Pares Balta – perusarvoja pullossa

On Pares Baltan vierailuni toinen aamu. Omistaja, Joan Cusine, haluaa viedä minut katsastamaan viinitarhoja. Hyppäämme Land Cruiseriin, jonka maalipinta on tärveltynyt molemmin puolin autoa. Pares Baltan tarhat sijaitsevat pääosin luonnonpuistossa, jyrkkien kinttupolkujen varrella, tilkkutäkkinä kukkuloiden rinteillä. En tiedä mitä olin odottanut, mutta kukaties jotain tavanomaisempaa ja vähemmän villiä.

– Alueella on tehty viiniä jo tuhansia vuosia, mutta viimeisinä vuosikymmeninä terassit autioituivat, koska viljeleminen ei ole näissä olosuhteissa helppoa, Joan kertoo.
Tarhojen hoitamisen täytyy olla hetkittäin melkein tuskallista puuhaa, ajattelen, kun maasturi kipuaa kivenmurikoiden yli pusikoiden oksien raapiessa auton maalipintaan kymmeniä uusia naarmuja. Sadonkorjuuajan täytyy olla melkoinen logistinen haaste.

Joan pysäyttää tien varteen ja osoittaa kylttiä.
– Mehiläisiä, älä avaa ikkunaa, hän sanoo samalla kun avaan ikkunan. Muutama lennähtää sisään. Mehiläistarhat lisäävät kuulemma biodiversiteettiä ja hoitavat kukkien pölyttämisen. Joanin isoisä perusti tarhat aikoinaan ja niitä hoitaa edelleen sama suku. Raha ei vaihda omistajaa, sillä huolehtija ottaa palkkansa hunajana.

Pääsemme lopulta kukkulan huipulle saakka. Avautuva näkymä on henkeäsalpaava, katse yltää Välimerelle saakka. Jäätävän kylmä tuuli pakottaa kuitenkin takaisin auton suojiin. Ei ihme, että rypäleet kypsyvät näillä korkeuksilla viikkoja myöhemmin kuin alempana tasamaalla. Korkeus mahdollistaa rypäleiden happojen säilymisen alueella, joka on käymässä liian kuumaksi. Mikäli planeetan lämpeneminen jatkuu, luonnonpuiston hylätyille terasseille saattaa yllättäen olla tunkua.

Alkon valikoimista löytyvä Savia Viva Organic A Tinto on merkittävä osasyyllinen siihen, että istun paraikaa Pares Baltan kellarissa maistelemassa viinejä. Kysyn Joanilta asiasta, joka on vaivannut minua jo tovin.
– Miten oikeastaan pystytte myymään Savia Vivan kahdeksalla eurolla?
Joanin vastaus ei yllätä, sillä tarina tuntuu toistuvan: monet haluaisivat päästä Suomen markkinoille, mutta jalan saaminen oven väliin ei ole mutkatonta.
– Emme saa siitä juurikaan voittoa, mikä selittää hintaa. Ajatus tietenkin on, että ihmiset huomaavat meidät ja tutustuvat Pares Baltaan Savia Viva -viinien kautta, hän toteaa.

Suosikkipunaviinini talon valikoimasta on Hisenda Miret 2011, sataprosenttinen Garnatxa, jonka pehmeän hedelmäisyyden hienovarainen hapokkuus kantaa pitkään loppuun saakka. Kyseessä on ennen kaikkea mehukas viini, jonka kulautuskarisma on kauniisti kohdillaan. Voisin tyhjentää täyden lasin yhdellä kulauksella. Valkoviinien saralla huomaan pitäväni Electiosta, sataprosenttisesta Xarel.losta, jonka maussa on samaan aikaan leveyttä ja terävyyttä. Rypälelajikkeessa on potentiaalia ja persoonallisuutta vaikka muille jakaa, toivottavasti näemme tulevaisuudessa enemmän sataprosenttia Xarel.loja, kuplien kanssa ja ilman.

