Kommentti virkamiehen lausuntoon päivän Hesarissa

”Lakihan henkii vuoden 1932 kieltolain jälkeistä aikaa. Alkoholielinkeino on nyt hyvin vahva ja sillä on vahvat lobbarit. Ennen oli vain Alko”, johtaja Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo. -HS

Onko alkoholielinkeinolla johtajan mainitsemia vahvoja lobbareita? Panimoliitto lienee Suomen aktiivisin alkoholialan toimija. Sen budjetti on murto-osa alkoholipoliittisia tiukennuksia lobbaavan Ehyt ry:n budjetista, joka ei ole ainoa alkoholipoliittisia tiukennuksia lobbaava päihdejärjestö.

Myös Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys pyrkii vaikuttamaan alkoholipolitiikkaan. Sen budjetti ei liene kovinkaan suuri, sillä yhdistyksen muskeli näyttää riittävän lähinnä julkilausumien muotoiluun ja kansanedustajien tapaamiseen. Budjetti liikkunee korkeintaan kymmenissä tuhansissa.

Johtaja Paaso unohtaa mainita lobbausta harrastavan toimijan, jolla on näkyvä rooli sekä julkisen mielipiteen muokkauksessa että sitä tukevan tutkimuksen toteuttamisessa. Vaikka sadan miljoonan budjetilla toimiva THL ei keskity vain alkoholiasioihin, voimasuhteet lienevät selvät. THL:n linjaa voi luonnehtia toimialan vastaiseksi.

Johtaja Paaso ei mainitse myöskään omaa työpaikkaansa, sosiaali- ja terveysministeriötä. Ministeriöillä on miljardibudjetti ja se pääsee osallistumaan lakiuudistuksen valmisteluun asiantuntijana. Ministeriön näkökulma alkoholikulttuuriin on ollut kielteinen.

Yhtälössä on mukana myös johtajan mainitsema valtionyritys Alko, jonka hallituksessa istuu Ehyt ry:n toiminnanjohtaja. Alkon toiminnan ytimessä on ajatus tiukasta päihdepolitiikasta ja se puolustaa olemassaoloaan vastustamalla alkoholikaupan liberalisoimista.

Mukavaa, että alkoholielinkeino näyttää alkoholiasioista vastaavan ministeriön johtajan silmissä ”hyvin vahvalta”. Numeroiden valossa voimasuhteet muistuttavat kirpun ja elefantin kohtaamista.

Ravintola La Maison avautuu pian

Kävin vakoilemassa Tehtaankadulle avattavaa La Maisonia. Sali näyttää kohtuullisen valmiilta ja omistajatkin hymyileväisiltä. Jos stressitaso on punaisella, sitä ei huomaa.

Ravintoloitsija Mari Kärkkäinen kertoo, että paikkaa etsittiin puolitoista vuotta. Hyviä tiloja meni nenän edestä. Keittömestari Dave Alberti oli jo muuttamassa Vietnamiin pelaamaan pokeria, kun Tehtaankatu 21 löytyi.

– Meillä on aika monta tavarantoimittajaa, kolmekymmentäyhdeksän. Tiedätkö, kurpitsat tulevat yhdeltä ja mustikat toisaalta ja näin edelleen. Varauskirja on täyttynyt vähän enemmän kuin odotimme, tullaan olemaan käytännössä kaksi viikkoa täynnä. Laskelmat menivät uusiksi. Jouduin ostamaan kokonaisen lammasfarmin lihat. Se on pieni lammasfarmi, mutta kuitenkin, Alberti sanoo.

Alberti osaa kokata, se nähtiin jo La Petit Maisonissa Huvilakadulla vuosia sitten. Mitä hän on oppinut seitsemän vuoden aikana, se nähdään kun ravintola aukeaa. Misaushommat tehdään alusta alkaen joka päivä, joten safkalta on lupa odottaa tuoreutta.

Pisin menu on 14 nostoa ja maksaa 75 egeä. Listan annokset ovat ensisijaisesti 8-11 euron pikkuannoksia, myös jokunen jaettava pääruoka löytyy. Luomuviinit tulevat Michel Palulta. Bisseäkin tulee toistakymmentä sorttia. Juomapaketteja ei ole, mikä on kiva homma. Sormustimillisen kokoisten kaatojen aikakausi on ohi.

