Olutajatus torstain ratoksi

Olut on ollut suomalaisten ruokavaliossa ilmeisesti jo ainakin 3000:n vuoden ajan. Ongelmaksi se muodostui muun alkoholin mukana 1900-luvun alussa, raittiusliikkeen tultua muotiin ensin Yhdysvalloissa ja sittemmin vanhalla mantereella. Yhteiskunnan ykkösviholliseksi etanoli nousi vasta kieltolain myötä. Muinaisista ajoista asti nautitusta oluesta tuli yksi merkittävistä maalitauluista. Olutkulttuuri ajettiin alas järjestelmällisesti. Samalla tuhoutui nauttimiskulttuuri.

Tapahtumat seurasivat samaa polkua kuin Yhdysvalloissa. Elävä ja rikas olutkulttuuri katosi panimoiden myötä. Pitkä historia likipitäen pyyhittiin pois. Kun epäsuosittu kieltolaki vihdoin päättyi, vuosisatojen saatossa karttunut rikkaus ei palautunut ennalleen. Kansa siirtyi teolliseen lageriin. Side perintöön oli katkaistu.

Kotimainen pienpanimokulttuuri on virkistynyt todenteolla vasta 2000-luvulla ja joutuu edelleen työskentelemään valtiovallan mitätöimänä poikkeustoimialana, joka ei saa harjoittaa liiketoimintaansa normaaliin ja hyväksihavaittuun tapaan. Panimo ei saa esimerkiksi myydä olutta suoraan asiakkaille. Tämä olisi ongelmallista jo sellaisenaan, mutta katastrofalista, koska Alko ei saa ottaa valikoimiin montaakaan kotimaista tuotetta, koska EU:n tiukassa monopolilainsäädännössä moinen nähtäisiin kotimaisen suosimisena (mitä se tietenkin olisikin, monopoli ja EU eivät muodosta järkiavioliittoa). Koska marketit eivät saa myydä oluttyylejä, joiden koostumukseen kuuluu keppanaa vahvempi alkoholitilavuus, asetelma on vähintäänkin yhtä haasteellinen kuin järjetön.

Kieltolain murheellisesta politiikasta versoaa niin sanottu suomalainen juomatapa, joka on perinteisesti siunannut humalassasikailun ja ohjaa juojaa keskittymään laadun sijasta määrään, aivan kuin kyseessä olisi edelleen pimeä pullo. Nämä ovat kieltolakipolitiikan mätiä omenia. Umpihumalasta tuli nimittäin kieltolain myötä vastarinnan symboli, joka siirtyy sukupolvelta seuraavalle, vaikka epäonnistuneesta kieltolaista on kulunut jo kymmeniä vuosia. Kieltolakipolitiikan liennytetty versio, nykyinen holhouspolitiikka, varmistaa epäterveiden kulttuuristen piirteiden jatkuvuuden muuttuneessakin maailmassa.

Tästä ajatusketjusta sikisi idea: pitäisikö meidän unohtaa koko viime vuosisadan epäonninen tempoilu ja palata takaisin siihen luontevaan ”alkoholipolitiikkaan”, joka meillä oli 2900:n vuoden ajan ennen kieltolakia? Hei hei Alko.

Kuten niin usein, se on helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi toinen sanonta antaa sivustatukea muistuttamalla meitä, ettei Roomaakaan rakennettu päivässä. Jaettu näkemys suunnasta, tässä tapauksessa paluusta Suomen kulttuurisille juurille, on jo merkittävä askel pyrkimyksessä purkaa Suomen radikalisoitunut alkoholipolitiikka piirun verran maltillisemmaksi. Toivottavasti mahdollisimman monella on intoa ottaa osaa talkoisiin.

Lue Edellinen postaukseni aiheesta
Ja sitä edeltänyt postaus
Ja vielä edeltänyttä edellisempi
Ja vielä sitä edellisempääkin edeltänyttä edellisempi
Ja vielä sitä edellisempääkin edeltänyttä edellisempää edeltänyt