Siirry sisältöön

Posts tagged ‘gruner veltliner’

Itävallan parhaita valkoviinejä – Erste Lage

Matkustin kahdeksi päiväksi Itävaltaan maistelemaan Erste Lage viinit vuosikerralta 2013. Vuosikerta on hapokkaista, mutta jäntevistä Grüner veltlinereistä pitävän toiveiden täyttymys. Öljyistä suutuntumaa ja runsasta hedelmäisyyttä etsivien kannattaa suosia ennemmin esimerkiski vuosikertaa 2012.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ensin faktat tiskiin. Erste Lage on Kamptalin, Kremstalin, Wagramin ja Traisentalin alueiden tuottajien vuonna 1992 perustama epävirallinen parhaiden viljelypalstojen luokittelu, joka koostuu 62:sta palstasta. Luokitus otettiin käyttöön vasta vuonna 2010, joten kyseessä on suhteellisen nuori hanke. Erste lage on konseptina Hieman kuin Burgundin cru -luokittelu. Se keskittyy tarhoihin, mikä tekee erottaa sen esimerkiksi Bordeauxista, jonka hierarkkia perustuu tuottajiin. Erste Lageiksi on kelpuutettu noin 15 prosenttia alueiden tarhoista. Sallittujen lajikkeiden kirjo on hallitun suppea, Grüner veltlinerillä ja Rieslingillä mennään.

Mikä sitten on Erste Lagen ja grand crun ero, ovatko ne kenties hiukan sama asia? Hyvä, että kysyin tyhmän kysymyksen, koska asetelma on mielenkiintoinen. Lyhyesti sanottuna, Erste Laget eivät ole grand cruita, mutta sisältävät mahdolliset grand crut. Niitä vain ei ole vielä olemassakaan, edes paperilla.

Ikonisen Schloss Gobelsburgin Michael Moosbrugger on Erste Lage -organisaation primus motor, joten annetaan hänen kertoa mistä on kyse.
– Siinä missä Erste Laget muodostuvat 15 prosentista tarhoja, grand cru-tason tarhoja on 2-5 prosenttia, mutta niitä ei ole vielä paikannettu nykyisten palstojen joukosta. Erste Lage -luokittelu otettiin käyttöön vasta 2010, eikä sitä ole vielä kirjattu Itävallan virallisiin viinilakeihin. Menee vielä pitkän aikaa ennen kuin homma on saatu pakettiin, koska haluamme tehdä tämän oikein, Michael toteaa, mutta ei osaa tarkentaa puhutaanko nyt kymmenestä vai kolmestakymmenestä vuodesta.
Aika näyttää.

Puhutaan sitten vuosikerrasta 2013, jonka houkuttelemana lensin Itävaltaan saakka. 2013 on varsin erilainen kuin sitä edeltänyt 2012. Kasvukausi oli viileä ja haastava, sadot keskimääräistä matalampia. Kun ollaan lähtökohtaisesti viileäksi luokitellun alueen kylmässä vuosikerrassa ja puhutaan toisinaan liialliseen öljyisyyteen taipuvasta Grüner veltlinerista, päädytään jännän äärelle. Vuosikerran viineissä on tavallista runsaammin hapokkuutta, joten jos pelkäät viineissä kirkkaana raikaavaa hapokkuutta, tämä tuskin on vuosikertasi. Jos taas olet happofriikki, kuten minä, saatat huomata rakastuvasi vuosikerran puhdaspiirteisiin Erste lagen Grünereihin.

Grüner on myöhään kypsyvä lajike, joka menettää nopeasti hapokkuuttaan kypsymisen loppusuoralla. Etenkin lämpiminä vuosina Erste lagen Grünerit ovat taipuvaisia kypsään persikkaisuuteen, jopa trooppiseen hedelmäisyyteen, öljyiseen viskositeettiin, kookokseen taittavaan mausteisuuteen, runsaaseen alkoholiin sekä hentoon kukkaisuuteen. Osittain kyse on liian myöhäisestä sadonkorjuusta, koska joidenkin tuottajien mielissä elää edelleen ajatus, että laadukkaimmissa rypäleissä pitäisi olla tavanomaista enemmän sokeria, mutta kaikki tyynni luetellut ominaisuudet kuuluvat niihin, joista en syty.