Varmistan, ettei asiakkaan viinipulloa piiloteta cooleriin huoneen toiseen päähän. Pullo pysyy kuulemma pöydässä. Hyvä, hyvä. Juomapuolesta vastaa Emosta tuttu Toni Yksjärvi, joten asiakkaat ovat varmoissa käsissä.

Alberti tuo maahan juustoja itse ja lupaa, että ne ovat syy pistäytyä lasillisella. Pastöroimaton stichelton kuulostaa villiltä juustolta. Baarin puolelta saa muutakin safkaa.

Vaikutelma La Maisonista on freesi ja kunnianhimoinen. Tehtaankatu 21:n huono karma lienee historiaa. Pitää mennä istumaan iltaa, sitten kun lammasfarmin lihat on syöty ja varauskirjassa on jälleen tilaa. La Maison avaa lauantaina. Slurps ja nam.

Ukko Schnapps

– Haluaisitko testata käsintehtyä suomalaista taskumattia?

Katsoin kuvaa ruudulla ja totesin haluavani täyttää Ukon väkijuomalla. Tässä ja nyt baby.

Ukko on vankkatekoinen ja pelkistetty. Putkilo painaa kädessä enemmän kuin katse kertoo. Kannen ruuvaaminen paikoilleen tuottaa tyydytystä. Laatuvaikutelma on poikkeuksellisen hyvä. Jaloa terästä on karhennettu tarkasti. En kestä. Tekee mieli laittaa Teräsbetoni soimaan ja ampua harvinaisia lintuja. Tai ajaa harrikalla vuoren päälle heittelemään käsikranaatteja. Laserhitsattu metalli ei jätä muutoin rauhaan.

Mitä kaataisin sen sisälle? Puolikas negroni mahtuisi, mutta ajatus hipsterijuoman kaatamisesta Ukkoon riipii sieluani. Mukana tuli minipullo konjakkia, mutta sen päätyminen Ukon nieluun vain alleviivaisi omaa kuolevaisuuttani, koska putkilo toimii väkijuoman säilönä tarvittaessa vuosikausia. Viski sen sijaan voisi tulla kyseeseen, esimerkiksi highland single maltin muodossa. Ja ruutia, rutosti ruutia. Toiseen käteen paloöljyllä jatkettu pullo Puolustuslaitos viinaa, jossa Glenturretilla kostutettu rätti. Päät alas.

Ukko Schnapps kuuluu järjettömien esineiden joukkoon. Kukaan ei tarvitse Ukkoa. Oikeasti, voit lopettaa tekosyiden keksimisen. Putkilo on 276,3 gramman painoisena liian raskas eloonjäämisnaparetkelle ja paloviina säilyisi juomakelpoisena myös muovipullossa. Eikä juoma todennäköisesti maistu suppeasta suuaukosta mitenkään poikkeukselliselta, vaikka Ukon luvataankin korostavan jalojen juomien hedelmäisyyttä. Ellei eteen sitten avaudu koskematon erämaa täynnä karhuja, jotka syövät susia, jotka syövät ahmoja. Tunnen silti miehiä, joiden on turha edes yrittää jatkaa elämäänsä ilman.

Disclaimer: Ukko Schnapps kysyi haluanko testata tuotetta. Vastasin kyllä. Pesunkestävä tuotelahja.

Lähde uudenlaiselle viinimatkalle Italiaan

LÄHDE MUKAAN UUDENLAISELLE VIINIMATKALLE KOKEMAAN GARDAJÄRVEN ALUEEN PARHAAT VIINITILAT
– Valpolicella, Lugana, Franciacorta –

11. – 16. SYYSKUUTA 2015

Tarjolla on elämyksellinen ja uudenlainen viinimatka Pohjois Italian Gardajärven alueelle tutustumaan alueen parhaisiin viinitiloihin Viinipiru Arto Koskelon johdolla. Matkan järjestelyistä vastaa Events Italia.

Matka tarjoaa mahdollisuuden tutustua tunnettuihin ja vähemmän tunnettuihin viinintuottajiin sekä perehtyä alueiden tuotantomenetelmiin ja rypälelajikkeisiin. Gardajärven ympäristöä on siunattu lukuisilla kuuluisilla viinialueilla, kuten Valpolicella, Franciacorta ja Lugana. Ne sijaitsevat lähellä toisiaan, mikä tekee matkustamisesta nautinnollista ja vaivatonta.