Viinintekijä ja Joanin vaimo Maria Elena Jimenez maistattaa lopuksi vielä yhden viinin, Amphora 2013:n. Kyseessä on sataprosenttinen Xarel.lo joka on nimensä mukaisesti valmistettu amforaruukussa ja johon ei ole lisätty sulfiitteja. Lasissani on viinin ensimmäinen vuosikerta. Sen käyttäytyminen yllätti viinintekijän.
– Käymisen jälkeen viini näytti epämääräiseltä, samealta ja ruskealta. Se tuoksui aavistuksen etikkaiselta. Ajattelin, ettei tästä tule mitään juomakelpoista. Kemiallisen analyysin mukaan viinissä ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa, joten jätin sen ruukkuun. Kuten näet, lopputulos on täysin kirkas ja puhtaan makuinen. En vieläkään ole aivan varma, mitä matkan varrella tapahtui.

Toisin kuin useimpien muiden maistamieni Xarel.lojen kohdalla, lajikkeen tunnistettava yrttisyys loistaa poissaolollaan. Sen tilalla on vihreää omenaa, melkein kuin kyse olisi toisesta rypälelajikkeesta. Viini maistuu puhtaalta ja eloisalta. Se sammuttaa janon. Loppumaku on kuitenkin poikkeuksellinen. Yritän keksiä mistä se minua muistuttaa, mutta en saa hännänpäästä kiinni. Se muistuttaa minua jostain viljaisesta, melkein maltaisesta. Olutviiniä? Maria Elena ei osta näkemystäni. Hän puhuu tuoreista manteleista, mutta härmäläisenä en ole epäonnekseni koskaan maistanut tuoreita manteleita.

Pyörittelen viiniä lasissani ja suussani, yritän tutustua siihen pikavauhtia. Joisinko viinin loppuun, jos se olisi keittiöni pöydällä, mietin? Joisin kyllä. Säästäisin tosin viiniä seuraavaan päivään ja tarkkailisin sen muuttunutta profiilia kuin nautinnon esoteerisyyttä kartoittava tiedemies. Kukaties pitäisin muutamaa pulloa kaapissa ja avaisin yhden vuodessa testatakseni onko maku niveltynyt yhteen uudella tavalla. Muisto nuoren viinin kaksijakoisesta rakenteesta jää mieleeni pitkäksi aikaa.

Lyhyt vierailuni Pares Baltalla alkaa olemaan lopussa. Pakatessani laukkujani mietin, että tila on yllättänyt minut monella tapaa. Kukaties yllätys johtuu siitä, että tutustuin viineihin Alkon perusvalikoiman kautta ja oletin sen vuoksi kohtaavani Penedesissä jotain suureellista ja kaupallista. Aikakautena, jona perinteiset merkitykset murentuvat ja hautautuvat suurten mittakaavojen tuomien hyötyjen alle, on lohdullista tutustua Pares Baltan kaltaisiin viinitiloihin, jotka ovat kasvaneet pienistä ja paikallisista suuriksi ja kansainvälisiksi hukkaamatta toiminnan ytimestä löytyviä arvoja. Isoisän aloittama luonnonmukainen viljely on jatkunut katkeamattomana läpi vuosikymmenten ja seuraava sukupolvi viinitilallisia kasvaa jo. Joan ja hänen veljensä Josep sanovat kuin yhdestä suusta, että lapset saavat valita vapaasti haluavatko osallistua tulevaisuudessa perheyrityksen toimintaan, mutta jokin minussa pistää epäilemään, ettei huolta jatkajien löytämisestä ole. Lentäessäni kohti koleaa Helsinkiä mietiskelen, etten tainnut kohdata tällä reissullani vain hyviä viinejä, vaan myös hyviä ihmisiä.

Lue aikaisempi juttuni Pares Baltan Priorat-viineistä täältä.

Disclaimer: Pares Balta kutsui ja kustansi