Minulle täydellisessä Grünerissa on kypsiä melonisia aromeja, mutta kokonaisuutta kannattelee sitrushedelmäisyys, ei kypsä persikkaisuus puhumattakaan papaijasta tai litsista. Lajikkeelle tyypillinen yrttisyys on tervetullutta, mutta annosteltuna pipetillä kauhan sijasta. Edullisimmille Grünereille suht yleistä valkopippurisuutta en löytänyt yhdestäkään esimerkistä viimeisten 25 vuoden ajalta, joten voitaneen todeta, ettei pippurisuus kuulu Erste Lage -tason viineihin. Floraalisuutta voidaan hyväksyä hentona mandariininkuoren aromina, mutta kedon kukkaset pysykööt Muscateissa ja Gewürztraminereissa. Tuorepuristetun limetin makumaailma kypsempien makujen komppaamana, taustalla hento mausteisuus, tekstuuri jäntevä olematta läski, siinä täydellisen Grünerin ydin.

Tarjolla olevan hedelmän tulee silti olla runsaanpuoleista, sillä täydellisessä Grünerissa hedelmä ja rakenne ovat yhtä tärkeitä. Hedelmä ei sen sijaan saa olla makeilevaa, mikä liittyy kypsyyden lisäksi alkoholiin: kokemukseni mukaan toisinaan 14 prosenttikin on liikaa. Hedelmä ei myöskään saa olla kuivaa tai neutraalia, joten tasapainon löytämiseen tarvitaan suotuisten säiden lisäksi taitoa. Täydellinen Grüner puhdistaa paletin mennessään alas olematta kuitenkaan kireä. Hapokkuus integroituu runkoon, eikä maistu päälleliimatulta ja kipristele kielellä kuin limonadi, kuten toisinaan tapahtuu edullisten Grünerien kanssa. Rakastan rapeaksi paistettua wienerschnitzelia ja sen yhdistämistä Grüneriin, mutta yksi öljyinen kerros kitalaessa riittää. Täydellinen Grüner on gastronominen viini: sen hapot leikkaavat rasvaa, eikä tekstuurin viskositeetti vuoraa suuta.

Siinäpä se, täydellinen Erste Lagen Grüner veltliner minulle, happoja rakastavalle viinikirjoittajalle. Kuvatun kaltaisia ryhdikkäitä, jänteviä, mutta silti soljuvia viinejä on vuosikerta 2013:n joukossa runsaasti. Mikä parasta, ne ovat täysin juotavia jo nyt, mikä yllätti minut. Ne tarjoavat makunautintoa mittaansa enemmän suoraan pakasta vedettynä, mutta ikääntyvät haluttaessa 15 vuotta tyylikkäästi.

Keskustelin vuosikerrasta Fred Loimerin kanssa ja hän oli samaa mieltä: 2013 on Grüner veltlinerin vuosi. Rieslingin kanssa en voi suitsuttaa vuosikerran viinejä kuten Grünerien kohdalla, sillä viileä vuosikerta ilmenee luontaisesti terävimmissä Rieslingeissä hetkittäin liiallisena piukkuutena, hermostuneena kireytenä ja hedelmän ohuutena, siinä missä Grünereissa ongelmasta kärsi vain pari tuottajaa monesta kymmenestä. Toisaalta on huomattava, että Itävallan Rieslingit karkaavat kypsempinä vuosina painavaan päärynäisyyteen, liialliseen yrttisyyteen ja tuntuvaan kukkaisuuteen, joten vuosikerran 2013 parhaat Rieslingit lienevät muiden vuosien huippuviinejä parempia puhtaan tyylin ystävien suussa ja siten metsästämisen väärtejä. Sokkona ostetun pullon kohdalla on kuitenkin arvioini mukaan noin 30 prosentin riski päätyä juomaan turhan piukkaa tavaraa. Kukaties ikä pehmentää tulokulmaa, mutta ohueen hedelmään sillä ei ole vaikutusta. Tästä huolimatta, rieslingeissä kuitenkin etenkin Birgit Eichinger ja Proidl tekivät vaikutuksen jo nuorina. Virtaa ja voimaa kuin pienessä kylässä pakattuna kompaktiin, virtaviivaiseen muotoon.