Tilavierailuiden lisäksi ohjelmaan kuuluu tarkoin valikoidut lounaspaikat, vierailu Veronassa, grilli-ilta Brescian tyyliin, veneretki Gardajärvellä, paikalliset markkinat, paikallisten tuotteiden esittely (Luganan viinejä, Oliiviöljyja, juustoja) sekä mahdollisuus ostoksiin Franciacorta Outlet Villagessa.

Tämän kaiken lisäksi matkan ohjelma on rakennettu kevyeksi siten, että osallistujille jää iltaisin tarpeeksi aikaa tutkia lähiympäristöä, seikkailla pikkukujilla, tehdä ravintolalöytöjä ja rentoutua ilman kiveenhakattua ohjelmaa.

Matkan asiantuntijaksi ja viinioppaaksi lähtevä Viinipiru Arto Koskelo on televisiosta ja radiosta tuttu viiniasiantuntija, joka painottaa mutkatonta ja elämäniloista suhtautumista aihepiiriin. Luvassa on uudenlainen elämyksellinen viinimatka, joka keskittyy viinin lisäksi myös paikalliseen gastronomiaan ja elämästä nautiskeluun kiireettömässä ja viihtyisässä ilmapiirissä.

Events Italian Mariann Bengs on Gardajärven alueella toimiva suomalainen matkojen ja erilaisten tapahtumien järjestäjä. Jokaisen järjestetyn matkan onnistumisen takuuna on erinomainen paikallistuntemus sekä paikalliset kontaktit. Huolellinen matkojen suunnittelu ja toteutus takaavat, että jokaisesta matkasta tulee onnistunut ja ikimuistoinen.

Hinta vain 1390,- sis. lennot!

Matkan yksityiskohtainen päiväohjelma löytyy täältä: Viinipirun Viinimatka

Ilmottaudu mukaan tästä, toivottavasti näemme Italiassa!

Taste of Helsinki -tärpit

Pistäydyin Taste of Helsingin avajaistilaisuudessa, söin muutaman annoksen sekä maistoin pari viiniä. En ehtinyt kokeilla kaikkien ravintoloiden ruokaa, lähinnä ajan rajallisuuden vuoksi. Muun muassa Ragun tiskillä oli hermoja raastava jono, minkä kiersin suosiolla. Maistoin noin viisitoista annosta kolmestakymmenestäviidestä, jälkiruokia en syönyt lainkaan. Niiden annosten perusteella mitä maistoin, ylisuoriutujien joukkoon nousivat selvästi Bröd, Kaskis ja Sinne. Myös Jämsenin kokkauksia kannattaa testata, etenkin jos seurasit Matin matkaa Bocuse D’Oriin. Kanankoipiannos on yllättävän lähellä helmikanasta valmistettua kisa-annosta.

Juomapuoli toimii. Poikkeat sitten Belmondolla, Samu Angelovin isännöimällä Sommelier-tiskillä tai Vindirektin samppanjabaarissa, tarjolla on mielenkiintoisia viinejä. Bissepuoli on Laitilan kontolla. Vaikka heidän Kukkonsa on ihan maistuvaa olutta, gastronominen vakio toistuu: kulinaarisessa kohtaamisessa olut jää lapsipuolen asemaan. Kukaties ensi vuonna saamme kattavamman kattauksen olutta?

Taste of Helsinki on tänäkin vuonna iskussa ja tarjoaa makuhermoja kutkuttavaa ilotulitusta. Säät ovat ennusteen mukaan erinomaiset koko tapahtuman ajan, joten osallistumista voi suositella lämpimästi sekä paatuneille että aloitteleville herkkusuille. Muutamalla kympillä syöt ja juot itsesi iloiseksi, nurmikko jalkojen alla ja sininen taivas pään päällä.

Matti Jämsen Toast skagen, piparjuurta ja kurkkua

Patronan ankankoipea ”MOLE MANCHAMANTELES”, maissia, paahdettua porkkanaa ja rapeaa banaania

Patronan Savustettu naudankielitaco, avocadoa, mustapapua, korianteria ja puna sipulia

Belmondon prosecco sopii säähän, eikä ärsytä.

