä, jota päätin testata tekolappalaisena. Ala-asteen verilättykokemukset eivät toistuneet: sydän osoittautui varsin tiiviiksi ja maukkaaksi raaka-aineeksi. Onnistuin houkuttelemaan Annen maistamaan Petteri Punakuonon sydäntä, joten en suorittanut rötöstäni ilman rikostoveria.

Trimbach tekee viininsä perinteisen tyylin mukaisesti rutikuiviksi. Kysymys siitä, tulisiko pullojen etiketteihin merkitä viinin makeusaste on heille kinkkinen, vaikka informaatio olisikin pullojen parissa pyörivälle kuluttajalle hyödyllinen. Trimbachien mielestä Alsacen viinin kuuluu olla kuivaa (jälkkärityylit pois lukien) ja olisi suotavaa, että tuottajat ratkaisisivat dilemman hillitsemällä sokerikeekoiluansa ja palaamalla ruotuun. Ellen aivan erehdy, myös Hugelilla ajatellaan asiasta samoin.

Trimbachin Cuvée Frédéric Emile 2004 on suitsuttamisen väärti. Kyseessä on tarkkapiirteinen ja tyylikäs Riesling, jonka kahdeksan gramman hapot tasapainottavat kypsän hedelmäisyyden; suussa runsas hapokkuus maastoutuu kokonaisuuteen ja tuottaa varsin fokusoituneen ja moni-ilmeisen lopputuloksen. Hain jokunen kuukausi sitten kaappiini myös muutaman Trimbachin Riesling Réserven. Availen niitä silloin tällöin ja tarkkailen millä tavalla viini kehittyy. Harva viinityyli pärjää herkullisuusmittelöissä kypsään ikään ehtineelle Rieslingille.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.