Lopuksi vielä lista tuottajista, jotka onnistuivat täyttämään melko kohtuuttomat vaatimukseni täydellisestä Grüner veltlinerista. Näitä viinejä tulen juomaan paitsi unissani, toivottavasti myös valveilla. Hyviä tuottajia on parhaimpien hännillä monia, eivätkö erot ole suuria. Monien kohdalla kyse on puhtaasti henkilökohtaisista preferenssistä, ei laatuerosta. Näiden joukkoon lukeutuvat myös Suomessa suositut Schloss Gobelsburg, Malat ja Loimer. 

Alkon perusvalikoimassa on yksi Erste lage Grüner veltliner, alla mainitun Sepp Moserin Grüner Veltliner Gebling, mutta se on epäonnisesti vuosikertaa 2012. Toivottavasti saamme tuoreemman vuosikerran valikoimiin myöhemmin.

Parhaat Erste Lage -tuottajat vuosikerrassa 2013

Bernard Ott
Johann Topf
Franz Proidl
Bründlmeyer
Jurtschitsch
Sepp Moser
Mantlerhof
Birgit Eichinger
Rainer Wess 

Disclaimer: Olin tapahtumassa Traditionsweingüterin kutsumana ja kustantamana. 

pps. The story in English here!

Itävalta, homeinen valkkaripullo, erikoinen kakku ja Karhu

Making some natural wine @ Muhr Van Der Niepoort

Moni kakku päältä kaunis

Lits, läts

Viinintekijät ja viininjuoja

Pakkasen puraisemia Grünereita korjuuvalmiina

Gernot Heinrich @ Weingut Heinrich

Maisemia Brundlmayerin tarhoilta

Vanhempaa Grüneria ja Schloss Gobelsburgin Michael

M. Malat ja yhdeksän sukupolvea viinintekoa

Kohti Itävaltaa, mars

Huomenna Viinipiru suuntaa Wieniin, jossa starttaa järjestyksessään kolmas EWBC, johon otan osaa keltanokkana. Paikalle odotetaan bloggareita, viinintuottajia ja alan huseeraajia parin sadan kappaleen laumassa. Tapahtuman agenda sisältää kaksi tiiviiksi pakattua päivää luentoja Interwebin ihmeellisestä maailmasta (ja kaksi iltaa viinin kippaamista) unohtamatta eksursiota Weinvierteliin, jossa käyn nyppimässä maltillisen osuuteni maan Grüner veltliner-tuotannosta, jotta ensimmäinen EWBC-viini saadaan toteutettua.

Schloss Schoenbrunnina tunnettu vanha rotisko toimii EWBC:n pääkallopaikkana

Konfrenssin kaatuessa lopulta omaan mahdottomuuteensa ja tuoreen viikon startatessa, hinautan itseni ja matkatavarani Muhr Van Niepoortille, joka on portviineistä tunnetumman portugalilaistalon syrjähyppy Itävallassa. Siellä tallon rypäleitä varpaillani pari päivää tai kunnes minut heitetään ulos kelvottomana työntekijänä.

Sen jälkeen kalenteriin on polttomerkitty kaksi päivää ja kymmenen viinitilaa sisältävä tappotahtinen ohjelma Austrian Wine Marketing Boardin vieraana. Siksakkia ympäri maata. Luvassa siis epämääräisiä päivityksiä tien päältä, sivuhuomioita ja asiattomuuksia. Toivon mukaan miellyttävästä rutistuksesta jää käteen astetta tuoreempaa näkökulmaa viiniin, uusia ystäviä ja jotain viinilöytöjä…

Vuoden takaisin Itävalta-reissun kirvoittamia pohdintoja voi lukea tästä ja tästä ja tästä.