Belmondolla työskentely ei ole kärsimystä

Matti Jämsenin Friteerattua katajanmarjalla maustettua kanankoipea ja kuusenkerkkää Bocuse d’Or

Kaskiksen Ylikypsää paahdettua possunkylkeä, barbequekastiketta, varhaisperunaa ja kevätsipulia

Monsieur Clouet epämääräisessä seurassa

Ravinteli Berthan Ruis, possu, sipuli

Brödin Sipulilientä, vuohen gruyère moussea ja hiivaleipää.

Brödin ”Poltettua” lohta, perunaa, kermaviiliä ja mallasleipää

Hoshiton Lohi Sashimi ja Ume-Kurkku Aemono

Hoshiton Kouji-Härkä ja Rei-Soba Wasabikastikkeella

Food & Funilta lupa odottaa paljon

Kävin tutustumassa Turun ruoka- ja juomatarjontaan rivakkaa vauhtia lähestyvän Food & Fun -ruokafestarin tiimoilta. Alempana kuvia maistuneen päivän annista. Tätä hommaa ei välttämättä kannata ohittaa. Menut maksavat saman verran ravintolasta toiseen ja etäisyydet ovat lyhyitä. Pienessä kaupungissa tapahtuma näkyy ja kuuluu, joten fiilis lienee lokakuulle poikkeuksellisen eloisa. Janoisan kansan on hyvä tietää, että mukana on myös cocktailbaareja.

Food & Fun Turku järjestetään 30.9.–4.10.2015. Tänä vuonna mukana on 12 ruokaravintolaa ja 7 cocktailbaaria. Festivaalivieraita kestitsevät ravintolat E. Ekblom, Hus Lindman, Karu Izakaya, Kaskis, Ludu, Pinella, Sergio’s, Smör, Sointu, Tintå ja Torre sekä ravintolalaiva Cindy. Cocktailbaareista mukaan ovat ilmoittautuneet BAR4, Börs Bar & Café, E. Ekblom, Marina Palace Lounge Bar, Pinella Bar, The Cow ja Tiirikkala. Viikolla vierailee yhteensä 12 keittiömestaria, joista ensimmäiset kuusi ovat varmistuneet.

Hus Lindmanilla kokkaa Itävallassa syntynyt, yli 20 vuotta Moskovassa työskennellyt Erwin Peters. Smörissä nautitaan newyorkilaisen Michael Ginorin loihtimista makuelämyksistä. Ludun festivaalivieraita kestitsee Washington DC:stä Turkuun saapuva Hamilton Johnson. Sushiravintola Karu Izakaya saa keittiömestarivieraakseen islantilaisen Eyþór Mar Halldórssonin, jonka omistama reykjavikilaisravintola Sushi Samba yhdistelee japanilaiseen keittotaitoon eteläamerikkalaisia vaikutteita. Tintån keittiön valtaa niin ikään islantilainen Jóhannes Jóhannesson. Reykjavikilaisessa hotelliravintola Slippbarinnissa työskentelevän keittiömestarin padoissa ja pannuissa syntyy pohjoismaista bistrohenkistä ruokaa, jonka avainkäsitteitä ovat yksinkertaiset maut ja laadukkaat raaka-aineet. E. Ekblomin hellan ääreen lennähtää kolmas islantilaisvieras, reykjavikilaisen ravintola Kolin keittiömestari Kári Þorsteinsson.

 

Smörin hiottua kotoisuutta lautasella. Täydellisessä maailmassa söisin näin kahdesti päivässä. Alla keittiömestari Jarno Seppä kertomassa missä mennään.

Smörin kabinetin seinät on rakennettu jokunen vuosisata sitten. Tähän päivään tultaessa Turku on ehtinyt palaa parikin kertaa. Alla Ruotsi ja Venäjä kiistelevät hatun paikasta Aurajoen rannalla.

Tiirikkala on Smörin taustavoimien tuore anniskelukahvila, kuten he itse kutsuvat. Lasissa savuinen saunasour, jota engelsmanni saattaisi kuvailla sanoin ’an acquired taste’. Viimeistään toisen kohdalla juoja on myyty. Alla kuvia Pinellan ruoasta, baarista ja piisistä.

Hus Lindmanin miljöö on mainio. Tunnelma on kuin menneeltä vuosisadalta ja ikkunoista pilkottaa Aurajoki.

Kaskiksen herrat ovat saapuneet toivottamaan vieraat tervetulleiksi kukonlaulun aikaan (edellisen illan rymyämisestä huolimatta). Alapuolen kalaympyrä oli paras syömäni annos pitkään aikaan.

Bar4:n taskussa kulkeva versio negronista ja alla espanjalaistyylisen Torre-ravintolan näkemys Kobe-härästä.

Haastattelu Olutpostissa

Uusi Rioja: Sierra de Toloño, Tentenublo ja Artuke

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

Perinteinen mielikuva Riojasta vastaa toisinaan todellisuutta. Tiilenpunaista gran reservaa tuottava viinitalo voi olla kokonaisen korttelin kokoinen kokoelma kivirakennuksia ja valtavia maanalaisia kellareita, jotka omistaa edelleen sama perhe, joka perusti talon 1800-luvun lopulla.

Toisenlainenkin Rioja on olemassa, vaikka sen etsiminen vaatii hieman kaivelua. Sandra Bravo perusti Sierra de Toloñon tehtyään viiniä muille vuosikaudet Prioratossa ja eri puolilla maailmaa. Tarhoja on viisi hehtaaria ja ne sijaitsevat Rioja Alavesan pohjoisessa baskiosassa 650 metrin korkeudessa. Tuotanto on luonnonmukaista tarhoilla ja kellarissa minimalistista.

– Tarhat sijaitsevat alueella, joka oli aiemmin liian kylmä viininkasvatukseen, mutta nyt kaikki haluavat korkealle. Sadonkorjuu sijoittuu usein marraskuun alkuun, jolloin olen viimeinen Tempranilloni kanssa, Sandra sanoo.

Kellarista löytyvät tynnyreiden lisäksi muodikkaat amforat, joissa viini kypsyy. Maakunnassa, joka tunnetaan tammisista punaviineistä, punaviinin 6 kuukauden tammikypsytys yhdistettynä amforakypsytykseen on poikkeuksellista.

– Tammen käyttö tulee vähenemään Riojassa, aivan kuten Prioratissa. Tammi tekee viineistä saman makuisia, ihmiset ovat kyllästyneet siihen. He haluavat viinejä, jotka ilmaisevat maaperää, hän sanoo,

Sierra de Toloñon 2013 on Riojan punaviiniksi kukkaisan tuoksuinen, makea mausteisuus kannattelee punaisia marjoja. Punaherukkainen ja kirsikkainen viini on kielellä jämäkkä, raikas ja eläväinen. Sierra de Toloñon toista vuosikertaa edustava viini ei osu täysin maaliinsa, koska 2013 oli poikkeuksellisin viileä vuosi. Marginaalipalstojen vuosikertaerot ovat kiehtovaa uhkapeliä.

Palaset tuntuvat silti olevan kohdillaan uudenlaisen ja melko tarpeellisen Rioja-tulkinnan luomista varten. Viinin, joka ei edusta vanhanaikaista, tiilenpunaista ja oksidatiivista gran reserva -tyyliä, mutta ei myöskään tammella vuorattua hedelmän konsentraatiolla keulivaa modernia koulukuntaa. Tynnyrinäyte on lupaava. Sierra de Toloñon vuosikerta 2014 tulee olemaan mielenkiintoinen viini.

Bodegas Tentenublo menee asteen pidemmälle. Roberto Olivánin mielestä virallista Riojaa ei pitäisi olla edes olemassa, koska säädökset vain vaikeuttavat hänen työtään.

– Teen mitä haluan.

– Minulla on pakkomielle. Etsin makua, joka isoisäni valmistamassa viinissä oli. Sen takia viinissäni on sekä punaista Tempranilloa että valkoista Viuraa sekaisin, kuten tarhoillanikin, hän sanoo.

Roberton Rioja on poikkeuksellisen raikasta. Se ei ole ihme, sillä kevyen värisessä viinissä on runsaasti valkoista Viura-lajiketta, virallisista säädöksistä viis. Lopputulos on onnistunut.

Maailma on jo saanut vihiä Tentenublon viineistä. Roberton tähti on nousussa. Viime kuussa hänen viininsä nostettiin maakunnan parhaimpien joukkoon vaikutusvaltaisen amerikkalaisen lehden toimesta.

– Rioja on vanhojen miesten luoma viinityyli. Minun viinini on sellaista kuin näillä kulmilla tavattiin tehdä ennen heitä, Roberto toteaa.

Uuden tyylin tuottajista myös Bodegas Artuke tekee mielenkiintoista punaviiniä vanhojen köynnösten rypäleistä. 2013 vuoden K4-viinin Tempranillo- ja Graciana -rypäleet kasvavat 650 metrin korkeudessa. Lopputulos on nuoresta iästä huolimatta komea mineraalinen esimerkki Tempranillon mahdollisuuksista.

Maisema Artuken Finca de los Locos -tarhoilta. Arturon vaaria kutsuttiin hulluksi hänen ostaessaan viinitarhoja korkealta. Nyt hullun tarhat tuottavat lapsenlapsille parasta laatua, siinä missä suurisatoisempi laakson pohja ei.

Rioja, osa 3 – Artadi

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

Artadi perustettiin vuonna 1985 osuuskunnaksi, johon kuului 13 viinintuottajaa. Kellarissa käytettiin heppoisista ja hedelmäisistä viineistä tunnettua carbonic maseration- tekniikkaa. Laadusta ei voinut juuri puhua.

Yksi osuuskunnan perustajista tunnisti tarhojen potentiaalin ja osti yrityksen itselleen. Moni asia muuttui. Vaikka välissä on vain 30 vuotta, se tuntuu valovuoden matkalta, sillä Artadi tuottaa nykyisin eräitä Riojan suitsutetuimpia viinejä.

El Pison on 2,4 hehtaarin orgaanisesti viljelty Tempranillo-tarha. Köynnökset täyttävät tänä vuonna pyöreitä, sillä Juan Carlos Lopez de Lacallen isoisä istutti sen 1945. Tarhoilta saadaan viitisen tuhatta pulloa saman nimistä viiniä, jota kriitikot suitsuttavat. Parkerin aviisi rankkasi juuri vuosikerran 2012 Riojan toiseksi parhaaksi viiniksi liki täysillä pisteillä.

Artadia olisi helppo kutsua modernin Riojan edustajaksi, sillä palstaviinit eivät kuulu maakunnan perinteisiin, eikä Artadi käytä crianza-reserva-gran reserva -merkintöjä viineissään. He itse kokevat palanneensa tuotantotavoissa menneisyyteen. Artadi haluaa palauttaa kadonneet maut, jotka hukkuivat viininviljelyksen modernisaation pyörteisiin.

  

Palacios Remondo – Rioja, osa 2

Olen tien päällä Espanjan Riojassa ja naputtelen sisältöä kännykällä sitä mukaa kuin etenen. Olkoot tuoreus tällä kertaa itseisarvo loppuun asti pureskellun sisällön kustannuksella. Tervetuloa mukaan Riojaan.

– Meitä on yhdeksän sisarusta katraassa. Olin seitsemäs ja viimeinen, joka syntyi tuossa viinikellarin yläkerrassa. Sen jälkeen lapset syntyivät sairaalassa, koska nykyaika saavutti Riojan, Alvaro Palacios nauraa Palacios Remondon viinitilan edustalla.

Alvaro on sukunsa viidettä sukupolvea viinin parissa ja edustaa niistä merkittävintä. Decanterin Vuoden mieheksi 2015 valitun Palacioksen ura on ollut lähinnä menestystä menestyksen perään. Hänen luotsaamanaan Palacioksesta on tullut viinimaailmassa tunnettu nimi New Yorkista Singaporeen ja takaisin. Suvun imperiumi on levittäytynyt kuluneina vuosikymmeninä Riojasta Prioratiin. Itse asiassa nuori Alvaro oli yksi keskeisistä syistä sille, että alue kohosi maailmanmaineeseen. Palacios on ollut primus motor sittemmin myös Bierzon nousussa sekä Galician Valdeorrasissa, missä samanlainen temppu maistuu tuomitulta onnistumaan, vaikka maailma ei vielä olekaan aivan päässyt nopealiikkeisen Palacioksen kärryille.

Ajamme tarhoille, joilla Garnacha-köynnökset kukoistavat liki neonvihreissä väreissä keskellä kivikkoa. Toisella puolella tietä Tempranillo näyttää tummanvihreissä lehdissään melkeinpä nuutuneelta.
– Rioja Baja oli ennen Garnacha-alue, mutta 80-luvun puolivälissä keinokastelun saapuminen sai ihmiset vaihtamaan Garnachan muodikkaaseen Tempranilloon. Tempranillon hallitsee yhä täällä, mikä on sääli. Tempranillo ei kukoista Bajan välimerellisen lämpimässä ilmastossa, eikä pärjää ilman kastelua. Garnacha sen sijaan loistaa. Siksi teen Garnacha-vetoisia viinejä, joissa Tempranillo on apurin roolissa, hän kertoo, mutta jatkaa ajatustaan.

– En halua, että lähdet ajatellen, että Alvaro on Garnacha-hullu, vaikka puuhailenkin lajikkeen kanssa sekä täällä että Prioratissa. En ole. Rypälelajike on vain välittäjä ympäristön ja viinin välillä. Täällä Rioja Bajassa lajikkeen on oltava olosuhteista johtuen Garnacha, toisissa paikoissa se olisi jokin muu. Siinä se, Alvaro sanoo.
– Jos haluat tehdä viiniä jolla on identiteetti ja tunnistettava synnyinpaikka, on paras viljellä tarhoja kuten oli tapana ennen muinoin, hän sanoo.

Ajamme kivikkoista kärrypolkua syvemmälle tarhoille.
– Tällä tarhalla on hieman Monastrelia ja Viuraa, loput ovat Garnachaa. Lajikkeilla on perinteet alueella. Ne päätyvät tarhasekoituksena viiniin. Jos consedo kuulee tästä, he saattavat hermostua, Palacios sanoo.
Vaikea tietää milloin aropupun energialla ladattu Alvaro vitsailee, joten ollaan nyt varan vuoksi asiasta hys hys. Etenkin, koska tulen pian huomaamaan, että hänen viininsä ovat rikostoveruuden väärtejä.

Ajelemme kukkulan huipulle 650 metrin korkeuteen. Espanjan aurinko grillaa nokkaani, mutta antaa osansa myös Valmira-tarhan köynnöksille, jotka aikovat merkeistä päätellen kukkia pian. Kyseinen tarha on Palacioksen Riojan kruununjalokivi. Sen viineistä maksetaan jo kolmatta sataa euroa en primeur -kaupassa. Kyseessä on melkoinen temppu Palaciokselta, koska Palacioksen historia tarhalla ulottuu tuskin kymmenen vuoden taakse.

– Maistuisiko sinulle Valmira 2014? Sitä ei ole maistatettu julkisesti vielä kertaakaan missään, mies kyselee matkalla viinikellarille.
Maistuisihan se.

Tynnyristä napattu Valmira on melkoinen viini, ilmeisestä keskeneräisyydestä huolimatta. Vielä osittain samea viini tuoksuu hapankirsikalle, mansikalle ja kanelitangolle; nuoruuden vallaton valkopippurisuus sekä parfyymisuus asettuvat aloilleen vasta ajan kanssa. Palacioksen viinien salaisuus on tekstuuri; viini lipuu ilmavana ja hallittuna paletin halki, jättäen juojan lähinnä hämmästelemään makujen pakottamattomuutta ja kokonaisuuden kummallista luontevuutta. Suuren viinin aakkoset tulevat luetelluiksi kokeneelle maistajalle, vaikka viini ei ole vielä valmis.

Asiaa on oikeastaan melko vaikea ilmaista kielellä. Kyse on kait tasapainoisuuden tuottamasta puhtaasta herkullisuudesta, jota voisi vallan hyvin käsitellä metafyysisenä ilmiönä. Mainittu ominaisuus tuntuu olevan Palacios Remondolle tyypillinen ilmiö. Se löytyy jopa edullisesta La Montesa 2013:sta, minkä hintalaatusuhde on selkokielellä ilmaistuna poskettoman hyvä. Viiniä valmistetaan yli 600.000 pulloa vuodessa, mutta se on herkullisempi kuin enemmistö maailman miniatyyrituotetuista palstaviineistä. Moinen vaatii taitoa. Siinäpä se, Alvaro Palacioksen salaisuus.